io-tech testasi Samsungin uudet Galaxy S9 -huippumallit.

Parin vuoden tauon jälkeen Samsung julkisti uudet Galaxy S9 –mallinsa jälleen MWC-messujen yhteydessä Barcelonassa helmikuun lopulla. Julkaistut uutuudet eivät tarjonneet oikeastaan mitään yllättävää, sillä kuva ja tekniset tiedot olivat vuotaneet nettiin jo varsin kattavasti ennen julkaisua.

Galaxy S9 –malliston keskeisimpiä uudistuksia ovat uusi kamera, stereokaiuttimet, parantunut suorituskyky sekä AR-emojit. Kyseinen lista alkaa olla jo melko tyhjentävä, sillä Samsung on uudistanut lippulaivaansa tänä vuonna varsin maltillisesti.

Uusien Galaxy S9 –mallien myynti alkaa Suomessa maaliskuun 16. päivä. Perusmallin suositushinta on 899 euroa ja plus-mallin 999 euroa. Vuoden takaiseen nähden hinnat ovat nousseet 70 eurolla ja laitteet edustavatkin Android-puhelintarjonnan kalliimpaa päätä.

Tutustumme tässä artikkelissa molempiin Galaxy S9 –malliversioihin kattavasti parin viikon testijakson pohjalta. Pienemmän Galaxy S9:n käyttötesti on suoritettu loppuun tämän artikkelin julkaisuhetkellä, mutta suuremman Galaxy S9+ -mallin testijakso on puolestaan vielä kesken ja tietyt siihen liittyvät huomiot (mm. telekameran kuvat ja akunkeston arvioinnit) päivitetään juttuun myöhemmin. Artikkelissa tutustutaan kattavasti laitteiden fyysiseen toteutukseen, teknisiin ominaisuuksiin, kameraan, ohjelmistoon, akunkestoon ja suorituskykyyn. Käsittelemme ensin Galaxy S9 –mallin ja sen jälkeen Galaxy S9+ -mallin ainoastaan eroavaisuuksien osalta.

Pohjalle voi lukea heti laitteiden esittelyn yhteydessä julkaisemamme ensituntumat-artikkelin.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Galaxy S9 –mallien pakkaukset ovat tyyliltään lähes identtiset viimevuotisten Galaxy S8 –mallien kanssa. Pahvikuoren väritys on edelleen mattamusta ja keskellä komeilee metallinsininen mallitunnus. Pakkausten sisällä puhelin ja tarvikkeet ovat jaoteltuna siististi omiin lokeroihinsa.

Galaxy S9 –mallien toimitussisältö on nykymittapuulla kohtalaisen kattava. Pakkauksen sisältä löytyy pikaopas, takuutiedot, 15-wattinen pikalaturi (9 V; 1,67 A), USB Type-C –latauskaapeli, USB Type-A ja micro-USB-adapterit puhelimen USB Type-C –liitäntään, SIM-korttikelkan irrotustyökalu sekä AKG:n nappikuulokkeet.

Kuulokkeet ovat samat, jotka toimitetaan myös Note8- ja Galaxy S8 –mallien mukana ja niiden äänenlaatu edustaa puhelimien mukana toimitettavien kuulokkeiden parempaa päätä.

 

Galaxy S9: Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Samsung on uudistanut lippulaivamalliensa ulkonäköä hyvin vähäisesti, sillä ulkoisesti Galaxy S9 (ja Galaxy S9+) ovat lähes identtisiä Galaxy S8 –mallien kanssa. Etupuolelta tarkastellessa jopa asiantuntevalla henkilöllä on vaikeuksia tunnistaa uutuusmalleja viimevuotisista. Taustapuolella Galaxy S9 –mallit ovat tunnistettavissa kameran ympäristön perusteella. Vaikka Galaxy S8 –mallien muotoilu olikin varsin onnistunutta, on hieman kyseenalaista, ettei Samsung ole päätynyt kehittämään sitä käytännössä lainkaan tämän vuoden malleihin.

Galaxy S9 –mallien muotoilu on aavistuksen vähemmän pyöristettyä kuin edeltäjissä, jonka huomaa lähinnä käsituntumassa (kyljissä pieni porras lasin ja metallin saumassa), eikä niinkään silmällä. Kyljessä tuntuva pieni kulma heikentää käyttömukavuutta ehkä pikkuriikkisen, mutta toisaalta parantaa hieman puhelimesta saatavaa otetta. Suoraan sanoen täytyy myöntää, että testijakson alkupuolella kuvittelin usein käyttäväni Galaxy S8 –mallia.

Kädessä Galaxy S9 on nykymittapuulla miellyttävän solakka ja kapea puhelin. Vain hyvin harva nykypäivän high-end-älypuhelin on Galaxy S9:ää kapeampi. Puhelimen käsitteleminen on yhdellä kädellä melko sujuvaa, vaikka näytön yläreunaan yltäminen vaatii kurottelua. Onneksi näyttönäkymän voi halutessaan kutistaa alanurkkaan yksinkertaisella komennolla.

Galaxy S9:n fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 147,7 x 68,7 x 8,5 mm
  • Paino: 163 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 83,6 %

Ulkomitoiltaan Galaxy S9 on hieman edeltäjäänsä lyhyempi ja leveämpi, mutta kokonaisuudessaan näyttökokoluokassaan markkinoiden kompaktein laite. Edeltäjämalliin nähden pituudesta on lähtenyt pois 1,2 mm, mutta leveys on kasvanut 0,4 mm:llä. Android-kilpailijoilta ei oikein löydy saman kokoluokan laitetta, sillä esimerkiksi Sonyn Xperia XZ2 on 0,1 tuumaa pienemmästä näytöstä huolimatta merkittävät 8,3 mm pidempi, 3,3 mm leveämpi ja 2,6 mm paksumpi. GS9:n tapaan 5,8-tuumaisella näytöllä varustettu iPhone X on puolestaan 3,9 mm lyhyempi ja 2,2 mm leveämpi.

Galaxy S9:n paino on kasvanut kahdeksalla grammalla edeltäjämalliin nähden. Siitä huolimatta se on edelleen varsin hyvin linjassa muiden high-end-puhelimien kanssa.

Testikappaleemme edusti puhelimen mustaa Midnight Black –värivaihtoehtoa, jonka ohella Suomessa on myynnissä myös sinertävä Coral Blue- sekä violetti Lilac Purple -värivaihtoehto.

Rakenteeltaan molemmat Galaxy S9 –mallit muistuttavat hyvin paljon edeltäjiään. Viimeistely on korkealla tasolla, kuten tämän hintaluokan laitteelta voikin odottaa. Etu- ja takakuori ovat edelleen kolmiulotteisesti muotoiltua Gorilla Glass 5 –lasia ja runko alumiinia. Samsungin mukaan alumiiniseosta on kuitenkin muutettu kestävämmäksi. Lasin ja alumiinin välissä ei ole edelleenkään ”törmäysvyöhykkeenä” toimivaa muovilistaa, mikä tekee laseista rikkoontumisherkemmät putoamistilanteissa.

Puhelimen metallinen runkorakenne jatkuu yhtenäisenä koko laitteen läpi, joka tekee laitteesta erittäin tukevan tuntuisen. Väänneltäessä rakenne ei elä oikeastaan lainkaan, mutta aivan läheltä kuunneltaessa havaittavissa on pientä kiinnitysliimojen natinaa. Huolettomuutta päivittäiseen käyttöön tuo IP68-suojaus vettä (30 min upotus 1,5 m syyvyyteen) ja pölyä vastaan.

Galaxy S9 –mallien takakuori on pitkiltä sivuilta kaareutuvaksi muotoiltua Gorilla Glass 5 -lasia viimevuotisten mallien tapaan. Takakuoren pyöristettyjen muotojen ansiosta laite istuu käteen miellyttävästi ja metallin sekä lasin rajalla oleva pieni porras tarjoaa nyt hieman aiempaa pitävämmän otteen puhelimesta.

Aivan kuten Galaxy S8 –malleissa ja monissa muissa markkinoilta löytyvissä lasikuorisissa puhelimissa, myös Galaxy S9 –malleissa takakuori kerää varsin helposti sormenjälkiä pintaansa. Testissämme olleessa kiiltävän mustassa värivaihtoehdossa sormenjäljet erottuvat heikoiten, sillä pinnassa ei ole minkäänlaista syvyysefektiä. Lasipinta ei ole myöskään täysin immuuni naarmuille, sillä testikappaleisiimme ilmestyi muutama hiusnaarmu, vaikka laitteita käsiteltiinkin testijaksolla varoen.

Aivan kuten useimmat muutkin lasipintaiset puhelimet, myös Galaxy S9 –mallien kuoret ovat varsin liukkaat kuivissa käsissä ja puhelin valui pariin otteeseen ”itsekseen” alas sohvan käsinojalta. Kosteissa tai rasvaisissa kourissa lasipinta on puolestaan varsin pitävän tuntuinen.

 

Galaxy S9: Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

Rautaosastolla Samsung tarjoaa huippumalleissaan luonnollisesti uusinta järjestelmäpiiritekniikkaa. Uusi Exynos 9810 –järjestelmäpiiri valmistetaan toisen sukupolven (LPP) 10 nm:n FinFET-prosessilla, jonka viivanleveys ei siis ole pienentynyt edeltäjästä.

Piiri hyödyntää ARM:n uutta DynamiQ-tekniikkaa, joka mahdollistaa prosessriytimien ryhmittelyn monipuolisemmiksi laskentaklustereiksi. Exynos 9810 sisältää neljä kappaletta Samsungin kolmannen sukupolven kustomoitua Exynos M3 –prosessoriydintä sekä neljä alhaisemman virrankulutuksen Cortex-A55-ydintä. Ensin mainittujen maksimikellotaajuus on 2,7 GHz ja jälkimmäisten 1,7 GHz. Exynos M3 –ytimien maksimikellotaajuus on kuitenkin käytössä vain yhdellä ytimellä – kahdella ytimellä se rajautuu 2,3 GHz:iin ja neljällä ytimellä 1,8 GHz:iin.

Grafiikkapuolella Exynos 9810 tarjoaa ARM Mali-G72 MP18 –grafiikkasuorittimen, jonka kellotaajuus on jätetty yllättävän alhaiseksi noin 570 MHz:n tietämille. Hieman erikoista myöskin on, että Samsung on vähentänyt grafiikkaytimien määrää kahdella Exynos 8895 –piirin kahdestakymmenestä Mali-G71-ytimestä.

Uusi LTE-modeemi nostaa teoreettisen maksimilatausnopeuden 1,2 gigabittiin sekunnissa (Cat.18) ja lähetysnopeuden 200 megabittiin sekunnissa. Se tukee kuusinkertaista ”carrier aggregation” –tekniikkaa (6CA) latauspuolella ja kaksinkertaista (2CA) lähetyspuolella. Käytännössä kyseisiä nopeuksia ei kuitenkaan pääse toistaiseksi hyödyntämään suomalaisissa verkoissa.

Exynos 9810 –piirin muita uutuusominaisuuksia ovat uusi kaksois-kuvasignaaliprosessori, 120 FPS 4K-videota 10-bittisellä HEVC- ja VP9-pakkauksella tukeva videoprosessori sekä koneoppimista ja tekoälysuorituskykyä tehostavat toiminnot.

Euroopan ulkopuolella Galaxy S9 –mallisto on saatavilla Qualcommin Snapdragon 845 –järjestelmäpiirillä, joka poikkeaa suorituskyvyltään jonkin verran Samsungin piiristä.

Tekniset ominaisuudet:

  • Samsung Exynos 9810 -järjestelmäpiiri (4 x Exynos M3 CPU, 4 x Cortex-A55 CPU, Mali-G72 MP18 GPU, 1,2 Gbit/s LTE-modeemi)
  • 4 Gt LPDDR4X RAM
  • 64 Gt UFS 2.1 –muistia, josta vapaana noin 50 Gt
  • micro-SD-muistikorttipaikka (max. 400 Gt)
  • LTE Cat.18 (1000/150 Mbit/s), 6CA/2CA (carrier aggregation), LAA, 4×4-MIMO, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, 1024QAM, 2,4 & 5 GHz, VHT80 MU-MIMO
  • Bluetooth 5.0, NFC, MST
  • GPS, Galileo, GLONASS, Beidou

Galaxy S9:n muistiominaisuudet eivät ole muuttuneet edeltäjämallista, joka on hieman harmillista. RAM-muistia on edelleen neljä gigatavua, joka alkaa olla nykypäivän high-end-puhelimeen vähänpuoleisesti, joskin fiksuun muistinhallintaan yhdistettynä edelleen kohtalaisen riittävästi. Tosiasia kuitenkin on, että nykypäivänä jopa alle 300 euron puhelimista alkaa löytyä samainen määrä käyttömuistia.

Suomessa Galaxy S9 –mallit ovat saatavilla edelleen vain 64 Gt:n tallennuskapasiteetilla, vaikka ulkomailla laitteista on olemassa myös 256 Gt versio. Nopealla UFS 2.1 –muistilla toteutettu tallennusratkaisu alkaa olla lähes tuhannen euron puhelimessa suorastaan häpeällisen pienikokoinen, sillä vastaavaa muistimäärää alkaa saamaan jo alle 300 euron hintaluokan puhelimiin. Samsungin olisikin toivonut nostavan Galaxy S –malliston minimitallennuskapasiteetin vähintään 128 gigatavuun täksi vuodeksi. Muistikortin maksimikoko on nostettu 400 gigatavuun, joka on kuitenkin kokonaiskuvassa melko laiha lohtu.

Suomessa Galaxy S9 –mallit tulevat saataville ainoastaan DuoS-, eli kahdella nano-SIM-korttipaikalla varustettuna versiona.

Galaxy S9:n alapäädyn asetteluun ei ole tehty muutoksia, mutta toteutuksessa on havaittavissa pieniä viilauksia. 3,5 mm ääniliitäntä on edelleen läsnä, joka on valttikortti kaikkiin siitä luopuneisiin kilpailijoihin nähden. Galaxy S9 –mallien varustukseen kuuluu 32-bittinen DA-muunnin ja ne tukevat myös korkean resoluution 32 bit PCM- ja DSD64/128-ääniformaatteja.

Äänipuolella merkittävä parannus on tapahtunut kaiuttimien osalta, sillä Galaxy S9 –malleista löytyy vihdoin stereokaiuttimet. Kaiuttimista toinen sijaitsee tutulla paikallaan puhelimen alapäädyssä ja toinen näytön yläpuolella kuulokkeen yhteydessä. Kaiuttimet ovat suunniteltu AKG:n kanssa ja ne tukevat Dolby Atmos –tilaääntä. Ilmeisesti parannuksien johdosta alapäädyn kaiutinritilä on muuttunut varsin syväksi kaiutinaukoksi, jonka toteutus ei ole paras mahdollinen ainakaan taskunukan ja pölyn kertymisen näkökannalta.

Galaxy S9 –mallien stereokaiuttimet tuottavat kirkkaamman ja syvemmän äänen sekä hieman matalammat bassot kuin edeltäjämallien monokaiuttimet. Dolby Atmos –tilaääni tekee saundista vieläkin ympäröivämmän olematta häiritsevän keinotekoinen ja lisää hieman kaiuttimien maksimiäänenvoimakkuutta, mutta sen hyödyt ovat lopulta pitkälti käyttäjän mieltymyksistä kiinni. Mittasimme 30 cm:n päästä maksimiäänenvoimakkuudella 80 dBA:n äänenpaineen, joka on korkein älypuhelimesta mittaamamme lukema. Kokonaisuutena äänenlaatu on älypuhelimien parhaimmistoa ja totesimme rinnakkainvertailussa mm. HTC U11:n BoomSound-stereokaiuttimien jäävän kakkoseksi Galaxy S9 –malleille.

USB Type-C –liitäntä tukee viimevuotiseen tapaan USB 3.1 –siirtonopeutta, USB Power Delivery –standardia sekä DisplayPort 1.2 –videoulostuloa (4K 60 FPS).

Näytön alapuolelle jäävä reunakaistale on hyvin kapea ja navigointinäppäimet ovat sijoitettu Galaxy S8 –malleista tuttuun tapaan näytön alaosaan. Samsung on säilyttänyt näppäinkuvakkeiden futuristisen ulkoasun ja käyttäjä voi edelleen valita kummalla puolella paluunäppäin sijaitsee. Uutena ominaisuutena käyttäjä voi piilottaa navigointirivin kokonaan pois näkyvistä ja palauttaa se näyttöön alareunasta ylöspäin pyyhkäisemällä. Keskimmäisenä sijaitseva kotinäppäin on varustettu edelleen paineentunnistuksella ja se tunnistaa painalluksen milloin tahansa (myös sen ollessa poissa näkyvistä tai näytön ollessa sammutettuna).

Näytön osalta Galaxy S9 on pysynyt muuttumattomana Galaxy S8:aan nähden, ainakin jos tuijotetaan puhtaasti teknisiä ominaisuuksia. Ylä- ja alareunaa on kutistettu aavistuksen edeltäjämalliin nähden, mutta vastaavasti pitkien sivujen reunukset näyttäisivät leventyneen näytön kaarevista reunoista huolimatta hieman. Näytön ja ulkomittojen välinen suhde on pysynyt samana ja se onkin erinomainen 83,6 %.

Näyttö on kooltaan 5,8 tuumaa ja 18,5:9-kuvasuhteen myötä sen tarkkuus on 1440 x 2960 pikseliä, eli korkeussuunnassa pikseleitä on 400 enemmän kuin 16:9-kuvasuhteen QHD-näytössä. Maininnan arvoisena seikkana näytön tarkkuus on asetettu oletuksena 1080 x 2220 pikseliin ilmeisesti virrankulutuksen pienentämiseksi, mutta täyden resoluution voi ottaa käyttöön näytön asetuksista. Galaxy S9:n ohjelmisto osaa skaalata ja sovittaa sovellukset ja videomateriaalin erikoiselle kuvasuhteelle, emmekä havainneet sen kanssa mitään käytännön ongelmia. 16:9-kuvasuhteen videota koko ruudulle sovitettaessa kuvan ylä- ja alareunasta rajautuu tosin kaistale pois.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 5,8-tuumainen Super AMOLED –näyttöpaneeli
  • Diamond Pentile -alipikseliasettelu
  • 1440 x 2960 pikseliä, 18,5:9-kuvasuhde, 570 PPI
  • HDR10-tuki, DCI-P3-, Adobe RGB- ja sRGB-väriavaruudet
  • Reunoilta kaareva Gorilla Glass 5 –lasi
  • Always On Display, sinisen valon suodatin

Kuvanlaadultaan Galaxy S9:n näyttö edustaa aiempien Samsungin huippumallien näyttöjen tapaan markkinoiden ehdotonta huippua. Kuten AMOLED-tekniikalle on tyypillistä, näyttö toistaa mustan pikimustana ja tarjoaa äärettömän kontrastisuhteen. Manuaalisäädöllä näytön maksimikirkkaus on vain heikompaa keskitasoa, mutta automaattitilassa kirkkaus nousee tarvittaessa erittäinkin korkeaksi.

Näyttö tukee HDR10-formaattia ja sen värintoisto vaikuttaa silmämääräisesti arvioituna erinomaiselta. Ympäristön valaistusolosuhteiden sekä näytettävän sisällön mukaan mukautuva adaptiivinen näyttötila on oletuksen käytössä ja se toistaa värit hieman korostetun loisteliaina. Halutessaan käyttäjä voi valita myös DCI-P3-väriavaruutta vastaavaan AMOLED-teatteri-tilan, Adobe RGB –väriavaruutta vastavan AMOLED-valokuva-tilan tai sRGB-väriavaruutta  vastaavan perustilan. Mukautuvan tilan ollessa käytössä käyttäjälle tarjotaan mahdollisuus hienosäätää värilämpötilaa sekä värikanavien tasapainoa.

Katselukulmat ovat hyvät, joskin kuva muuttuu äärireunoilla hieman sinertäväksi. Vaalealla taustalla näytön kaarevissa reunaosissa on havaittavissa pieni sinertävä hehku, mutta se tuskin haittaa muita kuin vaativimpia ja tarkkasilmäisimpiä käyttäjiä. Kirkkaassa valaistuksessa sekä auringonpaisteessa näytön luettavuus on erinomainen.

Galaxy S9 –mallien yläpäädystä löytyy ainoastaan mikrofonin pieni pyöreä reikä sekä SIM- ja muistikorttien kelkka. Suomessa myytävissä malleissa kelkkaan voi sijoittaa joko kaksi nano-SIM-korttia, tai vaihtoehtoisesti yhden SIM-kortin sekä micro-SD-muistikortin.

Näytön yläpuoleinen kaistale on suunnilleen yhtä kapea kuin edeltäjämallissa ja se sisältää samat sensorit ja kamerat, joskin hieman paremmin naamioituina. Aivan vasemmassa ylänurkassa sijaitsee merkkivalo, joka ainakin testikappaleessamme toimi jostain syystä ainoastaan valkoisena. Kuuloke on suojattu tiheällä metalliritilällä, joka on lähes lasipinnan tasolla, mutta siitä huolimatta lasin ja ritilän väliin saattaa tunkeutua pieniä pöly- ja likahiukkasia.

Kuulokkeen oikealta puolelta löytyvän etukameran tarkkuus on kahdeksan megapikseliä ja se on ainakin spekseiltään sama, kuin Note8- ja Galaxy S8 –malleissa. Se käyttää 1/3,6-tuumaista 4:3-kuvasuhteen sensoria (1,22 um pikselikoko) sekä valovoimaista f1.7-aukkosuhteen 25 mm:n polttovälillistä (kinovastaava) objektiivia automaattitarkennuksella. Kamera tekee erinomaista jälkeä (mallikuva). Maininnan arvoisena huomiona on hieman erikoista, ettei Galaxy S9 –malleissa ole kaksoisetukameraa, vaikka edullisemmasta Galaxy A8 –mallista sellainen löytyy.

Etukameran vierestä löytyy myös toinen kamera, jota puhelin hyödyntää iiristunnistuksessa yhdessä vasemmassa ylänurkassa sijaitsevan apuvalon kanssa. Samsung on selvästi hionut iiristunnistuksensa toimintaa, sillä Galaxy S9 –malleissa se toimi testijaksolla melko moitteettomasti. Tunnistus ei ole aivan yhtä nopea kuin sormenjälki, mutta epäonnistuneisiin tunnistusyrityksiin ei törmätty oikeastaan lainkaan. Uuden järjestelmäpiirin tekoälyominaisuudet saattavat auttaa tunnistuksen parantamisessa. Käytettävyydeltään iiristunnistus vastaa nyt suunnilleen Applen FaceID:tä. Galaxy S9 –mallit tarjoavat myös mahdollisuutta kasvojen- ja iiristunnistuksen yhdistävään hybriditunnistukseen, mutta emme näe siinä järkeä tietoturvan kannalta, sillä iiristunnistuksen epäonnistuttua puhelin koittaa tehdä tunnistuksen kasvojen avulla.

Galaxy S9 –mallien takakuoren lasi on liimattu paikalleen ja sen alta löytyy saman kokoiset akut kuin Galaxy S8 –malleissa. Galaxy S9:ssä akun kapasiteetti on 3000 mAh, joka on nykymittapuulla keskitasoa pienikokoisempi. Lasisen takakuoren etuina on langaton lataus, joka tukee sekä Qi- että PMA/AirFuel-standardeja. Myös langaton pikalataus on mahdollista Samsungin omalla langattomalla laturilla.

Metallisten kylkinäppäinten sijainti on sama, kuin Samsungin muissa viimeaikaisissa huippumalleissa. Virta- lukitusnäppäin sijaitsee oikeassa kyljessä ja äänenvoimakkuuden säätöpainike sekä Bixby-näppäin vasemmassa kyljessä. Metallisten näppäinten tuntuma on napakka ja terävä. Bixby-avustajan käynnistyksen voi onneksi nykyään poistaa Bixby-näppäimestä, mutta muiden toimintojen linkittäminen näppäimeen ei ole jostain syystä edelleenkään mahdollista. Tämä on Samsungilta melkoista jääräpäisyyttä.

Lähemmin tutkiessa voi havaita, että puhelimen metallikehyksen ylä- ja alapäädystä löytyy yhteensä neljä antenniraitaa, jotka Samsung on kuitenkin naamioinut värityksellä kohtalaisen ansiokkaasti.

Sekä Galaxy S8- että Note8-mallit saivat viime vuonna runsaasti risuja sormenjälkitunnistimen sijainnista takakuoren yläosassa kameran vieressä, jolloin tunnistimeen ylettyminen oli suuremmissa malleissa hankalaa ja lisäksi sormi eksyi jatkuvasti kameran päälle suojalinssiä sotkemaan. Kaiken kukkuraksi etenkään Galaxy S8 –malleissa tunnistimen toiminta ei ollut alkuvaiheessa kovinkaan sujuvaa (päivitykset toivat parannusta asiaan), joten toteutus oli lippulaivapuhelimeen ala-arvoista.

Galaxy S9 –malleissa Samsung on onneksi ottanut opikseen ja siirtänyt tunnistinta hieman käytännöllisempään paikkaan takakameran alapuolelle. Tunnistin voisi edelleenkin sijaita hieman kauempana kamerasta, mutta se on nyt onneksi hieman upotettuna kehykseensä, jonka ansiosta sormi löytää tiensä oikeaan paikkaan melko sujuvasti. Tunnistinta ei tarvitse myöskään enää kurotella, joka oli ongelma etenkin GS8+- ja Note8-malleissa pienikätisemmillä käyttäjillä.

Aiempaa luontevamman sijainnin lisäksi tunnistin myös toimii aiempaa nopeammin ja sujuvammin. Tunnistusvirheitä ei juurikaan enää tule ja tunnistus tapahtuu kohtalaisen nopeasti. Tunnistin ei vieläkään ole markkinoiden nopeimpien tasoa, mutta kuitenkin riittävän nopea, jotta käyttäjä välttyy ärsytykseltä. Galaxy S8 –mallien sormenjälkitunnistinongelmat ovat siis pääosin korjattu, vaikka näytön alle sijoitettua tunnistinta ei valitettavasti Galaxy S9 –malleissa vielä nähtykään.

 

Galaxy S9+

Aivan kuten viime vuonna, kooltaan suurempi ”plus”-malli (Galaxy S9+) on tänäkin vuonna melko pitkälti samanlainen pienemmän malliversion kanssa, joten yhteneväisiä ominaisuuksia ei ole tarvetta käydä tässä artikkelissa kahta kertaa läpi. Käymme tässä kappaleessa läpi lähinnä niitä GS9+:n ominaisuuksia, jotka eroavat pienemmästä sisarmallista.

Muotoilultaan Galaxy S9+ on lähes kuin suoraan suuremmaksi skaalattu versio Galaxy S9:stä ja samaa koskee materiaaleja sekä rakenteellista toteutusta. Ainoa merkittävä ulkoinen ero liittyy takakameraan, joita ”plussassa” on kaksin kappalein.

Galaxy S9+ fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 158,1 x 73,8 x 8,5 mm
  • Paino: 189 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 84,2 %

Näytön tuumakokoon nähden GS9+ on varsin kompakti älypuhelin, sillä se on suunnilleen samaa kokoluokkaa esimerkiksi OnePlus 5T:n kanssa. Edeltäjämalli Galaxy S8+:aan nähden pituudesta on lähtenyt pois 1,4 mm ja leveys on kasvanut 0,4 mm. Paksuutta on tullut lisää 0,4 mm. Paino on kasvanut edeltäjämallista 16 grammalla. Galaxy S9:ään verrattuna plussa on 10,4 mm pidempi, 5,1 mm leveämpi ja 26 grammaa painavampi.

Galaxy S9+ näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,2-tuumainen Super AMOLED –näyttöpaneeli
  • 1440 x 2960 pikseliä, 18,5:9-kuvasuhde, 529 PPI

Aivan kuten sisarmallissa, myöskään Galaxy S9+:ssa näytön koko tai ominaisuudet eivät ole muuttuneet yhtään edeltäjämallista. Laitteessa on edelleen 6,2-tuumainen Super AMOLED –näyttö, jonka tarkkuus on 1440 x 2960 pikseliä. Kuvasuhde on siis tuttu 18,5:9 ja pikselitiheys 529 PPI. Puhelimen muuttuneiden ulkomittojen myötä näytön ja ulkomittojen välinen suhde on kasvanut aavistuksen ja lukemaksi kirjataan nyt erittäin hyvä 84,2 %. Kuvanlaadun osalta Galaxy S9:n näyttöä koskevat samat huomiot, kuin pienemmässä sisarmallissa.

Yhden käden käytön kannalta GS9+:n ulkomitat aiheuttavat jo pieniä haasteita, mutta niistä useimmat ovat onneksi melko hyvin paikattavissa ohjelmistopuolelta löytyvien avustimien, kuten alanurkkaan painotettavan näppäimistön ja yhden käden näkymän avulla.

Katseilta piilossa olevasta raudasta löytyy viimevuotiseen tapaan eroa sekä RAM-muistin määrästä että akun kapasiteetista. Plus-mallissa RAM-muistia on kuusi gigaa neljän gigatavun sijaan. Vastaavan määrän olisi toivonut löytyvän myös perusmallista ja onkin hieman hankala ymmärtää miksi Samsung haluaa luoda keinotekoisia eroja mallien välille. Akun kapasiteetti on 3500 mAh, eli se on pysynyt samana kuin edeltäjässä. Takakuoren sormenjälkitunnistin on suunnilleen yhtä hyvin sormen ulottuvilla kuin pienemmässä mallissa, sillä kaksoiskamera on tuonut sen sijaintia kauemmas puhelimen yläreunasta.

 

Kamera

Galaxy S9 –mallien takakamera sijaitsee tuttuun tapaan keskellä takakuoren yläosaa lähestulkoon lasipinnan tasalla. Galaxy S9:ssä takakameroita on vain yksi kappale ja sen oikealta puolelta löytyy pulssimittari sekä LED-salama. Pienenä uudistuksena LED-salaman linssi on varustettu nyt valonhajottajalla, kun edeltäjämallissa se oli kirkas. Ainakin teoriassa sen pitäisi tuottaa pehmeämmän valokuvion.

Molempien Galaxy S9 –mallien päätakakamera perustuu samaan tekniikkaan. Käytössä on Samsungin uusi 12 megapikselin Isocell Fast –sensori, jonka yhteyteen on integroitu nopeaa LPDDR4 DRAM -puskurimuistia. Uutta on myös valaistusolosuhteiden mukaan mekaanisesti muuttuva aukko, jonka f-arvo on hyvässä valaistuksessa 2.4 ja heikommassa valaistuksessa 1.5. Pääsyitä kahden eri aukon käyttämiseen on kaksi: suuren aukon kanssa linssien reuna-alueiden vääristymien sekä kuvan ylivalottumisen ja puhkipalamisen hallitseminen on hankalampaa. Samsungin mukaan pienempää aukkoa käyttämällä päästään näistä ongelmista lähes kokonaan. Manuaalikuvaustilassa käyttäjä voi valita käytettävän aukkosuhteen itse. Kameran muut tekniset ominaisuudet ovat pysyneet samoina viime vuodesta.

Galaxy S9+:sta löytyy lisäksi myös toinen takakamera, joka muistuttaa toteutukseltaan varsin pitkälti viime syksynä Note8:ssa nähtyä kaksoiskameraa. Kameroista ylempi on sama kuin Galaxy S9:ssä ja alempi on puolestaan varustettu kaksinkertaisen optisen zoomauksen mahdollistavalla normaali-/teleobjektiivilla.

Myös ”kakkoskameran” sensori on tarkkuudeltaan 12 megapikseliä, mutta se on kooltaan pienempi ja ominaisuuksiltaan yksinkertaisempi. Se ei tue mm. Dual Pixel –tarkennusta. Objektiivin aukkosuhde on f2.4 ja se on varustettu pääkameran tapaan optisella kuvanvakaimella. Lisäksi kaksoiskamera mahdollistaa Note8:sta tutun reaaliaikainen tarkennus –ominaisuuden (Live Focus), joka sumentaa kuvauskohteen taustan reaaliaikaisesti kuvausnäkymässä.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin Isocell Fast SAK2L3 -kuvasensori (1,4 um pikselikoko, 1/2,55 -tuumainen kenno), 26 mm kinovastaava polttoväli, f1.5/f2.4-aukkosuhde, OIS, Dual Pixel –tarkennus, integroitu 256 Mt DRAM-puskurimuisti
  • 12 megapikselin kuvasensori (1,0 um pikselikoko, 1/3,6 -tuumainen kenno), 52 mm kinovastaava polttoväli, f2.4, OIS (vain Galaxy S9+)
  • 2x optinen zoomaus
  • LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS, 1080p 60 FPS, 720p 960 FPS (0,2 s)

Puhelinkameroiden toteutuksessa tulevat fysiikan lait vääjäämättä vastaan, joten potentiaalisin tapa kuvanlaadun parantamiseen löytyy kuvadatan prosessoinnista, joka onkin jo pitkään ollut keskeisessä osassa kamerapuhelimella otettujen kuvien muodostamisessa. Nykyprosessorit ovat entistä suorituskykyisempiä, joka mahdollistaa suurenkin kuvadatan entistä nopeamman käsittelyn käyttäjän huomaamatta. Lisäksi Galaxy S9 –malleissa apuna on kuvasensoriin integroitu nopea DRAM-muisti.

Entistä suuremman prosessointitehon Heikossa valossa kuvaa otettaessa Galaxy S9 ottaa yhteensä 12 kuvaa kolmessa neljän kuvan sarjassa ja muodostaa niiden pohjalta lopullisen otoksen. Tämän ”multiframe noise reductioniksi” kutsutun tekniikan avulla kohinan määrän kerrotaan vähentyneen 30 % Galaxy S8:n kameraan nähden.

Molempien Galaxy S9 –mallien takakamera pystyy tallentamaan 4K-videokuvaa 60 FPS ruudunpäivitysnopeudella. Lisäksi sensoriin integroidun puskurimuistin ansiosta kamera tukee myös 720p 960 FPS suurnopeushidastuskuvan tallentamisen lyhyissä 0,2 sekunnin pätkissä. GS9+:ssa kaksinkertainen optinen zoomaus on käytettävissä myös videokuvauksessa.

Galaxy S9 –mallien kamerasovellus käynnistyy ja toimii yhtä nopeasti kuin Note8- ja Galaxy S8 –malleissa. Toisin sanoen kuvauskokemus on edelleen käytännössä viiveetön niin käynnistymisen, tarkennuksen kuin kuvan ottamisenkin suhteen ja siten edelleen markkinoiden terävintä kärkeä. Nopein tapa kameran käynnistämiseen on edelleen virtanäppäimen kaksoispainallus, jolloin kamera käynnistyy, vaikka näyttö olisi sammutettuna.

Samsung on uudistanut kamerasovelluksen käyttöliittymää ja käyttölogiikkaa hieman, eikä muutos ole suoranaisesti parempaan suuntaan. Asetusten pikavalintapainikkeet on siirretty näkymän oikeaan reunaan suljinpainikkeen viereen ja HDR-painike on poistettu kokonaan näkyvistä asetusvalikon puolelle. Kuvaustilavalikko ei avaudu enää oikealle pyyhkäisemällä, vaan ne ovat sijoitettuna vasempaan reunaan pystysuunnassa selattavaksi tekstijonoksi. Toteutus on kopioitu suoraan Applelta valitun kuvaustilan keltaista väriä myöden. Videotallennukselle ei ole edelleenkään erillistä kuvaustilanäkymää ja videon suppeampi kuvausnäkymä tulee etsimeen vasta videotallennuksen aloittamisen jälkeen.

Samsungin manuaalikuvaustila tunnettiin aiemmin Pro-nimellä, mutta nyt se on suomennettu Ammattilainen-tilaksi. Sen tarjonta on edelleen kamerapuhelinmarkkinoiden monipuolisimmasta päästä. Käyttäjän säädettävissä ovat herkkyys (ISO 50-800), suljinaika (1/24000 – 10 sekuntia), manuaalitarkennus, valkotasapainon säätö, valotuksen kompensointi (-2…+2), valotuksen mittaustapa (matriisi, piste, keskipainotettu) sekä tarkennustyypin valinta (keski, monipiste). RAW-kuvausmahdollisuus on piilotettu asetusvalikkoon ”kuvakoko”-alavalikon taakse. Maininnan arvoisena seikkana kuvausvalikosta löytyy myös mahdollisuus tallentaa videot modernimmalla HEVC-pakkauksella.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

Galaxy S9 –mallien kamera tekee erinomaista jälkeä hyvässä valaistuksessa. Samsung on vähentänyt selvästi aiemmissa huippumalleissaan nähtyä kontrastin ja värien ylikorostusta. Molemmat toistuvat edelleen hieman näyttävän puoleisesti, mutta toteutus on huomattavasti miellyttävämpi kuin aiemmin. 12 megapikselin luokassa otoksiin tallentuu mukavasti yksityiskohtia ja kohinan määrä on olematonta. Dynamiikka on erittäin hyvää ja automaattisen HDR-tilan käyttö parantaa sitä vielä entisestään. Sadasosasekuntia lyhyemmillä suljinajoilla kameran automatiikka pitää herkkyyden alhaisimmalla ISO 50 –asetuksella.

Hämärässä Galaxy S9:t jatkavat erinomaista suorittamista, kiitos erittäin valovoimaisen f1.5-aukon, kamerasensorin 1,4 mikrometrin pikselien ja uuden aiempaa tehokkaamman kuvadatan käsittelyn. Edeltäjiensä tavoin myös GS9-mallien kamerat pystyvät loihtimaan hämäränäkymästä enemmän valoa, kuin miltä se ihmissilmään näyttää. Kohinan määrä pysyy hyvin maltillisena ja se on tasaväristä. Yksityiskohdissa on ymmärrettävästi havaittavissa pehmentymistä, mutta ne kestävät silti lähempääkin tarkastelua paremmin kuin useimmilla muilla kamerapuhelimilla otetut kuvat.

Värintoisto säilyy heikossakin valossa erinomaisena ja valkotasapaino on useimmiten kohdallaan. Joissain tilanteissa havaitsimme kirkkaiden valonlähteiden aiheuttavan kuviin objektiivista johtuvia pieniä heijastuksia. Moniin kilpailijoihin nähden Galaxy S9:t käyttävät poikkeuksellisen alhaisia ISO-arvoja. Tarvittaessa automatiikka voi optisen kuvanvakaimen ansiosta venyttää suljinajan aina 1/4 sekuntiin asti ja ottamissamme kuvissa herkkyys nousi korkeimmillaan ISO 1250 –arvoon erittäin pimeissä olosuhteissa.

Kokonaisuudessaan Galaxy S9 –mallien kuvanlaatu on parantunut hieman edeltäjämalleihin nähden ja se edustaa markkinoiden parhaimmistoa. Kamera tekee hyvää jälkeä kaikissa olosuhteissa ja hyvien kuvien ottaminen on tehty varsin helpoksi.

Galaxy S9 –mallien kameran yksi keskeisimmistä uutuusominaisuuksista on mekaanisesti vaihtuva aukkosuhde, joka on alle 100 luksin valaistuksessa f1.5 ja pienenee paremmassa valaistuksessa arvoon f2.4. Manuaalitilassa käyttäjä voi valita käytettävän aukkokoon itse. Testasimme aukon vaikutusta kuvanlaatuun ja kuvausasetuksiin ottamalla vertailukuvia muutamassa eri tilanteessa.

Aurinkoisena talvipäivänä otetussa kuvassa eri aukoilla otetuissa kuvissa on hyvin hankala nähdä eroja edes pikselitasolla. Molemmat kuvat tallentuvat ISO 50 –herkkyydellä, mutta automatiikka nostaa suljinajan pienemmällä aukolla noin kaksinkertaiseksi.

Toisessa kuvassa on lähikuvaustilanne ravintolan sisävalaistuksessa, eli varsin tyypillinen esimerkki ”keskinkertaisista” valaistusolosuhteista. Jo kokonaiskuvaa katsottaessa tarkkasilmäinen huomaa eron tausta syvyysterävyydessä – suuremmalla f1.5-aukolla tausta on havaittavasti sumeampi. Suurempi aukko on myös mahdollistanut noin kolmanneksen lyhyemmän suljinajan sekä hieman alhaisemman herkkyyden käytön.

Kolmas vertailukuvapari on otettu hyvin hämärässä kellarivarastossa, jossa kamera on kaikesta huolimatta onnistunut vangitsemaan otokseen varsin mukavasti valoa. Molemmilla aukoilla otetut kuvat tallentuivat lähes samalla suljinajalla, mutta ISO-arvossa oli merkittävä ero suuremman f1.5-aukon hyväksi. Kokonaiskuva ei näytä pienemmälläkään aukolla otettuna huonolta (joskin värimaailma hieman kellertävämpi), mutta yksityiskohdat paljastavat suuremman aukon ja matalamman herkkyyden edut: yksityiskohdat ovat terävämpiä, kohina vähäisempää ja värintoisto parempaa.

Havaintojemme perusteella pienemmästä f2.4-aukosta ei ole erityisen merkittävää etua hyvässä valaistuksessa kuvattaessa lähikuvauksen parempaa syvyysterävyyttä lukuun ottamatta. Sen sijaan hämärässä ja pimeässä suuren f1.5-aukkosuhteen edut ovat selvät, sillä kuvasensorille pääsee merkittävästi enemmän valoa ja kamera-automatiikka pääsee käyttämään lyhyempiä suljinaikoja sekä alhaisempaa herkkyyttä, vähentäen tärähdyksiä ja parantaen kuvanlaatua.

Plus-mallin toinen takakamera on siis varustettu 52 mm:n kinovastaavaa polttoväliä käyttävällä objektiivilla, jonka toteutus on tuttu viime syksynä julkaistusta Note8-mallista. Laajakulmakameraan nähden kaksinkertaisen polttovälin myötä se mahdollistaa kaksinkertaisen optisen zoomauksen. Kuvanlaadun suhteen on kuitenkin tehty lähtökohtaisesti pieniä myönnytyksiä, sillä ”zoomauskamera” käyttää pienempää kuvasensoria. Oheisissa vertailukuvissa on 415 x 600 pikselin rajaus zoomatusta kuvasta sekä vastaavan alueen skaalattu rajaus laajakulmakamearalla otetusta kuvasta.

Hyvässä valaistuksessa zoom-kameran kuvanlaadussa ei ole valittamista ja se toimii kuvanlaatua heikentämättä, kuten optisen zoomin kuuluukin. Heikossa valossa Galaxy S9+:n zoomaus toimii kuten Note8:ssa, eli digitaalisesti laajakulmakameralla. Samsung ei ilmeisesti pidä zoom-kamerassa käytettyä kennoa ja objektiivia sopivaksi hämäräkuvaukseen, koska on päätynyt kyseiseen ratkaisuun. Valitettavasti tämä näkyy myös kuvanlaadussa, joka vastaa käytännössä digitaalista suurennosta. Hämärässä zoomauksesta ei siis ole kuvanlaadullista hyötyä.

Nappasimme myös muutamat vertailukuvat zoomilla ja ilman Galaxy S9+:lla, Galaxy Note8:lla ja Huawei Mate 10 Prolla päivänvalossa ja hämärässä. Galaxy S9:n vertailun edeltäjämalli Galaxy S8:aan voit lukea aiemmin julkaisemastamme erillisestä testiuutisesta. Vertailukuvissa on pikselitason 276 x 600 pikselin rajaus kaikilla laitteilla samasta tilanteesta otetuista kuvista.

Päivänvalossa otetussa laajakulmaotoksessa Galaxy S9+:n kuva on kolmikon yksityiskohtaisin ja vaaleilta sävyiltään vähemmän puhkipalanut kuin Note 8:n kuva. Mate 10 Pron kuva on Samsungin puhelimia haaleampi ja vasemmalta paistava aurinko aiheuttaa selvästi heijastuksia objektiiviin.

Zoomatussa kuvassa Samsungin puhelimien otokset ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta Galaxy S9+:n otos on aavistuksen tarkempi, dynamiikaltaan parempi ja vähemmän yliterävöity. Mate 10 Pron hybridizoomattu kuva on selvästi kilpailijoitaan sumeampi, tummempi ja kohisevampi.

Heikossa valossa Galaxy S9+:n ja Note8:n kuvien välille muodostuu enemmän eroja, kiitos ensin mainitun edistyneemmän kuvaprosessoinnin. Galaxy S9+:n kuva on joukon terävin, yksityiskohtaisin, värintoistoltaan paras ja vähiten kohiseva. Mate 10 Pron otos on kolmikon pehmein ja tummin.

Myös 2x zoomilla otetuissa kuvissa havainnot ovat samansuuntaisia. GS9+:n kuva on terävin, yksityiskohtaisin ja värintoistoltaan paras. Mate 10 Pron otos on selvästi pehmein ja kohinaisin. Note8 sijoittuu näiden kahden väliin.

Niin sanotun syvyysterävyysefektin toteutuksessa on Galaxy S9:n ja Galaxy S9+:n välillä eroja, sillä jälkimmäinen hyödyntää siihen kaksoiskameraansa Note8:n tapaan. Ensin mainitussa kuvaustilan nimi on ”valikoiva tarkennus” ja jälkimmäisessä ”reaaliaikainen tarkennus”. Myös kuvaustilan käyttöliittymässä on pieniä eroja.

Kuten jo Note8-artikkelin yhteydessä totesimme, Samsungin syvyysterävyysefektin toteutus on myös Galaxy S9+:ssa markkinoiden parhaimmasta päästä. Se löytää kohteiden rajat melko onnistuneesti ja toteuttaa taustan sumennuksen melko realistisesti sekä eri syvyystasot hyvin tunnistaen. Toki aivan virheetöntä jälkeä se ei aina tee ja joskus objektien reunojen tunnistuksessa saattaa näkyä pieniä virheitä. Kuvauksessa käytetään ensisijaisesti kakkoskameraa, joten kuvan rajaus vastaa 2x zoomausta. Taustasumennuksen määrää voi hienosäätää seitsenpykäläisesti ja se näkyy reaaliaikaisesti kuvausnäkymässä.

Galaxy S9:n ”valikoiva tarkennus” on kuvaustilana hieman simppelimpi ja tarjoaa tarkennuspisteen säädön (lähelle, kauas, kaikki) vasta jälkikäteen. Kuvan rajaus on sama kuin laajakulmakamerassa ja kuvauskohde saa olla enintään 50 cm:n päässä, joka rajoittaa osaltaan kuvaustilanteita ja kohteita. Vaikka käytössä ei olekaan kahta kameraa, ei efektin toteutus häviä juurikaan Galaxy S9+:lle, vaan se toimii useimmissa kuvissa varsin hyvin.

Samsung on korottanut Galaxy S9 –malleissa 4K-videotallennuksen ruudunpäivitysnopeutta 30:stä 60:een FPS:ään. Aivan kuten viime vuonna, Samsungin järjestelmäpiiri kykenisi jopa 120 FPS:n päivitysnopeuteen, mutta lukema on rajattu 60:een joillain markkinoilla käytössä olevan Snapdragon 845 –piirin rajoituksista johtuen. 4K 60 FPS -videon tallennus on rajattu viiteen minuuttiin ja 4K 30 FPS- sekä 1080p 60 FPS -videoiden tallennus 10 minuuttiin, joka on hieman harmillista, mutta tuskin käytännössä haittaa kovinkaan monen käyttäjän elämää.

Käyttäjä voi valita kameran asetuksista, tallennetaanko video H.264- vaiko H.265 (HEVC) –pakkauksella. Jälkimmäinen on edistyneempi, mutta toistaiseksi hieman heikommin yhteensopiva pakkausmetodi, joka mahdollistaa videon pakkaamisen noin 30–40 % pienempään tilaan.

4K 60 FPS –video tallentuu .mp4-kääreeseen H.264-pakkauksella (High@L5.1, CABAC / 1 Ref. frames) noin 72 Mbit/s bittivirralla ja laadukkaalla 256 kbit/s stereoäänellä. H.265-pakkausta (Main@L5.1@Main) käytettäessä bittivirta on noin 42 Mbit/s, eli noin 40 % alhaisempi. Kuvanlaadullisesti emme havainneet mainittavaa eroa pakkaustapojen välillä, joten HEVC:n käyttö on suositeltavaa.

Galaxy S9 –malleilla tallennettu video on kuvanlaadultaan kamerapuhelimien ehdotonta huippua. Kuva on sulavaa, terävää, yksityiskohtaista ja värintoistoltaan miellyttävää ja siitä on hankala keksiä negatiivista sanottavaa. Optinen vakautus on käytössä kaikissa tilanteissa ja se tekee hyvää työtä häiritsevän tärinän karsimisessa. Elektroninen vakautus on puolestaan käytössä vain 30 FPS –tallennustiloissa ja se siistii kuvasta etenkin optisen vakautuksen aiheuttamaa ”hyllymistä” entisestään.

Uutena ominaisuutena Galaxy S9 –mallit tallentavat 960 FPS –videota 720p-tarkkuudella lyhyissä 0,2 sekunnin pätkissä. Lopullisessa muodossaan hidastettava pätkä venytetään kuuden sekunnin pituiseksi. Yhdelle videolle voi tallentaa useita hidastuspätkiä, mutta puhelin vaatii niiden välille muutaman sekunnin prosessointiaikaa. Toisena vaihtoehtona on jatkuva 240 FPS hidastusvideo 1080p-tarkkuudella.

960 ruudun sekuntivauhdilla kuvadataa tulee niin paljon, ettei se mahtuisi normaalisti käytössä olevaan puskurimuistiin. Tässä kohdassa apuun tulee kuvasensoriin integroitu nopea 256 megatavun DRAM-muisti, johon kuvadata väliaikaisesti siirretään suoraan kuvasensorilta. Kun ”kiireinen” kuvaushetki on ohi, pääsee kuvaprosessori käsittelemään tallennetun datan rauhassa taustalla.

Vastaava ominaisuus on löytynyt Sonyn puhelimista jo vuoden päivät, mutta Samsungin toteutus on hieman kilpailijaa helppokäyttöisempi. Korkealla ruudunpäivitysnopeudella tallentuva hetki on lyhyt, joten sen ajoittaminen saattaa olla varsin hankalaa. Samsung käyttää hidastettavan hetken käynnistämiseen tekoälyn avulla käynnistyvää automatiikkaa – kuvausnäkymässä on liikuteltava laatikko, jonka sisällä tapahtuva liike käynnistää 960 FPS kuvauksen.

Ominaisuus toimii myös käytännössä hyvin ja tekee hidastettujen pätkien kuvaamisesta helppoa. Korkean ruudunpäivitysnopeuden hidastusvideota tallentaessa on huomioitava, että ympäristön valaistuksen on oltava riittävän hyvä, jotta videoista ei tule hämäriä. Lisäksi sisätiloissa pitää huomioida, että loisteputkivalaistus aiheuttaa kuviin häiritsevää välkyntää, joka rajaa monet sisätilat pois sopivien kuvauspaikkojen joukosta. Parhaimmillaan hidastettu materiaali on erittäin näyttävää, kunhan kuvausolosuhteet ovat kohdallaan. Samsungin ohjelmisto tarjoaa myös helpon ja näppärän käyttöliittymän kuvatun hidastusvideon leikkaamiseen, taustamusiikin lisäämiseen ja hidastettujen hetkien muuttamiseen GIF-animaatioiksi.

 

Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä

Ohjelmistopuolella Galaxy S9 –mallit käyttävät Android Oreon 8.0-versiota ja sen päälle on toteutettu Samsung Experience –käyttöliittymän uusin 9-versio. Vaikka käyttöliittymän versio on hypännyt Note8:n yhteydessä esitellystä 8.5:stä puoli pykälää ylöspäin, ovat uudistukset jopa yllättävän pieniä. Uudistusten joukkoon lukeutuvat mm. paranneltu näppäimistö, Dual Messenger –viestiominaisuus sekä monipuolisempi käyttöjärjestelmän sisäinen hakutoiminto.

Yleisellä tasolla Samsungin käyttöliittymäkustomoinnit ovat edelleen varsin kattavia ja ne peittävät Androidin vakioulkoasun alleen käytännössä kokonaan. Samsung on myöskin korvannut kaikki perussovellukset omilla toteutuksillaan ja esiasennettuna on myös muutama Microsoftin sovellus sekä Facebook, joita ei ole mahdollista poistaa puhelimen muistista. On myös maininnan arvoista, että pari Samsungin sovellusta (Bixby ja selain) ovat päällekkäisiä Googlen vastaavien sovellusten (Google Now ja Chrome) kanssa.

Samsung on luvannut huippumalleilleen kuukausittaiset Androidin tietoturvakorjaukset ja testikappaleemme sai testijakson lopulla maaliskuun puolivälissä päivityksen, joka toi mukanaan maaliskuun tietoturvakorjaukset.

Samsung Experience 9:n ulkoasu ei ole muuttunut lähes yhtään vuoden takaisesta 8.1-versiosta. Kotinäkymässä ainoastaan Viestit, Galleria ja Kamera ovat saaneet uutta väriä kuvakkeisiinsa. Sovellusvalikkoon siirrytään kotinäkymästä ylöspäin pyyhkäisemällä ja ilmoitusvalikon saa halutessaan aukeamaan alaspäin pyyhkäisemällä (näytön keskeltä). Nyt kotinäkymää ja sovellusvalikkoa voi käyttää halutessaan myös vaakatilassa.

Ulkoasua voi edelleen kutsua valoisaksi ja raikkaaksi, vaikka vakiotaustakuvat ovatkin Galaxy S9 –malleissa hieman tummanpuoleisia. Vakiona tarjolla ei ole tummaa käyttöliittymäteemaa, mutta lisää teemoja voi ladata teemakaupasta. Valitettavasti teemakaupan tarjonta vaikuttaisi nopealla tutustumisella suorastaan karmealta, eikä joukosta löydy minkäänlaista tummaa versiota vakioteeman tyylistä.

Moniajonäkymä perustuu tuttuihin pystysuunnassa selattaviin kortteihin, mutta uutena vaihtoehtona käyttäjä voi  vaihtaa ne päällekkäisiksi palkeiksi, jolloin yhdellä silmäyksellä on nähtävissä toistakymmentä auki olevaa sovellusta. Samsungin aiemmista lippulaivapuhelimista tuttuun tapaan jaetun näytön näkymän tilaan siirryttäessä sovelluksesta voi myös rajata näytettäväksi vain halutun tietyn alueen tai sovellusikkunasta voi tehdä vapaasti liikuteltavan näkymän päällä kelluvan version.

Runsas vuosi sitten esitelty Bixby-virtuaaliavustaja on edelleen mukana käyttöjärjestelmässä, mutta se ei tuntuisi kehittyneen kovinkaan radikaalisti. Ääniohjauksessa on tuettuna edelleen vain englanti, joten se ei kosketa kovinkaan montaa suomalaista käyttäjää. Lisäksi osa toiminnoista ei ole käytössä Suomessa, joka rampauttaa Bixbyn ideaa entisestään.

Käytännössä suurin Bixbystä saatava hyöty onkin edelleen kotinäkymässä vasemmanpuolimmaisena sijaitseva Bixby Home –näkymä, joka tarjoaa ajankohdan ja sijainnin mukaan päivittyviä kortteja. Näkymä tukee ilahduttavasti jo varsin monia kolmannen osapuolen sovelluksia, kuten Twitteriä, Instagramia, Linkediniä, Spotifyä ja Uberia. Halutessaan Bixby Home –näkymän voi kytkeä pois käytöstä.

Tuttuun tapaan Samsung Experience 9 -käyttöliittymä sisältää runsaasti lisäominaisuuksia, jotka eivät kuulu vakio-Androidin varustukseen. Ominaisuuksia löytyy siinä määrin paljon, että monet käyttäjät eivät valitettavasti tule koskaan käyttäneeksi useimpia niistä. Samalla kustomoinnit tekevät käyttöjärjestelmän päivittämisestä työläämpää.  Monet tehokäyttäjät kuitenkin osannevat arvostaa Samsungin näppäriä lisäyksiä, kuten reunapaneelit-valikkoa (Edge Display), reunavalaistusilmoituksia, yksikätistä tilaa, sormenjälkitunnistimen pyyhkäisyeleitä ja taajuuskorjainta.

Muita maininnan arvoisia lisäsovelluksia ja toimintoja ovat mm. monipuolinen Samsung Health –terveyssovellus, taustasovellusten virrankäyttöä seuraava ja niistä käyttäjälle raportoiva virrankäytön valvonta, puhelimen toimintaa optimoiva Laitteen ylläpito ja pelaajalle hyödyllisiä lisätoimintoja tarjoava Game Launcher.

Yksi Samsungin runsaasti erikseen mainostama ominaisuus on AR Emoji, joka on selvästi luotu haastamaan iPhone X:n Animoji-ominaisuus. AR Emoji –kuvaustila löytyy kamerasovelluksesta ja sen avulla käyttäjä voi luoda animoidun näköishahmon itsestään. Puhelin arvioi tekoälyn avustuksella kasvokuvasta yli sata erilaista mittapistettä ja muodostaa niiden pohjalta AR Emoji –hahmon. Käyttäjä voi muokata mm. hahmon ihonsävyä, hiustyyliä, silmälaseja sekä pukeutumista. Kustomointimahdollisuudet eivät ainakaan toistaiseksi ole erityisen laajat ja riippuu varsin paljon henkilöstä, kuinka paljon hahmo lopulta muistuttaa esikuvaansa.

Kun hahmo on luotu, puhelin seuraa kameran avulla kasvonliikkeitä ja näytöllä näkyvä AR Emoji –hahmo seuraa pään liikkeitä ja ilveilyä parhaansa mukaan. Ominaisuus toimii kohtalaisesti, mutta ei ole tarkkuudeltaan lähelläkään Applen Animojien tasoa. Käyttäjä voi ottaa tallentaa kuvia ja videota emoji-hahmostaan ja lisäksi puhelin luo 18 valmista animoitua GIF-kuvaa sosiaalisen median- ja viestintäsovellusten parissa hyödynnettäväksi.

 

Suorituskyky

Saimme Galaxy S9:n testikappaleen käsiimme heti julkaisun jälkeen Barcelonassa ja käytimme sitä ympärivuorokautisesti parin viikon ajan. Galaxy S9+ -testikappale saapui vajaa pari viikkoa myöhemmin ja otimme sen testikäyttöön heti Galaxy S9:n perään. Maaliskuun puolivälissä molemmat puhelimet saivat FXXU1ARC4-ohjelmistopäivityksen, joka toi mukanaan Androidin maaliskuun tietoturvakorjaukset. Galaxy S9:n testijaksosta selvittiin ilman suurempia ongelmia, joskin pariin otteeseen laitteen näytössä havaittiin hetkellistä tahmaamista, joka meni itsellään ohi.

Käytännön suorityskyky käyttöliittymän ja sovellusten osalta on hyvällä tasolla, kuten tämän hintaluokan laitteelta voikin odottaa. Aivan täysin viiveetöntä vastetta Galaxy S9 –mallit eivät kuitenkaan tarjoa, joka huomattiin rinnakkaisvertailussa Huawei Mate 10 Pron ja OnePlus 5T:n kanssa. Samsungin animoinnit sekä käyttöliittymässä liikuttaessa sekä sovelluksia avatessa ovat aavistuksen pidemmät kuin nopeimmilla kilpailijoilla. Viimevuotisten Note8- ja Galaxy S8 –mallien rinnalla uudet Galaxy S9 –mallit olivat yhtä nopeita.

Uusien Galaxy S9 –mallien pelisuorituskyvyn todettiin olevan erittäin hyvällä tasolla. Asiaa testattiin käytännössä mm. Critical Ops-, Gods of Rome-, Dead Trigger 2- ja Need For Speed No Limits –peleillä parhailla grafiikka-asetuksilla ja Galaxy S9 –mallit suoriutuivat niistä odotetusti leikiten. Rasituksessa laitteet lämpenevät taustapuolelta hyvin maltillisesti.

Ennakkotietoihin pohjautuneet odotukset Galaxy S9 –mallien ja uuden Exynos 9810 –piirin suorituskyvystä olivat korkealla, mutta synteettisten testien tulokset osoittautuivat lopulta hieman ristiriitaisiksi ja vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös useiden ulkomaalaisten mobiilisivustojen toimesta.

Exynos 9810 –piirin ehdotonta vahvuusaluetta on prosessorisuorituskyky ja erityisesti yhden prosessoriytimen osalta. Geekbenchin single-core-tulos lähentelee Applen A11 –piirin lukemia ja on lähes tuplasti suurempi kuin viimevuotisilla Exynos 8895- ja Snapdragon 835 –piireillä. Myös Antutu-testitulos on suurin, joka io-techin testeissä on toistaiseksi nähty. Tulevien Snapdragon 845 –piirillisten puhelimien pitäisi pystyä suunnilleen samaan.

Grafiikkasuorituskyky on sen sijaan pieni pettymys, sillä Exynos 9810 ei pysty kuromaan merkittävää kaulaa viimevuotisiin high-end-piireihin nähden ja ulkomaisissa testeissä Snapdragon 845 –piirilliset laitteet ovat pystyneet yli 20 % parempaan suorityskykyyn. Galaxy S9 –malleissa grafiikkasuorituskykyä syö osittain myös useimpia kilpailijoita korkeampi näytön resoluutio. Toinen io-techin toimituksessa sekä maailmalla ihmetystä aiheuttanut tulos on PCMarkin Work 2.0 –testistä, joka ei ole juurikaan Galaxy S8 –malleja parempi ja jää selvästi jälkeen Kirin 970- ja Snapdragon 835 –piirillisille laitteille.

 

Akunkesto

Viimevuotisten lippulaivamallien tapaan Samsung on ottanut myös Galaxy S9 –mallien akkukapasiteetin kanssa varman päälle, eivätkä 3000 ja 3500 mAh lukemat ole nykymittapuulla erityisen korkeat tässä hinta- ja kokoluokassa. Tästä syystä ennakkoarvaukset akunkeston suhteen eivät olleet erityisen korkealla. Käytännössä Galaxy S9:n akunkesto osoittautui parin viikon testijaksolla keskitasoiseksi. Galaxy S9+:n akunkesto osoittautui hieman paremmaksi.

Noin pariviikkoisella testijaksolla Galaxy S9:ää käytettiin pääosin tavanomaisessa arkikäytössä ja käyttö oli ehkäpä jopa hieman tavanomaista kevyempää. Tyypillisen päivän (keskimäärin 16 h, noin klo 8 – 24) aikana akun varaus tyhjeni täydestä keskimäärin 40–50 %:n paikkeille näytön päälläoloajan ollessa melko maltillisissa 1,5-2 tunnin lukemissa. Korkeimmillaan saavutimme noin kolmen tunnin näytön päälläoloajan, jolloin akkua oli jäljellä 30 %. Kertaakaan yhdellä latauksella ei päästy kahden päivän yli. Temppua koitettiin kertaalleen, mutta akku loppui toisena päivänä iltapäiväviideltä, vaikka näytön päälläoloaikaa oli kertynyt vain maltilliset runsaat 1,5 tuntia.

Galaxy S9+ oli ympärivuorokautisessa testikäytössä noin viikon ajan ja akunkesto vaikutti olevan havaittavasti pienempää sisarmalliaan parempaa, kiitos suurikokoisemman akun. Tyypillisessä päiväkäytössä akun varaus laski noin 40-60 % haarukkaan näytön päälläoloajan liikkuessa 2-2,5 tunnin haarukassa. Sisarmalliin nähden samalla virrankulutuksella saavutettiin siis noin puolisen tuntia enemmän aktiivista  käyttöaikaa. Kertaalleen akku kulutettiin päivän aikana lähes täysin loppuun vajaan viiden tunnin näytön päälläoloajalla. Kahden päivän ylitystä ei päästy kokeilemaan.

Molempien puhelimien testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen selailua ja navigointia, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä. Always On Display oli testijaksolla poissa käytöstä, sillä sen havaittiin heikentävän akunkestoa merkittävästi (15–25 %).

Ajoimme Galaxy S9 -malleilla myös io-techin puhelinartikkeleissa yleisesti käytetyt virrankulutusta ja akunkestoa mittaavat, suoraan laitteiden kesken vertailukelpoiset perustestit. Verrokeiksi valittiin Galaxy S8+ ja Mate 10 Pro.

YouTube-testissä videota pyöritettiin WiFi:n kahden tunnin ajan 1080p-tarkkuudella ja 50 % näytön kirkkaudella sekä 50 % äänenvoimakkuudella kuulokkeiden ollessa kytkettynä. Testissä akun varaus hupeni 8-9 % tunnissa, plus-mallin ollessa aavistuksen sisarmalliaan parempi. Tuloksissa kannattaa ottaa huomioon ainakin noin prosenttiyksikön mittausvirheen mahdollisuus.

Raskaampaa grafiikkaintensiivistä käyttöä (pelaamista) simuloivassa GFXBench Manhattan -akkutestissä Galaxy S9 saavutti noin 250 minuutin ja Galaxy S9+ hieman alhaisemman noin 230 minuutin tuloksen. Molempien tulos on verrokkejaan parempi.

Sekalaista yleiskäyttöä simuloivassa PCMarkin akkutestissä Galaxy S9:n tulokseksi saatiin keskinkertainen vajaa 8,5 tuntia, kun taasen Galaxy S9+:lla testiä ei jostain syystä saatu millään ajettua läpi, vaan testi keskeytyi toistuvasti tuntemattomaan virheeseen.

Galaxy S9 –mallien mukana toimitetaan tuttu 15-wattinen Adaptive Fast Charging –pikalaturi, joka ei ole nimellisteholtaan markkinoiden tehokkaimpia. Galaxy S9:n akku latautuu tyhjästä täyteen tunnissa ja 40 minuutissa, kun taasen Galaxy S9+:lla toimenpide ottaa viitisen minuuttia pidempään. Positiivisena seikkana Galaxy S9 –mallit on mahdollista ladata myös Qi- ja PMA-standardien mukaisilla langattomilla latureilla, joka helpottaa akun varauksen ylläpitämistä päivän aikana.

 

Yhteenveto

Galaxy S8 –mallit olivat Samsungilta viime vuonna varsin onnistunut julkaisu ja ne viitoittivat osaltaan tietä nykyaikaisten älypuhelimien muotoilulle. Samsung oli kuitenkin jättänyt huippumalleihinsa puutteita, joita tämän vuoden Galaxy S9 –malleissa oli helppo odottaa korjattavan. Ja onneksi niin on myös käynyt, sillä muilta osin uudistukset ovat jääneet jopa odotettua pienemmiksi.

Samsungilla on ilmeisesti todettu, ettei hyvää kannata muuttaa, sillä Galaxy S9 –mallit ovat lähestulkoon identtisiä viimevuotisten edeltäjiensä kanssa. Muotoilu oli viime vuonna niin onnistunutta, että se ei näytä vielä tämänkään vuoden malleissa vanhentuneelta. Silti Galaxy S9 –malleja käyttäessä déjà-vu-fiilis on paikoin hieman turhan voimakas.

Galaxy S9 –mallit ovat edelleen tyylikkäitä, arvokkaan tuntuisia ja hyvin viimeisteltyjä puhelimia. Muotoilu on edelleen miellyttävää kädessä, mutta siihen on tullut ripauksellinen lisää särmää. Rikkoontumisherkkä lasirakenne ei saa edelleenkään varauksetonta hyväksyntää, mutta onneksi langaton lataus tekee sille oikeutusta. Plussaa tulee myös IP68-suojauksesta.

Teknisesti Samsungin lippulaivamallit ovat saaneet odotettuja päivityksiä, mutta ei mitään uutta tai mullistavaa. On harmillista, että esimerkiksi näytön alapuolelle sijoitettu sormenjälkitunnistin ei ollut Samsungin mielestä vieläkään valmis lanseerattavaksi. Miinusta ropisee myös tallennustilasta, jonka ei enää nykypäivänä pitäisi lähes 1000 euron puhelimissa koostua kaksinumeroisesta määrästä gigatavuja.

Näytöt eivät ole kokeneet uudistuksia, mutta ne ovat edelleen markkinoiden huippua. Odotukset uuden Exynos 9810 –järjestelmäpiirin suhteen olivat korkealla, mutta testitulokset osoittautuivat ainakin osittain ristiriitaisiksi. Aika näyttää, saako Samsung paikattua niitä ohjelmistopäivityksillä. RAM-muistin suhteen on harmi, että ainoastaan plus-malliin on päätetty sisällyttää kuuden gigatavun muistimäärä, sillä kaiken järjen mukaan sen pitäisi löytyä myös perusmallista. Stereokaiuttimet ovat älypuhelimien parhaimmistoa ja on hienoa, ettei Samsung ole luopunut 3,5 mm kuulokeliitännästä. Harmillisesti akunkesto on vain keskitasoa, jota voi onneksi halutessaan paikata melko vaivattomasti langattoman latauksen avulla.

Kamerapuolella Galaxy S9 –mallit tekevät hyvästä vieläkin parempaa. Kehitysaskel ei ole ehkä jättimäinen, mutta uuden kuvasensorin ja muuttuvan aukon yhdistelmä on jälleen pieni edistysaskel, jota parantunut prosessointiteho säestää onnistuneesti. Galaxy S8 –mallien omistajien ei kannata puhelintaan kameran takia parantaa, mutta siitä huolimatta Galaxy S9 –mallit ovat markkinoiden parhaimpiin kuuluvia kamerapuhelimia. On kuitenkin harmi, että pienikokoisempien puhelimien ystäviltä on evätty oikeus kaksoiskameraan ja optiseen zoomaukseen.

Ohjelmistopuolella ei ole tarjolla oikeastaan mitään merkittävää uutta. Samsung Experience –käyttöliittymän uusin versio sisältää vain pieniä päivityksiä ja on edelleen varsin raskas kustomointi Android Oreon päällä. Plussana se sisältää paljon lisäominaisuuksia, jotka helpottavat käyttäjän elämää, jos käyttäjä vain onnistuu onkimaan ne käyttöönsä valikoiden syövereistä. Bixby-viortuaaliavustajasta ei ole edelleenkään suurta iloa Suomalaisille käyttäjille. Pientä miinusta Samsung ansaitsee esiasennetuista kolmannen osapuolten sovelluksista, sekä mainossisältöä tarjoavista Samsungin omista sovelluksista.

Yhteenvetona Samsung on hionut Galaxy S9 –mallistoaan jälleen pykälän paremmaksi, vaikka Galaxy S8 –mallien omistajien kannalta tarjolla ei olekaan mitään mullistavaa uutta. Uuden sukupolven järjestelmäpiirin ja parannetun kameran ohella Samsung on korjannut viimevuotisista puutteista stereokaiuttimet, sormenjälkitunnistimen sijainnin sekä iiristunnistimen toiminnan.

Harmillista puolestaan on, että Samsung pyrkii jostain syystä tekemään suurempaa pesäeroa perusmallin ja plus-mallin välille, vaikka sille ei ole mitään suoranaista järkiperäistä perustetta. Ilmeisesti Samsungin mielestä pienemmistä puhelimista pitävät eivät tarvitse kaksoiskameraa tai yhtäläistä RAM-muistimäärää kuin suurinäyttöisten mallien ystävät. Kyseenalaista on myös hintojen jatkuva nousu, jonka myötä Galaxy S9 –mallisto kolkuttelee 1000 euron rajapyykkiä. Vaikka kyse on hyvistä puhelimista, on hintaa vaikea perustella järjellä, jos Galaxy S8:n saa tarjouksesta 500 euron hintaan.

 

Plussaa

  • Huippuluokan AMOLED-näyttö
  • Laadukkaan tuntuinen ja miellyttävästi muotoiltu rakenne
  • Näppärä koko (vain GS9)
  • Hyvä näytön ja ulkomittojen välinen suhde
  • IP68-suojaus
  • Exynos 9810 –järjestelmäpiirin prosessorisuorituskyky
  • Kameran erinomainen kuvanlaatu kaikissa olosuhteissa
  • Takakameran 2x optinen zoomaus varauksin (vain GS9+)
  • Kameran laajat manuaalisäädöt ja RAW-kuvaus
  • Laadukas etukamera
  • 4K-videokuvaus 60 FPS ruudunpäivitysnopeudella
  • Hyvät stereokaiuttimet Dolby Atmos –tilaäänellä
  • Käyttökelpoisesti toimiva iiristunnistus
  • Langattoman latauksen tuki
  • Mukana hyvät AKG:n kuulokkeet
  • Käyttöjärjestelmän kätevät lisäominaisuudet ja asetukset

Miinusta

  • Exynos 9810 –järjestelmäpiirin grafiikkasuorituskyky Snapdragon 845 –piiriin verrattuna
  • Tallennustilan määrä Suomessa myytävissä malleissa
  • Akunkesto varauksin (GS9)
  • RAM-muistin määrä varauksin (vain GS9)
  • 4K-videotallennuksen aikarajoitukset
  • Molemmilta puolin lasinen kuorirakenne erityisen arka tiputuksille ja herkkä sormenjäljille
  • Raskaasti kustomoitu Samsung Experience -käyttöliittymä
  • Lisäsovellukset, joita ei ole mahdollista poistaa
  • Bixby-näppäintä ei voi edelleenkään ohjelmoida uudelleen
  • Hinta varauksin

 

This site uses XenWord.
;