Alkuvuoden polttavimmat puheenaiheet tietoturvan saralla ovat olleet Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuudet, niiden korjaukset ja niistä aiheutuneet komplikaatiot. Etenkin Intelillä on ollut ongelmia päivitystensä kanssa, sillä ne ovat aiheuttaneet paitsi suorituskykyhävikkiä, myös uusia suoraan käyttäjille näkyviä ongelmia.
Kotikäyttäjien kannalta Intelin päivitysten vaikutus suorituskykyyn on käytännössä olematon tai lähes olematon. Päivitysten myötä syntyneet satunnaiset uudelleenkäynnistymiset ovat kuitenkin ongelma, joka näkyy helposti kotikäyttäjänkin arjessa. Intelin mukaan ongelman piti alun perin koskea vain Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuureja, mutta sittemmin yhtiö on päivittänyt lausuntoaan koskemaan kaikkia Core-arkkitehtuureita Sandy Bridgestä lähtien.
Intelin tuoreimman lausunnon mukaan yhtiön insinöörit uskovat nyt löytäneensä perimmäisen syyn Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuurien uudelleenkäynnistymisongelmaan ja edistyneensä jo huomattavasti sen korjaamisessa. Yhtiö ei kuitenkaan kerro, onko myös muiden Core-arkkitehtuureiden uudelleenkäynnistysongelmat kiinni samasta seikasta tai miten niiden korjaus edistyy.
Lopullista korjausta odotellessa Intel suosittelee, että OEM-valmistajat ja muut yhtiön tuotteita käyttävät palveluntarjoajat lopettavat nykyisten päivitysten jakelun ehkäistäkseen uudelleenkäynnistysongelman leviämistä. Lisäksi Intel toivoo kumppaniensa keskittyvän Haswell- ja Broadwell-prosessoreiden tulevan päivityksen esiversioiden testaamiseen, jotta lopullinen versio saataisiin jakoon mahdollisimman nopeasti.
Lisäksi Intel pyrkii tarjoamaan käyttäjille, joille järjestelmän vakaus on ensisijainen seikka, mahdollisuutta palata käyttämään edellistä versiota prosessorin mikrokoodista siihen saakka, kunnes lopullinen ja ongelmaton mikrokoodiversio on valmis. Mikäli edellinen mikrokoodiversio tuodaan saataville, se tulee asentaa BIOS-päivityksen muodossa. Edelliseen mikrokoodiversioon paluu ei vaikuta Spectren ensimmäisen variantin tai Meltdownin korjauksiin, mutta poistaa suojauksen Spectren kakkosvariantilta.
Lähde: Intel
because running scripts is disabled on this system
Ajoit adminina?
Ajoit adminina?
Katohan. Ite en tosiaan AI Suitea käytä niin mennyt ohi. :tup:

-edit No sieltäpä tuop jo tulikin
-edit No sieltäpä tuop jo tulikin
Kyllä, tuolla on lisäksi powershell ISE, mikä tämä on?

Anna komento
Jälkeenpäin, jos haluat taas estää skriptien ajon:

Linkissähän on ratkaisu ongelmaan kerrottu 🙂
ensin tarkastaa tilanne:
PS C:WINDOWSsystem32> Get-ExecutionPolicy
Restricted
PS C:WINDOWSsystem32> Get-ExecutionPolicy -list
Scope ExecutionPolicy
—– —————
MachinePolicy Undefined
UserPolicy Undefined
Process Undefined
CurrentUser Undefined
LocalMachine Undefined
Ja korjaus
PS C:WINDOWSsystem32> Set-ExecutionPolicy -ExecutionPolicy RemoteSigned
Execution Policy Change
The execution policy helps protect you from scripts that you do not trust. Changing the execution policy might expose
you to the security risks described in the about_Execution_Policies help topic at
https:/go.microsoft.com/fwlink/?LinkID=135170. Do you want to change the execution policy?
[Y] Yes [A] Yes to All [N] No [L] No to All Suspend [?] Help (default is "N"): A

LocalMachine RemoteSigned

Ei missään hiton nimessä Unrestricted!
Ei missään hiton nimessä Unrestricted!
set-executionpolicy remotesigned
Edit. Jaahas tulikin useampi vastaus 🙂
set-executionpolicy remotesigned
Edit. Jaahas tulikin useampi vastaus 🙂
Set-ExecutionPolicy Unrestricted
Set-ExecutionPolicy Unrestricted
EI ei ja EI
EI ei ja EI
Noh, muutin ohjeeseen RemoteSigned. En kyllä ymmärrä, mitä kamalaa siinä voi sattua, jos yhden Microsoftin skriptin ajamisen aikana policy on Unrestricted.

Koska valtaosa ohjeista ei muista kertoa että se kannattaa palauttaa.
Muuten tuon komennon ajaminen siirtää tietoturvan scriptien osalta windows xp aikaan .

10 pisteen ero cinebenchissä voi johtua jo siitä että naapurissa kissa aivastaa. Ei siis mitään eroa tämmöisessä. CDM tulos oli oikeen hyvä lisä ja kertoo sekin jo paljon.

AMD Did NOT Disable Branch Prediction With A Zen Microcode Update – Phoronix
AMD:n mikrokoodi-update ei kytke haarautumisen ennustusta pois päältä, mutteivat myöskään kertoneet mitä se tekee.

Ei mitään. Itse ajelin tuon sillä että sen session aikana on unrestricted. Foliohatut vaan hattuilee, 'kauheeta'.
Toiseen asiaan;
Tulin juuri uudenvuoden vietosta ja ajelin tässä tuoreeltaan pätsit sisään, tuossa nimimerkin & kuvan alapuolella näkyy kokoonpano niin en tähän sitä enää lainaa.
En huomaa eroa cinepelissä tai realbenchissä, enkä myöskään peleissä OW ja PUBG. Firestrikessä on hävinnyt pisteitä, kellot ja kokoonpano sama mutta toisaalta mulla on normaalistikin jotain 200pts varianssia tuossa.
Loppujenlopuksi tehohävikki pelikäytössä taitaa olla lähellä nollaa, jos sitä edes on.
Nyt ajettu:
I scored 25 806 in Fire Strike
SCORE 25 806 with NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti(1x) and Intel Core i7-8700K Processor
Graphics Score
31 640
Physics Score
21 981
Ennen näitä pätsejä:
I scored 26 524 in Fire Strike
SCORE 26 524 with NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti(1x) and Intel Core i7-8700K Processor
Graphics Score
32 991
Physics Score
22 645

Juu vaikka puhutaan että pelit ei kärsi tästä ongelmastta niin kyllä se kiertotienkautta vaikuttaa käytännössä kaikkiin moninpeleihin kun palvelinrauttaa tarvii enempi se pelin pyörittämiseen samalla laatutasolla niin pelifirmat ottaa tuon kustannuserän huomioon tehdessään laskelmia siitä paljonko haluavat voitoja sen pelin myynnistä (ts lisää lootbokseja).

Onhan tuossa jo 700 pistettä. En kyllä keksi miksi graphics scoreen tulee noinkin iso muutos. Tuossahan on 1300 pistettä eroa. Oliko myös bios päivitys sisällä?

Ei oo tullu asrockilta vielä uutta BIOSsia, eli vain noi windowsin päivitykset.
Graffa-scoreen varmasti vaikuttaa se että mulla on geforcen overlay sekä rivatuner nyt päällä (kun teen videoita). Siihenhän tällä pätsillä ei millään mielikuvituksella voi olla mitään vaikutusta.

Tuo on mielestäni aika "lapsellinen ehdotus" tasoa.
Jos on pelkoja auringonvalon suhten ulkonaliikuessa niin vedä huppusilmille.
Ts melkein kaikki nettisiuvut on nykyään rakennettu niin että joko ne ei toimi ollenkaan tai on pahasti rikki silloin kun Java Script on disabloituna, niin että sen JS:n poispäältä laiton ehdottaminen on aiheetonta nillitystä kun ei sitä käytännössä voi tehdä jos aikoo nettiä nettiselaimella käyttää.
NoScriptin asiallinen käyttö vaatii vaan varsinpaljon osaamista ja ymmärrystä nettisivujen rakenteesta niin että sillä osaa sallia ne scriptit jotka välttämättä tarvii ja estää ne muut.
Sen lisäksi sen käyttö on vielä varsin aikaavievää niin että vaikka sen käytön osaa niin ei sitä säätämistä kovinkauan jaksa vaivautua tekemään (itse käytin aikasemmin NoScriptiä mutta ei sitä säätämistä loputtomiin jaksa).

NoScript JS pelkoisille, on muutenkin suotavaa nykyaikana, jossa sivustot on täynnä yhtä sun toista.

@Dygaza
Otin overlayt päältä ja ajoin kerran vielä;
Nyt (windows pätsättynä, Asrock ei ole vielä julkaissut uutta biossia):
I scored 26 281 in Fire Strike
SCORE 26 281 with NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti(1x) and Intel Core i7-8700K Processor
Graphics Score
32 949
Physics Score
22 565
Combined Score
11 575
Ennen pätsiä:
I scored 26 524 in Fire Strike
SCORE 26 524 with NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti(1x) and Intel Core i7-8700K Processor
Graphics Score
32 991
Physics Score
22 645
Combined Score
11 986
Joten menee 'virhemarginaaliin', ja ei tosiaan mulla noissa kahdessa eniten paukuttamassa pelissä näy yhtään. Huomenna voisin paremmalla ajalla kokeilla että onko CIV:ssä tai Warhammerissa näkyvää vaikutusta, voipi noi räiskintäpelit olla sellasta kuormaa mikä ei näissä niin näy.

Se Biospäivitys on mikä hidastaa vauhtia. Sitä ennen ei juuri eroa näe.
n. 0.67% laski suorituskyky.

voi johtua näistä Security Bulletin: NVIDIA GPU Display Driver Security Updates for Speculative Side Channels | NVIDIA

Runttasin muutaman kerran Yocto buildin läpi ennen ja jälkeen Windowsin security patchiä. Käytännössä ei mitään eroa ja tulokset heiluvat 80 ja 82 minuutin välillä.
Ajoin siis win 10 pro + vmware workstation 11:lla ubuntun 16.0.3 LTS imagea jossa 8 corea ja 16GB muistia allokoitu. Host on sigun laite eli 128GB muistia Xeon 1650v2 ja virtuaalikone oli NVMe levyllä(960 EVO).
CPU:t olivat aina suhteessa tapissa eli 8/12 ydintä aiheuttivat hostille jatkuvan n. 65% kuorman. Virtuaalikoneelle kun oli allokoitu enemmän ytimiä kuin mitä hostissa löytyy fyysisiä 6/12, niin tuossa oli HT myös raskaimman kautta rasitettuna.
Saattaa tosiaan olla vanhemmilla koneilla haastavaa löytää kuormaa jossa ongelmia esiintyisi. Riesa lienee lähinnä uusimpien kikottimien.
Kannattaa muuten huomata että mikrokoodipäivityksiä voidaan toimittaa biosin lisäksi myös käyttöjärjestelmästä ajettavina blobbeina. Näin esimerkiksi tuon Yocton kanssa.

Höpöhöpö