
Applen järjestyksessään 19. iPhone-sukupolvi näki päivänvalon syyskuun 9. päivä ja se piti sisällään sekä tuttuja malleja että täysin uuden iPhone Airin, joka korvasi viime vuosien Plus-mallin.
Malliston kärjessä on tuttuun tapaan iPhone Pro -mallit, jotka kantavat tänä vuonna mallinumeroa 17. Apple uudisti Pro-mallejaan tänä vuonna tavanomaista enemmän laittamalla koko rakenteen ja visuaalisen ilmeen uuteen uskoon.
Pienemmän 6,3-tuumaisen iPhone 17 Pron hinnat alkavat 1359 eurosta, eli lähtöhinta on noussut sadalla eurolla edellisestä sukupolvesta. Toisaalta lähtötason tallennustila on tuplaantunut 128:sta 256 gigatavuun, joten viimevuotiseen vastaavaa varianttiin verrattuna hinta on 30 euroa halvempi. 512 Gt muistivariantista pyydetään 1609 euroa ja teratavusta 1859 euroa.
6,9-tuumaisella näytöllä varustetun iPhone 17 Pro Maxin vastaavat hinnat ovat 1509, 1759 ja 2009 euroa sekä lisänä on tarjolla kahden teratavun muistivaihtoehto hunajaiseen 2509 euron hintaan.
Tässä artikkelissa tutustumme iPhone 17 Pro -malliin runsaan kahden viikon ympärivuorokautisen käyttötestijakson pohjalta. Koska Apple ei toimita Pohjoismaissa lehdistölle testilaitteita, ostimme testikappaleen itsellemme DNA:n ystävällisellä avustuksella. DNA:n iPhone 17 Pro -valikoimaan voi tutustua heidän verkkokaupassaan.
Mitä uutta?
Edellisen sukupolven iPhone 16 Pro -malli erottuu uudesta 17 Prosta ulkoisesti varsin helposti – Apple on nimittäin tehnyt poikkeuksellisen suuren uudistuksen laitteen ulkonäköön ja rakenteeseen. Titaanikehys on vaihtunut alumiiniseen unibody-rakenteeseen.
Myös rautapuolella on tarjolla parannuksia usealla osa-alueella. Merkittävimpiä teknisiä uudistuksia ovat uusi A19 Pro -piiri, ensimmäinen höyrykammiojäähdytys iPhone-puhelimissa, lähtötason tallennustilan tuplaantuminen 256 gigatavuun ja RAM-muistin määrän kasvu 12 gigatavuun, selvästi kasvanut akkukapasiteetti, nopeampi johdollinen lataus, uusi 18 megapikselin Center Stage -etukamera sekä telekameran päivittyminen uuteen 48 megapikselin malliin.
iPhone 17 Pron uudistukset 16 Prohon nähden ovat:
- 0,4 mm pidempi, 0,4 mm leveämpi, 0,5 mm paksumpi
- 5 grammaa painavampi
- Runkorakenne on vaihtunut titaanista alumiiniin
- Näytön suojalasi on päivittynyt Ceramic Shield 2 -versioon
- Näytön HBM-maksimikirkkaus on kasvanut 50 % (2000->3000 nit)
- Järjestelmäpiiri on päivittynyt A19 Prohon
- Järjestelmäpiirillä on höyrykammiojäähdytys
- Bluetooth päivitetty 5.3:sta 6.0-versioon
- Tallennustilan lähtötaso on tuplaantunut 128:sta 256 gigatavuun
- RAM-muistin määrä on noussut 8:sta 12 gigatavuun
- Telekameran resoluutio noussut 12:sta 48 megapikseliin
- Telekameran kinovastaava polttoväli pienentyntyt 120:sta 100 mm:iin (5x -> 4x)
- Akun kapasiteetti kasvanut 3582:sta 3998 mAh:iin (+11,6 %)
- Johdollinen pikalatausteho kasvanut 40 wattiin
- Pakkauksesta iOS 26 -käyttöjärjestelmä
Laite ja ominaisuudet
iPhone 17 Pron pakkaus noudattaa edellisistä sukupolvista tuttua tyyliä, eli väriltään valkoiseen litteään pahvirasiaan on painettu iPhone-tekstit ja omenalogot sekä kanteen värillinen kuva puhelimesta. Edellisestä sukupolvesta poiketen kannessa oleva puhelimen kuva on etupuolen sijasta takakuoresta.
Puhelimen lisäksi toimitussisältöön kuuluvat:
- Pikaohjeet ja takuutietolappu
- SIM-kelkan avaustyökalu
- tekstiilipintainen USB-C -> USB-C -latauskaapeli
Fyysiset mitat:
- Ulkomitat: 150 x 71,9 x 8,75 mm
- Paino: 204 grammaa
- Näytön ja ulkomittojen suhde: 89,4 %
- Materiaalit: unibody-alumiinirakenne, Ceramic Shield 2 -etulasi, Ceramic Shield -takalasi
- Suojaus: IP68 (IEC-standardi 60529, enimmäissyvyys 6 metriä enintään 30 minuutin ajan)
- Valmistusmaa: Kiina
- Valmistajan kotimaa: Yhdysvallat
Siinä missä iPhone Pro -mallien muotoilu oli pysynyt lähes muuttumattomana jo usean edellisen sukupolven ajan, on Apple tehnyt nyt pitkästä aikaa merkittäviä uudistuksia 17 Pron muotoiluun ja rakenteelliseen toteutukseen, joka on erittäin tervetullutta vaihtelua.
Ulkomitoiltaan 17 Pro on kasvanut puolisen milliä suuntaansa – alumiinista ei ilmeisesti saa aivan yhtä ohutta rakennetta kuin vahvemmasta titaanista. Myös paino on kasvanut, joskin maltilliset viisi grammaa, jota ei juurikaan huomaa kädessä.
Saman näyttökokoluokan kilpailijoihin verrattuna iPhone 17 Pro on 3,1 mm pidempi, 1,4 mm leveämpi, 1,6 mm paksumpi ja 42 grammaa painavampi kuin 6,2-tuumaisella näytöllä varustettu Samsung Galaxy S25. 6,3-tuumaiseen Pixel 10 Prohon verrattuna iPhone 17 Pro on puolestaan 2,8 mm lyhyempi, 0,1 mm kapeampi, 0,3 mm paksumpi ja 3 grammaa kevyempi.
Tarjolla olevia värivaihtoehtoja on kolme – testikappaleemme edustama ”kosminen oranssi”, hopeanvärisen rungon valkoiseen takalasiin yhdistävä ”hopea” sekä ”mustansininen”. Hieman yllättävänä ratkaisuna Apple on jättänyt tyypillisesti varsin suositun mustan tai tummanharmaan värivaihtoehdon kokonaan pois valikoimasta.
Omaan silmääni titaanirunkoinen edeltäjämalli näyttää ehkäpä hieman arvokkaammalta ja hillitymmältä, kun taasen 17 Pron ulkonäkö viestii enemmän lujatekoista vauhdikkaaseen elämänmenoon sopivaa tyyliä – etenkin oranssissa värissä.
Rinnatusten edeltäjämallin kanssa vertailtaessa voi huomata, että 17 Pron alumiinirakenteen reunat on muotoiltu hieman pyöristetymmiksi. Eron voi havaita myös silmällä katsoessa. On pitkälti makuasia pitääkö uusista hieman pehmeämmistä muodoista vaiko edeltäjän aavistuksen särmikkäämmistä reunoista, mutta 17 Prohon siirtyminen tuskin kuitenkaan vaatii keneltäkään mainittavaa sopeutumista.
iPhone 17 Pron täysin uudistettu rakenne on mattapintaiseksi viimeisteltyä ja anodisoitua kuumataottua alumiinia, joka ei koostu pelkästä kehyksestä, vaan jatkuu myös puhelimen taustapuolelle ns. ”unibody”-rakenteena.
Ulkomaisissa käyttäjäraporteissa kamerakohouman terävissä reunoissa on havaittu anodisoidun pinnoitteen lohkeilua ja raaputustesteissä sen on havaittu rikkoontuvan jo kolikkometallia vastaavalla neljän Mosh-asteikon kovuudella. Lisäksi jotkut käyttäjät ovat myös raportoineet etenkin oranssin mallin värin haalenemisesta, mutta tarkkaa syytä ongelmalle ei vielä tämän artikkelin julkaisuhetkellä ole selvinnyt. Testijaksolla tällaista kulumista tai haalistumista ei havaittu. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Pro-sarjassa esiintyy pinnoiteongelmia, sillä myös kahden edellisen sukupolven titaanirungon pinnoitteen raportoitiin naarmuuntuvan melko herkästi.
Takakuoren alapuoliskossa on myös mattapintainen Ceramic Shield -lasi, joka peittää alleen alumiinirakenteeseen langattomalle lataukselle jätetyn aukon. Takalasi on Applen mukaan neljä kertaa aiempaa iskunkestävämpi. Applen mukaan 30 % laitteen painosta on kierrätettyä materiaalia ja arvometalleista esimerkiksi koboltti on 100 % kierrätettyä. Purkuraporttien mukaan iPhone 17 Pro on hieman aiempaa vaikeampi korjata, koska takalasin kautta ei ole enää pääsyä puhelimen sisuksiin.
Kokonaisuudessaan 17 Pron rakenne tuntuu tukevalta, mutta viimeistely ei ollut ainakaan testikappaleessa aivan virheetöntä, sillä takalasin vasemmassa reunassa oli havaittavissa hieman leveämpi rako kuin oikealla puolella, eli lasin sovitus ei ollut aivan keskellä. Rakenteella on tuttuun tapaan IP68-suojaus pölyä ja vesiupotusta vastaan.
Näytön tekniset ominaisuudet:
- 6,3” LTPO OLED -näyttö, adaptiivinen 1-120 Hz
- 20:9-kuvasuhde, 2622 x 1206 pikseliä, 460 PPI
- 1000 nit maksimi, 1600 nit pistemäinen maksimi, 3000 nit HBM
- True Tone, HDR10, HLG, Dolby Vision
- Ceramic Shield 2 -suojalasi
Näytön osalta iPhone 17 Pro ei tarjoa merkittäviä parannuksia edelliseen sukupolveen, sillä lähinnä maksimikirkkaus auringonpaisteessa on kasvanut edellisestä sukupolvesta ja lisäksi näytön suojalasi on uudempaa ja Applen mukaan naarmuja kolme kertaa paremmin sietävää versiota. Lisäksi lasissa on nyt heijastuksia vähentävä pinnoite, jonka tuoma ero on pienehkö, mutta sen havaitsee kyllä rinnakkain 16 Pro -mallin kanssa vertailtaessa.
Näytön adaptiivinen ProMotion-virkistystaajuus säätyy jouhevasti 1-120 hertsin välillä näytettävän sisällön mukaan. HDR-sisältö on tuettuna HDR10- ja Dolby Vision -standardien puitteissa. True Tone -ominaisuus säätää haluttaessa kuvan värilämpötilaa ympäristön valaistuksen mukaan.
Tekniset ominaisuudet:
- Apple A19 Pro -järjestelmäpiiri
- 2 x 4,26 GHz Performance CPU, 16 Mt L2-välimuistia
- 4 x 2,6 GHz Efficiency CPU, 6 Mt L2-välimuistia
- 32 Mt järjestelmätason L3-välimuistia
- 6-core GPU
- 16-core Neural Engine
- N1-yhteyspiiri
- Qualcomm Snapdragon X80 5G -modeemi
- 12 Gt LPDDR5X-9600 RAM-muistia
- 256, 512 Gt tai 1 Tt nVME -tallennustilaa (256 Gt mallissa vapaana n. xxx Gt)
- 5G Sub-6 GHz (n1/2/3/5/7/8/12/20/26/28/38/40/41/66/75/77/78/79), LTE, Dual SIM (nano &e)
- Wi-Fi 7
- Bluetooth 6.0, NFC, UWB gen 2
- Dual Band GNSS: GPS (L1+L5), GLONASS, Galileo, Beidou, QZSS, NavIC
- stereokaiuttimet
- 3998 mAh (15,53 Wh) akku, USB Type-C (USB 3.2 gen 2 10 Gbit/s), 40 W USB PD 3.2 AVS -pikalataus, 25 W MagSafe-lataus, 15 W Qi2 -langaton lataus
iPhone 17 Pron sisällä on odotetusti uusimman sukupolven A19 Pro -järjestelmäpiiri, jonka ohella RAM-muistin ja tallennustilan määrää ja akun kapasiteettia sekä latausnopeutta on kasvatettu.
Uusi TSMC:n N3P-prosessilla valmistettava A19 Pro -järjestelmäpiiri rakentuu kuudesta prosessoriytimestä sekä kuusiytimisestä grafiikkasuorittimesta. Prosessoriytimien kellotaajuutta on nostettu, suorituskykyisten ytimien kaistanleveyttä kasvatettu front-endissä ja ne tukevat parempaa haarautumisen ennustamista 50 % suuremman välimuistin ansiosta. Grafiikkasuoritin tukee 2. sukupolven Dynamic Caching -ominaisuutta ja jokaiseen ytimeen on lisätty Neural Accelerator -tekoälykiihdytin. Tekoälylaskennasta vastaava Neural Engine rakentuu edelleen 16 ytimestä, mutta sen muistikaistaa on Applen mukaan kasvatettu.
Ensimmäisenä iPhone-mallina piirin jäähdytyksessä käytetään höyrykammioratkaisua, joka on laserhitsattu kiinni puhelimen sisärunkoon. Sen myötä myös koko uusi alumiiniunibodyrakenne osallistuu jäähdytystalkoisiin ja tämän luvataan takaavan 40 % paremman jatkuvan suorituskyvyn. Tässä on myös syy sille, miksi Apple siirtyi rakenteessa alumiiniin – alumiini siirtää huomattavasti titaania paremmin lämpöä.
Apple on vihdoin nostanut lähtötason tallennustilan määrän 256 gigatavuun, eli lähemmäs nykypäivän high-end-puhelimien perustasoa ja -tarpeita. Tosin Apple tykkää rahastaa tallennustilalla ja niin se tekee tälläkin kertaa, sillä kasvaneen tallennustilan myötä myös puhelimen hinta on noussut lähelle samaa, mitä 256 Gt muistivariantti maksoi viime vuonna. Katteet muistin lisäämisestä on siis Applella tuttuun tapaan ”kohdallaan”. RAM-muistin määrää on kasvatettu 8:sta 12 gigatavuun ja se tukee nyt 26 % korkeampaa muistikaistaa.
Yhteyspuolella on tarjolla moderni nykyaikaisen high-end-puhelimen kattaus 5G:tä, WiFi 7:ää, UWB:tä sekä tuoreinta Bluetooth 6.0 -versiota.
Apple kertoo optimoineensa puhelimen sisärakennetta ja onkin onnistunut kasvattamaan iPhone 17 Pron akun kapasiteettia mukavat vajaat 12 % noin 4000 mAh:iin. iPhone 17 Prosta on myös olemassa ulkomailla vain eSIM:iä tukeva versio, jonka akun kapasiteetti on korttikelkan puuttumisen myötä hieman suurempi 4254 mAh.
Johdollinen pikalatausteho on nyt kasvanut 40 wattiin, jonka myötä latauksen tyhjästä 50 %:iin kerrotaan ottavan 20 minuuttia aiemman puolen tunnin sijaan. Tuettuna on myös tuore USB PD 3.2 -standardin myötä julkaistu AVS-ominaisuus (Adjustable Voltage Supply), joka mahdollistaa latausjännitteen dynaamisen säädön 100 millivoltin tarkkuudella.
- Oikea kylki:
- virta-/lukituspainike
- kamerapainike hipaisutunnistuksella
- Vasen kylki:
- Toimintopainike
- Äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet
- nanoSIM-korttipaikka
- Alapääty:
- mikrofoniaukko
- USB-C 3.2 gen 2 -liitäntä (10 Gbit/s), Displayport
- toinen stereokaiuttimista
- Yläpääty:
- kaiutinaukko kuulokkeen yhteydessä näyttölasin saumassa
- 18 MP Center Stage -etukamera näyttöreiässä
- Face ID -infrapunakasvojentunnistus näyttöreiässä
Painikkeiden ja toimintojen sijoittelussa ei ole tapahtunut mainittavaa muutosta edeltäjämalliin nähden. Ainoana erona SIM-korttikelkka sijaitsee hieman alempana vasemmassa kyljessä.
Näytön yläreunassa on edelleen venytetyn pillerin muotoinen kamerasaareke, joka pitää sisällään uuden Center Stange -etukameran sekä Face ID -kasvojentunnistuksen infrapunaprojektorin. Saarekkeen koon on odotettu pienenevän tai katoavan jopa kokonaan näyttöpaneelin alle, mutta ainakin tässä iPhone-sukupolvessa se on edelleen entisellään. Face ID on aiempaan tapaan luotettava biometrinen tunnistustapa, joka luottaa tavallisen kamerakuvan sijaan infrapunapisteiden avulla muodostettavaan 3D-kasvokarttaan.
Oikeassa kyljessä sijaitsevaa kamerapainiketta ei valitettavasti ole kehitetty mitenkään eteenpäin viime vuodesta, jolloin se debytoi iPhone 16 -mallistossa. Kritisoimme sen toimintaa silloin ja sama kritiikki pätee edelleen. Painikkeen sijainti ei ole optimaalinen ja sen hipaisutoiminto ottaa turhan herkästi virhekosketuksia.
Vasemman kyljen yläosassa sijaitseva Toimintopainike ei ole myöskään valitettavasti kehittynyt viime vuodesta. Oletuksena pitkä painallus vaihtaa soittoäänen ja äänettömän tilan välillä, mutta painikkeeseen voi vaihtaa myös jonkin muun toiminnon. Harmi vain, ettei painikkeeseen voi edelleenkään ohjelmoida eri toimintoja erilaisille painalluksille (kaksois, lyhyt, pitkä yms).
Stereokaiuttimien äänenlaatu on älypuhelinten parempaa päätä tarjoten hyvän erottelun ja kohtalaisen alataajuuksien toiston, mutta äänenvoimakkuus on korkeimmillaankin keskitasoista. Tähän osasyynä saattaa olla purkuraporteissa esiintyneet kooltaan pienennetyt kaiutinelementit.
Tuttuun tapaan iPhone 17 Pro ansaitsee kehut värinäpalautteen toiminnasta – se toimii tarkan napakasti ja melko voimakkaasti.
Kamera
Usean vuoden ajan iPhone Pro -mallien takakamerat sijaitsivat neliskanttisessa saarekkeessa vasemmassa ylänurkassa, mutta nyt saarekkeen kokoa on venytetty koko takakuoren levyiseksi. Itse kameroiden asettelu on kuitenkin pysynyt samana, eli ne sijaitsevat kolmiomuodostelmassa vasemmassa ylänurkassa. Ja koska kameroiden alumiinikehykset ovat pinnasta kohollaan, keikkuu puhelin edelleen pöydällä käytettäessä.
Kameran tekniset tiedot:
- 48 MP laajakulmakamera (1/1,28″ IMX903-sensori, 1,22 um pikselikoko), f1.8, 24 mm kinovastaava, dual-pixel-PDAF, sensor-shift-OIS
- 48 MP ultralaajakulmakamera (1/2,55” IMX972-sensori; 0,7 um), f2.2, 13 mm kinovastaava polttoväli, PDAF
- 48 MP 4x-telekamera, (1/2,55” IMX973-sensori; 0,7 um), f2.8, 100 mm kinovastaava, dual-pixel PDAF, sensor-shift-OIS
- LiDAR sensori, True Tone -salama, neljä mikrofonia
- Etukamera: 24 MP, tehollinen tarkkuus 18 MP (IMX914; 0,96 um pikselikoko), f1.9, PDAF, OIS, 20 mm kinovastaava
- Videokuvaus:
- 4K 120 FPS pääkamera
- 4K 60 FPS ultralaajakulma-, tele- ja etukamera
Kameraosastolla iPhone 17 Pro -malleissa uutta ovat telekamera sekä etukamera. 48 megapikselin pääkamera ja ultralaajakulmakamera ovat pysyneet samoina.
Uuden telekameran resoluutio on kasvanut 12:sta 48 megapikseliin ja sen sensorin koko on myöskin kasvanut. Tetraprism-periskooppiobjektiivi tarjoaa nyt hieman lyhyemmän 4x-polttovälin (100 mm kinovastaava) pääkameraan nähden, mutta vastaavasti mahdollistaa 8x-polttoväliä vastaavan 12 megapikselin sensorirajauksen korkeamman resoluution sensorilta.
Kuvien lähde: WekiHome
Täysin oman erillisen mainintansa ansaitsee Applen uusi innovatiivinen Center Stage -etukamera, jonka kuvasensori ei ole tavanomaiseen tapaan suorakulmion muotoinen, vaan symmetrinen kahdeksankulmio, jonka ansiosta kameralla voi ottaa saman tarkkuuden kuvia sekä pysty- että vaaka-asennossa puhelinta kääntämättä. Sensorin kokonaisresoluutio on 24 megapikseliä, mutta siitä hyödynnetään kuvaa ottaessa 18 megapikseliä. iPhone 16 Prossa käytettyyn 12 megapikselin etukameraan nähden pikselikoko on pysynyt samana, mutta resoluutio on kasvanut 50 %. Toteutus on varsin uniikki ja se mahdollistaa etukameran monipuolisen hyödyntämisen eri tilanteissa.
Kamerasovelluksen yleisilme on tuttuun tyyliin melko pelkistetty, mutta iOS 26:n myötä kamerasovelluksen käyttöliittymää on yksinkertaistettu entisestään, eikä välttämättä hyvään suuntaan. Näkyvillä on vain valokuva- ja videotilan valitsimet – muut kuvaustilat tulevat esiin vasta pyyhkäisemällä. Valikon olemassaolosta ei ole mitään indikaatiota, joten toteutus ei ole intuitiivisimmasta päästä. Sama koskee myös lisätoimintojen (mm. salama, ajastin yms) valikkoa, joka aukeaa myös pyyhkäisemällä oikeasta reunasta keskelle päin.
Uusi ominaisuus on Dual Capture (kaksoisotto), joka mahdollistaa videon tallentamisen etu- ja takakameralla samanaikaisesti. Vastaavia ominaisuuksia on löytynyt jo vuosia kilpailijoiden puhelimista, joten mistään varsinaisesti uudesta ominaisuudesta ei sinällään ole kyse.
Maininnan arvoisena seikkana iPhone 17 Pro tallentaa normaalit valokuvat oletuksena 24 megapikselin resoluutiolla, mutta tarkkuus on mahdollista vaihtaa asetuksista 12 megapikseliin. Yökuvat, muotokuvat ja makrokuvat tallennetaan puolestaan aina 12 megapikselin tarkkuudella. Edistyneemmät kamera-asetukset löytyvät edelleen kameran asetusvalikosta, johon ei pääse käsiksi suoraan kamerasovelluksesta käsin. 12/24 megapikselin resoluutiovalinnan välillä ei voi vaihtaa suoraan kamerasovelluksesta.
Kamerapainikkeen asetuksista voi nyt valita mitkä tilat ilmestyvät tarjolle kamerapainiketta kevyesti tuplapainamalla.
Pääkamera on pysynyt samana edeltäjämallista, joten myöskään kuvanlaadussa ei ole tapahtunut dramaattista muutosta kolmeen edelliseen sukupolveen nähden. Vaikka tekniikka on jo koetellun tuttua, on kuvanlaatu edelleen hyvällä tasolla.
Pääkameran kuvien värintoisto on melko luonnollista ja edelliseen sukupolveen nähden väreihin vaikuttaisi olevan lisätty hienovarainen eloisa lisätuulahdus, joka on hyvä asia, sillä siitäkin huolimatta vakiovärintoisto on useimpiin kilpailijoihin nähden hyvin neutraalia. Kuvien valkotasapaino ja dynamiikka ovat erinomaisella tasolla. Pikselitasolla prosessointi on kypsää ja melko neutraalia. Kuvaprosessointi ei koita liiallisesti siivota hienojakoista pikselitason kohinaa, joka tekee kuvan ilmeelle hyvää. Suorassa kovassa auringonpaisteessa havaitsimme joissain tilanteissa kontrastin ylikorostumista yksityiskohtien tasolla. Pääkamera ei pysty tarkentamaan erityisen läheltä, joten makrokuvaukseen siitä ei ole.
Pääkameralta muodostettava 2x-tila on käyttökelpoinen ja toimiva lisä polttovälialueeseen. 2x-tilalla otettuihin kuviin taltioituu selvästi enemmän yksityiskohtia kuin pääkameran kuvasta jälkikäteen tehtävään rajaukseen. Ominaisuus säilyy käyttökelpoisena myös hämärässä, joskin kuvanlaadullinen etu heikkenee hieman valaistuksen heikentyessä.
Heikossa valaistuksessa pääkamera suoriutuu edelleen erinomaisesti. Värit toistuvat edelleen luonnollisesti ja prosessointi on kypsää, eikä pyri silottelemaan kohinaa liiallisesti, jolloin myös yksityiskohdat säilyvät paremmin. Kirkkailla valonlähteillä, kuten katuvaloilla, on taipumusta luoda kuviin pieniä heijastuksia. Hyvin heikossa valaistuksessa kamera pystyy taikomaan esiin asioita, joita ei ihmissilmällä pysty pimeyden seasta havaitsemaan.
Myöskään ultralaajakulmakameran kuvanlaatu ei ole muuttunut radikaalisti viime vuodesta, sillä rauta on pysynyt samana. Pääkameran tapaan värientoistossa on tapahtunut ehkäpä hienoista hienosäätöä eläväisempään suuntaan, mutta hyvän maun puitteissa. Kokonaisuudessaan ultralaajakulmakamera on päivänvalossa varsin pätevä suorittaja luokassaan. Pikselitasolla jälki on yksityiskohtaisempaa kuin useimmissa kilpailijoissa ja dynamiikka on ultralaajakulmakameraksi hyvää. Kuvakulma on luokkansa laajempaa päätä.
Automaattitarkennuksen ansiosta ultralaajakulmakameraa voi hyödyntää ongelmitta myös lähempänä sijaitsevien kohteiden kuvaamiseen sekä makrokuvaamiseen ja kohteen ollessa riittävän lähellä kamera siirtyy itseasiassa automaattisesti käyttämään ultralaajakulmakameraa, jos automaattinen makrotila on käytössä. Kuten käytännössä kaikissa muissakin makro-ultralaajakulmissa, kuviin taltioituva tunnelma ei pidempipolttovälisten veroinen kuvakulmasta ja taustan terävyydestä johtuen.
Heikossa valaistuksessa ultralaajakulmakameran suorittaminen ei ole aivan yhtä vahvaa kuin päivänvalossa, mutta luokassaan suoritus on peruspätevä. Prosessointi sallii kuviin hienojakoista kohinaa, mutta yksityiskohtien toisto on siitä huolimatta varsin pehmeää ja maalausmaista. Dynamiikka on rajallisempaa kuin pääkameralla ja kirkkaat valopisteet palavat selvästi puhki. Kun valon määrä heikkenee riittävästi, tulee kuvien pimeämmistä osista mössöä ja kohina ottaa vallan.
Uudistunut telekamera on testiemme perusteella kelpo suorittaja, mutta ei absoluuttisesti markkinoiden kärkeä luokkassaan. Pikselitason prosessointijälki on varsin luonnollista, mutta viimeinen terävyys jää puuttumaan. Edeltäjämallin 5x-teleen nähden yksityiskohtien toisto on ehkäpä aavistuksen heikompaa. Värintoistoltaan ja dynamiikaltaan telekameran kuvat ovat hyvällä tasolla.
Lähin tarkennusetäisyys on noin metrin luokkaa, joten lähikuvauksessa telekamera siirtyy käyttämään pääkameralta tehtävää rajausta ja jälki on sen myötä siinä määrin heikkoa, ettei sen tele-lähikuvien ottaminen ole erityisen suositeltavaa.
Heikossa valaistuksessa automatiikka pitää telekameran varsin sitkeästi käytössä, kuten nykypäivän lippulaivakamerapuhelimen kuuluukin – tämä on selvä parannus edeltäjään nähden. Kuvanlaatu on varsin hyvää ja muiden kameroiden tapaan automatiikka sallii hienojakoista luminanssikohinaa, joka tekee hyvää yksityiskohtien toistolle. Dynamiikassa ja värintoistossa ei ole valittamista. Kun valaistus vähenee hyvin heikoksi, siirtyy automattiikka käyttämään pääkameralta käytettävää rajausta ja samalla myös kuvanlaatu romahtaa suttuisen maalauksen tasolle.
Uuden korkearesoluutioisen telekameran etuna edelliseen sukupolveen nähden on mahdollista rajata sensorin keskeltä 8x-tele vastaavia otoksia. Ottamiemme testikuvien perusteella 8x-tila pystyy taltioimaan kuviin hyvässä valaistuksessa selvästi enemmän yksityiskohtia kuin 4x-tila, joten ominaisuus on käyttökelpoinen jatke polttovälialueeseen. Pikselitasolla voi huomata, että prosessointi silottelee 8x-kuvista kohinaa pois selvästi 4x-kuvia enemmän.
Hämäräolosuhteissa 8x-tilalla otetut kuvat eivät tarjoa enempää yksityiskohtia 4x-kuviin verrattuna.
Uusi 18 megapikselin otoksia tuottava Center Stage -etukamera on erittäin mielenkiintoinen tapaus. Vaikka itse en etukameran ahkeriin käyttäjiin lukeudu, on helppo keksiä lukuisia käyttötilanteita, jossa kameran symmetriselle kuvakennolle ja mahdollisuudelle kääntää kuvasuhdetta vaaka-asennosta pystyasentoon puhelinta kääntämättä on helppo laskea arvoa. Tarvittaessa kameran saa myös tekemään kuvakulman laajentamisen ja asennon kääntämisen automaattisesti kuvauskohteen mukaan.
Kuvanlaadultaan etukamera on perushyvää tasoa, mutta ei erotu varsinaisesti kilpailijoista tai edellisen sukupolven 12 megapikselin etukamerasta edukseen. Jälki on luonnollista ja kamera pystyy tuottamaan käyttökelpoisia ja värintoistoltaan päteviä otoksia myös heikommassa valaistuksessa. Pikselitasolla prosessointi on luonnollista, mutta viimeisin yksityiskohtien terävyys jää uupumaan.
Videokuvaus on tuettuna 4K 60 FPS laadulla kaikilla kolmella takakameralla sekä 4K 120 FPS laadulla pääkameralla, Dolby Visionilla tai ilman. Kameraa voi aiempaan tapaan vaihtaa kesken kuvauksen, kuten nykyaikaiselta high-end-kamerapuhelimelta voikin olettaa. 4K 60 FPS Dolby Vision -video tallentuu HEVC-koodekilla noin 55 Mbit/s bittivirralla (Main 10@L5.1@High) ja tilaääni kahtena eri ääniraitana (stereo 170 kbit/s sekä APAC-nelikanava ~390 Mbit/s).
17 Pro -mallit eroavat edullisemmista malleista videokuvausominaisuuksien monipuolisuudella. Apple markkinoi laitetta myös ammattimaisiin tuotantoihin, eikä sitä ole vaikea kuvitella tilanteissa, joissa tarvitaan kevyttä mutta monipuolista kuvauskalustoa.
ProRes RAW -tuki mahdollistaa valkotasapainon ja herkkyyden säätämisen jälkikäteen, mutta sen kuvaamiseen vaaditaan erillinen Final Cut Camera 2.0 tai Blackmagic Camera -sovellus sekä ulkoinen tallennuslaite. 17 Pro -mallit tukevat myös muokkaamattomana lattealta näyttävää, mutta monipuolisemman värimäärittelyn mahdollistavaa Apple Log 2 -profiilin videota, sekä Genlock-tekniikkaa monikamerataltiointien laitteidenväliseen synkronointiin. Tuttuun tapaan videotallennuksen voi suorittaa suoraan ulkoiselle tallennusasemalle USB-C-liitännän kautta.
Tallennetun videon kuvanlaatu on kokonaisuudessaan markkinoiden kärkiluokkaa. Kaikki kolme kameraa tuottavat ilmeeltään varsin yhteneväistä, luonnollisen ja terävän näköistä jälkeä. Kameran vaihto kuvauksen aikana tapahtuu sulavasti.
Hämäräolosuhteissa videokuvan laatu on pääosin kohtalaisen hyvää, joskin panorointi aiheuttaa kuvaan herkästi liikesumeutta. Ultralaajakulmakameran kuva on hieman pääkameraa hämärämpi, mutta kaikki kolme kameraa taltioivat värejä kohtalaisen hyvin iltaisessa kaupunkiympäristössä.
Videon vakautus toimii iPhone 17 Prolla mallikkaasti. Se ei poista kävellessä syntyviä heilahduksia kokonaan, mutta karsii kaikki epämiellyttävät terävät tärähdykset ja heilahdukset, jotta lopputulos on miellyttävän näköistä. Hyvässä valaistuksessa tallennetussa videossa ei ole havaittavissa juuri mitään vakautuksesta aiheutuvia häiriöitä. Telekameran kuvassa näkyy tosin kävellessä tärähdysten kohdalla mikrovärinää, mutta 5x-telelle tarkoituksenmukaisessa käytössä vakautus toimii mainiosti.
Ohjelmisto
iPhone 17 -malliston parina markkinoille lanseerattiin iOS:n tuorein 26-versio, jonka yhteydessä versionumerointia uudistettiin vastamaan seuraavan alkavan kalenterivuoden vuosilukua. Edeltäneestä 18-versiosta hypättiin siis suoraan lukuun 26. Hyvä kysymys tosin olisi miksei numero ole julkaisuvuoden mukaan 25, mutta ilmeisesti Apple halusi antaa numeron sen mukaan, minkä vuoden ajan versio on suurimman osan ajasta käytössä.
Uutta ja helposti erottuvaa on Liquid Glass -käyttöliittymäulkoasu, joka jakaa varmasti jonkin verran mielipiteitä. Omaan makuuni edellisen iOS 18 -version ulkoasu oli hillityn tyylikäs ja uusi Liquid Glass on läpikuultavine ja huurrettuine tehosteineen sekä hyllyvine ja joustavine animaatioineen hieman lapsellinen tuulahdus jostain Windows XP:n ja Vistan aikakaudelta. Lisäksi kokemus tuntui paikoin vielä hieman viilaamattomalta, sillä esimerkiksi käyttöliittymäanimoinneissa oli havaittavissa paikoin pientä nykimistä.
Lukitusnäkymää on myös uudistettu onnistuneeseen suuntaan, sillä tarjolla on nyt dynaamisesti taustakuvassa esiintyvän kohteen taakse rajautuva kellototeutus, tilaefekti taustakuville sekä monipuolisemmin kustomoitavat widgetit. Kotinäkymässä kuvakkeiden ulkoasun mukautusta voi harrastaa aiempaa monipuolisemmin sävytyksen tai läpikuultavuuden muodossa.
Esiasennettujen Apple-sovellusten kattaus on aiemmista iPhone-sukupolvista tyypilliseen tapaan erittäin kattava. Uutta on pelit samaan paikkaan koostava Pelit-sovellus sekä Preview-sovellus dokumenttien skannaamiseen.
Apple Intelligence -tekoälyominaisuuksien tilanne on edelleen runsas vuosi niiden lanseeraamisen jälkeen varsin surullinen eurooppalaisten ja suomalaisten käyttäjien näkökannalta. Osan toiminnoista saa joiltain osin toimintaan vaihtamalla kielen englanniksi ja vaihtamalla lokalisoinnin EU:n ulkopuolelle, mutta useimpien suomalaisten käyttäjien kannalta kyseessä ei ole varsinaisesti toimiva ratkaisu, eivätkä ominaisuudet ole silloinkaan erityisen edistyneitä markkinoiden kärkeen nähden.
Uusia tekoälyä hyödyntäviä ominaisuuksia ovat mm. tuntemattomalta soittajalta puhelun syytä ennen puheluun vastaamista tiedusteleva Call Screening, Hold Assist (Pitoapu) joka kertoo käyttäjälle milloin jonotusmusiikki loppuu, Visual Intelligence sisällöntunnistus kuvankaappauksista sekä emojien muokkaamisen tekstisyötteen pohjalta tarjoava Genmoji, joista yksikään ei toimi tällä hetkellä Suomeksi tai Suomessa.
iOS 26:n tarkempaan uudistuslistaukseen voi tutustua Applen sivuilla.
Applen käyttöliittymään tottuneille seuraavat huomiot saattavat olla epäoleellisia, mutta pääosin Androidia vuoden mittaan käyttäneenä iOS:n käyttöliittymänavigaation epäintuitiivisuus ja epäyhteneväisyys eri sovellusten sisällä aiheutti testijaksolla paikoin hampaiden kiristelyä. Apple sallii jostain syystä nykyisellään liikaa erilaisia paluu ja sulkemisvaihtoehtoja sovellusten toiminnoille, eikä edelliseen näkymään paluuseen ole aina tiettyä selkeää elettä näytön reunasta pyyhkäisemällä. Android-puolelta tuttuja jaetun näytön ja kelluvan ikkunan moniajo-ominaisuuksia ei iOS:stä myöskään edelleenkään löydy.
Testilaitteella törmättiin myös poikkeuksellisen moneen pieneen ongelmaan testijakson aikana. Esimerkiksi kuvagalleriassa törmättiin bugiin, jossa tietyistä otoksista näkyi vain puolet ja käyttöjärjestelmän läpinäkyvyysefektin ollessa kytkettynä asetuksista pois päältä kuvaruutunäppäimistön merkinnät puuttuivat osassa sovelluksista kokonaan. Kerran numeropuoli ei suostunut toimimaan lainkaan oikealle puolelle painotetun näppäimistön kanssa. Kuvan ottamisen jälkeen oli havaittavissa toistuva pieni viive kuvan ilmestymisessä sovellusten käyttöön. Näiden myötä vaikutelma tuoreesta iOS 26:sta jäi poikkeuksellisen viimeistelemättömäksi, vaikkakin näihin ongelmiin tullaankin näkemään korjauksia tulevissa päivityksissä.
Apple ei ole antanut iPhone 17 Pro -malleille varsinaista tarkkaa päivityslupausta, mutta Applen lippulaivapuhelimet ovat tyypillisesti historiassa saaneet päivityksiä 6-7 vuoden ajan ja kriittisiä korjauksia vielä senkin jälkeen. Iso-Britanniassa paikallisen lainsäädännön vaatimana Apple on vahvistanut päivitystuen jatkuvan vähintään viiden vuoden ajan.
suorituskyky & akunkesto
Applen uusi A19 Pro -piiri tarjoaa testiemme perusteella edellisen sukupolven iPhone 16 Pro -malliin verrattuna noin 10 % parantunutta prosessorisuorituskykyä sekä hieman testistä riippuen 20-30 % parantunutta grafiikkasuorituskykyä, eli kyseessä on tavanomaisen oloinen sukupolvipäivitys.
Android-puolen kuluneen vuoden huippupiiri Snapdragon 8 Eliteen verrattuna A19 Pro on joissain testeissä parempi ja joissain heikompi. Snapdragonin vahvuus löytyy erityisesti grafiikkapuolelta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että laitteet käyttävät eri käyttöjärjestelmää, joten testisovellukset eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Lisäksi markkinoille on jo julkaistu uudempi Snapdragon 8 Elite gen 5 -piiri, joka tullaan näkemään puhelimissa vielä loppuvuoden aikana.
Hieman yllättäen piirin throttlaaminen ei vaikuttaisi vähentyneen mainittavasti edelliseen sukupolveen nähden, vaikka Apple perusteli alumiinirakenteeseen siirtymistä juuri jäähdytyksen parantumisella. Testeissämme 17 Pro sai 3DMark Wild Life Extreme -grafiikkarasitustestissä 64–67 % tuloksia (suorituskyvyn lasku maksimiin nähden), jotka ovat käytännössä samalla tasolla edeltäjän kanssa. Prosessorirasitusta testaavassa APSI Bench -testissä suorituskyky laski noin 85-88 %:iin maksimista, kun edeltäjämallissa tulos oli lähestulkoon vastaava 84 %. Lukemat ovat myös varsin tavanomaista hyvää keskitasoa nykypäivän high-end-puhelimelle.
Laitteen kuorien lämpötila on sen sijaan pitkäkestoisessa raskaassa rasituksessa muutaman asteen alhaisempi kuin edeltäjässä, joka viittaa siihen, että lämpö pääsee poistumaan paremmin puhelimesta ja sen myötä myös iPhone 17 Prota on hieman miellyttävämpi pitää kädessä.
iPhone 17 Pron akunkesto oli testijaksolla keskimääräistä parempaa ja yhdellä latauksella selvittiin vaivatta kahden päivän yli. Tyypillisesti 2-3 tunnin näytön päälläoloajalla akun varauksesta oli päivän päätteeksi jäljellä 70-80 % ja hieman raskaammalla neljän tunnin päälläoloajalla noin 50-60 %. Testijakson käyttökokemusten pohjalta virtaa vaikuttaisi riittävän laskennallisesti noin 9 tunnin näytön päälläoloaikaan, niin että yhden päivän ylitys vielä onnistuisi.
Huomionarvoisena seikkana Applen ilmoittamat ruutuajat vaikuttaisivat olevan suurempia kuin vastaavat Android-laitteilla, eli Apple ilmeisesti mittaa näytön päälläoloaikaa jotenkin eri tavalla. Tästä johtuen lukemat eivät ole suoraan täysin vertailukelpoisia Android-puhelimien kanssa.
Testijakson tyypilliseen puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp- ja Slack-viestittelyä, Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen selailua ja navigointia, nettiselailua, satunnaisia puheluita ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.
iPhone 17 -malliston maksimilatausteho on kasvanut 40 wattiin ja valmistajan ilmoittama latausnopeus on parantunut viime sukupolvesta. Tämä näkyy myös käytännön testeissä ja Apple onkin onnistunut hilaamaan itsensä hiljalleen keskijoukkoon markkinoiden hitaimpien latautujien ryhmästä, vaikkei edelleenkään ole lähelläkään markkinoiden nopeimpien lukemia.
Akku latautuu nykyisellään tasaisessa tahdissa noin 30 minuutissa suunnilleen 70 %:iin ja 40 minuutissa 80 %:iin, eli akun pitkän eliniän näkökannalta järkevälle tasolle. Viimeisten 20 % aikana teho hidastuu edelleen merkittävästi ja täysi lataus ottaa noin noin tunnin ja vartin. Ensimmäisessä vartissa saavutetaan 40 %:n varaustaso. Mittasimme latauksen aikana korkeimmillaan hieman yli 30 watin lataustehoja, eli 40 watin maksimilukemaa ei ainakaan testien aikana nähty.
Mielenkiintoisena teknisenä yksityiskohtana uusi AVS-protokolla mahdollistaa latausjännitteen dynaamisen hienosäädön 100 millivoltin portain. Toistaiseksi sitä tukevia latureita löytyy tiettävästi toistaiseksi vain Applelta ja Googlelta, eikä Applen Dynamic Power Adapter ole vielä saatavilla eurooppalaisiin pistorasioihin sopivana versiona. Testiemme perusteella AVS-tukea ei kuitenkaan tarvita luvattuihin latausnopeuksiin päästäkseen, vaan hommaan riittää riittävän tehokas USB PD -yhteensopiva laturi.
Langaton lataus on tuettuna tuttuun tapaan sekä yleisen Qi-standardin puitteissa alhaisemmalla 15 watin teholla sekä Applen oman MagSafe-magneettikiekon avulla 25 watin maksimiteholla.
iPhone 17 Pron akkuasetuksista löytyy mahdollisuus rajoittaa akun maksimivaraus 80-95 % prosenttiin akun eliniän pidentämiseksi. Lisäksi tarjolla on ”optimoitu lataus”, joka estää esimerkiksi yöllä, ettei puhelin roiku laturissa pitkiä aikoja akku täyteen ladattuna.
iPhone 17 Prolle suoritettiin myös perinteinen pakkastesti, jossa laite asetettiin pakastimeen -18 celsiusasteen lämpötilaan ensin tunniksi ja sen jälkeen vielä toiseksi. Sekä tunnin että kahden jälkeen laite otettiin pakkasesta ja tarkastettiin sen yleinen toimivuus YouTube-videota toistamalla.
Ensimmäisen tunnin jälkeen puhelin oli jo erittäin kylmä ja hieman huurussa, mutta sekä näyttö että kaiuttimet toistivat videota ongelmitta. Toisen tunnin pakkaskäsittelyn jälkeen oli kuitenkin tarjolla pieni yllätys, sillä 17 Pro oli sammunut kylmyydessä. Vaikka laite lähti käyntiin ja toimi sen jälkeen ongelmattomasti, oli kyseessä pitkästä aikaa ensimmäinen testattu puhelin, joka ei ole selvinnyt kahden tunnin pakastamisesta ongelmitta. Kovemmilla pakkasilla puhelinta ei siis kannata jättää täysin säiden armoille, jos laitteen päälläpysyminen on tärkeää.
Yhteenveto
Apple on parantanut iPhone 17 Prota monella osa-alueella, mistä se ansaitsee pitkästä aikaa kehuja. Testijakson jälkeen kokonaisvaikutelma jäi ehdottoman positiiviseksi aiempiin vuosiin nähden.
Uusi alumiinirakenne ei ole yksioikoisesti parempi kuin edeltäjämallissa, sillä kyse on osittain myös käyttäjämieltymyksistä, mutta ainakin iPhone 17 Pro -mallit tarjoavat siltä osin jotain merkittävästi uutta. Apple on perustellut rakennemuutoksia jäähdytysteholla, mutta ainakin testiemme perusteella sen merkitys pitkäkestoiseen suorituskykyyn vaikuttaisi olevan varsin pieni. Aina terveenä parannuksena lasipintojen pitäisi olla entistä kestävämpiä. Pienenä miinuksena ulkomitat ja paino ovat kasvaneet hieman.
Uusi A19 Pro -piiri tarjoaa tyypillisen sukupolviparannuksen ja positiivisena kehitysaskeleena sen jäähdytystä on parannettu selvästi sekä sisärunkoon integroidulla höyrykammiolla sekä paremmin lämpöä johtavalla kuorirakenteella, joka vaikuttaisi pitävän piirin viileämpänä. Myös muistiosastolla on tapahtunut positiivista kehitystä sekä RAM-muistin että vakiotallennustilan määrän osalta.
Apple on parantanut latauspuolella, sillä sen puhelimet ovat tyypillisesti olleet varsin hitaita, mutta iPhone 17 Pro latautuu kohtalaisen ripeästi 80 %:n tietämille ja hidastelee vasta lopun täyteen lataukseen asti. Monipuolisuutta lisää 25 watin MagSafe-latausmahdollisuus. Lisäksi akun kapasiteetti on ottanut mukavan harppauksen suurempaan suuntaan ja akunkesto on pätevällä tasolla.
Kamerapuolella uudistukset ovat keskittyneet tänä vuonna telekameraan sekä etukameraan, joista etenkin jälkimmäinen vaikuttaa nerokkaalta innovaatiota. Symmetrisen muotoisella kuvasensorilla varustettu Center Stage -etukamera mahdollistaa pysty- ja vaakasuuntaisten kuvien ottamisen kätevästi puhelinta kääntämättä, eikä kuvanlaatukaan ole hassumpaa. Uusi hieman lyhyemmän polttovälin telekamera ei ole kuvanlaadullisesti mainittava parannus edelliseen sukupolveen, mutta korkeampi resoluutio mahdollistaa melko toimivan 8x-tilan toteuttamisen. Kokonaisuudessaan kolmoistakakamera ei ole muuttunut mullistavasti viime sukupolvesta, mutta tarjoaa edelleen markkinoiden kärkipäätä edustavaa kuvanlaatua helppokäyttöisesti paketoituna. Myös videokuvaus edustaa puhelinkameroiden kärkipäätä ja ammattilaiskäyttöön on tarjolla edistyneitä lisäominaisuuksia, joita muista puhelimista ei löydy.
Ulkonäöllisesti melko kattavasti uudistettu iOS 26 -käyttöjärjestelmä jakaa varmasti Liquid Glass -ilmeensä osalta mielipiteitä, eikä se testijakson aikana tuntunut kaikilta osin aivan valmiilta, vaan pieniä bugeja oli havaittavissa siellä täällä. Näyttävien ulkonäköuudistusten sijaan Applen toivoisi keskittyvän myös käyttöliittymänsä intuitiivisen käytettävyyden parantamiseen. Tehokäyttöä ajatellen iOS:sta puuttuu edelleen tiettyjä Android-puolelta tuttuja ominaisuuksia, kuten sovellusten käyttömahdollisuus jaetun näytön tilassa. Apple Intelligence -tekoälyominaisuuksien tilanne on edelleen suomalaisittain heikko, sillä niitä ei ole käytännössä tarjolla suomeksi eikä Suomen markkinaan. Osaa toiminnoista pääsee käyttämään kieltä ja markkina-aluetta EU:n ulkopuolelle vaihtamalla. Päivitystuen voi odottaa olevan tuttuun tapaan pitkä, vaikka Apple ei olekaan sitä virallisesti tänäkään vuonna tiedottanut. Pitkä historia kuitenkin puhuu osaltaan asian puolesta.
Yhteenvetona uusi iPhone 17 Pro on edeltäjästään usealla osa-alueella muuttunut ja parantunut lippulaivapuhelin, josta on hankala löytää suurempia heikkouksia. Rautapuoli on varsin vahvalla tolalla, joten pienet parannuksen paikat löytyvät softapuolelta ja tekoälyominaisuuksien puutteesta. Vielä suurempaa näyttöä ja akkua kaipaavalle tarjolla on lisähintaan samoille pohjille perustuva Pro Max -versio. Kokonaisuutena tasapainoisen vahva iPhone 17 Pro ansaitsee pienistä kauneusvirheistään huolimatta Toimituksen valinta -erityismaininnan.
Plussaa:
- A19 Pro -piirin suorituskyky
- Kirkas AMOLED-näyttö
- Monipuolinen ja laadukas kolmoistakakamera
- Laajat ammattikäyttöön suunnatut videokuvausominaisuudet
- Nerokkaasti toimiva Center Stage -etukamera
- Hyvä akunkesto kokoluokassaan
- Pitkä päivitystuki
Miinusta:
- iOS 26:n ensimmäisten versioiden yllättävä bugisuus
- Apple Intelligence -tekoälyominaisuudet eivät tarjolla suomeksi ja Suomessa
Huomioitavaa:
- Puhelin sammui 2 tunnin pakkastestissä
5 kommenttia
Loading new replies...
Moderaattori
Moderaattori
Näytetään 50 ensimmäistä kommenttia. Lue kaikki kommentit ja keskustele aiheesta foorumilla TechBBS →