Jensen Huangin esitys keskittyi jälleen pääasiassa tekoälyyn ja NVIDIAn erilaisiin tekoälyyn keskittyviin tuotteisiin.

NVIDIAn esitystä Computexin alla odotettiin mielenkiinnolla etenkin pelaajien rintamalla, sillä yhtiön on odotettu jo pitkään kertovan vihjeitä seuraavan sukupolven peligrafiikkapiireistä. Odotus kuitenkin jatkuu edelleen, sillä NVIDIA keskittyi tapahtumassa lähes yksinomaan erilaisiin tekoälysovellutuksiinsa.

Huang kertoi esityksessään kuluvan vuoden olevan varsin loistava GeForcelle, viitaten myöhemmin tänä vuonna julkaistaviin Call of Duty: Blackops 4:ään Battlefield 5:een ja Shadow of the Tomb Raideriin, joihin on integroitu yhtiön teknologioita. Lisäksi hän esitteli muun muassa MaxQ-kannettavien ja GTX-sarjan GeForce-näytönohjainten kasvua vuosien varrella: MaxQ-kannettavien määrä on noussut vuodessa 8:sta 26:een ja GTX-sarjan näytönohjainten osuus kaikkien yhtiön näytönohjaimien myynnistä on kasvanut viidessä vuodessa liki kolminkertaiseksi.

Uusia näytönohjaimia odottaville uutiset olivat sitäkin ikävämpiä. Huang kehotti ihmisiä ostamaan GeForce GTX 1080- ja GTX 1080 Ti -näytönohjaimia, nyt kun niiden saatavuus on louhintabuumin hiljennyttyä parantunut. Suoraan kysyttäessä hän vastasi seuraavan sukupolven pelinäytönohjainten olevan vielä kaukana ja että NVIDIA kyllä kutsuisi lehdistön julkaisutilaisuuteen, kun on sen aika. Lisäksi NVIDIA on muuttanut HotChips-esityksensä nimen muotoon ”TBD”, eli esityksen aihe tullaan kertomaan myöhemmin. Lehdistön kysyessä asiasta Huangilta hän kehotti ihmisiä elämään nykyhetkessä ja toisti yhtiön kyllä kutsuvan lehdistön tuotteidensa julkaisutilaisuuksiin.

Tekoälypuolella Huang esitteli jälleen DGX-2:ta ja sen OEM/palvelinversio HGX-2:ta. Lisäksi esillä oli Xavier, eli NVIDIAa lainaten ”World’s First Intelligent Machine Processor”. Järjestelmäpiiri rakentuu 9 miljardista transistorista ja sisältää Volta-arkkitehtuuriin perustuvan grafiikkaohjaimen Tensor-ytimillä, uuden DLA-kiihdyttimen FP16- ja INT8-laskuille, videoprosessorin, lukuisia verkkoliitäntöjä, kuvaprosessorin ja kahdeksan Carmel-prosessoriydintä. Carmel-prosessoriytimet ovat NVIDIAn itse suunnittelemia ARM64-yhteensopivia prosessoriytimiä.

Yhtiön uusi alusta älykkäisiin autoihin on nimeltään Pegasus ja sen ensimmäinen versio sisältää kaksi Xavier-järjestelmäpiiriä ja kaksi GV100-grafiikkapiiriä. Yhtiö valmistelee jo toisen sukupolven Pegasusta, jossa GV100:t on korvattu seuraavan sukupolven grafiikkapiireillä.

Voit tutustua NVIDIAn esityksen antiin laajemmin ja tarkemmin esimerkiksi AnandTechin liveblogissa tai UFD Techin kuvaamassa videossa.

This site uses XenWord.
;