Nettiin on alkanut ilmestymään enenevissä määrin raportteja Intelin 13. ja 14. sukupolven Core i9 -prosessoreiden vakausongelmista. Raportit eivät ole myöskään perättömiä, sillä Intel on jo varmistanut olevansa tietoinen ongelmasta ja tutkivansa sitä.
Intelin 13. ja 14. sukupolven Core i9 -prosessorit ovat alkaneet osoittamaan epävakauden merkkejä etenkin Unreal Engine 4- ja 5 -peleissä, joissa varjostimien kääntämisvaihe on kaikkein alttein kaatumiselle. Kaatumissyyksi saattaa näkyä jokin täysin asiaan liittymättömältä kuulostava virhe, kuten näytönohjaimen muistin loppuminen. Raporttien mukaan epävakaudet katoavat, kun prosessoria alikellotetaan.
Epävakaiksi osoittautuneita tai sellaisiksi käytössä muuttuvia prosessoreita on ilmennyt ympäri maailman, mutta etenkin Koreassa niitä on ilmeisesti ollut liikkeellä huomattavan paljon, jopa kymmeniä palautettuja prosessoreita päivittäin. Intelin lausunto asiasta saatiinkin Korean ZDNetiltä, joka lähestyi yhtiötä käyttäjäraporttien pohjalta. Intel kertoo olevansa tietoinen tietyissä kuormissa esiintyvistä vakausongelmista ja työskentelevänsä aktiivisesti kumppaneidensa kanssa asian selvittämiseksi.
Päivitys 23.4.:
NVIDIA on liittänyt ajureidensa julkaisutiedotteeseen maininnan epävakaudesta ja ohjasi käyttäjät Intelin tukifoorumeille.
Asus on puolestaan päättänyt tarttua ongelmaa sarvista ja julkaissut ainakin joillekin emolevyilleen BIOS-päivityksen, joka lisää Intel Baselinen uudeksi vaihtoehdoksi suorituskykyprofiileihin. Profiili perustuu Intelin tehdasasetuksille ja siinä on matalampi tehoraja, kuin Asuksen muissa profiileissa. Sen käytön luvataan auttavan pelien epävakauteen, mutta hintaa maksetaan luonnollisesti suorituskyvystä.
HardwareLuxx on ehtinyt jo ajaa testit Asuksen emolevyllä Intel Baseline -profiilia käyttäen. Testistä riippuen suorituskyky laski Core i9-14900K -prosessorilla 0-11 %. Pienimmillään ero oli Controlissa, jossa se menee 720p High -asetuksin virhemarginaalin sisään helposti, ja suurimmillaan Y-Cruncher Multi Core 500M -testissä. Tehonkulutus laski muutoksen myötä 20 % ja prosessorin lämpötila 12 %.
Lähde: WCCFTech
Lähinnä tässä ihmetyttää että mikä on muuttunut jos ongelmat alkaneet vastikään. Onko joku firmispäivitys tjsp aiheuttanut että nyt joku polku ei olekkaan enää vakaa.
Kyllähän tämä nykytilanne alkaa muistuttaa pentium ja athlon xp aikoja joissa kilpaa kellotettiin viimeisetkin mehut prossuista. Intel varsinkin joutunut vetämään omansa aivan tappiin että pärjäisi kisassa.
Oman i5-13600KF:n kanssa ollut varovainen, kun vastaan on tullut kauhutarinoita. Oma emo antoi prossulle alkuperäisellä biosilla 1.35V jännitettä, kun 5.4/4.3Ghz kelloillekin riittää 1.25V. Vähän yliampuvaa.
Ikävintä näissä on tapaukset joissa oikeastaan kaikki muu toimii mutta esim. 3DMarkin CPU Profile kaatuu jolloin käyttäjä tietenkin syyttää benchmarkkia bugiseksi… Sitten kun asiaa selvitellään niin alkaakin paljastumaan että "no joo se ja se peli on kaatunut pari kertaa" ja sitten kun vähän väännetään kelloja alas niin eipä kaadu enää.
Tähän asti on epäilys enemmän osoitellut kohti emolevyjä koska prosesoriviat ovat historiallisesti olleet niin julmetun harvinaisia, mutta sen verran alkaa olla jutun ympärillä tapauksia että jos omalle kohdalle osuisi niin saattaisi aika herkästi lähteä prossu takuuvaihtoon.
Tuossa on pieni virhe. Emolevy ei varsinaisesti anna sitä ylijännitettä, vaan itse prosessori pyytää sitä. Eli monenkin valmistajan emolevyllä prosessoria ajetaan vakiona ilman normaaleja tehonkulutus- ja lämpötilarajoituksia, jolloin prosessori pyytää tosi kovia jännitteitä automaattista Boost-kellotaajuutta varten, koska niitä tehonkulutus- ja lämpötilarajoituksia ei ole voimassa. Kun nuo tehonkulutus- ja lämpötilarajoitukset otetaan prosessorille käyttöön, niin prosessori noudattaa niitä, eikä pyydä järjettömiä jännitteitä emolevyltä.
Mielenkiintoista. Uusimmalla biosilla jännite on kuitenkin paljon järkevämpi ilman mitään rajoituksiakin. Tippuu 1.35V -> 1.24V.
Täytyy vielä se sanoa, että tuo aiempi viestini ei ollut mitään omaa spekulaatiotani, vaan Actually Hardcore Overclocking -youtubekanavaa pitävä Buildzoid oli yhdessä youtube-kommentissa sanonut noin.
VID-lukemia ei ole tarkemmin tullut seurailtua. En tiedä, noudattiko emolevy niitä paremmin alkuperäisellä biosilla vai uudemmalla. Joku iso muutos biosissa kuitenkin tapahtui, kun jännite tippui niin reilusti. Alkuperäisellä biosilla lämmöt nousivat rasituksessa heti 100 asteeseen.
Tapahtuiko prosessorin suorituskyvyssä tai käytännön Boost-kelloissa jotakin muutosta päivittämällä BIOS?
Ei yllätä, että alkuperäisillä BIOS-versioilla rajoitukset on pois käytöstä: valmistaja saa tuotteensa nimen pylväsgraafien kärkeen, kun launchissa tekniikkasivustot testaavat emolevyjä ja antavat arvosanoja tuotteille.
Ei. Molemmilla bios-versioilla prosessori sai boostata vapaasti ja kellot olivat tapissa, jos vain jäähdytys riitti. Itse olen laittanut PL1 ja PL2 200W.
Onkohan siellä ollut bios virhe samaan tyyliin kuin AMD:llä 3D malleja polttanut bugi joka joissain tilanteissa antoi liikaa jännitettä prosessorille?
Itse pistin oman 14900K:n RMA-käsittelyyn koska Cinebench R15 kippaili kaikki vakiona ja Intelin tehorajoilla sekä Asuksen että ASRockin emolevyllä. R15 on prosessorille pahempi testi kuin R23. Intelin supportista tuli vinkkejä, että pitäisi Asuksen BIOS:ista muuttaa SVID behaviour, joka kyllä korjasi ongelmat (kuin myös LLC:n nostaminen käsin), mutta esim. CB R23 pisteet putosivat 4000-5000 pisteellä…alla ohje Intelin tuesta.
Ilmeisesti emolevyvalmistajat alivoltittavat vakiona noita prosessoreita tuon SVID:n kautta (käsittääkseni). Itse sain kuitenkin vaihdettua prosessorin ja uusi toimii kuten pitääkin mitään asetuksia veivaamatta.
————
We would love to help you in the best possible way and would like to cover a few aspects before we look into your warranty request. We will have to narrow down the issues affecting the Processor and will have to see if it can be troubleshooted/fixed by following a few troubleshooting steps. If the product still doesn’t function, we will initiate the warranty formalities as per our warranty policy guidelines.
To start, please provide the following information:
a) Dedicated Graphic Card Details: (If any)
b) Details of the Power Supply Unit: (Model, Wattage, and the manufacturer):
c) Thermal Solution Details (Air Cooler or a Liquid Cooler):
d) For how long have you been using this processor?
Additionally, refer the Troubleshooting that can be of great help for resolving such issues. Let us know the outcome:
a) Please follow the bellow link install Intel XTU and run AVX2 test, if AVX2 test failure is seen follow step b
Intel® Extreme Tuning Utility (Intel® XTU)
b) Do the changes on BIOS settings
Reboot the OS and run XTU test again and if the AVX2 test can pass. Run games and see if the issue happens again.
We appreciate your support in sharing these details. Would love to team up with you to provide a resolution to you at the earliest. Please feel free to call us or email us should you need assistance with anything else in the interim.
Ehkä se 95 c ”by design” -toimintalämpötila ei olekaan ihan optimi?
100c
Totta. Punaisella leirillä 95 c oli normi ja Intellillä 100 c.
Pentium3 osoittautui epävakaaksi liki järjestään yli 1GHz kelloilla, Linux-kernelin kääntäminenhän oli kuitenkin kriteerinä harvinainen vielä 2000-luvun alkuvuosina. Epäilys syystä kohdistunee enemmän tuolloin käytettyyn tuotantoprosessiin? Pentium3’sta viritellyt Tualatin-CPU’than toimivat ihan ok jopa 1.4GHz’lla, joskaan niitä ei yleisesti kaupattukaan kuin palvelimiin. Surkea 133MHz FSB’hän oli P3’ssa tehorajoitteena jo viimeistään 933MHz paikkeilla, johon Tualatinin 512kb sentään auttoi hitusen.
Yhden 1.26GHz Tualatin-palvelimen muistan aikanaan tavanneenikin ja hakkasi kysymättä ne edellisen sukupolven P3-pohjaiset selvästi, 512kb L2-cache lienee ollut suurin syy.
data-unfurl="true" data-result-id="604030" data-url="https://www.tivi.fi/uutiset/pelaajat-pulassa-nvidia-vaistelee-vastuuta-ja-vierittaa-syyn-yllattavaan-suuntaan/49356600-9145-4f5e-b2e1-0934bc8d7d3d" data-host="www.tivi.fi" data-pending="false">
class="link link--external fauxBlockLink-blockLink"
target="_blank"
rel="nofollow noopener"
data-proxy-href="">
Pelaajat pulassa – Nvidia väistelee vastuuta ja vierittää syyn yllättävään suuntaan
data-onerror="hide-parent"/>
http://www.tivi.fi
"Nvidian GeForce-näytönohjainten uusimpien ajureiden julkaisutiedoissa on mielenkiintoisia uutisia, jotka yhtiö on jakanut myös virallisilla foorumeillaan. GeForce Game Ready -ajureiden 552.12-version tiedoissa vastataan kahteen käyttäjiä vaivanneeseen ongelmaan, Techspot uutisoi. Toinen liittyy Chromium-pohjaisiin sovelluksiin, kuten selaimiin ja Discordiin, ja pelaajien kohtaamiin ongelmiin Intelin Raptor Lake- ja Raptor Lake Refresh -suorittimien kanssa.
Ongelmat koskevat Intelin 13. tai 14. sukupolven lukitsemattomien työpöytäsuorittimien sisältäviä järjestelmiä. Jos järjestelmillä kohtaa epävakauteen liittyviä ongelmia, virheilmoituksia näyttömuistin loppumisesta tai kaatumisia varjostimia (shader) kootessa, Nvidia kehottaa kääntymään ongelmanratkaisussa Intelin ja Epic Gamesin sivustojen puoleen.
Ensimmäinen Nvidian viittaama sivu on Intelin suorittimien tukifoorumi, jossa yhtiön työntekijä tunnistaa epävakauteen liittyvän ongelman olemassaolon. Intel on kertonut tekevänsä aktiivisesti yhteistyötä kumppaneidensa kanssa ja analysoivansa ongelmia tarjotakseen tehokkaan ratkaisun. Toinen Nvidian tarjoama linkki ohjaa käyttäjät Rad Game Toolsin sivustolle, jossa Epic Games selittää ongelman luonteen.
Radin mukaan pääasiassa Intelin 13900K ja 14900K suorittimilla koetun epävakauden juurisyy on laitteisto-ongelma. Vika voi johtaa Oodle tiedonpakkauksen epäonnistumiseen tai Unreal Enginellä kasattujen pelien kaatumiseen. Pieni osa suorittimista voi kohdata ongelmia ajaessaan raskaita kuormia, mikä vaikuttaa johtuvan bios-asetusten sekä korkeiden kellotaajuuksien ja virrankulutuksen yhdistelmästä.
Radin verkkosivuston mukaan järjestelmästä saa vakaammaan laskemalla suorittimien suorituskykyä Intel XTU:n kaltaisten ohjelmistojen sekä bios-asetusten kautta. Intelin toivotaan julkaisevan lopullisen korjauksen ongelmaan lähitulevaisuudessa.
"
data-unfurl="true" data-result-id="605844" data-url="https://wccftech.com/asus-intel-baseline-profile-option-bios-mitigate-14th-13th-gen-cpu-gaming-stability-issues/" data-host="wccftech.com" data-pending="false">
class="link link--external fauxBlockLink-blockLink"
target="_blank"
rel="nofollow noopener"
data-proxy-href="">
ASUS Adds "Intel Baseline Profile" Option In BIOS To Mitigate 14th & 13th Gen CPU Gaming Stability Issues
data-onerror="hide-parent"/>
wccftech.com
Pistän pahemmaksi, oma 13600k otti vakiona 1.42V piikkejä ja SA-voltage hipoi muistaakseni 1.5V. Nykyään kellotettuna 1.28V ja SA:n rajoitin 1.35V mikä suositeltu yläraja sille. Toki nuo defaultit oli emovalmistajan laittamia mutta kai ne jonnekin intelin sallimiin oli laiteltu. Aivan älyttömiä joka tapauksessa, etenkin ilman kellotuksia…
Edit: Asuksen uusi "Intel baseline profile" on hieman typerä, koska Intelin määrittelemän profiilin pitäisi olla jo vakiona käytössä. Nykyisin jo valmiiksi tappiin asti vedetyillä prosessoreilla usein saavutetaankin paras "kellotustulos" alivoltittamalla prosessoria kun ennen vanhaan jännitettä nosteltiin, sillä alhaisempi jännite tuottaa vähemmän lämpöä, jolloin prosessori voi toimia korkeammalla kellotaajuudella ennen kuin tehoraja saavutetaan.
Sitten ihmetellään miksi NH-D15 ei riitä 14900K:lle tai 13900K:lle… Mielestäni tässä on pääasiassa emolevy-valmistajien peiliin katsomisen paikka mutta mielestäni myös Intel on tästä vastuussa. Miksei ne enempää painostaneet emolevyjen valmistajia?
Samaa mieltä, Intelin pitäisi asettaa selkeä raja millä asetuksilla emolevy saa prosessoria "vakiona" ajaa.
target="_blank"
rel="nofollow noopener"
data-proxy-href="">
https://videocardz.com/newz/intel-baseline-profile-tested-with-core-i9-14900k-8-9-performance-loss-compared-to-asus-auto-settings
katso liitettä 1302047
Noinhan siinä käy kun tehorajat poistetaan, 25% lisääntyneellä tehonkulutuksella n. 10% lisää suorituskykyä, ei liene kannattavaa, mutta saadaan emolevy näyttämään paremmalta kuin kilpailija.
Ja tuossakin Asuksen MCE menoa on rajoittanut cooleri. Mitä parempi jäähdytys ollut käytössä, sitä isompi droppi tuosta baseline profiilista tulee.
Aiheuttaako tämä sen että jatkossa Intelin prossuja testataan oikeasti niillä vakioasetuksilla kaikkien OC kikkareiden sijasta? Johan tästä on ollut vuosia puhetta että miten näitä auto-oc prossuja pitäisi testata. "Kaikki ajaa kuitenkin vakio OC modessa" on ollut se peruste miksi ajettu kellotettuina. Nyt kun se ei enää olekkaan itsestäänselvää niin pitäisikö rautasivujen alkaa oikeasti ajaa sillä vakioprofiililla testit?
Muistelisin että gamersnexus ajoi testit joskus intelin power limiteillä jne, mutta nyt en sit löydä nopeasti uusista arvosteluista miten asian laita on ollut näillä 13. ja 14. generaation prossuilla.
Jos intel sanoo että 14900k uusi suositeltu tehoraja on 253w niin testit ajetaan sitten sillä.
IO-tech ajanut molemmilla:
data-unfurl="true" data-result-id="525723" data-url="https://www.io-tech.fi/artikkelit/testissa-intel-core-i9-14900k-raptor-lake-refresh/" data-host="www.io-tech.fi" data-pending="false">
class="link link--internal fauxBlockLink-blockLink"
target=""
rel=""
data-proxy-href="">
Testissä Intel Core i9-14900K (Raptor Lake Refresh) – io-tech.fi
data-onerror="hide-parent"/>
http://www.io-tech.fi
Suurin osa artikkelista tosin esittelee uudistuneita AI ylikellotus ominaisuuksia ja pelikohtaisia turboboostsupermaxperf2.0 ominaisuuksia. Pitääköhän nämä kaikki nyt kytkeä pois päältä jos haluaa vakaan prossun?
Intel on aika selväsanainen siitä, että takuu ei kata ylikellotusta tai muuta speksien ulkopuolella ajamista. Nämä "turboboostsupermaxperf2.0" ominaisuudet erikseen mainittu ja tämän keissi myötä käytännössäkin todettu olevan takuun alaista käyttöä. Tästä ainut looginen johtopäätös on se, että nämä eivät ole speksien ulkopuolella, ts. kuuluvat vakioasetusten joukkoon
Ongelma on siinä että ne on oletuksena kaikilla valmistajilla päällä
Ahaa, no eipä silloin voi sanoa kuin valmistajille että, "miten meni niinkuin omasta mielestä tjsp" ….jne
Tuon pitäisi, imho, olla toisinpäin. Defaulttina ajettaisiin speksien mukaan ja sittenhän jokainen voisi kellotella niinkuin tykkää. Takuidenkin osalta paljon selkeämpää.
Ongelma on, että nämä turboboostit ja tdp-rajojen poistot ovat "vakioasetuksia" Intelin speksien mukaan
Kuitenkin intel ilmoittaa esim 14900k:lle 253W max turbo power.
Missä Intelin speksissä sanotaan tdp rajan poisto on defaultti asetus?
Ongelma lienee että intel ei speksaa että vakiospeksissä pitäisi vakioasetuksilla pysyä. Tuo olisi todella helppo vaatia ja valvoa.
Nyt emovalmistajilla ei ole mitään insentiiviä rajoittaa kulkua.
Vähän epätarkka kuvaus, mutta tuon voisi ymmärtää <10ms ajan MTP voi siis olla vaikka 1000w koska ei ole erikseen mainittu ylärajaa, (noh varmaan jossain erillisessä 500 sivun Intelin dokkarissa tämä varmaankin on tarkennettu).
Maximum Turbo Power …can be system specific.
Tässä Intel heittää vastuun emonvalmistajalle mikäli MTP != 253w?
Mutta joo, menee liian mutuiluksi, katsotaan mitä Intel asiaan vastaan joskus.
data-unfurl="true" data-result-id="609473" data-url="https://wccftech.com/intel-blames-motherboard-system-manufacturers-14th-13th-gen-cpu-stability-issues/" data-host="wccftech.com" data-pending="false">
class="link link--external fauxBlockLink-blockLink"
target="_blank"
rel="nofollow noopener"
data-proxy-href="">
Intel Blames Motherboard & System Manufacturers For 14th & 13th Gen CPU Stability Issues
data-onerror="hide-parent"/>
wccftech.com
Kommentoi uutista tai artikkelia foorumilla (Kommentointi sivuston puolella toistakseksi pois käytöstä)
Lähetä palautetta / raportoi kirjoitusvirheestä