Aluksi tuettuina ovat juuri myyntiin saapuneet GeForce RTX 3060 -näytönohjaimet sekä RTX 30 -sarjan mobiiliversiot, kun aiemmin julkaistut työpöytämallit jäävät odottamaan tarvittavaa BIOS-päivitystä.

AMD esitteli viime vuoden loppupuolella uuden Smart Access Memory -teknologian. Todellisuudessa kyse oli PCI Express -standardiin kuuluvasta Resizable BAR -tuesta, joka on ollut mukana standardissa jo vuosia, mutta kenenkään käytännössä toteuttamattomana. Pian AMD:n jälkeen myös NVIDIA ja Intel ilmoittivat tuovansa Resizable BAR -tuen omille alustoilleen lähitulevaisuudessa ja Intel on ehtinytkin jo julkaisemaan tuen useille piirisarjoilleen.

Nyt myös NVIDIA on saanut oman työnsä ensimmäisen vaiheen valmiiksi ja julkaissut Resizable BAR -tuen GeForce RTX 3060 -näytönohjaimille sekä RTX 30 -sarjan mobiiliversioille. Aiemmin julkaistut GeForce RTX 3060 Ti-, 3070, 3080 ja 3090 tulevat saamaan oman tukensa BIOS-päivityksen jälkeen. Tämänhetkisen aikataulun mukaan NVIDIA aikoo saada BIOS-päivitykset valmiiksi omille Founders Edition -malleilleen maaliskuun loppupuolella. Partnereiden custom-malleille NVIDIA ei luvannut mitään tiettyä aikataulua, mutta oletettavasti ne tulevat saamaan BIOS-päivitykset samoihin aikohin FE-mallien kanssa.

Alustojen osalta NVIDIA tukee virallisesti ominaisuutta AMD:n 400- ja 500 -piirisarjoilla ja Ryzen 5000 -sarjan prosessoreilla. Intelin puolella tuki riippuu prosessorista; 10. sukupolven Core -prosessoreilla tuettuina ovat Z490-, H470-, B460- ja H410-piirisarjat ja 11. sukupolven Core -prosessoreilla kaikki ko. prosessoreita tukevat piirisarjat, eli käytännössä 500-sarjan piirisarjat, Z490 ja H470.

AMD:sta poiketen NVIDIA ottaa Resizable BAR -tuen käyttöön pelikohtaisesti. Eilen julkaistujen GeForce 461.72 -ajureiden myötä ominaisuus on käytössä tuetuilla näytönohjaimilla Assassin’s Creed Valhalla-, Battlefield V-, Borderlands 3-, Forza Horizon 4-, Gears 5-, Metro Exodus-, Red Dead Redemption 2- ja Watch Dogs: Legion -peleissä. Tuen toiminnan voi tarkistaa NVIDIAn ajureiden hallintapaneelin System Information -painikkeen takaa, jossa lukee selkokielisesti Resizable BAR: Yes, mikäli ominaisuus on tuettu.

Lähde: NVIDIA

This site uses XenWord.
;