Microsoftin järjestelmäpiiri antaisi Microsoftille uusia aseita kilpailussa Applea vastaan, etenkin yhdistettynä uusia tekoälyominaisuuksia hyödyntävään Windows 12 -käyttöjärjestelmään.

Windows Latest -sivustolle kirjoittava Mayank Parmar kertoo omiin lähteisiinsä perustuen Microsoft Silicon Teamin suunnittelevan omia Arm-järjestelmäpiirejään kilpailemaan mm. Applea vastaan. Microsoft on aiemmin käyttänyt Qualcommin kustomoituja Arm-järjestelmäpiirejä.

Parnar kertoo löytäneensä lähteidensä tueksi useita Microsoftin työpaikkailmoituksia, joissa on haettu aihepiiriin sopivaa väkeä. Haussa on ollut muun muassa Principal SoC Silicon Architect, jolta odotetaan kokemusta suorituskykyisistä järjestelmäpiireistä, prosessori- ja grafiikka-arkkitehtuureista ja niiden suunnittelusta. Lisäksi ilmoituksissa on haettu väkeä suunnittelemaan erillisiä kiihdyttimiä ja niiden toteutuksia siruihin. Suurin osa ilmoituksista on jo poistettu linjoilta.

Parnarin mukaan Microsoftin tähtäimessä on optimoida Windows 12 -käyttöjärjestelmää entistä enemmän Arm-prosessoreille ja sisältävän lukuisia tekoälyominaisuuksia. Omalla järjestelmäpiirillä yhtiö voisi varmistaa juuri Windows 12:n ominaisuuksille optimoidut tekoälykiihdyttimet.

Lähde: Windows Latest

This site uses XenWord.
;