io-tech kokeili Samsungin uutta keskihintaista Galaxy A50 -älypuhelinta.

Samsungin keski- ja alemman hintaluokan laitekatalogi on ollut hyvin sekava viimeiset vuodet. Myös itse valmistaja on tämän tajunnut ja Samsung ilmoittikin, että se tulee vähentämään mallisarjojensa määrää. Tämän myötä vanha alimman hintaluokan J-sarja jää pois vuoden 2019-mallistosta ja tilalle tuodaan uusiutuneen A-sarjan puhelimet, joista edullisimmat toimivat korvaajana vanhoille J-sarjalaisille.

Samsungin uusi A-sarja on nyt levittäytynyt aina edullisimman vaihtoehdon (A20e) alle 200 euron hintaluokasta huippumallin (A80) noin 700 euron hintaluokkaan. Uusien A-sarjalaisten julkaisu alkoi jo helmikuun MWC-messuilla, jolloin julki tulivat A30- ja A50 -puhelimet. Huhtikuussa Milanossa oli vuorossa virallinen uusien A-sarjalaisten julkaisutilaisuus, jossa Suomen markkinoille julkaistiin A20e- ja A40-mallit sekä A-sarjan nykyinen lippulaiva A80.

Galaxy A50 myyntiintulo asettui maaliskuun loppuun ja io-tech sai laitteen käsiinsä jo ennen myynnin alkamista. Puhelimen virallinen myynti starttasi 29. maaliskuuta ja sen suositushinta on 379 euroa. Hinta.fi-hintavertailun mukaan laitetta voi saada tämän artikkelin julkaisuhetkellä huhtikuun lopulla edullisimmillaan jo 330 euron hintaan.

Perehdymme tässä artikkelissa Galaxy A50 -puhelimeen noin viikon käyttökokemuksien pohjalta lyhyemmän kokeiltua-juttutyypin muodossa. Testin pohjalle voi käydä lukaisemassa io-techin ensituntumat MWC-messuilta.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Samsung Galaxy A50 toimitetaan kompaktissa valkoisessa pahvipakkauksessa, jonka päällä on Galaxy A50 -puhelimen kuva, joka kertoo samalla paketissa olevan puhelimen värin. Pakkauksen sisältö on varsin tavanomainen, eli puhelimen lisäksi paketissa on mukana käyttöohjeet, 15 watin pikalaturi, USB Type-C -latauskaapeli sekä 3,5 mm:n liitännällä varustetut kuulokkeet.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Samsung on lähtenyt uudistamaan uusittua A-sarjaa varsin radikaalisti, mutta sarja ottaa edelleen vaikutteita kalliimpien Galaxy S -lippulaivapuhelimien ulkonäöstä ja suunnittelusta. Design on kuitenkin hieman vähemmän premium-vaikutelmaan pyrkivä kuin aiemmin.

Galaxy A50:n muotoilu pohjautuu huomattavasti pyöreämpiin muotoihin kuin Galaxy S -sarjan lippulaivapuhelimet. Puhelimen muotoilu on kokonaisuudessaan onnistunut ja laite istuu käteen mukavasti. Materiaalivalinnoissa on otettu pientä takapakkia viime vuosien A-malleihin verrattaessa. Laitteen etupuoli on totutusti lasia (Gorilla Glass 3), mutta laitetta kiertävän kehyksen ja takakuoren osalta on päädytty käyttämään muovia.

Muovisesta rakenteesta huolimatta laitteen rakenne tuntuu melko laadukkaalta ja jämäkältä. Käsillä väänneltäessä ei rakenteessa ole havaittavissa taipumista tai natinoita. Muovin etuna on parempi pudotuksen ja iskunkestävyys lasiin nähden, mutta toisaalta se myös naarmuuntuu herkemmin.

Fyysiset mitat

  • Ulkomitat: 158,5 x 74,7 x 7,7 mm
  • Paino: 166 g
  • Näytön- ja ulkomittojen suhde: 74,9 %

Kookkaasta 6,4 tuuman Super AMOLED -näytöstä huolimatta Samsung Galaxy A50 on käsituntumaltaan tässä näyttökokoluokassa varsin kompaktin kokoinen puhelin. Muovisen rakenteen takia laite tuntuu todelle kevyeltä ja sen käsittely yhdellä kädellä on melko helppoa, vaikka pientä sormiakrobatiaa tarvitaan esimerkiksi näytön ylälaitaan yltämiseksi.

Galaxy A50:n takakuori on pitkiltä sivuiltaan pyöristetty kohti muovirunkoa. Runko ja takakuori sulautuvat yhteen varsin saumattomasti, joka lisää käsituntuman onnistuneisuutta. Takakuori kerää hieman sormenjälkiä, mutta testilaitteemme metallinsinisessä värivaihtoehdossa ne eivät olleet kovin häiritseviä.

Muovinen takakuori tarjoaa myös selvästi paremman pidon kuin monet lasista valmistetut puhelimet. Samsungin Galaxy A50:ssä käyttämä muovi on varsin nihkeäpintaista ja tarjoaa hyvän pidon niin kuivilla kuin kosteilla käsillä.

Puhelimen oikeaan kylkeen sijoitetut virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet ovat tuntumaltaan napakat ja niissä on selkeä painallusvaste. Harmittavasti virtapainikkeen pinnassa ei ole erillistä kuviointia ja sen erottaminen äänenvoimakkuuden säätimestä saattaa käsituntumalla olla hankalaa.

Galaxy A50:n alapääty on asettelultaan varsin tyypillinen. Tarjolla on 3,5 mm:n ääniliitäntä ja USB Type-C -liitäntä, yksi laitteen mikrofoneista sekä kaiutin. Näytön alapuolelle jäävä kaistale on varsin kookas, mutta visuaalisesti positiivisena seikkana voidaan pitää, ettei kaistaleeseen ole painettu valmistajan logoa. Navigoinnin osalta käytössä on Samsungille tutut ohjelmalliset painikkeet. Tarjolla on myös asetuksista käyttöön kytkettävissä oleva eleohjaus.

Puhelimen yläpääty on jätetty kliinisen puhtaaksi ja yläpäädystä löytyykin ainoastaan reikä yhdelle mikrofonille. Puhelimen SIM-korttiluukku sijaitsee laitteen vasemmassa kyljessä ja kelkasta löytyy paikat kahdelle nano-SIM-kortille sekä erillinen paikka MicroSD-muistikortille.

Näytön yläreunaan on toteutettu pieni näyttölovi. Samsung käyttää Galaxy A50:ssä sen uutta Infinity-U -tyyppistä Super AMOLED -näyttöä ja näyttölovi on kooltaan pieni ja muistuttaa U-kirjainta. Näyttöloveen on toteutettu puhelimen 25 megapikselin etukamera. Näyttöloven yläpuolelle rungon ja näytön väliin on sijoitettu huomaamattomasti myös puhelimen kuuloke.

Samsung Galaxy A50:n suorituskyvystä vastaa valmistajan omaa tekoa oleva 10 nanometrin FinFET-prosessilla valmistettu Exynos 9610 -järjestelmäpiiri, joka sisältää neljä Cortex-A73- ja neljä Cortex-A53-prosessoriydintä. Graafisesta suorituskyvystä vastaa ARM:n Mali-G72 MP3 GPU. Tiedonsiirrossa käytetään Cat. 12/13-nopeusluokan LTE-modeemia. Puhelin on Suomessa varustettu 4 gigatavun keskusmuistilla ja sisäistä tallennustilaa on 128 gigatavua, jota voi erikseen vielä kasvattaa MicroSD-muistikortilla (max. 512 Gt).

Puhelimen akkukapasiteetti on myös nostettu vastaamaan nykyaikaa ja puhelimen 4000 mAh:n akku tarjoaakin varsin mukavat käyttöajat. Tarjolla on sama 15 watin pikalataus, joka on tuttu myös Samsungin kalliimmista malleista.

Tekniset tiedot:

  • Exynos 9610 -järjestelmäpiiri (4 x 2,3 GHz Cortex-A73 ja 4 x 1,7 GHz Cortex-A53)
  • 4 Gt LPDDR4X-RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, MicroSD-korttipaikka (max. 512 Gt)
  • LTE Cat 13/12 -yhteydet (600 / 75 Mbit/s), Dual SIM
  • WiFi 802.11 a/b/g/n/ac, BT 5.0, GPS, Glonass, Galileo, BDS, NFC
  • Näytönalainen sormenjälkitunnistin, kuulokeliitäntä, FM-radio
  • 4000 mAh akku, 15 W pikalataus

Galaxy A50 käyttää tässä hintaluokassa hieman harvinaisempaa Super AMOLED -paneelia ja on kooltaan 6,4 tuumaa ja sen käyttämä resoluutio on 1080 x 2340 pikseliä ja kuvasuhteena on moderni 19,5:9. Galaxy A50 onkin yksi isoimmilla näytöillä varustetuista A-sarjan malleista ja julkaisun aikaan näytön läpimitta oli koko A-sarjan historian suurin. Näyttöä kiertää melko kapeat mustat näyttöreunat, jotka ovat leveydeltään symmetriset pitkillä sivuilla sekä yläreunassa. Symmetrisyyden rikkoo näytön alapuolelle jätetty kookkaampi leukakaistale.

Näytön tekniset ominaisuudet

  • 6,4” Super AMOLED -näyttö
  • 1080 x 2340 pikseliä, 403 PPI, 19,5:9 kuvasuhde
  • Gorilla Glass 3
  • Silmäystävällinen tila, Always On Display
  • Sormenjälkitunnistin näytön alla

Laadullisesti Galaxy A50:n Super AMOLED -paneeli on tuttua laatua Samsungilta.  Näytön maksimikirkkaus on riittävä jopa kirkkaimmilla keleillä, joka ei ollut AMOLED-näytöissä itsestäänselvyys vielä pari vuotta sitten. Näytön värintoisto on AMOLED:lle varsin tyypillistä ja myös katselukulmat ovat varsin laajat. Näytön värimaailmaa pystyy vielä erikseen säätämään asetuksista, jossa tarjolla on neljä eri vaihtoehtoa (Adaptive, AMOLED Cinema, AMOLED Photo, Basic). Adaptiivinen näyttötila antaa myös mahdollisuuden säätää värisävyjä mieleisekseen. Cinema-tila tarjoaa DCI-P3 -standardia mukailevan väriavaruuden, kun taas Photo-tila noudattelee Adobe RGB:tä ja Basic-tila tarjoaa sRGB-väriavaruuden.

Samsung Galaxy A50 sisältää myös näytön osalta yhden erikoisuuden, jota ei tässä hintaluokassa olla vielä aikaisemmin nähty. Galaxy S10 -puhelinten tapaan on laitteen sormenjälkitunnistin sijoitettu puhelimen näytön alle. Tunnistin perustuu optiseen sensoriin, toisin kuin Galaxy S -mallistossa.

Sormenjälkitunnistimen toiminta vaihteli testijaksolla kohtuullisesta aina varsin hyvin toimivaan. Nopeudessa sormenjälkitunnistin häviää selvästi muutamien hieman kalliimpien kilpailijoiden ratkaisuille. Toiminnaltaan sormenjälkitunnistin toimi lyhyemmän testijakson aikana varsin moitteetta, hieman hitaampaa tunnistusnopeutta lukuun ottamatta. Toiminnaltaan tunnistin on tarkka, mutta sormea joutuu painamaan hieman voimakkaammin näyttöä vasten, jotta tunnistus onnistuu.

Näytön alle sijoitettavat sormenjälkitunnistimet tulevat varmasti lisääntymään 2019 vuoden aikana ja Samsungin ratkaisu tuoda tekniikka myös alle 400 euron hintaluokkaan on osaltaan seikka, jolla laitetta pyritään erottamaan muista puhelimista todella kilpaillussa 300 – 400 euron hintaluokassa.

 

Kamera

Samsung on päätynyt Galaxy A50 kanssa takakameran osalta kolmoiskamerajärjestelmään.  Kamerajärjestelmä sijaitsee omassa kehyksessään takakuoren vasemmassa yläkulmassa ja sijoittelu on varsin tuttu aikaisemmista A-sarjan puhelimista. Kamerasijoitteluun olisi ehkä voinut hakea vaikutteita myös S-sarjan puhelimista ja sijoittaa kamerat sivuttaissuunnassa takakuoren keskelle. Kamerakyhmy on saatu pidettyä maltillisena ja se nousee vain hieman takakuoren yläpuolelle.

Kameran tekniset tiedot:

  • 25 megapikselin pääsensori (Sony IMX576), f1.7, PDAF
  • 8 megapikselin superlaajakulmakamera, f2.2, 123 astetta
  • 5 megapikselin syvyysterävyyskamera, f2.2
  • LED-salama
  • 1080p 30 FPS videokuvaus

Vaikka Galaxy A50 sisältääkin kolme fyysistä kamerasensoria on niistä vain kaksi käyttäjän käytettävissä. Kolmas, 5 megapikselin sensori, on tarkoitettu vain syvyysinformaation tallentamiseen.

Samsungin kamerasovellus on varsin samanlainen kuin uusissa Galaxy S10 -sarjan puhelimissa ja yhtäläisyyttä on myös aikaisempien Samsungin puhelinten ohjelmistoon. Kamerasovellus on toiminnaltaan nopea ja kameran tarkennus toimii myös nopeasti. Kamera on käyttövalmis heti kun kameraohjelmisto on käynnistynyt.

Käyttöliittymältään kamerasovellus on saanut pieniä korjauksia aikaisempiin ohjelmistoihin verrattuna. Kameratilojen valinta on nyt siirretty käyttöliittymän oikeaan reunaan suljinpainikkeen lähettyville. Eri asetusten pikakuvakkeet ovat siirtyneet nyt kokonaisuudessaan näkymän vasempaan reunaan. Laajakulma- ja superlaajakulmakameran välillä pääsee vaihtamaan kätevästi suoraan etsinnäkymän painikkeesta.

Kokonaan uutta on etsinnäkymän oikeassa ylänurkassa sijaitseva Tilanteen optimointi –ominaisuuden (Scene Optimizer) kuvake, joka tarkoittaa käytännössä Samsungin omaa tekoälytunnistusta, joka kykenee tunnistamaan 30 eri kuvauskohdetta. Tekoälyä hyödyntää myös Kuvausehdotukset-ominaisuus, joka auttaa käyttäjää hyvän kuvan ottamisessa mm. suosittelemalla parempaa rajausta, huomauttamalla vinossa olevasta kamerasta ja pyytämällä tarvittaessa puhdistamaan kameran likaisen linssin.

Ammattilainen-nimellä edelleen kulkeva manuaalikuvaustila on pysynyt varsin muuttumattomana. Säädöiltään ammattilaistila on valitettavan suppea ja tarjolla on säädöt vain herkkyyden (ISO 100 – 800), valkotasapainon (2400-10000 K) ja valotuksen kompensoinnille.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

Hyvässä valaistuksessa Galaxy A50:n kuvat ovat kohtuullisia, mutta olimme silti hieman pettyneitä kuvien yleisilmeeseen.  Yksityiskohtien määrä ei ole sillä tasolla mitä megapikselimäärän perusteella saattaisi odottaa ja kuvat ovat jopa hyvässä valaistuksessa pehmeitä ja kuvissa esiintyy välillä hyvin aggressiivista jälkiterävöitystä. Kuvien värit ja kontrasti ovat hyvällä tasolla. Dynamiikan osalta tilanne on kaksijakoinen ja lopputulos riippuu, aktivoituuko automaattinen HDR-tila päälle vai ei. Kun HDR-tila aktivoituu, pystyy kamera pelastamaan ylivalottuneita kohteita ja yksityiskohtia.

Hämärällä kamera suoriutuu hintaluokka huomioiden kohtalaisesti. Värien taltiointi ja kontrasti ovat edelleen hyvää luokkaa ja tarkemmalla tarkastelulla kuvissa löytyy myös yksityiskohtia. Kuvien terävöitys on huomattavasti neutraalimpaa kuin joissain päiväkuvissa. Alhaisemmalla 12 megapikselin tarkkuusasetuksella kamera vaikuttaisi tekevän hämärässä parempaa jälkeä kuin 25 megapikselin tarkkuudella, joka viittaa jonkinlaisen kuvien pinoamistekniikan olemassaoloon.

Galaxy A50:n 123 asteen superlaajakulmakamera mahdollistaa vakuuttavien kuvien ottamisen myös hieman ahtaimmissakin kuvausympäristöissä. Koska kyseessä on varsin laaja-alainen kuvakulma, on kuvien reunoilla nähtävissä aggressiivista vääristymää, joka on tällaiselle superlaajakulmakameralle melko normaalia. Galaxy A50 ei sisällä S10-sarjan puhelimista löytyvää vääristymänkorjausta. Yksityiskohtia kahdeksan megapikselin kamera ei pysty tietysti taltioimaan samalla tavalla kuin suuremmalla tarkkuudella varustettu pääkamera, mutta kuvien värit ja kontrastit ovat tässä luokassa hyvällä tasolla.

Galaxy A50 pystyy tallentamaan videota parhaimmillaan vain 1080p 30 FPS -laadulla – edes 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeutta ei ole tarjolla. 4K videon puutos tässä hintaluokassa on jo varsin outoa, sillä ominaisuus alkaa löytyä jo jopa monista 200 euron puhelimista, mutta Galaxy A50 onneksi paikkaa osittain puutteen hyvälaatuisella FullHD-videolla. Video käyttää hyvin toimivaa elektronista kuvanvakautusta videotilassa eikä ominaisuutta saa kytkettyä pois päältä. Laadultaan video on erittäin laadukasta niin dynamiikan, yksityiskohtien kuin myös värintoiston osalta.

Ulkomaisilla sivustoilla 4K:n puutetta oli myös ihmetelty, koska paperilla Exynos 9610:n tulisi mahdollistaa myös 4K 30 FPS -videoiden tallentaminen. 4K videon tallentaminen onnistuukin esimerkiksi Play Storesta ladattavalla OpenCamera -sovelluksella.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Ohjelmistopuolella tarjolla on varsin tuttua kauraa Samsungin puhelimia aikaisemmin käyttäneille. Positiivisena asiana voidaan mainita, että käytössä on Googlen viimeisin Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmäversio, jonka päällä on Samsungin tuore One UI-käyttöliittymä. One UI on käytännössä varsin merkittävä ja kattava käyttöliittymäuudistus aiempaan Samsung Experienceen nähden. One UI:n keskiössä on olennaisen sisällön esittäminen, yhden käden käytettävyyden parantaminen sekä intuitiivisemman käyttökokemuksen tarjoaminen.

One UI:n suurin muutos liittyy käyttöliittymään ja sen käyttämiseen, kun kantavana teemana on erityisesti helpottaa puhelimen yhdellä kädellä käyttöä. Monissa vakiosovelluksissa keskeinen sisältö on siirretty sovelluksen keskiosan alapuolelle ja yläpuolta hallitsee sovelluksen otsikko tai muu sisältöön liittyvä lisätieto. Yleisilmeessä on hieman samaa kuin uusimmissa Applen iOS-versioissa.

One UI:n kanssa Samsung on uudistanut niin käyttöliittymää ja sen vakiosovelluksia reilulla kädellä. Oletusasetuksilla One UI käyttää suurta näytön skaalausasetusta sekä hyvin harvaa kuvakeasettelua höystettynä kookkailla sovelluskuvakkeilla. Asetuksia voi onneksi muuttaa omaan makuun paremmin soveltuvaksi ja samalla suurta näytön pinta-alaa saa paremmin hyödynnetyksi.

Ilmoitus- ja asetusvalikko sekä moniajovalikko ovat myös saaneet uudistuneen ulkoasun. Ilmoitusvalikon pikakuvakkeet ovat nyt pyöristettyjä ja väriltään sinisiä. Asetusvalikkoa on ryhmitelty nyt enemmän sisällön mukaan omiin lokeroihin. Moniajovalikossa on päädytty käyttämään vakio-Androidia muistuttavaa sivuttaissuuntaista korttinäkymää. Samsung on myös tuonut One UI:n mukana koko järjestelmän kattavan tumman tilan, joka löytyy näyttöasetuksissa hieman hämäävästi Yö-tilan nimellä.

Samsungin käyttöliittymän perisynti on ollut aina useat esiasennetut sovellukset, eikä Galaxy A50 tee tässä poikkeusta. Mukaan on asennettu pakolliset Googlen sovellukset, mutta sen lisäksi iso joukko Samsungin omia ohjelmia. Päällekkäisyyksiä löytyy mm. gallerian, selaimen ja sähköpostin osalta. Lisäksi mukana on muutamia Microsoftin esiasennettuja sovelluksia (Office Mobile, Onedrive ja LinkedIn), joita ei ole mahdollista kokonaan poistaa laitteesta. Positiivisena seikkana Galaxy A50 ei sisällä kiinteää Bixby-näppäintä. Bixbyn hyöty on Suomessa edelleen rajattua ja suomenkielen tukea ei edelleenkään ole tarjolla.

Puhelimeen saapui testijakson loppupuolella yksi ohjelmistopäivitys, joka toi mukanaan Googlen maaliskuun tietoturvapäivitykset. Tulevien päivitysten osalta Samsung lupaa tietoturvapäivityksiä neljän kuukauden välein.

Galaxy A50 vietti io-techin kokeilussa noin viikon ajan ja suorituskyvyssä ei lyhyemmän testijakson aikana havaittu ongelmia. Käyttöliittymä ja sovellukset käynnistyvät puhelimella nopeasti eikä käytännössä havaittu lagailua tai yleistä hidastelua.

Suorituskyvystä huolehtiva Samsungin uusi Exynos 9610 -piiri pärjää kohtalaisen hyvin. Numeroiden valossa prosessorisuorituskyky vastaa melkolailla Qualcommin Snapdragon 660 -piiriä. Samassa hintaluokassa painivaa Kirin 970 -piiriä vastaan se ei kuitenkaan aivan pärjää ja Nokia 8.1:ssä käytettävälle Snapdragon 710:llekin se jää hieman kakkoseksi.

Graafinen suorituskyky on myös varsin hyvää ja järjestelmäpiirin parina toimiva Mali-G72 MP3 -grafiikkasuoritin tarjoaa synteettisissä testisovelluksissa samankaltaista (tai jopa parempaa) suorituskykyä kuin Qualcommin Snapdragon 660 -piirissä käytettävä Adreno 512. Snapdragon 710 -piirin Adreno 616 GPU:lle se jää kuitenkin selvästi kakkoseksi.

Samsung on pakannut Galaxy A50:n sisuksiin myös mukavan 4000 mAh:n kokoisen akun. Lyhyen käyttöjakson aikana akkukesto vaikutti melko vakuuttavalta ja yhdellä latauksella selvittiin heittämällä yhden päivän yli. Hieman kevyemmällä käytöllä myös kahden päivän toiminta-ajat ovat saavutettavissa ja raskaammalla käytöllä päästiin noin 1,5 päivän aikoihin.

 

Yhteenveto

Samsung Galaxy A50 on paperilla varsin mielenkiintoinen keskihintaluokan uutuus, eikä laite pettänyt ”lupauksiaan” lyhyehkön kokeilujakson aikana. A50 tarjoaa alle 400 euron hintaluokkaan muutamia ominaisuuksia, joita tässä hintaluokassa ei ole aikaisemmin nähty.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy puhelimen etupuolen kookkaaseen 6,4 tuuman näyttöön. Samsung on päätynyt tuomaan viimevuotisten mallien tapaan keskihintaluokan laitteisiinsa laadukkaan Super AMOLED -paneeliin pohjautuvan näytön. Alle 400 euron hintaluokassa harvemmin tulee vastaan laadukasta AMOLED-paneelia, jonka kirkkaus riittää jopa kirkkaimmillakin keleillä.

Galaxy A50:n muotoilu on myös onnistunutta ja se istuu käteen mukavasti. Suuresta näytöstä huolimatta laite on yllättävän kompakti ja sen käyttö onnistuu ilman suurempia ongelmia myös yhdellä kädellä. Kolmoiskamera tarjoaa monipuolisuutta eri kuvaustilanteisiin sekä tässä hintaluokassa kohtalaisen hyvää kuvanlaatua niin päivällä kuin myös hämärällä.

Näytön alle sijoitettu sormenjälkitunnistin on myös ensimmäinen Suomessa tässä hintaluokassa, eikä sen toiminnassakaan ole hirveästi valittamista. Samsungin optinen tunnistin ei ehkä pärjää nopeudessa hieman kalliimpien puhelinten tunnistimille, mutta se on kokonaisuutena toimintavarma.

Ohjelmistopuolella Galaxy A50 tarjoaa uusimman Android-käyttöjärjestelmäversion, jonka päälle on tuotu Samsungin kalliimmista malleista tuttu uusi One UI -käyttöliittymä. Lisäksi valmistaja lupaa laitteelle päivitykset joka neljäs kuukausi, joka monien muiden kilpailijoiden paikoin epämääräiseen tai olemattomaan päivitystukeen verrattaessa on kohtalainen lupaus, joskin parempaakin voisi odottaa.

Laitteen ainoana isompana ongelmana voidaan ehkä pitää hintaa. Galaxy A50 on suositushinnaltaan hinnoiteltu 379 euroon ja kyseisessä hintaluokassa alkaa vastassa olemaan jo varsin päteviä kilpailevia vaihtoehtoja. Lähimmät kilpakumppanit löytyvät HMD Globalin Nokia 8.1:stä sekä Huawein juuri julkaisemasta 349 euron P30 Lite -puhelimesta. Nokia 8.1 tarjoaa hieman parempaa suorituskykyä, varsinkin grafiikkapuolella, kun taas Huawei P30 Liten suorituskyky on ainakin paperilla varsin samaa luokkaa kuin Galaxy A50:llä. Potentiaalisia haastajia ovat myös viimevuotiset Snapdragon 845 -piirilliset puhelimet, kuten Pocophone F1.

Jos Galaxy A50:stä haluaa kaivaa puutteita, niin jonkinasteinen vesi- ja pölysuojaus olisi ollut erinomainen lisä, tosin tässä hintaluokassa IP-luokitus on toistaiseksi vielä harvinainen ominaisuus. Kameran osalta 4K-videokuvauksen puute on varsin outoa. Pientä miinusta tulee myös materiaalivalinnoista, sillä viimevuotisissa A-sarjalaisissa oli vielä metallinen runkorakenne.

Plussaa

  • Hyvälaatuinen 6,4 tuuman Super AMOLED -näyttö
  • Exynos 9610 -piirin suorituskyky hintaluokassaan
  • Kolmoiskameran monipuolisuus ja kuvanlaatu kokonaisuutena varauksin
  • Hyvä akkukesto

Miinusta

  • Muovinen runkorakenne ja takakuori varauksin
  • 4K videotallennuksen puute kamerasovelluksessa
  • Näytönalainen sormenjälkilukijan pieni hitaus
  • Kameran yksityiskohtien tallennus vaihtelevaa
This site uses XenWord.
;