
Kuluttajariitalautakunta on antanut linjauksensa tietokoneen näytön kestoiästä. Kestoikä on tietyn tyyppisille laitteille oletettu elinikä takuuajasta riippumatta.
Kuluttajariitakunnan lausunto on annettu yleisesti näytöistä, mutta käsittelyssä olleessa tapauksessa kyse oli Asuksen PG279Q-näytöstä. Kuluttaja oli ostanut näytön 949 euron hintaan 20.10.2015 ja valmistaja myöntää näytölle 36 kuukauden takuun. Näyttö hajosi 17.7.2019 eli takuuajan jo päätyttyä.
Kuluttaja palautti laitteen myyjälle RMA-pyynnön kera virhevastuuseen vedoten. Näyttö otettiin tutkittavaksi ja myyjä totesi vian kuuluvan virhevastuun piiriin ja oli valmis hyvittämään näytöstä nykyarvon mukaan 98,85 euroa. Sitä ei korjattu eikä tarjottu vaihtoa uuteen vastaavaan, vaikka samaa näyttöä oli edelleen saatavilla. Kuluttaja oli vaatinut tapauksesta 400 euron hyvitystä, koska kalliin näytön voisi hänen mukaansa odottaan toimivan vähintään viisi vuotta normaalisti.
Myyjä kiisti kuluttajan vaatimukset, vedoten kuluttajariitalautakunnan vakiintuneisiin ratkaisukäytäntöihin perustuen tietokoneiden ja niihin rinnastettavissa olevien laitteiden oletettu käyttöikä on noin neljä vuotta. Myyjäliike oli laskenut 98,85 euron hyvityksen kohtuulliseksi, kun 949 euron alkuperäishinnasta vähennetään 3 vuoden ja 8 kuukauden käyttöhyöty. Asiakas myös hyväksyi hyvityksen liikkeen mukaan.
Lautakunnan ratkaisussa näyttöä ei rinnasteta tietokoneisiin vaan televisioihin, joiden oletettu käyttöikä on vähintään neljä vuotta. Lautakunnan mukaan kuluttajalla on ollut näytön korkean hinnan vuoksi aihetta olettaa, että kyseessä on normaalia selvästi laadukkaampi näyttö ja arvioi, että näytöllä olisi ollut odotettua elinikää jäljellä vielä noin neljännes. Tämän vuoksi lautakunta yksimielisesti suosittelee yhteensä 220 euron hinnanalennusta, josta voidaan vähentää jo maksettu alennus.
Lähde: Kuluttajariitalautakunta
Ledeille on periaatteessa speksattu paljon pidempi käyttöikä kuin CCFL:llä. CCFL kestää lähteiden mukaan 20-40t tuntia, kun taas ledit esim. 40-100t tuntia (löytyy monta esimerkkiä kun googlaa ccfl/led backlight lifespan). Monissa uusissa halpanäytöissä on myös paljon pienempi virrankulutus, joten lämpöä muodostuu vähemmän ja sitä kautta kondensaattorien ja ledien käyttöikä pitenee. Esim. 24" näyttö voi kuluttaa vain 20-30W, kun jossain vanhoissa kulutus on yli tuplat ja pinta-ala paljon pienempi.
Hauskana yksityiskohtana google-haku tarjoaa myös infon ’You can expect an LED TV’s backlight to last from 5 to 7 years on maximum brightness.’. Eli muualla lupaavat yli 4v elinaikaa.
Omassa käytössä ei ole yhtään ledivalaistua näyttöä vielä hajonnut. Aktiivisessa käytössä on kolme paneelia huoltovalikon mukaan noin 8-9h päivittäisellä käytöllä 365 päivää vuodessa ja vanhimmalla ikää jo melkein 9 vuotta ja tunteja noin 25000. Hiukan passiivisemmassa käytössä on 46" telkku myös vajaan 9 vuoden takaa ja 21" ledivalaistu TN-Acer vuodelta 2009. CCFL-valaistuja näyttöjä on yksi kulunut loppuun kun taustavalo ei enää syttynyt vaan jäi vilkuttelemaan. Sinänsä hyvä tuuri käynyt, ettei ole piirilevyillä kärähtänyt mitään. Neljän vuoden speksi uudelle kuulostaa aika naurettavalta, kun voi veikata, että nämä vanhat aivan hyvin saattaisivat vielä toimia seuraavat 4 vuottakin ongelmitta.
Nykyään hintahaitari on leventynyt sikäli, että esim. viime vuonna sai jo 222 eurolla 50" IPS-telkun, mikä nyt ei ole ihan pienimmästä päästä, jos vaikka katsoo Gigantin 10 myydyintä mallia joista vain 4/10 on 50-55" ja loput pienempiä. Verkkokaupan 50" Procasterit taitavat olla jotain 250-300 eur normaaliin hintaan.
Jos mennään vajaa 10 vuotta taaksepäin, keskikokoinen halpatelkkari kyllä maksoi enemmän. Esim. joskus 2012-2013 katselin 37" tilalle 42-50" mallia ja hinnat alkoivat jostain 500-600 eurosta tyypillisesti ellei halunnut jotain hdready-mallia tai ilman hd-viritintä (dvb-t2). Alle 300 olisi korkeintaan saanut jonkun 19" matkatelkun.
Itselläni näytöt on kestäneet yleensä 8v, mutta yleensä niihin tulee jotain pikkuvikoja jo ennen tuota ikää tyyliä joku säätönappula lakkaa toimimasta tai tulee kuollut pikseli johonkin kohtaan. En osta kaikkein kallempia malleja en kyllä halvimpiakaan yleensä niitä keskihintaisia. En sitten tiedä onko itselläni ollut tuuria.
HP LP2475w ainoa "vika" on ollut himmenevä taustavalo, tosin liekö uutenakaan ollut yhtä kirkas kuin nykyisissä LED paneeleissa. Vanhempi ruutu oli reilut 40k tuntia käytössä ja uudempi nyt 20k. Vähintään tämän verran olettaisin laatunäytön kestävän.
Joo itsellä sama ongelma omassa vanhimmassa näytössä on myös hp näyttö ei kyllä tuo sama malli. En tosin tiedä onko tuo ominaisuus näissä led taustavaloissa vai onko sinne näytön sisään mennyt vuosien aikana jotain paskaa ja pölyä sitähän ei sietä oikein pois saa menee vielä koko näyttö paskaksi kun alkaa nollatiedoilla säätämään, puhdistamaan ja irrottamaan näyttöpaneelia sen takia ei pikkuvian takia halua alkaa säätämään.
Kylmäkatodiputki taustavalo, vai mikä se on suomeksi, niin sen ajan TV vehkeet oli väljempiä, ja koti käytössä moni kesti sen minkä sietä sen ajan LCD kuvaa.
Nuo LED taustavaloistut ongelmat taisi johtu pitkälti powereista, valmistajat tavoitteli ohuutta, ja jäähdytys oli mitä oli powereissa, olisko osunut aikaan jolloin muutenkin paljon konkka ongelmia.
LED himmenee, maalikko käsityksen mukaan, lämpö vielä edesauttaa sitä, ja elinaikä ainakin joissa yhteyksissä lasketaan varsin huomattavan himmenemisen jälkeen.
Ja alkuun noissa kai jouduttiin vetään aika kirkkaalla, joten ns pelivaraakin niukasti.
On näinkin ja se CFFL voi kestää paremmin lämpöä. Mut joissain malleissa lämpöä vaan pakkautui sisään aika paljon.
Joo ledihommissa konkat ja powerit hajoavat, toinen on sitten ledikomponentit, joita tuhoaa lämpö, ylivirta ja virtapiikit. Ajetaan epävakaalla powerilla tai yliteholla tai jäähdytys on alimittainen. Jotkut halvat ledit on myös tehtaalta heikompilaatuisia. Esim. kiinalaisessa 5m nauhassa Epistarin ledit tuntuvat vanhenevan joskus aika eri tahtiin vaikkei aja edes ihan täysillä.
Periaatteessa joissain kohteissa on kustannuskysymys, monelleko ledille kuormaa voi jakaa. Ledien lm/W parantui tosi paljon 2000/2010-luvuilla.
Pintaliitoskomponenttien vaihto oli ihan arkipäivää jo 90-luvulla telkkarikorjaamossa. Vastukset harvoin vikaantuvat, mutta jokunen transistori tuli vaihdettua. Muutama sekunti on aika pitkä aika katsella tinan sulamista, ei siinä kiire ole. Eikä se juuri haittaa jos parin kymmenen sentin komponentti siinä kärähtää, laittaa uuden tilalle joka tapauksessa. Toki tuo vaatii erilaisen juotosaseman tai kaksi, verrattuna läpijuotettaviin komponentteihin.
Isommat mikropiirit ja prosessorit vaativat jo erikoistyökaluja, ja se rikkonainen osa voi olla kallis suhteessa koko piirikortin vaihtoon. Prosessoriviat on siis varminta korjata vaihtamalla yksittäinen piirilevy.
Enempi tuossa on syynä että se laitekohtainen korjaajan koulutus maksaa satasia, ja asiakas maksaa helposti sen 80€ – 120€ korjauksesta, oli vika miten pieni tahansa. Jos on telkkarin ostanut 400 eurolla, ja neljän vuoden jälkeen saa 400 eurolla paljon paremman kuvan, harva haluaisi korjata vanhaa. Kuitenkin on saattanut tulla lisäksi jokin tekninen kehitys televisioon, kuten HD -> FullHD -> 4K. Lopulta korjaamot hävisi kyliltä ja keskittyi isompiin kaupunkeihin, kun ei ole asiakkaita. Jos jollekin pelinäytölle tulisi korjaustilauksia vain kymmenen, pitäisi se muutaman satasen koulutus ottaa asiakkaalta korjauksen hinnassa.
Tuollainen spesiaaliosaamis korjaaminen on ihan väärä lähtötapa. Tehdään useimmmin rikkoutuvista komponenteista helposti vaihdettavia. Ei pöytäkoneen näyttiksen vaihtoon tarvita mitään erikoisteknikkoa. Se suunnittelun tahtotila
Ja jos oikeuteen asti menee niin oikeus kallistuu lähes aina kuluttajaviranomaisen lausunnon kannalle.
Ei kai tuon hintaluokan laitteissa pitäisi ilmetä minkäänlaisia ongelmia suoratoistopalveluissa, tai missään muissakaan ominaisuuksissa enimmäiseen kahteen vuoteen?
Tässä seuraava tutkittava lautakunnalle?
Ps. Verrokkina tähän, mökillä 4 vuotta vanha ja halpa (sisältää myös huonon kuvanlaadun) TCL toimii edelleen kuin uutena.
Voi olla, en tiedä mikä on lähteesi.
Ainakin aiemmin epselvät tapauksista kuluttajaneuvojat saatto tullut kuluttajia suosiviakin suosituksia, joilla ei käräjillä välttämättä menestetty. Lautakunnankaan päätökset aikanaan myös vähän sitä sun tätä.
Osaaminen varmaan parantunut ja käräjöinnit tuoneet ainakin jonkin asteen "ennakkotapauksia." joten jos suositus perustuu sellaisiin niin ehkä se oikeus päättyy samaan kuin viranomainen, mutta ei viranomaisen suosituksen takia.
Alakohtaista onko riitoja käräjöity, ja jos miettii jotain käytetyjenautojen kauppaa, remppa firmoja, niin joukkoon varmaan mahtuu firmoja jotka antaa mennä käräjille selväktin tapaukset. Jos tilastosi sisältää tuollaisia, niin tuo siihen oman värinsä.
Firmallakkin on kynnyksensä mennä käräjille, voi "maksaa" suosituksen vaikka päätös olisi ihan väärä.
3. ospauolen palveluiden ja ohjelmistojen osalta voi ongelma tapauksissa pallotella kenenkä virhe, jos ostaessa ei ole palvelua ostettu/myyty. Siis tarkoitan että jos ostaessa myyjältä pyytää YLE, Nelonen, MTV, joku palvelu, tukevaa telkaa ja myyjä sellaisen myy. Niin myyjä ottaa kopin. Jos asiakas itse pähkäilee eikä markkinoininssa luvata, niin paljon enemmän omillaan.
Telkan hinta ei sisällön tarjoajien omien viritysten osalta välttämättä takaa pitkää toimivuutta, toki tänä päivänä jotkin yleisemmät saa jo vähän pidempää tukea .
Omassa tapauksessa tietenkin juuri silloin oli tulossa tuo maaginen 5v takaraja täyteen, enkä jaksanut lähteä Samsungin kanssa asiasta vänkäämään. Ovat lukemani mukaan erittäin nihkeitä tulemaan yhtään kuluttajaa vastaan missään, ellei uhkaa oikeustoimilla.
Suostui mukisematta vaikka alkuun olikin vähän vääntöä ja rahatkin taisi tulla jo samana tai seuraavana päivänä, kuin lautakunnan päätös.
Hinta oli kyllä lähes neljässä vuodessa yli puolittunut.
Ostin muuten samanlaisen näytön uudestaan, vielä on vajaa vuosi takuuta jäljellä