AMD:n 400-sarjan emolevyille on jo olemassa ensimmäiset BIOS-versiot tuen kera, minkä lisäksi yhtiö tekee yhteistyötä Intelin ja NVIDIAn kanssa tuen laajentamiseksi.

AMD julkaisi uusien Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjainten mukana uuden Smart Access Memory -ominaisuuden. Yhtiö kertoi SAM:n vaativan toimiakseen Ryzen 5000 -sarjan prosessorin, 500-sarjan emolevyn ja RX 6000 -sarjan näytönohjaimen, mutta totuus ei ole aivan niin yksioikoinen.

Smart Access Memory on AMD:n termi PCI Express -standardin Resizable BAR -tuelle. Normaalisti prosessori näkee 256 Mt näytönohjaimen muistista, mutta Resizable BAR -tuen myötä tuota ikkunaa voidaan muuttaa halutun kokoiseksi, vaikka koko näytönohjaimen muistin kattavaksi. Tästä on etua joissain tehtävissä, missä prosessori voi lähettää aiempaa enemmän dataa suoraan näytönohjaimen muistiin.

Resizable BAR on ollut mukana PCI Expressin valinnaisissa ominaisuuksissa jo PCIe 2.1:stä lähtien, mutta käyttöjärjestelmätuki on laahannut pahasti perässä. Linuxiin tuki saatiin aikoinaan AMD:n toteuttamana ja Windowsiin Microsoftin toteuttamana Windows 10:n myötä. Myös emolevyjen osalta tuki on ilmeisesti edelleen vaihtelevaa, vaikka monet emolevyistä tukevatkin tarvittavaa toiminnallisuutta ainakin raudan osalta.

AMD:n väite ominaisuuden vaatimuksista piti paikkaansa, kun se tehtiin; Kyseinen kombinaatio AMD:n rautaa oli ainut alusta, jolle yhtiö oli sen toiminnan validoinut. NVIDIA ilmoitti pian AMD:n julkistuksen jälkeen, että myös se tulisi tukemaan ainakin Ampere-arkkitehtuuriin perustuvilla näytönohjaimilla myöhemmin julkaistavan päivityksen myötä.

AMD on sittemmin kertonut, ettei tuki ominaisuudelle tule jäämään senkään osalta tähän. PCWorldin haastattelussa Scott Herkelman vahvisti, että yhtiön Radeon-tiimi tekee yhteistyötä Intelin kanssa ja Ryzen-tiimi tulisi tekemään yhteistyötä NVIDIAn kanssa, jotta tuki saataisiin laajennettua mahdollisimman monille alustoille. Myös AMD:n vanhemmille alustoille on luvassa tukea, sillä muun muassa livestriimejä tuottavan Rawiiolin jäsen Cracky huomasi ASRockin ennen aikaisesti B450-emolevyille julkaisemien Zen 3 -BIOSien aktivoivan myös Smart Access Memoryn alustalla Ryzen 5000 -sarjan prosessorilla. Myös MSI on julkaissut ensimmäiset beeta-BIOSit SAM-tuella 400-sarjan emolevyilleen, joten oletettavasti tuki tullaan tuomaan 400-sarjan emolevyille virallisesti uusien Zen 3:a tukevien BIOS-versioiden mukana. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tietoa siitä, tullaanko tukea laajentamaan myös vanhemmille prosessoreille.

Lähde: ComputerBase

This site uses XenWord.