
Logitechin toimitusjohtaja Hanneke Faber on ollut hiljattain The Vergen Decoder-podcastin vieraana. Ars Technica on poiminut lähetyksestä esiin mielenkiintoisia ja kenties osin pelottaviakin tulevaisuuden näkymiä.
Toimitusjohtaja Faberin mukaan Logitechin innovointikeskuksen väki on esitellyt hänelle ”ikuisen hiiren” konseptiversiota. Faber vertaa ”ikuista hiirtä” paremman tason kelloon, jota ei heitetä ikinä pois, ja nostaa samalla ilmoille myös mahdollisuuden ”ikuisesta näppäimistöstä”.
Ikuinen hiiri tai näppäimistö olisi ohjelmistomääritelty hiiri, jossa on panostettu erityisen paljon suunnitteluun ja laatuun. Prototyyppiversion Faber kertoi olevan hieman nykyisiä perushiiriä painavampi. Vaikka toimitusjohtaja toivookin hiiren olevan tulevaisuudessa todellisuutta, sille toimivan bisnesmallin löytäminen kalliimpien tuotantokustannusten ja elinkaarikustannusten kattamiseksi voisi olla haastavaa. Faberin mukaan siinä missä keskimääräisen hiiren hinta on noin 26 dollaria, saattaisi ”ikuisen hiiren” hinta olla noin 200 dollaria. Yksi pelottavan kuuloinen vaihtoehto kulujen kattamiseksi olisi tilausmalli, jossa käyttäjä maksaisi hiiren käytöstä kuukausittain.
Se, mihin Faber ei ottanut kantaa ja minkä vuoksi näppäimistöt ja hiiret eivät käytännössä vertaudu paremman pään kelloihin on kestävyys. Hiiret ja näppäimistöt ovat kulutustavaraa, vaikka ne valmistettaisiin korkealaatuisemmistakin komponenteista. Toisaalta jos ”ikuinen hiiri” olisi helposti itse korjattavissa edullisin vaihto-osin, ei kuluminen välttämättä olisi ongelma.
Lähde: Ars Technica, The Verge
G502X -sarjassa ja Superlight 2 ainakin on jo optiset Lightforce-kytkimet, joiden ei pitäisi olla mahdollista alkaa tuplaklikkailemaan.
Mulla kesti pakasta vedetty Lightspeed 10kk ja tuplaklikkaukset alkoi. Myöhemmin ostin Ebaysta parilla kympillä käytetyn ilman majakkaa joka toiminut kaksivuotta ilman tuplaklikkia.
Vanhaan hiireen kyllä, mutta jos on hankkimassa uutta, niin kannattaa tutustua hot-swap hiiriin kuten Z2: Z2 4K Hotswappable Langaton Pelihiiri – Musta
Isoilla valmistajilla varmasti kestää päästä tähän hot-swap kelkkaan kuten mekaanisten näppäimistöjenkin kanssa oli, mutta toivottavasti trendi kuitenkin olisi tämän suuntainen.
Asukselta ilmeisesti moisia jo löytyy.
Totta. Jos ihan uusi hiiri haussa, niin parempi ostaa vaan sellanen johon voi vaihtaa kytkimet. Mutta itselläni onse yks lempparihiiri jonka nappeihin ja muotoihin olen tottunut ja tykkään sitä korjailla, mutta kaikilla ei tietysti ole sama tilanne.
Nykyinen Logitech G500s on ostettu 2013 lokakuussa brittien amazonista 41,33£ hintaan mikä oli silloisella kurssilla alle 50€.
Eli jos saa hyvää (200-8200dpi, USB-raportointitiheys 1000/sekunnissa, 27 gramman säädettävä lisäpaino, maksimikiihtyvyys 30G jne jne) päälle 10 vuotta kestävää hiirtä noin 50€ hintaan miksi maksaisi sen 200€, eli mitä se antaisi lisää tai miksi maksaisin 50€ + X-euroa per kuukausi jostain (varaosa?) palvelusta ilman takuuta että sitten (ehkä) vaikka 15 tai 20 vuoden kuluttua kun hiiri hajoaa saan siihen uuden varaosan?
Koen absurdiksi kuitenkin idean että jättäisin testamenttina jälkipolville hiiren jälkeeni kuin se olisi jokin kalliimpi rannekello tms.
On silläkin aika paljon eroa jos sitä hiirtä käyttää joku joka lähinnä pelailee sillä pelejä pari tuntia viikossa, vai joku työtön joka istuu koneella 16h päivässä. Jälkimmäisen kohdalla tällä on paljon enemmän merkitystä.
On varmaan eroa mutta kait Logitech on jotain laadunvalvontaa tehnyt ja tuntuisi aika karulta jos joku maksaa sen 200€ tai 50€ + X€/kk varsinkin työtön vähistä rahoistaan ja sitten keskimäärin 3kk välein hiiri on hajalla ja jo ihan Suomenkin lain sekä kuluttajasuojan mukaan hakee uutta hiirtä kunnes kauppias palauttaa rahat ja kieltäytyy enää antamasta uutta vedoten siihen miten toinen on vuoden sisällä jo 4 kertaa vaihtanut hiiren…
Saati että joku työssäkäyvä oikeasti sitten antaisi jälkipolville tuota "ikuista" hiirtä ja työtön random tyyppi vetäisi niitä paskaksi satamäärin elämänsä aikana. Tämä työtön varmaan oikeasti tuollaisen hiiren jopa hankkisi koska hän muuten joutuisi ostamaan arviolta ainakin 10 hiirtä vuodessa kun se oikeasti kallis, laadukas sekä "ikuisella takuulla" oleva jopa jälkipolville perinnöksi tarkoitettu hiiri hajoaisi myös jatkuvalla syötöllä 3kk välein…
2h/viikko käytöllä ne kytkimet hajoaa lähinnä johonkin hapettumiseen vuosikymmenien päästä kuin siihen että se klikkausmäärä ikinä ihmiselämän aikana täyttyisi. Todella kovalla käytöllä noi kytkimet kestää jotain just ja just ton 2v takuun. Oli kallis taikka halpa hiiri kyseessä, kun 95% hiiristä ne samat kytkimet.
No, mitä tälläkin foorumilla on lukenut joillakin ihmisillä osa hiiristä on hajonnut hyvinkin nopeasti. Myös ihan laadukkailta valmistajilta kuten Logitechilta. Enkä siis tarkoita että olisi 2v jälkeen hajonnut vaan muutamassa kuukaudessa alkanut tehdä jotain tuplaklikkausta, kuori hajoaa, rulla pitää ääntä, ei rekisteröi painalluksia, rulla osuu painikeeseen joten ei voi käyttää samaan aikaan tai halvempi ilman punosta oleva lanka alkanut rispaantua kohtuu nopeasti hiirenpäästä aiheuttaen ongelmia. Osalla taas kestänyt hyvin 5+ vuoteen eri mallit eri valmistajilta.
Enkä nyt usko että kaikki jotka ovat asioista kirjoittaneet ja valittaneet ovat 16h päivässä pelaavia työttömiä tai ne joilla hiiret kestävät ovat sitten vain muutaman tunnin viikossa tietokonetta kotonaan käyttäviä diginatiiveita jotka kirjoittelevat töistä / kännykällä. Enkä tarkoita tätä ketjua vaan esim. pelihiiret ketjua.
Ollaan sitten samaa mieltä. Noi oli esimerkkejä, että miten ei voi laittaa samoja kestävyysodotuksia kaikille ihmisille. Eli jos sulla on kestäny 10v hiiri, niin se ei tarkoita välttämättä mitään sellaiselle joka sitä hiirtä käyttää hyvin eri määrät kuin sinä. Et kuiteskaan mitään muuta alkuperäisessä viestissä kertonut kuin että hyvin on hiiri kestänyt.
Ah, tartuit siihen tuohon yhteen kohtaan alkuperäisestä viestistäni.
Tietysti kaikissa tuotteissa on myös ns. maanantaikappaleita. En tarkoittanut että juuri yksi ainoa hiiri (sanotaan nyt vaikka MX518 mikä oli aikoinaan super suosittu ja kestävä) olisi se oikea. Eikä se että joku hiiri on edes 90% ihmisistä kestänyt pitkään käyttöä tarkoita että se olisi "ainoa oikea" tai ettei kukaan saisi sitä mitenkään hajalle.
Tarkoitin että: mitä uutta ja hyödyllistä sekä mullistavaa tämä uusi konsepti sitten oikeasti toisi markkinoille? Siis sellaista mitä nykyiset hiiret eivät jo tarjoa. Pohdin onko siinä sitten onsite takuu tai mitä se oikeasti hyödyttäisi jos siitä maksaisi sitä kuukausimaksua mutta tuote vikaantuisi esim. vasta useiden vuosien tai vaikka vuosikymmenten jälkeen jolloin sen voisi lähettää "edullisesti" korjattavaksi tai saada varaosia halvalla millä korjata tuotteen itse "viralliselta" jälleenmyyjältä.
Otaksun että olet samaa mieltä siitä että on olemassa eri laatuisia hiiriä jo nyt. Sellaisia jotka keskimäärin kestävät pidempään ja sitten sellaisia joita saa halvalla mutta ne hajoavat nopeammin sekä helpommin ja ovat muutenkin ns. heppoisia. (Miksi muuten kukaan ostaisi päälle 5 tai 10€ hiiri + näppis comboa jos niissä ei olisi kestävyyden tai muiden ominaisuuksien suhteen eroja)
Tietysti myös käytön määrä (tunnit sekä painallukset), laatu & hygienia (onko puhtaat kädet, syödäänkö samalla pizzaa ja loiskutetaan olutta hiiren päälle, riittääkö alustaksi pullanmuruja täynnä oleva ilmaisjakelu sohvannojan päällä jne), käyttölämpötila ja olosuhteet (onko tuote välillä repussa matkalla laneille, heitetäänkö se välillä suuttuneena seinään, käytetäänkö sitä läppärin kanssa terassilla ja unohdetaan sateeseen jne jne) tuottaa sitä eroa mitä pyrit tuomaan esille.
Kuten sanoin, ne samat kytkimet noissa melkeen kaikissa on hinnasta riippumatta. Mitä tulee tuplaklikkauksiin, niin pitää tutkimalla tutkia ja ostaa ne pari hiirimallia joissa jotkut muut kytkimet. Se lisähinta tulee ihan muista jutuista kuin kytkinten laadusta +95% hiirien kohdalla.
Esim. hero-hiiret logitechiltä toimii ihan hyvin ilman kallista laseria. IR-ledin käyttöikä on luokkaa 50 000 h ja käyttöikä meinaa tässä valoisuuden laskua 50%:iin. Ledin hinta on senttejä. Myös mikrokytkimet on varsin halpoja, vaikka hankkisi maailman parasta.
Ongelmahan näissä on että osia ei ole suunniteltu vaihdettavaksi. Ei ole laitettu kiinni millään liittimellä vaan juotettu ja juotokset piilotettu hiiren sisälle niin että kaikki tassut ja takuun validiuden todentavat kalvot pitää rikkoa. Sitten vielä ongelma se komponentin asettelu oikeaan kulmaan juotettaessa. Jos näihin tehtäisiin joku liitin niin että osan voisi vaan nostaa ja korvata uudella, käyttöikä pitenisi helposti kymmenestä 20-40 vuoteen, olettaen ettei hiirtä pudota, koska muovikuori nyt särkyy joka tapauksessa. Varaosat voisi antaa paketissa mukaan, koska niiden hinta on senttejä. Mutta aika harva firma haluaa tehdä tällaisen harakirin myymällä liian laadukkaita tuotteita.
Joskus ei edes liittimet auta – esim. minulla oli aiemmin logitechin g500-hiiri. Siitä kului johto puhki vuosien käytön jälkeen. Ebay-varaosan liittimen muoto oli kuitenkin eri kuin alkuperäisen. Sain toki yhdistettyä vanhan liittimen uuteen johtoon, mutta täysin turha vaiva. Harmi kun joka asia tarvii tehdä noin vaikeaksi.