Useat pilvipalveluntarjoajat ja supertietokonekeskukset tarjoavat nyt ilmaiseksi laskenta-aikaa pandemian vastaiseen työhön. Folding@Home-projektin käytössä oleva vapaaehtoisten tarjoama laskentakapasiteetti on ylittänyt jo maailman 7 nopeimman supertietokoneen yhteenlasketun laskentatehon.

COVID-19-pandemian levitessä ympäri maailman se on vaikuttanut useimpien elämään jo tavalla tai toisella. Kaiken negatiivisen ympärillä on kuitenkin nähty myös positiivista yhteisöllisyyttä myös yritysmaailman toimesta, kun useat eri teknologiayritykset ovat sitoutuneet valmistamaan ja lahjoittamaan terveydenhuollolle tarpeellisia suojavälineitä ja muita tarvikkeita.

Myös maailman supertietokoneet ovat ottaneet jo osaa SARS-CoV-2:n vastaiseen taisteluun ja yhdysvaltalaistutkijat löysivätkin maailman nopeimmalla supertietokoneellaan, Summitilla 77 potentiaalista lääkeainetta, jotka voisivat toimia uutta koronavirusta vastaan. Kotirintamalla taistelua on puolestaan käyty Folding@Home-ohjelman avulla, jonka laskemilla tiedoilla on simuloitu viruksen kiinnittymisproteiinia. Tom’s Hardwaren mukaan muutama päivä sitten Folding@Homen yhteenlaskettu laskentateho koronavirusta vastaan oli peräti 470 petaFLOPSia, enemmän kuin maailman seitsemän nopeimman supertietokoneen teoreettinen laskentateho yhteensä.

Nyt IBM, Yhdysvaltain energiaministeriö (Department of Energy) ja Valkoisen Talon tiede- ja teknologiavirasto ovat lyöneet hynttyynsä yhteen ja perustaneet COVID-19 High Performance Computing -konsortion. Konsortioon kuuluvat kolmikon lisäksi Amazon Web Services, Google Cloud, Microsoft, Massachusettsin teknillinen yliopisto MIT, Rensselaerin polytekninen instituutti, Kalifornian yliopiston San Diegon yksikkö, viisi energiaministeriön laboratioriota, National Science Foundation (Pittsburgh Supercomputing Center) ja NASA.

Konsortioon kuuluvat antavat tutkijoiden käyttöön supertietokoneiden ja palvelinten laskenta-aikaa ilmaiseksi taistelussa COVID-19-pandemiaa vastaan. Tällä hetkellä konsortion kautta on käytettävissä osia yhteensä 16 supertietokoneesta. Laskentatehoa niistä irtoaa 330 petaFLOPSin edestä ja järjestelmissä on käytettävissä yhteensä 775 000 erilaista prosessoriydintä ja 34 000 laskentakorttia.

Päivitys:

Folding@Home rikkoi torstaina jo 1,5 eksaFLOPSin rajapyykin. Mukaan on laskettu viimeisen 50 päivän aikana aktiivisina olleet prosessorit ja näytönohjaimet.

Lähteet: COVID-19 HPC Consortium, Tom’s Hardware, IEEE Spectrum, IBM, Folding@Home Statistics

This site uses XenWord.
;