
HMD Global on julkistanut uuden X-sarjaan sijoittuvan älypuhelimen – Nokia XR20. Kuten valmistajan aiemmista markkinoinneista oli odotettavissa on uutuus iskunkestävä, minkä lisäksi myös huhut olivat oikeilla suunnilla ja teknisiltä ominaisuuksiltaan uutuus muistuttaa monin osin aiemmin io-techin testissäkin käynyttä X20:tä.
Iskunkestävyys Nokia XR20:lle on taattu MIL-STD-810H-standardilla, ja puhelimelle luvataankin tuki pudotuksille jopa 1,8 metristä, upotukselle veteen 1,5 metrin syvyyteen puoleksi tunniksi ja lämpötiloille -22–55 asteen välille. Tarvittaessa puhelimen voi myös pestä vedellä ja saippualla. Puhelimen näyttöä suojaa Corningin tuorein Gorilla Glass Victus -suojalasi, minkä lisäksi HMD Global lupaa näytölle yhden vuoden ilmaisen vaihtotakuun, jos se pääsee hajoamaan.
HMD Global mainostaakin XR20:n jatkavan muiden X-sarjalaisten tavoin pitkäikäisyyttä tavoittelevalla ympäristöystävällisellä linjalla, minkä myötä verkkovirta-adapteria ei toimiteta myöskään XR20:n mukana. Pitkän fyysisen kestävyyden lisäksi valmistaja lupaa tutut kolmen vuoden takuun ja kolme suurta Android-versiopäivitystä, mutta kuukausittaisten tietoturvapäivitysten tukea on laajennettu entisestään neljään vuoteen.
Kestävien kuorten sisään pakatulta raudaltaan XR20 muistuttaa vahvasti aiemmin julkaistuja X10 ja X20 -malleja. Järjestelmäpiirinä toimii Qualcommin Snapdragon 480 5G, jonka parina on mallista riippuen joko 4 Gt RAM-muistia ja 64 Gt tallennustilaa tai 6 Gt RAM-muistia ja 128 Gt tallennustilaa. Näyttö tarjoaa Full HD+ -resoluution ja yltää korkeimmillaan 550 nitin (cd/m2) kirkkauteen. Akku puolestaan on kooltaan 4630 mAh, eli se on kasvanut hieman sisaruksistaan. Puhelin tukee korkeintaan 18 watin pikalatausta tai 15 watin langatonta latausta Qi-standardilla.
Kameraratkaisuissa puolestaan on otettu askel sisarmalleja yksinkertaisempaan suuntaan, sillä puhelimessa on käytössä vain kahden takakameran kokonaisuus. Pääkameran resoluutio on 48 megapikseliä ja sen tukena on 13 megapikselin ultralaajakulmakamera. Kameroiden alapuolelle puhelimeen on sijoitettu kaksi erillistä LED-kuvausvaloa.
Nokia XR20:n tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 171,64 x 81,5 x 10,64 mm
- Paino: 248 grammaa
- 6,67” LCD-näyttö, 1080 x 2400, 20:9-kuvasuhde, 550 cd/m2 (nit)
- Qualcomm Snapdragon 480 5G -järjestelmäpiiri
- 4 tai 6 Gt RAM-muistia
- 64 tai 128 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max 512 Gt)
- 5G-yhteydet, Sub 6 GHz, (n1, n2, n3, n5, n7, n28, n41, n66, n77/n78), LTE-yhteydet, Dual SIM
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax-ready (Wi-Fi 6), Wi-Fi dual-band (2.4GHz + 5.0GHz), 2×2 MiMo
- Bluetooth 5.1, NFC, (A)GPS, Galileo, GLONASS, Beidou, QZSS, NavlC
- Kaksoiskakamera
- 48 megapikselin pääkamera
- 13 megapikselin ultralaajakulmakamera
- 8 megapikselin etukamera
- Stereokaiuttimet, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, sormenjälkilukija virtapainikkeessa
- 4630 mAh:n akku, USB Type-C (USB 3.0), 18 watin pikalataus, 15 watin langaton lataus (Qi)
- Android 11, 3 vuoden versiopäivitykset, 4 vuoden kuukausittaiset tietoturvakorjaukset
Nokia XR20:n ennakkomyynti on alkanut välittömästi ja kauppoihin laite saapuu 30. heinäkuuta alkaen. Edullisemman 4/64 Gt:n mallin suositushinta on 529 euroa ja kalliimman 6/128 Gt:n mallin puolestaan 599 euroa. Puhelin tulee saataville kahtena värivaihtoehtona – Ultra Blue ja Granite.
Onhan se kallis, enkä tuota itse ostaisi, mutta aikalailla Samsungin Xcover-sarjan hinnoissa mennään? Hieman kalliimpi tämä on, mutta ainakin paperilla myös hieman parempi.
Edulliset kiinalaiset käsiteltäköön sitten omassa sarjassaan. Io-techkin taisi noiden softavirityksiä jo tyrmätä, joten segmentissä luulisi kyllä sinänsä löytyvän tilaa.
Joo onhan noi speksit vähän paremmat kuin Xcover sarjassa nähdyissä, mutta silti tuo hinta on aika korkea spekseihin nähden. "Kestävyys" lisää tuossa hinnassa on siis aika paljon kun vastaavan raudan saa parilla sadalla. 399€/429€ suositushinnat olivat lähempänä totuutta mielestäni.
Mielenkiintoista nähdä miten tämä laite toimii sujuvasti tuon luvatun pitkähkön tukijakson loppupuolella, esimerkiksi tuon kolmannen Android-päivityksen (14) jälkeen
Saiko tämän testiin ja varsinkin tiputustestiin? Veikkaan, että paskaksi menee jos tipautat.
Tippumisten ja kastumisen osalta olisi mielenkiintoista tietää puhelimen valmistajan ja myyjän takuusäännöt.
Tiputuksen osalta olisi mielenkiintoista tietää miten kestää tiputuksen betonilattialle eri kulmissa 1,8 metrin korkeudelta ja miten kestää tiputtumisen samalle lattialle kun laittaa siihen pienen täräväkulmaisen kiven ja tiputtaa sen näyttö edellä siihen.
Hinnoista kun tiputtaisi 200 euroa pois, niin alkaisi olla ihan mielenkiintoinen puhelin. Vielä LCD näyttö vaihtaa AMOLED näytöksi siihen hintaan ja järjestelmäpiiriksi vaikka Snapdragon 765G 5G, niin johan alkaisi kauppa käymään.
Samaan lopputulokseen suunnilleen kestävyyden osalta pääsee varmaan edullisemmin kun ostaa jonkun keskihintaisen vesitiiviin IP-luokitellun luurin, tyyliin Samsung A52 5G, ja siihen sitten kaveriksi sellaiset suojakuoret jotka suojaavat kohtuullisen hyvin kolhuilta. Mitä pienempi näyttö ja luurin koko, niin sitä paremmin se kolhuja ja vääntämisiä kestää.
Tulee testiin ja varmasti myös jossain määrin tiputellaan, kun kerran on luvattu sellaista kestävän. Mitään "tieteellisiä" testejähän ei yhdellä laitteella ole mahdollista tehdä.
Väitän XR20:n olevan olevan parempi ostos kuin Xcover 5, jonka lähtötaso on vain niin heikko, ettei puhelinta voi suositella. Cortex X55 pohjaiset piirit eivät ole enää tätä päivää.
Samsung tarjoaa Xcover malleille 4 vuotta tietoturvapäivityksiä muttei ole antanut lupausta Android-versiopäivityksistä.
Nokia XR20:n SD480 vastaa suorituskyvyltään Galaxy A52 4G:n SD720G piiriä. Molemmille luvattu kolme Android versiopäivitystä. Henk. koht veikkaan, että käyttökokemus samanlaista 3v. päästä mitä se nyt noilla Exynos 850 -laitteilla.
Geekbench 5 (CPU)
3DMark Wild Life (GPU)
Väitän XR20:n olevan olevan parempi ostos kuin Xcover 5, jonka lähtötaso on vain niin heikko, ettei puhelinta voi suositella. Cortex X55 pohjaiset piirit eivät ole enää tätä päivää.
Samsung tarjoaa Xcover malleille 4 vuotta tietoturvapäivityksiä muttei ole antanut lupausta Android-versiopäivityksistä.
Nokia XR20:n SD480 vastaa suorituskyvyltään Galaxy A52 4G:n SD720G piiriä. Molemmille luvattu kolme Android versiopäivitystä. Henk. koht veikkaan, että käyttökokemus samanlaista 3v. päästä mitä se nyt noilla Exynos 850 -laitteilla.
Geekbench 5 (CPU)
3DMark Wild Life (GPU)
Mahtava juttu. Hieno nähdä kestääkö.
Taas ylihintainen nokia puhelin markkinoille.
239€ olis ollut sopiva hinta ja 49€ tulee iskunkestävyydestä.
Tuo 49 euroa ei ole realismia iskunkestävyyden fyysisestä toteutuksesta, sertifioinneista sekä koituvista ylimääräisistä jälkimarkkinointikustannuksista.
Kyllähän tässä on paljonkin kiinnostavaa, mutta kallis hinta ja omaan makuuni aivan massiivinen koko syövät kyllä innostusta paljon. Minulle ratkaiseva tekijä on silti se, miten hitaasti HMD Global on päivittänyt puhelimiaan tähän mennessä; kyllähän niitä päivityksiä tulee mutta niin isolla viiveellä, etteivät ne ainakaan minun mieltäni ihan hirveästi lämmitä. Omissa silmissäni HMD Globalin isoin yksittäinen vahvuus oli hyvä päivitystuki, ja se etu on nyt todennäköisesti pitkälti menetetty. Seuraava puhelimeni tulee suurella todennäköisyydellä olemaan joltakin muulta valmistajalta.
No, ehkä noita myydään sitten jonkin verran työpuhelimiksi röi-ukoille. Nokialaiset tuntuu olevan ihmeen suosittuja työnantajien kustantamina puhelimina.
Koska Samsungin rugged-sarja on nykyään Galaxy XCover eikä Active. Toki niissä ei ihan lippulaivarautaa ole mutta ei ole kyllä HMD:n luurissakaan.
Kun katselee vaikka 8.3:sen hintaa (julkistuksen jälkeen halvin 630€, BF 399€, keväällä 299€), niin eiköhän tuota jouluksi saa järkevään hintaan. Ostohousut on viikattu.
Riippuu vähän käytöstä, ihan ns omassa käytössä laittaan vaihtaminen on sen verran halpaa että voi laskea halvemmaksi suojakuori + halvempi puhelin, todennäköisesti löytyy se muilta ominaisuuksiltaan optimoidumpi vaihtoehto.
Tätä epäilin, siis nimenomaan sitä että firmojen jakelukanavassa olisi HMD Nokialla vahvaa jakelua, no ehkä Suomi operaattoreilta irtotavarana.
Muuten luulisi että siellä Samsung on paha kilpailia, eli pitäs se selättää ja lisksi vielä hinnan oltava kilpailukykyinen. HMD lähtöhinnat on lähtöhintoja, mikä sen perusta on ja millä sitten mailmalla myyvät.
Tietyntyyppisessä firmakäytössä lisäarvoa sillä että laite on pitkäikäinen, luurin vaihtaminen maksaa, ja ei haittaa jos luurilla ns oletettua elinkaarta pidempi tuki, eli jos laite sattuu kestämään ja toimiin, niin ei haittaa että tukea vielä kolmenvuoden jälkeen.
Eikös XCover ole aika pitkäikäinen mallisto, vai meinaatko että siitä tuli myöhemmin ainoa kestävä mallisto?
Eli Xcover ei ollut mikään hyvä kolhu kestävä, vaan juuri tuo vedenkestävyys ja pitävämpi pinta kädessä pitämiseen.
Active versioita oli aikoinaan paremmasta raudasta (S-sarja), tosin saatto olla malleja vain rajatuilla markkinoilla.
Oliko syynä sitten se että operaattorit saatto vaati parempaa vedenkestävyyttä, vai mikä, nykyään mallien roiskeen kestävyys on perushyvää, joten noilta putos markkinat alta , suojakuorista tuli "pakolliset" lisävarusteet muutenkin, jos halusi luurin pysyvän käsistä.
Xcover jäi henkiin ja vähän noussut sieltä pahnanpohjilta.
Uusi Xcover Pro on ensimmäinen ”ihan ok” xcover käyttökokemukseltaan, kasvojentunnistus vaan tuntuu olevan aika kuraa. Työpuhelimena noita xcoverita pitää käytellä…
Omaan käyttöön mieluummin tulee ostettua vedenkestävä peruspuhelin + joku suojakuori. Pääsee paljon halvemmalla ja lopputulos lähes sama.
Jos tuossa HDM:ssä olisi edes vähän parempaa rautaa sisällä ja hinta ~100€ halvempi niin saattaisin hieman kiinnostua.
Tuolla hinnalla ei kovinkaan mielenkiintoinen. Läppäkotelo tässäkin pitäisi olls jos näyttöä haluaa suojata.
Näyttöhän näissä on yleensä ihan samaa lasia kuin tavallisissakin malleissa, joten ainakaan siltä osin tuo on tuskin juurikaan mitä tahansa muutakaan puhelinta kestävämpi.
Näille voi sanoa: ja lehmät lentää. HMD:n lupauksiin ei voi enää luottaa pätkääkään. HMD tahrasi oman ja lisäksi Nokian nimen useamman lupauksen petettyään, A12 on ovella ja HMD ei saa useampaan puhelinmalliin vieläkään A11:sta, eikä kuukausittaiset turvapäivityksetkään ole tulleet kuten luvattua kaikille malleille.
Mikä tässä on se juju, en siis vastusta stereota jossa sillä samalla rahalla saadaan parempi kuin monosta, niin ei se haittaa.
Mutta mitkä ne suuret edut on jotka sen noin tärkeäksi nostaa tämän tyylisessä laitteessa. Ensin tulee mieleen että esim soittoäänen kuulee paremmin.
Uutisen kameramaininta jäi minua vähän askarruttaan.
Aiemmen uutisen kohdalla kameroista kommentointiin ja osa toivo laadukasta kameraa. Uutinen toi vähän ristiriitainen kuvan onko tässä panostettu kameraan, vai ei. Toivottavasti kamera on hyvä, se osalla tärkeä. (siis ei tässä nyt huippumallien kamoiroiden tapajaa haeta, vaan toimivaa hyvää kameraa)
Mitä tällä haet, se laukahan on hyvä juttu ja varsinkin tämäntyyppisten käyttökohteissa, tosin laitteen suuri leveys vähän rampauttaa, leveyden osalta kannattaa muistaa että ei tarvi laskea sitä suojakuorta mittoihin.
Jos kuullostin negatiiviselta, niin en sitä tarkoitanut, halusin vain että vähän avaat kantojasi.
Kommenttisi toi hyvin esille ettei ole tingitty tärkeissä jutuissa, ja huomioitu asioita jotka toisille yhdentekeviä, mutta osalla tärkeitä.
Dual SIM, MicroSD, 5G , SIMistä tuli mieleen että eSIM taitaa puuttua, ei välttämättä tänään se juttu, mutta voisi kuvitella että konsernikäytössä tulevaisuudessa voi nousta kynnyskysymykseksi.
Läppäkotelo heikentää käytettävyyttä, varsinkin niissä oloissa missä tätäkin luulisi osan käyttävän.
Uutisessa erikseen lasista maininta, laitteiden välillä on merkittävää ero lasin kestävyydessä, laseissa itsessään on eroja, osa on kestävempiä, ja sitten on eroja onko kestävyydessä panostettu siihen ehjänä pysymiseen vai nättinäpysymiseen, tämän tyyppisessä ensimmäinen tärkeämpi. Toinen suuresti vaikuttava on se miten laite rakennettu, eli isoja ero vaikka olisi sama lasi.
Firma ja operaattori valinnoissa usko tulevaisuuteen on tärkeä, jotkin versiopäivitykset ja niiden mahdolliset venymiset ei se juttu, parempi vaan että rauhallisesti. Mutta toimannan jatkuvuus on riski että peli puhalletaan poikki koska vaan, Toki ei ihan yhtä suuri riski kuin jossain ihan nimettämässä vieraita tavaramerkkejä käyttävissä firmoissa. (viittaan siihen että tavaramerkin omistaja on osallistunut firman pystyssäpysymiseen, mutta ei se sitä rajattomasti tee).
Heikentää niin vähän ettei haittaa. Muulla näyttöä ei saa suojattua.
Iskunkestävä puhelin, mutta näyttö samaa hajoavaa lasia kuin muissakin…
Tämä vaihtelee, osalle läppä heikentää käytettävyyttä huomattavasti ja lisää riskiä esim putoamiselle. Jos putoamisriksi läppää käytettäessä kasvaa, niin se voi jopa lisätä vauriotumisia vs läpätön.
Läppä mm. ongelma, telineissä ja yhdenkäydenkäytössä. ja jos hankitaan itsessään kestävämpää laitetta niin usein idea on juuri siinä että päästään eroon niistä suojakuorista.
Yritän sanoa että osaan käytöstä läppä ei käy, on liianisohaitta tai hyödytön.
Ajatus että se näyttö on riittävän kestävä ilman läppää, ja näytön suojaksi on myös muita ratkaisuja kuin läppä.
Esim osa Xcovereista on tunnettuja enemmänkin heikosta näytöstä ja niissä on läpänsijaan käytetty muita konsteja suojata, erilaisia kalvoja näytön päällä. Kalvojen kohdalla muistettava että osassa laitteita ne voi heikentää käytettävyyttä liikaa.
Läppä voi myös lisätä näytön "hionta" vaurioita.
Nämä ei ole kuitenkaan räjähdysvaarillisiin tiloihin tarkoitettuja
Rauhallisesti kaksi, vai oliko niitä jopa kolme päivitysaikataulutusta pieleen useamman puhelinmallin kanssa ja sen jälkeen HMD on leikkinyt mykkäkoulua. Lisäksi, kuten kirjoitin, joitain kuukausittaisia turvapäivityksiä on skippailtu jossain malleissa. Sarvikas on varmaan tyytyväinen, että pääsi lähtemään..
Versiopäivitykset on joidenkin suosiossa, tuossa vähän niitä firmoja mietin, versioäpivitykset on enemmän ärsytys kuin ilo, mutta toki versiopäivitykset tuo asioita joita firma haluaa ottaa käyttöön, mutta monesti niitä halutaan lykätä.
Siis siirtyneet seuraavan tai sitä seuraavan kuun pakettiin ?
Mutta siinä ehdottomasti samaa mieltä että jos luvataan jotain, ja lupausta ei voida pitään, niin se syö luottamusta. En pysty vakavasti arvioimaan onko se kuinka iso juttu että jonkin kuukauden paketti siirtyy seuraavan kuun päivitykseen, maalikkona ajatellen se kai kiinni siitä kuinka kriittistä siinä on ollut.
Jos päivitykset ei välttämättömiä, niin niitä pidetään monesti myös "turhana" harmina.
Jos eivät avaa aikataulua, aikaikkunaaa niin se varmasti ärsyttää, ja jos aikaikkuna ei ole varma, niin parempi kertoa se suoraan. Firma asiakasta nuo voi kuitekin kiinnostaa, onko tulossa ja kuinka todennäköisesti, ja jos todennäköisyys muuttuu, niin siitä tiedottaa.
En tiedä teidottaako ko firma isoille asiakkaille erikseen, vai ei.
Samsungilta tuli vielä 2019 Xcover FieldPro, mikä perustui aika paljon Galaxy S9 malliin. Sitä varmaan voidaan pitää henkisenä "S9 Activena", kun se tuli vuoden 2020 aikana kuluttajien saataville joillakin operaattoreilla. Toki tuossa oli paljon viivettä, kun S9 julkaistiin 2018.
En tiedä miksi vähättelet asiaa, kyllä jos firma julkaisee kaksi (vai oliko jo kolme?) päivitysaikataulua useammalle puhelinmallille ja kaikki lupaukset menee pieleen, eikä firma edes vaivaudu viestimään näistä asioista että miksi feilasivat, niin onhan se valtava ongelma firmalle luotettavuuden kannalta.
Varmaankin ovat kumulatiivisia, olettaisin näin, muutenhan tuo olisi tosi paha. Jos oikein olen ymmärtänyt niin jo(i)ssain malli/eissa on ollut enemmän kuin yksi perättäinen väliin jäänyt kuukausipäivitys.
Kyllähän tässä vaiheessa jo vaadittaisiin viestintää siitä miksi asiat ovat menneet niin mönkään ja uusi aikataulu tai sen puuttumisesta viestintä. Jonkunlainen damage control pitäisi tehdä, kuluttajat ovat raivona ja menettäneet luottamuksen firmaan*, ja vannovat siirtyvän muiden valmistajien asiakkaiksi. Mutta ei mitään, ei sanaakaan. Viestintä on kaiken a ja o ja HMD:llä ei ole mitään käsitystä miten se hoidetaan kunnolla.
* Itse olen luovuttanut HMD:n suhteen, heidän Nokia-nimisiä ylikalliita bulkkipuhelimia ei tähän talouteen enää tule. Ja tämä sellaiselta henkilöltä joka ei ole käyttänyt mitään muita puhelimia paitsi sellaisia joissa on lukenut "Nokia" sieltä viime vuosituhannen puolelta lähtien kun ostin ensimmäisen kännykkäni (banaani).
Itsestä pahin on tuo lupaus esim kolmesta versiosta. Puhelin tuodaan vanhalla versiolla jopa puolen vuoden sisään päivitetään uudempaa, niin siinä meni jo 2 ja kolmas jää raakileeksi kun päivityksen loppuu kesken.
Mieluummin vaikka vanhemalla versiolla kunhan päivytyksiä oikeasti tulisi riittävästi että käyttis olisi jo päivittyny lasten taudeista.
Toivottavasti ei. HMD/Nokia/mikälie voisi koittaa vihdoinkin saada markkinoille jonkun hyvän puhelimen nykyaikaisella raudalla silloin kun kilpailijoidenkin uudet mallit tulee, ja vielä järkevään hintaan. Jos ei siihen kyetä niin joutaa koko firma romukoppaan.
Koko tää uusi X-sarja on ihan vitsi, varsinkin hinnoittelunsa puolesta.
Hyvin tuntuu kestävän.
Itseäni kiinnostaa eniten kestääkö tiputtamisen kerrostalonrappukäytävässä betonirappusia pitkin. Lähes aina kun joltain tutulta on hajonnut puhelimen näyttö on se tapahtunut kerrostalon rappusissa. Varsinkin muutama sukulaiseni on sellainen mämmikoura
, että heille voisi harkita iskunkestävää puhelinta jos ne oikeasti kestävät sen tiputtamisen.