Antec on esitellyt yhdessä EKWB:n kanssa uuden Cube-mini-ITX-kotelon, jonka kerrotaan olevan suunnattu erityisesti nestejäähdytyskäyttöön.

Kuvien ja ulkomittojen perusteella kotelo perustuu samaan Cube-malliin, jonka Antec esitteli yhteistyössä pelituotevalmistaja Razerin kanssa viime syyskuussa. Eroa on kuvien perusteella lähinnä pienissä yksityiskohdissa, kuten liittimien värissä sekä etupaneelin ritilän ja painikkeiden muotoilussa. EKWB-yhteistyö näkyy kotelon sisälle painettuna logona.

Etuviistoon kulmaan nojaavaksi muotoiltu kotelo rakentuu 0,8 mm paksusta teräsrungosta sekä kolme millimetriä paksusta alumiinista valmistetuista ulkokuorista. Lisäksi kotelon molemmista kyljistä ja katosta löytyy tummennetut akryylimuoviset ikkunat. Kotelon ulkomitat ovat 365  x 250 x 460 mm (K x L x S). Kotelon pohjassa, Antecin logossa sekä etupaneelin reunoilla on RGB-valaistus, jonka väri on käyttäjän valittavissa.

Mini-ITX-emolevyn paikka on käännetyssä pystyasennossa niin, että kotelon kolme lisäkorttipaikkaa sijaitsevat takapaneelin yläosassa. Koteloon mahtuu jopa 350 mm pitkät näytönohjaimet. Emolevyn taustapuolelle on sijoitettu yksi 3,5 tuuman sekä kaksi 2,5 tuuman levypaikkaa. ATX-virtalähdepaikka (max. 200 mm) sijaitsee osittain piilotettuna kotelon pohjalla.

Cubessa on paikat yhteensä kolmelle tuulettimelle. Etupaneeliin voi asentaa kaksi 120 mm tai yhden 180 mm tuulettimen. Takapaneelissa on taasen paikka yhdelle 120 tai 140 mm tuulettimelle. Vaihtoehtoisesti eteen voi kiinnittää jopa 240 mm jäähdytinkennon maksimissaan 60 mm paksuisena. Kotelossa on kuusikanavainen tuuletinsäädin, johon kytkettyjen tuulettimien nopeutta säädetään virtapainikkeen viereen sijoitetusta painikkeesta. Etupaneelin ja pohjan ilmanottoaukoissa on irrotettavat pölysuodattimet. Prosessoricoolerin maksimikorkeudeksi ilmoitetaan 190 mm.

Antecin mukaan uutuus tulee saataville välittömästi ja sen suositushinta on 249 euroa.

Lähde: Antecin tuote-esite & lehdistötiedote

This site uses XenWord.
;