
Pelaajien ykköslifestylebrändiksi itsensä jo aikaa sitten ylentänyt Razer on tuonut markkinoille uuden pelituolin keskellä kesän helteitä. Uusi Razer Some Chroma lupaa tuoda RGB-valot varmistamaan parhaan pelisuorituskyvyn ilman häiritseviä ylimääräisiä johtoja. Tuolia esiteltiin alun perin konseptitason tuotteena vuoden alussa CES 2026 -messuilla.
Razer Soma Chroma on yhtiön ensimmäinen RGB-valaistu pelituoli, jonka se kehuu asettavan uuden riman tulevaisuuden huonekaluille ja RGB:n tehostamille pelikokoonpanoille. Yhtiön mukaan se muuttaa tuolin passiivisesta huonekalusta aktiiviseksi osaksi pelikokemusta ja olevan rakennettu pelaajille, jotka vaativat täydellistä immersiota, synkronoitua RGB-välkettä ja yhtenä yksikkönä toimivan taisteluaseman. Yhtiön lifestyle-osaston johtaja Addie Tan kehaiseekin taisteluasemista tulleen yksi itseilmaisun muodoista, mutta se yksi osa, jolla vietät kaikki pelihetkesi, ei ole pysynyt kehityksen kelkassa mukana. Hän myöntää markkinoilta löytyvän jo valmiiksi valaistuja tuoleja, mutta pelkät valot eivät ilman reaaliaikaista synkronointia ruudun tapahtumiin eivät auta parantamaan immersiota.
Soma Chromessa pidempien pelihetkien mukavuutta parannetaan ergonomisella alaselän tuella ja istuimen kaksitiheyksisellä vaahtopehmusteella. Alaselän tuen kerrotaan olevan muotoiltu siten, että se edistää luonnollisessa ryhdissä istumista ja luja mutta samaan aikaan pehmeä selkänoja on puolestaan optimoitu vähentämään paineen tunnetta oleellisista kohdista. Kun pelisession välissä kaipaa lepotaukoa, tukee tuoli jopa 155° kallistusta makuuasentoon. Tuolin runko on valmistettu teräksestä ja sen kaasujousi on sertifoitu luokkaan neljä, eli korkeimpaan mahdolliseen, mikä mahdollistaa istujalle maksimissaan 150 kg:n painon.
Soma Chroman RGB Reactive Game Lighting -valaistus tukee tällä hetkellä yli 300 peliä, jonka lisäksi sitä voi muokata oman makunsa mukaisesksi Razer Synapsen kautta käyttäen 2,4 GHz:n HyperSpeed Wireless -yhteyttä. Lisäksi sitä voi hallita tuolin päätuen päälle sijoitetuilla painikkeilla tai Bluetoothia hyödyntäen mobiililaitteilla Razer Furniture App -sovelluksen kautta. Valaistus ei luonnollisestikaan toimi ilman sähköä, joten tuolista löytyy USB-C-liitin. Mikäli yksikin johto seinään on liikaa, siihen voi liittää standardin USB-C-varavirtalähteen. Valitettavasti tiedote ei kerro tehonkulutuksesta, joten on mahdotonta arvioida miten pitkiin pelihetkiin esimerkiksi standardi 10 000 mAh:n varavirtalähde riittäisi.
Razer Soma Chroma on ennakkotilattavissa heti ja sen toimitukset aloitetaan 6. heinäkuuta. Tuolin hinta yhtiön Euroopan verkkokaupassa on 529,99 euroa.
Lähde: Razer



Ei kommentteja vielä
Loading new replies...
Näytetään 50 ensimmäistä kommenttia. Lue kaikki kommentit ja keskustele aiheesta foorumilla TechBBS →