Intelin Arc A380 näyttää kiistatta, kuinka keskeneräisiä yhtiön ajurit edelleen ovat.

Intelin Arc A380 julkaistiin kesäkuun lopulla Kiinassa ja nyt näytönohjain on saatu maassa myös jälleenmyyntiin. Ainakin toistaiseksi myynnissä on vain Gunnirin valmistama Arc A380 Photon, joka on saatu myös länsimaisiin testeihin ComputerBasen, Golem.de:n, 3DCenterin ja Igor’s Labin yhteistyönä. Myös GamersNexus on julkaissut jo oman arvostelunsa ja pyrimme saamaan näytönohjaimen myös io-techin testilaboratorioon mahdollisimman pian.

Kuten jo tiedämme, Arc A380 perustuu ensimmäisen sukupolven Xe-HPG- eli Alchemist-arkkitehtuurin ACM-G11-grafiikkapiiriin. Käytössä on täysi piiri, jossa on kahdeksan Xe-ydintä ja kahdeksan RT-ydintä. Xe-ytimissä on yhteensä 128 vektoriyksikköä ja 128 XMX-matriisilaskinta. Näytönohjaimen keskimääräinen kellotaajuus on 75 watin TDP:llä 2000 ja 87 watin TDP:llä 2300 MHz. 6 Gt GDDR6-muistia 96-bittisen väylän päässä toimii 15,5 Gbps:n nopeudella GPU-Z:n mukaan, mutta ainakin virallisten teknisten ominaisuuksien listauksen mukaan ne voisivat toimia myös 16 Gbps:n nopeudella.

Suorituskyvyn osalta näytönohjain kamppailee lähinnä Radeon RX 6400:n ja GeForce GTX 1650:n kanssa. ComputerBasen testissä 2,45 GHz:n kellotaajuudella toimiessaan Arc A380 jäi molemmista FullHD-resoluutiolla vain muutamalla prosentilla, kun testipeleinä olivat Age of Empires IV, Diablo II Resurrected, DOTA 2, Elden Ring, F1 2022, Far Cry 6, Fortnite, God of War, Monster Hunter World, Overwatch, Rainbow Six Siege, Resident Evil Village, The Witcher 3 ja Tiny Tina’s Wonderlands. Igor’s Labilla A380 sijoittui puolestaan FullHD-resoluutiolla RX 6400:n ja GTX 1650:n väliin, kun ylikellotettuna se ohitti vakiokelloilla toimivan RX 6400:n. Igor’s Labin testipelejä olivat Bordelands 3, Control, Horizon Zero Dawn, Shadow of the Tomb Raider ja Wolfenstein: Youngblood.

Säteenseurantaa testattiin F1 2022:ssa ja Lego Builder’s Journeyssä, joissa suorituskykypudotus oli samaa luokkaa tai pienempi kuin AMD:n RX 6400:lla tai RX 6500:lla: F1 2022:ssa säteenseuranta tiputti suorituskyvyn 70 %:iin Arc A380:lla, kun RX 6500 XT:llä se tippui 65 %:iin ja 6400:lla 64 %:iin. Lego Builder’s Journeyssä säteenseuranta tiputti Intelin suorituskyvyn 54 %:iin ja AMD:n 54 ja 51 prosenttiin.

ComputerBasen testeissä paljastui samalla, kuinka riippuevainen PCI Express Resizable BAR -teknologiasta Arc A380 on; suorituskyky tippui 75 %:iin normaalista, kun ominaisuus kytketiin pois päältä. Tällä hetkellä Intelin PCIe ReBAR -tuki toimii vain sen omien prosessoreiden kanssa, mutta yhtiö tullee mahdollistamaan sen käytön myös AMD:n prosessoreiden rinnalla.

Vaikka suorituskykylukemat eivät nekään mairittele ketään, on tilanne vielä karumpi, kun katsotaan jjoidenkin pelien ruudunpäivityksen tasaisuutta. Arvosteluissa raportoitiin selvästi kilpailijoita suurempia eroja monessa kohtaa minimi- ja keskimääräisen FPS:n erossa, minkä lisäksi ruutuaikojen tasaisuudessa riittää työtä vielä pitkään. Tällä hetkellä ruutuaikagraafit näyttävät pahimmillaan samalta, kuin kilpailijoiden ennen kuin ne alkoivat panostamaan ruutuaikojen tasaisuuteen tosissaan. Toisaalta ongelma ei koske kaikkia pelejä, eivätkä ruutujen tasaisuuteen pitkään panostaneet AMD ja NVIDIAkaan ole immuuneja ongelmille.

Tehonkulutuksen osalta Intelin ensimmäinen yritys ei ole osunut myöskään ihan nappiin. Arc A380 kuluttaa vakiokelloillaan Igor’s Labin testeissä 1080p-resoluutiolla 7,6 wattia enemmän kuin GTX 1650 ja 24,6 wattia enemmän kuin samalla TSMC:n N6-prosessilla valmistettava RX 6400. ComputerBasen 2,45 GHz:n kellotaajuudella toiminut Arc A380 kulutti puolestaan Tiny Tina’s Wonderlandsissa saman verran kuin GTX 1650 ja 20 wattia enemmän kuin RX 6400.

Intelin ajureissa riittää kaikin puolin vielä paljon viilailtavaa. ComputerBase vertaa kokemusta miinakentän keskellä elämiseen samalla, kun pelaa kännissä. Esimerkiksi ylikellotettaessa kone jäätyi usein täysin, koska muutokset tapahtuvat reaaliajassa. Jännitteet on esimerkiksi syytä säätää ennen kellotaajuuksia, mikäli haluaa pitää järjestelmän pystyssä. Jos jotain erityisen positiivista haluaa hakea, näytönohjainta ei voi ainakaan toistaiseksi käyttää kryptorahojen louhintaan, tosin se menee tiettävästi louhintasovellusten eikä niinkään Intelin näytönohjaimen tai ajureiden piikkkiin.

Yksi pelastava tekijä Arc A380:lle näytönohjaimelle voi olla sen hinta, joka tulee olemaan Yhdysvalloissa verottomana 129,99 dollaria. Lisäksi sen mediaominaisuudet ovat omaa luokkaansa tällä hetkellä AV1-pakkauksineen ja muineen suorituskykyä unohtamatta.

Lähteet: ComputerBase, Igor’s Lab

This site uses XenWord.
;