AMD:n heikon tuloksen takaa löytyy ennen kaikkea kuluttajaprosessoreiden ja piirisarjojen myyntien romahdus, vaikkei datakeskus- ja pelipuolikaan mairitellut tuloksillaan. Embedded-puoli ylsi kuitenkin samalla uuteen ennätystulokseen.

Intelin aloittama synkkä puolijohdevalmistajien alkuvuosi saa jatkoa AMD:n ensimmäisessä osavuosikatsauksessa. Yhtiön tulos painui tappiolle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017, vaikka yhtiön liikevaihto ylsikin odotuksiin.

AMD:n liikevaihto laski 9 % vuoden takaisesta 5,353 miljardiin dollariin ja myyntikate 4 prosenttiyksikköä 44 %:iin kulujen kasvaessa samaan aikaan 29 %. Mahdoton yhtälö vei yhtiön tuloksen 139 miljoonan dollarin tappiot.

Suurin tekijä tappion takana on Client-osasto, eli prosessorit ja piirisarjat. Osaston liikevaihto romahti peräti 65 % 739 miljoonaan dollariin ja oli yhtiön ainut tappiota tehnyt tuoteosasto. Näytönohjaimet ja esimerkiksi konsoleiden semi-custom prosessorit sisältävän Gaming-osaston liikevaihto laski 6 ja liikevoitto 12 %. Datakeskusten puolella liikevaihto jopa nousi pari miljoonaa, mutta liikevoitto romahti siellä jopa 65 %. Positiivistakin taloon kuitenkin mahtui, sillä Xilinxin ja AMD:n omat Embedded-luokan tuotteet sisältävä osasto kasvatti liikevaihtoaan jopa 163 % 1,562 miljardiin ja liikevoittoa raketoi peräti 188 % 798 miljoonaan dollariin.

Osavuosikatsauksen sijoittajapuhelussa Lisa Su kertoo yhtiön keränneen eri osastojen tekoälytiimit yhteen Victor Pengin johtamaan yksikköön. Yksikkö tulee olemaan vastuussa kaikista AMD:n tekoälypuolen tehtävistä niin rautatehtävistä ja kehittämään ohjelmistoekosysteemiä, joka kattaa koko yhtiön tuoteportfolion. Sun mukaan asiakkaat ovat myös osoittaneet entistä kovempaa kiinnostusta sen tulevia MI300-kiihdyttimiä kohtaan nimenomaan tekoälytehtäviä silmällä pitäen.

Hän varmisti yhtiön saaneen myös Phoenix-koodinimellisten Ryzen 7040 -mobiiliprosessoreiden massatuotannon käyntiin onnistuneesti ensimmäisen neljänneksen aikana. Toistaiseksi Phoenix on nähty vain tehokkaamman pään kannettavissa, mutta yhtiö on vasta julkaissut virallisesti myös vähävirtaisimmat 7040U-sarjan mallit.

Gaming-puolella Su kertoi näytönohjainten myyntien kasvaneen edeltävään neljännekseen nähden ja varmisti yhtiön julkaisevan kuluvan neljänneksen aikana keskiluokan Radeon 7000 -sarjan RDNA3-näytönohjaimet. Näytönohjainten myynti laski kuitenkin vuodentakaiseen nähden ja osaston tulosta pitikin parhaiten yllä kasvaneen semi-custom myynnit.

Lähde: AMD

This site uses XenWord.
;