Mikään ei ole nykymaailmassa yhtä varmaa, kuin tulevien puhelinten vuodot. Tällä kertaa vuodon kohteena on ensi vuonna julkaistava Samsung Galaxy S25 Ultra.
Luottovuotaja Steve ’OnLeaks’ Hemmerstoffer on julkaissut yhteistyössä AndroidHeadlinen kanssa ensimmäiset kuvat Samsungin tulevasta lippulaivapuhelin Galaxy S25 Ultrasta. Renderöidyt kuvat perustuvat hänen haltuunsa päätyneisiin CAD-piirrustuksiin, eivätkä ne siten välttämättä vastaa täysin lopullista tuottetta. Niin ikään vuotomaailman luottonimiin kuuluva Ice Universe onkin huomauttanut, ettei esimerkiksi kameroiden ympärillä olevat kehät välttämättä vastaa lopullisia muutoin kuin sijaintiensa osalta. Lisäksi hänen mukaansa renderöinneissä olisi alkuperäisten CAD-tiedostojen epätarkkuudesta johtuen pieniä virheitä metallirungossa ja näytön reunuksissa. Verrattuna nykyiseen S24 Ultraan kenties merkittävin ulkonäöllinen ero on S25 Ultran pyöristetyt kulmat.
Puhelimen mitat tulevat vuotojen mukaan olemaan 162,8 x 77,6 x 8,2 mm ja 219 grammaa, mikä tekisi siitä aavistuksen pidemmän, kapeamman ja ohuemman kuin edeltäjänsä. Paino on tullut puolestaan alas 13-14 grammaa. Puhelimen akun odotetaan olevan kapasiteetiltaan 5000 mAh ja tukevan 45 watin pikalatausta. Järjestelmäpiiriksi Ultraan on povattu Qualcommin tulevaa Snapdragon 8 Gen 4:ää.
Ice Universe on itse hiljattain kertonut saaneensa varmistuksen saman puhelimen kamerakonfiguraatioon tulevista muutoksista. Vuotajan mukaan käytännössä ainut muutos S24 Ultraan nähden tulisi olemaan ultralaajakulmasensorissa, joka on päivitetty 50 megapikselin ISOCELL JN3:een 0,7 µm pikselikoolla. Myös pääkameran 200 megapikselin HP2-sensori olisi päivittymässä, mutta sen kohdalla kyse on vain prosessimuutoksesta, eikä sensorin mallinimi tai muut ominaisuudet ole tiettävästi muuttumassa.
Samsung Galaxy S25 Ultra on lisäksi nähty Kiinan 3C-tietokannassa (China Compulsory Certification). Tietokanta vahvistaa, että ainakin Kiinaan ollaan saamassa tulevasta Ultrasta SM-S9380-variantti, joka tukee satelliittipuheluita. Toistaiseksi ei tiedetä, tuleeko satelliittipuhelut käyttöön maailmanlaajuisesti.
Lähteet: GSMArena (1), (2), IceUniverse @ X
Niille kenellä on paksu lompakko ja joille matolaatikko ei kelpaa syystä tai toisesta. Kulmien pyöristys on visuaalisest omaan mieleen, on jossain S24 Ultran S25:n ja väliltä. On sillä toki käytettävyyteenkin liittyviä asioita ja myös näytön pinta-ala voi hieman kasvaa. Rantautuukohan pienempi kulmien säde tulevaisuudessa S26-perusmalleihin?
Kundi tuossa katseli että pitäiskö vaihtaa S21 uudempaan ja päädyttiin vain vaihtamaan siihen akku, kun ei löytynyt mitään hyvää syytä päivitykseen. Ja on Samsungillakin ollut aikaa tehdä asioita moneen kertaan, mutta eivät vain tee. Nyt Honor tuo selvästi koko ajan ohuempaa taittuvaa puhelinta jo kolmannessa sukupolvessa ja julkaisivatpa Kiinassa ekan kolmeen osaan taittuvan luurin kuluttajamarkkinoille. One Plus toi hybridikellon, jossa sen viikon akunkesto ja silti Android Wear-yhteensopiva (lähimaksut yms). Mitä Samsung sitten…Watch 4,5,6,7, Fold 4,5,6… En jaksa uskoa etteisivät Sampalla osaisi, vaan on vain rahastamisen maksimointi taas kyseessä. Riskinä vain että asiakkaat lähtevät heti kun jotain etäisestikin parempaa löytyy. Mulla vaihtui jo luuri kymmenen vuoden Samsung-puhelinjatkumon jälkeen. Samoin alkanut ärsyttää tuo Watch6:n latailu siihen malliin, että One Plus Watch R2 voi jossan välissä mennä tilaukseen.
Kyllähän tuo näyttää kailenkaikkiaan entistä kulmikkaammalta. Kaikki reunat entistä kulmikkaamma ja muistuttaa iphonen runkoa. Erittäin epämukava kädessä.
Haluatko lyödä vastauksesi lukkoon?
katso liitettä 1389524
Tuota juuri tarkoitin. Sivuja ja päätyjä. Toisaalta kulmikkuus voi mahdollistaa paremman otteen.
Aivan totta, olisi edes yksi välivuosi niin voisi vähän värähtääkkin
Sama vika. Jos fold 6 olis ollut kunnollinen niin olisin ostanut sen, mutta se oli niin suoranaista vittuilua se julkaisu että ostin myös magic v3, toivottavasti näkyisi myyntitilastoissa jatkossa ja samsungkin heräisi.
Pop up kamerat ei kelvannut kestävyyden takia, näytön alaiset kuvanlaadun. Mutta taittuvia näyttöjä kyllä osataan tehdä ja myydä
Ja popup kameroissa oli ongelmana hitaus, aivan käyttökelvoton lukituksen avaukseen.
Kamerapohjainen "lukitus" on turvallisuuden kannalta niin typerä ratkaisu että saisi jo poistua koko androidista. Taitaa olla honor ainoa jolla ollut sensoripohjainen Apple face id:n tapaan.
On tai ei, sitä moni käyttää sormenjäljen ohella.