Alkuvuoden polttavimmat puheenaiheet tietoturvan saralla ovat olleet Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuudet, niiden korjaukset ja niistä aiheutuneet komplikaatiot. Etenkin Intelillä on ollut ongelmia päivitystensä kanssa, sillä ne ovat aiheuttaneet paitsi suorituskykyhävikkiä, myös uusia suoraan käyttäjille näkyviä ongelmia.
Kotikäyttäjien kannalta Intelin päivitysten vaikutus suorituskykyyn on käytännössä olematon tai lähes olematon. Päivitysten myötä syntyneet satunnaiset uudelleenkäynnistymiset ovat kuitenkin ongelma, joka näkyy helposti kotikäyttäjänkin arjessa. Intelin mukaan ongelman piti alun perin koskea vain Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuureja, mutta sittemmin yhtiö on päivittänyt lausuntoaan koskemaan kaikkia Core-arkkitehtuureita Sandy Bridgestä lähtien.
Intelin tuoreimman lausunnon mukaan yhtiön insinöörit uskovat nyt löytäneensä perimmäisen syyn Haswell- ja Broadwell-arkkitehtuurien uudelleenkäynnistymisongelmaan ja edistyneensä jo huomattavasti sen korjaamisessa. Yhtiö ei kuitenkaan kerro, onko myös muiden Core-arkkitehtuureiden uudelleenkäynnistysongelmat kiinni samasta seikasta tai miten niiden korjaus edistyy.
Lopullista korjausta odotellessa Intel suosittelee, että OEM-valmistajat ja muut yhtiön tuotteita käyttävät palveluntarjoajat lopettavat nykyisten päivitysten jakelun ehkäistäkseen uudelleenkäynnistysongelman leviämistä. Lisäksi Intel toivoo kumppaniensa keskittyvän Haswell- ja Broadwell-prosessoreiden tulevan päivityksen esiversioiden testaamiseen, jotta lopullinen versio saataisiin jakoon mahdollisimman nopeasti.
Lisäksi Intel pyrkii tarjoamaan käyttäjille, joille järjestelmän vakaus on ensisijainen seikka, mahdollisuutta palata käyttämään edellistä versiota prosessorin mikrokoodista siihen saakka, kunnes lopullinen ja ongelmaton mikrokoodiversio on valmis. Mikäli edellinen mikrokoodiversio tuodaan saataville, se tulee asentaa BIOS-päivityksen muodossa. Edelliseen mikrokoodiversioon paluu ei vaikuta Spectren ensimmäisen variantin tai Meltdownin korjauksiin, mutta poistaa suojauksen Spectren kakkosvariantilta.
Lähde: Intel
Itseäni kiinnostaisi edelleen se, että miksi se vaatisi mikrokoodipäivityksen juuri biosin kautta? Jengi on nyt jotenkin hirveän fiksaatiossa, että pitää saada biospäivitys. En väitä etteikö näin voisi olla, mutta en ole nähnyt mitään pätevää lähdettä tuollaiselle, joten olen aika epäuskoinen. Uusiin lautoihin se varmaankin tulee biospäivityksenä, mutta jotenkin on hankala uskoa, että kovin vanhoihin lautoihin tulisi enää biospäivitystä. Yllätys on iloinen jos vanhoja lautojakin muistetaan. Ymmärtääkseni se mikrokoodipäivitys prossuun ei ole mitenkään pysyvä, vaan se ladataan joka käynnistyksellä uusiksi riippumatta tuleeko se käyttiksen vai biosin kautta.
Se on mahdollista päivittää Linuxista Microcode – Debian Wiki
Mikrokoodipäivityksiä on tehty myös Windowsin kautta https://support.microsoft.com/en-us/help/3064209/june-2015-intel-cpu-microcode-update-for-windows
Joten jos (kun) Intel saa eri prosessoreihin mikrokoodipäivitykset aikaan, niin sitä ei ole pakko syöttää prosessorille biosin kautta, vaan sen voi niin haluttaessa hoitaa sinne myös käyttöjärjestelmän kautta. Vanhojen laitteiden kanssa uskoisin käyttöjärjestelmän kautta latauksen tulevan kyseeseen (prosessorimalleja on rajatumpi määrä kuin eri emolevyjä). Oman uskomukseni mukaan teknistä rajoitetta ei ole, vaan se on eri osapuolien tahdosta kiinni.
Eli onko nyt jokin muu asia kuin se mikrokoodi tarkoitus korjata biosin kautta? Haiskahtaa siltä, että tässä käytetyssä terminologiassa biospäivitys = mikrokoodi ja se on omiaan hämmentämään tilannetta.
Käyttöjärjestelmäpäivitys ja mikrokoodin päivitys käyttöjärjestelmän kautta on sinänsä eri asiat, mutta nehän voi yhdistää samaan pakettiin ja jos Windows Updatesta tulee KBjotain, niin tietääkö loppukäyttäjä oliko siinä päivitys käyttöjärjestelmään vai prossun mikrokoodia.
Project Zero: Reading privileged memory with a side-channel
Olenko ymmärtänyt tuon väärin mitä tuossa blogissa on?
Ymmärtääkseni Meltdown koskee Inteliä eli variant 3. 1 ja 2 ovat Spectre joista 1 toimii kaikissa ja 2:nen ainakin Intelillä mutta teoriassa menee AMD mutta ei ole saatu toteutettua.
Onhan tuo mikrokoodin ajaminen Windowsin kautta mahdollista, se on vain eriasia kuka sen tekee.

Kyllä, mutta kun otetaan huomioon että kolmonen eli Meltdown saatiin ilmeisesti suht. helposti paikattua, niin jäljelle jää Spectre, joka ei ole Intelin "yksinoikeus".
Myönnän etten tiedä hölkäsen pöläystä siitä onko 1 ja 2 käytettävyydellä eroa, mutta ykkösen osalta siis sekä Intel että AMD (että ARM) vaativat päivityksen. Jos onnistuu OS:n kautta niin hyvä, mutta OS/Softaware on aika avoin ilmaisu. Softaa se mikrokoodikin on, rautapäivityksiä nyt tietenkään ei jälkikäteen tehdä millekään prossulle tämän suhteen pl. koko prossun vaihto.
Tästä en tiedä, ja hieno homma jos saadaan kuntoon näin, etenkin jos koskee kaikkia prossuja.
Mutta mitään faktaa tähän en ole löytänyt, saati sitten faktaa siitä että Intel tarvitisi nyt jollain tapaa eri tavalla toimitettavia korjauksia kuin AMD, eli edelleen kysyn, että onko tässä nyt Meltdownin paikkauksen jälkeen eroa sen suhteen puhutaanko Intelistä vai AMD:stä. Saati sitten niistä ARM-laitteista, jotka ollaan aikalailla ohitettu keskusteluissa.

Yritin vihjata tuossa että pien yrittäjät luokitellaan perus penoiksi eikä yrityksiksi.

Termit ovat tosiaan epäselviä siksi, koska korjaukset ovat edelleen monin paikoin matkalla. Ne mitä on Spectren osalta saatavilla, ovat olleet nimenomaan BIOS-päivityksiä. Lisäksi on kommentoitu mm. Intelin toimesta, että päivitysten jakelu jää laitevalmistajien vastuulle, joka sulkee Windowsin kuvioista, mutta tämä voi toki vielä muuttua jossakin vaiheessa.
Mm. Asus ilmoitti että päivityksiä ei tule kuin alle 5v vanhoille tuotteille.

Kyllä sinne menee kaikki myrkyt mukana nykyisten BIOS flashin mukana. Se on todellakin kokonaiskattava paketti.

Korjasin oikeaksi.
Vahinkoja sattuu, korjasin numerot oikeiksi.
Tuossa on se suuri ero että Spectre 2 todistetusti toimii Intelin prosessorilla. Taasen AMD:n prosessorilla sitä ei ole saatu toimimaan tähän mennessä eikä välttämättä saada koskaan toimimaankaan. Eli Intelin prosessorin omistajilla on varmasti ongelma, AMD:n prosessorin omistajilla on ongelma ehkä mahdollisesti tulevaisuudessa, todennäköisesti ei ole.

Twiitterissä Intelin entinen CPU insinööri höpisi jotain että jo ihan jollain heikolla 128-bit salauksella voitaisiin nämä estää, tiedä sitten miksei hän ole aikoinaan sellaista kiveksiinsä suunnitellut, vai olisiko yksi syy miksi ootti loparit. Vai olisiko saanut peräti potkut kun lähtö ajoittuu aikalailla siihen samoihin aikoihin kun nää exploitit on Intelin tietoon saatettu.
Niin siis voihan sen mikrokoodin injektoida joka bootissa ainakin linuksissa. Kait myös windowsissa kyseinen ominaisuus on joka ei mitään fläshäämistä tarvi.

Sinäkin varmaan haluaisit sydämentahdistimen, jonkun magneettikuvauskoneen, sen automaattisen kipulääkkeen annostelijan, tai oikeastaan vaikka ydinvoimalan, missä 3v välein siellä vaihdellaan koneet. Meidän omista puolustusvoimista ja vaikka lentoliikenteestä puhumattakaan. Jos et ymmärrä alkujakaan, että millainen työmäärä on päivittää pienikin päivitys vaikka lennonjohtoon, niin olet aivan kujalla. Se työmäärä on jokaisen jutun kohdalla aivan sairas, miksi? Koska se bugi siellä voi tappaa kymmeniä, satoja, miljoonia! Niitä ei kuule tuosta noin vain päivitellä. Se että sun työpaikalla joku laitteisto päivittyy tämän tästä, ei todellakaan koske läheskään kaikkia aloja.
Ja näissä se saako se mummo siihen vanhaan romuunsa sen päivityksen, on se ja sama.

Omasta puolestani voin todeta, että kyse oli terminologian hallinnan puutteesta, sekä asioiden ymmärtämättömyydestä, kun huolestuin tuon vanhan emolevyni tuesta. Kiitoksia sen jälkeen käydystä selventävästä keskustelusta.

Siitäpä tulee mehukas aukko hyökätä jos merkttävä osa tuon softan käyttäjistä kääntää Windows päivitykset pysyvästi pois päältä kun kyseesä on koneet joiden kautta liikutellaa merkittäviä omaisuusmääriä.

Enemmän minua huolestuttaa se että mitä nämä toimimattomat kaikäreet tekee/on tehnyt kun menevät rikki. Kuten jotkut "tietoturha" ohjelmat.

Tämä sai kyllä hymyn huulille 😀
We translated Intel's crap attempt to spin its way out of CPU security bug PR nightmare

Microsoft vieläkään jaksanut toimittaa päivitystä omalle suomenkieliselle Windows 10:lle. Melko nopeaa toimintaa etten sanoisi. :grumpy:

Itsehän ottaisin ihan mielelläni käyttöön 128bittisen prosessorin ja pariksi 128 bittisen (windows) käyttöjärjestelmän. Voi olla ettei hetkeen toteudu mutta ehkä tämä bugi nyt saa aikaan uudistuksia ja muutoksia prosessoreissa ihan suuremmallakin kädellä. Viimeisen vuosikymmenen kun kuluttajapuolen prosessorit ovat miltei polkeneet paikallaan näin ylikellottajan näkökulmasta.
Poislukien vasta tämä vuosi kun vihdoin tuli päälle 4-ydin/8-säie prosessoria hieman järkevämpään hintaan (siis sellaista millä tekikin jotain myös yhden ytimen tehoilta).

Et tekisi mitään 128 bittisellä windowksella ja prossulla, eikä 128 bittisellä salauksella ole mitään tekemistä prossun bittisyyden kanssa.

Jahs, joskos Hansuli jättäisi sitten rölläämiset vähemmälle, kun ollaan asia-alueella. Jatketaan räbän puolella…

Samaa sanottiin 2005 kun XP Pro 64bit versio ilmestyi. Vasta kun 64bit Vista tuli myyntiin alkoi saapua enempi 64bittisiä ajureita ja kummasti nyt, tuollaiset 10 vuotta eteenpäin kun windows 10 virallisesti julkaistiin (2015) alkaa yleinen mielipide olemaan sitä ettei 32bittisiä versioita käyttöjärjestelmistä pitäisi julkaista tai tukea.
Ei sillä että 128Gb fyysistä ja 16Teraa virtuaalimuistia ei riittäisi (tai se teoriassa ~16EB fyysistä jos ihan tiukasti tuijotetaan mitä 64bit antaisi myöten) mutta sovitaan että olet oikeassa. "640kb should be enough for everyone" :smoke: (tosin muistaakseni myöhemmissa käyttisversioissa esim. tuettua muistin määrää, salauksia ja muuta on tiputeltu alaspäin lähes kaikissa muissa paitsi bisnes versioissa ja ehkä ultimate tms.)

Microsoft’s Windows 7 Meltdown and Spectre Patch (KB4056894) Failing with BSOD

Jos pitäisi veikata, niin ongelmana on emolevyvalmistajien omat kilkkeet esimerkiksi graafiset bios liitynnät sekä secure boot, TPM et.all . Noiden kanssa täytyy käynnistysketjun integriteetti varmistaa ja nyt liikutaan sellaisella alueella, että on enempi vähempi todennäköistä ettei aikaisemmin käytetyt viritykset enää mene läpi.
Linuxilla ei ole vastaavaa ongelmaa, kun siellä ei emovalmistajien crapware ole aikaisemminkaan toiminut.

En usko että haluaisit. Pitää muistaa että GPOS:ssa natiivi bittileveys tarkoittaa muistinhallinnan ja osoitteiden perusyksiköiden minimikokoa. Teoreettinen x86-128 olisi niin muistisyöppö että nykymaailmassa se söisi koko hyödyn. VLIW yksiköitä on kuitenkin jo nyt käytössä AVX käskykannan muodossa esimerkiksi ja jopa Bulldozer taisi tukea 128 bittisiä vektorioperaatioita.
Semmoinen hauskuus on muuten Meltdownissa että mitä enempi koneessa on muistia, sitä pienempi kaista on sivukanavalla, koska skannattavia sivutauluja on enemmän.
Kaikkeen salaukseen päteekin vanha viisaus ajasta salaisuuksien säilyttäjänä, vaikkakin nykyään tykätään myös puhua myös entropiasta.

Niin ne ajat muuttuu, ei siitä nyt niin loputtoman kauan ole kuin DES DES – Wikipedia oli vielä vahva salaus, eikä se olut lähelläkään 128 bittistä ja kohistiin siitä että kolmikirjaimisten jenkkilän organisaatiot olivat huolissaan SSH1:n yleistymisestä … 😀

Tällähetkellä 64 bittinen muistiavaruus on täysin riittävä kaikkeen mahdolliseen, siinämäärin, että ei ole mitään järkeä sitoa hyvin rajallista transistoribudjettia yhtään natiiviin 128 bittiseen prossuun (laskentapuolelle on järkeä tehdä erikoisyksikköjä, niin kuin on tehty).
Puhumattakaan tuosta 128 bittisyyden turhasta resurssien syömisestä.
Tuo 640 KB heitto on typerä, kun jo sen heiton aikaan oli tiedossa, että muistin määrä kasvaa tuon rajan yli. Nyt taas hyödyt olisivat teoreettisiä, kun muistiavaruus olisi täysin 100%:n älytön, niin sinne olisi helpompi piilottaa asioita.
Muistikampa, joka kattaisi 64 bittisen muistiavaruuden olisi nykytekniikalla melkoisen iso ja kehitys pienentämisessä hidastuu kokoajan, sekä koon, että virrankulutuksen suhteen. Jättiharppaukset ovat kutistuneet vanhan mummon köpöttelyaskeliksi ja kutistuvat edelleen. Tarvitaan askeleita ihan toiseen suuntaan perustekniikan osalta, jos aiotaan harpata.

Minun suomenkielinen W10 päivittyi 4.1.
Voit myös päivittää KB4056892 päivityksen manuaalisesti Microsoft Update Catalog -sivulta.
Latauslinkit löytyy myös täältä: Cumulative Update KB4056892 Windows 10 v1709 Build 16299.192 – Windows 10 Forums
W10:ssä asennetaan sama päivitys kaikissa kieliversioissa.

Intel Bug