Kuvavuodot varmistavat huhutun GA102-225-sirun olevan todellinen ja sisältävän 10240 CUDA-ydintä 384-bittisellä muistiväylällä.

NVIDIAn GeForce RTX 3080 Ti on pyörinyt huhuissa jo pitkään, mutta nyt alkavan kevään merkeissä vuodot ovat alkaneet myös konkretisoitumaan. Nyt näytönohjain on päässyt GPU-Z- ja Ethereum-louhintavuotoon.

RTX 3080 Ti:n oli alun perin tarkoitus perustua GA102-250-grafiikkapiiriin, mutta jokin aika sitten kävi ilmi, että NVIDIA on alkanut uudelleenmerkitsemään niitä GA102-200- ja GA102-300-piireiksi, joita käytetään RTX 3080- ja RTX 3090 -malleissa. Samaan aikaan kerrottiin lisäksi, että lopullinen RTX 3080 Ti tulisi käyttämään GA102-225-grafiikkapiiriä. VideoCardzin käsiinsä saama kuva on lisäksi nyt varmistanut, että ainakin GA102-225-piirit ovat todellisia, käytettiin niitä sitten RTX 3080 Ti -malleissa tai ei.

MSI:n näytönohjainkolleista vuotaneiden tietojen perusteella tiedettiin jo, että RTX 3080 Ti:ssä olisi 384-bittinen muistiväylä, jonka jatkeena on 12 Gt GDDR6X-muistia. GPU-Z ei tunnista vielä kaikkia julkaisemattoman RTX 3080 Ti:ksi oletetun näytönohjaimen tietoja, jonka lisäksi vuotaja on sensuroinut esimerkiksi näytönohjaimen nimestä osan. Jäljelle jäävät tiedot kuitenkin varmistavat, että kyseinen näytönohjain on varustettu 80 SM-yksiköllä eli 10240 CUDA-ytimellä ja 384-bittisellä muistiväylällä. Grafiikkaohjaimen peruskellotaajuus on 1365 ja Boost-kellotaajuus 1665 MHz ja sen muistit toimivat 19 Gbps:n nopeudella.

Toinen puoli vuodosta koskee Ethereum-louhintaa. Igor’s Labin mukaan GeForce RTX 3080 Ti tulisi sisältämään RTX 3060:n kaltaisen louhintarajoittimen Ethereumille. Tuoreen vuodon näytönohjaimesta on saatu kuitenkin tiristettyä peräti 118,9 MHash/s:n louhintanopeus, joten ainakaan kyseisellä samplella ei ole mitkään louhintarajoitukset voimassa.

Lähde: VideoCardz

This site uses XenWord.
;