AMD:n Ryzen-prosessoreilla ja AM4-emolevyillä on edessään valtava urakka kilpailussa Intelin kanssa, ja ainakin tällä hetkellä yhtiö vaikuttaa hakevan etulyöntiasemaa edullisempien hintojen kautta.

AMD tulee julkaisemaan uudet Ryzen-prosessorinsa maaliskuun alussa. Samaan aikaan markkinoille saapuvat myös AM4-emolevyt, joita on tähän saakka saanut vain OEM-kokoonpanoissa Bristol Ridge -APU-piirien kaverina.

Suurimmat emolevyvalmistajat ovat ehtineet esittelemään jo ennakkoon ainakin ensimmäisen aallon AM4-emolevynsä. Uutisoimme viikko sitten Asuksen tulevista Crosshair- ja Prime-emolevyistä, joita yhtiö esitteli AMD:n Meet the Experts -weblähetyksen yhteydessä, sekä tammikuussa CES-messujen yhteydessä esitellyistä Gigabyten ja MSI:n emolevyistä.

Vaikka emolevyjä on esitelty jo vähän joka taholta, ovat yritykset olleet vaitonaisia niiden tulevan hinnoittelun osalta. Nyt hintatasosta on saatu vihdoin vihiä, kiitos australialaisen verkkokaupan Eyon. Eyo on listannut sivuillaan Asuksen Crosshair VI Hero-, Prime X370-Pro-, Prime B350-Plus- sekä Prime B350M-A-emolevyt hintoineen päivineen.

Eyon hinnaston mukaan Crosshair VI Heron hinta on 380,64 Australian dollaria (AUD), Prime X370-Pron 245,85 AUD, Prime B350-Plussan 152,60 AUD ja Prime B350M-A:n 128,70 AUD. Hinnoissa on mukana paikallinen 10%:n GST eli Goods & Sales Tax.

Australian hinnoista on mahdotonta päätellä suoraan emolevyjen tulevaa hintatasoa esimerkiksi Suomessa, mutta raa’alla käännöksellä (Australian hinnasta poistetaan GST, muutetaan euroiksi, lisätään Suomen ALV) Crosshair VI Heron hinta olisi täällä noin 310 euroa, Prime X370-Pron noin 200 euroa, Prime B350-Plussan noin 124 euroa ja Prime B350M-A:n noin 105 euroa.

Suora hintakäännös toimii kuitenkin vain harvoin, ja kuten hinnat Eyolta löytänyt WCCFTech totesi, on kyseisen verkkokaupan hintataso merkittävästi kalliimpi kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisliikkeissä. Saadaksemme vertailupohjaa tarkastelimme Hinta.fi-hintavertailun kautta täälläkin saatavilla olevien Asuksen emolevyjen hintatasoa suhteessa Eyon hintatasoon.

Edullisimmissa reilun 100 euron emolevyissä hintaerot olivat varsin pieniä. Eyon hinnat edellä mainitun raa’an käännöksen kautta olivat selvästi alle 10 % kalliimpia kuin Suomessa. Strix Z270E:n ja Strix X99 Gamingin kohdalla Eyon hinnat olivat kuitenkin jo 16 % ja  21 % kalliimpia kuin Suomen vastaavat hinnat. Hintaerojen perusteella ainakin Asuksen X370-sarjan emolevyjen hinnat saattavat olla raa’alla käännöksellä siis hieman yläkanttiin. Io-tech tulee uutisoimaan tulevien Ryzen-emolevyjen Suomen todellisesta hintatasosta heti, kun mahdollista.

This site uses XenWord.
;