SPC Gearin keveistä LIX-sarjan hiiristä on julkaistu jo aiemmin mustat mallit.

SPC Gear ei välttämättä soita kelloja monenkaan lukijan päässä. Kyseessä on paremmin kotelovalmistajana tunnetun SilentiumPC:n pelioheislaitteisiin keskittyneestä brändistä, joka ei ole toistaiseksi liiemmin viihtynyt otsikoissa. Nyt yhtiö on julkaissut uudet versiot io-techin toimituksen tutkan alta livahtaneista LIX-sarjan pelihiiristään.

SPC Gear julkaisi alkuperäiset LIX- ja LIX Plus -pelihiiret jo aiemmin tänä vuonna, mutta nyt markkinoille on tuotu uudet valkoiset Onyx White -versiot hiiristä. Hiirten nimi juontaa juurensa roomalaisiin numeroihin, joilla LIX kääntyy muotoon 59, mikä on samalla hiirten paino. Keveyteen panostavissa hiirissä luotetaankin avonaiseen hunajakennorakenteeseen, joka ainakin kuvien perusteella on useimpia kilpailijoitaan suurireikäisempää.

LIX-hiiret on varustettu PixArtin PMW3325 -sensorilla, kun Plus-malleissa on käytössä järeämpi PPMW3360. Perusmallin DPI-alue on 200 – 8000 ja Plus-mallin 200 – 12 000. Hiirten pääpainikkeet on toteutettu Omronin kytkimillä ja hiiren pohjasta löytyy TPFE-tassut. Hiiret on varustettu pääpainikkeiden lisäksi kahdella peukalonapilla sekä DPI-painikkeella. Hunajakennorakenteen vuoksi hiirten piirilevyt on suojattu kosteutta ja pölyä vastaan tarkemmin määrittelemättömällä pinnoitteella.

Sekä perus- että Plus-mallien strategiset mitat ovat 126 x 65,7 x 38,5 mm ja paino jo aiemmin mainittu 59 grammaa. Hiiristä löytyy myös hunajakennorakenteen sisään piilotettu, nykypäivän trendien mukainen RGB-valaistus.

SPC Gear LIX Onyx White ja LIX Plus Onyx White tulevat saataville välittömästi kahden vuoden takuun kera. Perusmallin suositushinta on 32 ja Plus-mallin 44 euroa. Mustat versiot ovat olleet saatavilla jo pidempään identtisin suositushinnoin.

Lähde:; SPC Gear (1), (2)

This site uses XenWord.