Ennen testien julkaisua Intel julkaisi vielä yhden videon, jossa yhtiön Arc-vakiokasvot saivat seurakseen Raja Kodurin, joka tarkasteli arkkitehtuuria mm. erilaisten mikrotestien kautta.

Intelin Arc A7 -sarjan näytönohjaimet saapuvat myyntiin 12. lokakuuta eli ensi viikolla. Näytönohjaimia on luvassa ainakin Inteliltä itseltään, Acerilta, ASRockilta ja Gunnirilta, mutta niiden Euroopan tarkempi saatavuus on vielä kysymysmerkki.

Ennen eilistä arvostelujen julkaisua Intel ehti julkaista vielä yhden Arc-aiheisen videon. Tällä kertaa Tom Petersenin ja Ryan Shroutin vieraaksi oli saatu Raja Koduri, joka kertoi omia näkemyksiään Alchemist-arkkitehtuurin näytönohjaimista. Koko kolmikko oli yhtä mieltä siitä, että etenkin ajuripuolella riittää vielä rutkasti töitä. Kehittäjänä Koduri lähestyi asiaa erilaisten mikrotestien kautta.

Mikrotestit on suunniteltu testaamaan yhtä tiettyä ominaisuutta ja ne auttavat paljastamaan erilaisia pullonkauloja ja selittävät osaltaan, miksi jotkin pelit toimivat paremmin yhdellä ja toiset toisella näytönohjaimella. Samalla ajurikehittäjät saavat tietää, mitkä osa-alueet tällä hetkellä eivät toimi niin hyvin kuin pitäisi.

Intelin omien testien mukaan Arc A770 16 Gt peittoaa GeForce RTX 3060:n Pixel Throughput Color Blend -testissä jopa 2,5-kertaisella suorituskyvyllä ja raa’assa FP32-laskentatehossa kaksinkertaisella tuloksella, mutta kun tavaraa pitäisi kopioida keskusmuistista näytönohjaimelle RTX 3060 onkin yhtäkkiä 20 % nopeampi ja Binding Vertex Buffer Rate -testissä GeForce on jopa 2,5-kertaa nopeampi kuin Arc A770.

Mikrotestit kiinnostavat kuitenkin vain teknisellä tasolla, kuluttajille mielenkiintoisempaa dataa on kolmansien osapuolten arvostelut Intelin uusista Arc-näytönohjaimista. Arvosteluja on etenkin eurooppalaiselta medialta niukalti, sillä alkuperäissuunnitelmien 32 testikappaleen sijasta vanhalle mantereelle saatiin alle 10 näytönohjainta. io-tech pyrkii saamaan Intelin A7 -sarjan näytönohjaimet testilaboratorioon tavalla tai toisella mahdollisimman pikaisesti. Intelin ensimmäinen erillisnäytönohjain Arc A380 on jo ehtinyt saapumaan Porin päämajaan.

Yleiset tunnelmat tähän mennessä julkaistuista arvosteluista asettavat Arc A770:n juuri sinne mihin Intel lupasikin. Näytönohjain on 1080p-resoluutiolla keskimäärin hieman nopeampi, kuin RTX 3060. Pelivalikoimasta riippuen ja etenkin 1440p-resoluutiolla myös AMD:n Radeon RX 6600 XT jää taakse. Säteenseurannassa suorituskyky esimerkiksi Tom’s Hardwaren viiden pelin testissä on jo RX 6750 XT:tä nopeampi ja lähempänä RTX 3060 Ti:tä, kuin RX 6700 XT:n taakse jäävää RTX 3060:iä. Toisaalta taas ComputerBasen säteenseurantatesteissä RTX 3060 peittosi Arc A770:n. TechPowerUp on puolestaan saanut A770:n jopa peittoamaan RTX 3060 Ti:n joissain peleissä. Phoronixin Linux-testissä oli käytössä avoimen lähdekoodin ajurit, joilla suorituskyky oli osassa pelejä RTX 3060:iä parempaa, mutta toisaalta osassa jopa RX 6600 antoi Arc A770:lle selkään.

Vaikka suorituskyky on sitä mitä pitää, Intelillä on edessään vielä paljon töitä ajureiden kanssa niin Windows- kuin Linux-puolellakin. Vanhojen rajapintojen suorituskyky on edelleen hyvinkin vaihtelevaa ja esimerkiksi CS:GO:ssa suorastaan surkeaa, mutta toisaalta kyseinen peli ei juuri sen paremmin pyörinyt Vulkanillakaan. DirectX 9 ja vanhemmat pelit pyörivät Arc-näytönohjaimilla oletuksena D3D9-on-12-käännöskerroksen kautta. Myös uudemmissa peleissä tulee vastaan odottamattomia suorituskykyeroja paikka paikoin.

VideoCardz-sivustolta löytyy kätevä listaus tähän mennessä julkaistuista Arc A7 -arvosteluista.

Lähteet: TechPowerUp, ComputerBase, Tom’s Hardware

This site uses XenWord.
;