Samsung on julkistanut tänään San Franciscossa järjestämässään Galaxy Unpacked -tilaisuudessa odotetusti uudet Galaxy S26 -sarjan lippulaivapuhelimensa. Julkaisu ei sisältänyt yllätyksiä, sillä mallistoon kuuluu tuttuun tapaan Galaxy S26, S26+ ja S26 Ultra. Edge-mallille ei nähty seuraajaa. Myöskään uudistukset eivät ole tänäkään vuonna kovinkaan suuria.

Samsung painottaa tänäkin vuonna Galaxy AI -tekoälyominaisuuksia, joiden kerrotaan olevan tähän mennessä ennakoivimpia ja mukautuvimpia sekä suunniteltu yksinkertaistamaan tehtäviä, joita ihmiset hoitavat puhelimillaan päivittäin. Uudistuksena Galaxy S26 -sarja kykenee integroimaan useita tekoälyagentteja, joista uutena Geminin kaverina on Perplexity. Kun ne on otettu käyttöön, tehtävät voidaan Samsungin mukaan suorittaa yhdellä painalluksella tai äänikomennolla. Monet tekoälyuudistuksista liittyvät aiempiin olemassaoleviin toimintoihin. Uutta on Now Nudge -toiminto, joka on ikään kuin ennakoiva avustaja, joka osaa esimerkiksi automaattisesti ehdottaa lähetettäviä kuvia galleriasta, jos kaveri pyytää kuvia lomamatkalta.

Monipuolisten tekoälyominaisuuksien yhteyteen Samsung kertoo rakentaneensa suojauksen, joka pitää henkilökohtaiset tiedot turvassa ja tuo käyttäjille läpinäkyvyyttä sekä hallintaa siihen, miten heidän tietojaan käytetään. Käyttäjä voi myös rajata AI-pilviprosessoinnin kokonaan pois käytöstä.

Malliston huipulta löytyy tänäkin vuonna Galaxy S26 Ultra, jonka uudistuksia voi kuvailla maltillisiksi. Ulkoisesti uuden mallin erottaa edeltäjästä lähinnä takakameroiden ympärille lisätyn kehyksen osalta – ulkomitat ovat kasvaneet hieman. Titaanivillitys lippulaivamallien rungoissa on ilmeisesti virallisesti ohi, sillä Applen tapaan myös Samsung on siirtynyt Ultran rungossa takaisin alumiiniseoksen käyttöön. Samsung ei ole lähtenyt mukaan IP69-suojaluokitustrendiin, vaan S26-mallien suojaluokitus on edelleen IP68-tasolla.

Galaxy S26 Ultran tämän vuoden ehkäpä suurin innovaatio on 6,9-tuumaisen AMOLED-näytön sisäänrakennettu Privacy Display -ominaisuus, joka estää näytön sisällön näkemisen sivuilta katsottuna. Ominaisuuden voi kytkeä päälle ja pois puhelimen asetuksista ja sen voi asettaa toimimaan automaattisesti esimerkiksi vain salasanoja syöttäessä. Samsung lupaa näytölle täyden kuvanlaadun, kun toiminto ei ole käytössä.

Ainoana mallina S26-mallistossa Ultra käyttää Qualcommin Snapdragon 8 Elite gen 5 -piiriä ja tarkalleen ottaen sen Samsungille mukautettu for Galaxy -versiota. Samsungin mukaan piiriin on integroitu Samsungin omat ProScaler- ja mobile Digital Natural Image engine -ominaisuudet skaalaukseen ja kuvaprosessointiin liittyen. Samsung kertoo myös toteuttaneensa jäähdytykseen uuden höyrykammiorakenteen, jonka lämpörajapinta ulottuu myös piirin sivuille.

Akun kapasiteetti on valitettavasti pysynyt edelleen 5000 mAh:ssa, joka on nykymittapuulla tämän kokoiseen puhelimeen pieni, mutta lataustehoa Samsung on sentään nostanut 45:stä 60 wattiin, jonka myötä puolessa tunnissa tyhjän akun saa ladattua 75 % varaustasoon.

Kamerapuolella toteutus on säilynyt isossa kuvassa samana, eli tarjolla on 200 megapikselin pääkamera, 50 megapikselin ultralaajakulma ja 5x-telekamerat sekä 10 megapikselin 3x-telekamera. Pääkameraan on päivitetty uusi erittäin valovoimainen f1.4-aukkosuhteen objektiivi ja myös 5x-telekamera on kokenut selvän parannuksen valovoimaan. Enhanced Nightography Video parantaa videoiden kirkkautta ja värejä hämärässä entisestään ja uusi vaakalukitusvaihtoehto on nyt tarjolla Super Steady -videovakautukseen. Uutta on myös Samsungin kehittämä APV-koodekki (Advanced Professional Video), joka on vaihtoehtona korkealaatuista tuotantokelpoista videokuvaa vaativiin käyttötilanteisiin.

Samsung Galaxy S26 Ultran tekniset tiedot:

  • Fyysiset mitat: 163,6 x 78,1 x 7,9 mm
  • Paino: 214 grammaa
  • Rakenne: alumiiniseosrunko, Gorilla Glass Armor 2 edessä ja takana, IP68
  • Värit: White, Black, Cobalt Violet ja Sky Blue (Pink Gold ja Silver Shadow Samsung.com-sivustolta)
  • 6,9” 1440 x 3120 LTPO AMOLED -näyttö, 120 Hz (1–120 Hz), Privacy Display
  • Snapdragon 8 Elite gen 5 for Galaxy -järjestelmäpiiri
  • 12 tai 16 Gt LPDDR5X RAM-muistia
  • 256 Gt, 512 Gt tai 1 Tt UFS 4.1 -tallennustilaa
  • 5G, LTE, Dual 5G SIM
  • Wi-Fi 7, Bluetooth 6, LTE, Ultra Wide Band
  • Neloistakakamera:
    • 200 megapikselin pääkamera), f1.4, OIS
    • 50 megapikselin ultralaajakulmakamera, F1.9
    • 10 megapikselin 3x-telekamera, f2.4, OIS
    • 50 megapikselin 5x-telekamera, f2.9, OIS
  • 12 megapikselin etukamera, f2.2
  • 5000 mAh:n akku, USB-C, 60 watin pikalataus (75 % 30 min), langaton lataus, Wireless PowerShare
  • Android 16, One UI 8.5, 7 Android-versiopäivitystä, 7 vuotta tietoturvakorjauksia

Aiempaan tapaan edullisemmat ja pienikokoisemmat Galaxy S26 ja S26+ -mallit perustuvat lähemmin samoille pohjille keskenään. Laitteet eroavat toisistaan vain näyttökoon- ja resoluution, akkukoon sekä lataustehon osalta. Tänä vuonna muistimäärätkin ovat samat – RAM-muistia aina 12 Gt ja tallennustilaa 256 tai 512 Gt, eli S26:n perustallennustilan määrä on vihdoin tuplattu.

S26:n näyttökoko on kasvanut kymmenystuumalla 6,3 tuumaan ja sen myötä myös ulkomitat ovat kasvaneet muutamalla millillä. Näyttö on aiempaan tapaan tarkkuudeltaan Full HD -tasoa. S26:n akku on kasvanut 300 mAh:lla (+7,5 %), mutta sen latausteho on pysynyt 25 watissa. Jostain syystä S26-perusmallin Bluetooth-versio on jätetty päivittämättä kuutosversioon, vaikka plussassa ja Ultrassa uudempi versio on mukana.

S26:n näyttökoko on säilynyt muuttumattomana 6,7 tuumassa ja sen resoluutio on sama 1440p kuin Ultra-mallissa. Myöskään akun kapasiteetti ei ole muuttunut edeltäjämallista ja on edelleen 4900 mAh. Myös latausteho on aiempaan tapaan 45 wattia.

Molemmissa malleissa on sisällä Samsungin uusimman sukupolven Exynos 2600 -järjestelmäpiiri, joka valmistetaan Samsungin omalla kahden nanometrin GAA-prosessilla. Toisin kuin lippulaiva-Snapdragoneissa, Exynos 2600 käyttää yhteensä kymmentä ARM C1-Ultra ja C1-Pro -prosessoriydintä kahdeksan sijaan. Exynos Xclipse 960 GPU:n kerrotaan tuplaavan grafiikkasuorituskyvyn edellisestä sukupolvesta ja NPU:n kerrotaan tarjoavan 113 % parempaa AI-suorituskykyä kuin edellisen sukupolven Exynos 2500.

Kamerapuoli on molemmissa pysynyt ainakin paperilla täysin muuttumattomana edeltäjämalleista, eikä esimerkiksi ultralaajakulmakamera ole vieläkään saanut jo useamman vuoden ajan toivomuslistalla ollutta automaattitarkennusta.

Samsung Galaxy S26:n & S26+:n tekniset tiedot:

  • Fyysiset mitat:
    • S26: 149,6 x 71,7 x 7,2 mm
    • S26+: 158,4 x 75,8 x 7,3 mm
  • Paino:
    • S26: 167 grammaa
    • S26+: 190 grammaa
  • Rakenne: alumiiniseosrunko, Gorilla Glass Victus 2 edessä ja takana, IP68
  • Värit: White, Black, Cobalt Violet ja Sky Blue (Pink Gold ja Silver Shadow Samsung.com-sivustolta)
  • Näyttö:
    • 6,3” 1080 x 2340 LTPO AMOLED -näyttö, 416 PPI, 1-120 Hz
    • 6,7” 1440 x 3120 LTPO AMOLED -näyttö, 509 PPI, 1–120 Hz
  • Samsung Exynos 2600 -järjestelmäpiiri
  • Käyttömuisti: 12 Gt LPDDR5X-muistia
  • Tallennustila: 256 tai 512 Gt UFS 4.1 -tallennustilaa
  • 5G, LTE, Dual 5G SIM
  • Wi-Fi 7, Bluetooth 6 (S26 Bluetooth 5.4), NFC
  • Kolmoistakakamera:
    • 50 megapikselin pääkamera (1,0 um), F1.8, OIS
    • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera, f2.2
    • 10 megapikselin 3x-telekamera, f2.4, OIS
  • 12 megapikselin etukamera, f2.2
  • Akku & lataus:
    • S26: 4300 mAh akku, USB-C, 25 W pikalataus (55 % 30 min), langaton lataus, Wireless PowerShare
    • S26+: 4900 mAh USB-C, 45 W pikalataus (69 % 30 min), langaton lataus, Wireless PowerShare
  • Android 16, One UI 8.5, 7 Android-versiopäivitystä, 7 vuotta tietoturvakorjauksia

 

Uudet Galaxy S26 -sarjan puhelimet tulevat tilattavaksi välittömästi. Galaxy S26 Ultran lähtöhinta on pysynyt samana 1499 eurossa, mutta kahden edullisemman mallin lähtöhintaa on nostettu peräti satasella, eli S26:n hinnat alkavat 1049 eurosta ja S26+:n 1299 eurosta.

  • Galaxy S26:
    • 12 & 256 Gt 1049 €
    • 12 & 256 Gt 1249 €
  • Galaxy S26+:
    • 12 & 256 Gt 1299 €
    • 12 & 512 Gt 1499 €
  • Galaxy S26 Ultra:
    • 12 & 256 Gt 1499 €
    • 12 & 512 Gt 1699 €
    • 12 Gt & 1 Tt 1999 €

Samsung julkisti samassa tilaisuudessa myös uudet Galaxy Buds4 -sarjan nappikuulokkeet. Buds4:n suositushinta on 179 euroa ja Buds4 Pron 249 euroa.

Lähteet: sähköpostitiedote, Samsung