
Huhtikuussa esitelty rbot.fi-projektin 1.0-versio julkaistiin hiljaisesti kokeiltavaksi 31. toukokuuta ja se on ollut käytettävissä jo reilun viikon ajan. Palvelua pyritään kehittämään yhdessä käyttäjien kanssa ja käyttäjien ehdotukset ja toiveet huomioiden.
Uutiskeräin käy tällä hetkellä hakemassa uutisia yli 200 suomalaisesta lähteestä ja ominaisuuksista löytyy muun muassa tumma teema, responsiivinen ulkoasu, uutisten esikatselu, samanaiheisten uutisten niputtaminen +-merkin taakse, uutisten tykkääminen sekä suosituimpien ja tykätyimpien uutisten näkymät.
1.0-versioon työstetään parhaillaan uutisten parempaa kategoriointia, näkymiin mahdollisuutta ladata lisää uutisia ja hakua. Uusien ominaisuuksien kehittämisen rinnalla palvelun ulkoasua, personointia ja käyttöliittymää päivitetään jatkuvasti.
Robotin tulevaan 2.0-versioon on suunnitteilla muun muassa kattavat mahdollisuudet uutisten suodattaminen, klikkiotsikoihin reagoiminen, kokonaan uudenlaisia lähteitä, uutisten kommentointi sekä muutamia muita uusia ominaisuuksia, joilla rbot.fi pyrkii profiloitumaan omannäköisekseen uuden sukupolven uutiskeräimeksi.
Tutustu uutiskeräimeen: rbot.fi
Anna palautetta ja osallistu rbot.fi-uutiskeräimen kehityskeskusteluun TechBBS-foorumissa.
rbot.fi löytyy myös sosiaalisesta mediasta eli Facebookista ja Twitteristä.
Klikkiotsikoinnin evoluutio näkyy jo joillain sivustoilla, myös ensimmäinen lause/kappale kuuluu siihen mukaan eikä paljasta uutisen todellisesta sisällöstä mitään.
Ääni oikean reunan sisennykselle. Samalla tuon esikatselutekstin voisi linkittää uutiseen kun nyt ainakin allekirjoittanut yrittää tökkiä sitä otsikon sijaan.
Varsinkin Episodi näyttää lisäävän otsikon alle tuollaisen parin sanan lisäotsikon joka ei kerro mitään. Heidän uutisistaan saisi parsettaa vielä seuraavan lauseen niin tietäisi mitä juttu käsittelee. 😀
Katsellaan illemmalla lisää. Nyt lasten kanssa lintsillä. 🙂
Uutisotsikoiden esikatselusta voisi olla useampia vaihtoehtoja, kuten esikatselu päällä, poissa ja mouse hover efektinä esillä kun hiiren osoitin viedään esikatselun päälle?
Täältä löytyy tyylitiedosto, jolla voi testata livenä miten tuo jälkimmäinen ehdotus toimii: https://userstyles.org/styles/143363/rbot-fi-dark-them
Samalla tyylitiedostolla voi testata miltä sivuston käyttö tuntuu kun sivupalkit pysyvät paikoillaan vaikka sivua skrollataan ylös tai alas.
Kokeilin tuota, mutta en oikein tykännyt. Sivu näyttää oudolta, kun otsikot ovat niin suurilla väleillä. Mielestäni pointti esikatselun poistamisessa on juuri siinä, että näkymä tiivistyy, tällä leiskalla niin ei tapahdu. Pidin myös huonona sitä, että tuossa pitää osata tökkiä hiirellä tyhjyyteen, jotta esikatselu tulee näkyviin. Sinällään mouse hover juttu voisi toimintona olla hyvä, mutta se pitää toteuttaa siten että teksti tulee näkyviin kun hiiri on otsikon päällä, ja ilmestyvä teksti joko "tekee itselleen tilaa otsikon alle" tai tulee näkyviin muun tekstin päälle siksi aikaa kun hiiri on otsikon päällä. En myöskään pitänyt kokovihreistä otsikoista; huonommin luettava ja näyttää jotenkin likaiselta.
Paikallaan olevat sivupalkit on ehdottoman hyvä optio.
Edit: Virallisessa teemassa huomattu bugi, että esikatselu-täppä ei muutu kun sitä klikkaa ennen kuin sivun päivittää. Eli siis kun ottaa vaikka esikatselun pois, se täppä jää näkyviin siihen boksiin.
Siellä olisi nyt Mobiilissa kategoriavalinta ja asetusvalikko käytössä
Mobiileiskassa tuo kategoria valikkon linkit on kyllä todella pientä ollakseen klikattavia.
Onneksi fonttia on helppo suurentaa :tup:
Ennenkun rbot tuli beta vaiheeseen, siinä oli kohta jonne sai laittaa sähköpostin. Mitä varten se sähköposti laitettiin? Silloin kun alko laskuri niin ei mulle ainakaan tullu mitään ilmotusta asiasta tai siitä että sivu on nyt beta vaiheessa. Ymmärisn että se just olis sitä varten että kun tilanne päivittyy jollain tapaa niin siitä ilmotetaan.
Kunhan saadaan tässä nyt homma alkuun ja pari kriittistä juttua vielä päivitettyä mukaan niin ilmoitellaan virallisemmin beta alkamisesta :tup:
DNS erroria alko heittää sivu
Edit: toimii taas
@Emeron, Lokeissa ei ainakaan meidän päässä ole mitään mistä DNS errorin pitäisi johtua. Nimipalvelimet tsekkasin myös ja molemmat on ihan kunnossa ja kaikki tarkistukset menee läpi ilman ongelmia, mitään katkoksia ei myöskään verkonvalvonnan mukaan ole ollut.
@David ":DA" Imodium @Rantakemisti Nyt on lisätty paddingi myös oikeaan reunaan.
Pystyisittekö estään tällaisen perseilyn: Tämän takia vaihdoin liittymäni Moi Mobiiliin – ehkä sinäkin?
Sama "artikkeli" vähän väliä hyppää uutiskeräinten uusimpien joukkoon, ku päivätään vaan mainos uudelleen.
edit: Härskisti koittavat uutena aina julkaista, urlia myöden. Mut esim. kommentit on kaukaa takaa. "Artikkelin" hintavertailutkin näemmä tehty kuvien perusteella 12/2016.
http://mobiili.fi/wp-content/uploads/2016/12/moi_12_kk-320×420.png
Olen itsekin kertonut tuosta, on kuulema tiimillä (no, kaksihan heitä taitaa olla(?)) 🙂 tiedossa.
Joo kyllä vika on täällä päässä, randomilla heittää dns erroria kun surfailee ihan muillakin sivuilla
Tuo Moi mobiilin juttu on kyllä tiedossa. Korjaantuu kyllä tänään kun saan noihin lähteisiin liittyvät korjaukset linjoille, joita eilen illalla valmistelin.
Huomasin tuon Moi mobiilin jo alpha vaiheessa joskus 2kk sitten ja tein silloin siihen jo estot että eivät voi nostaa artikkelia joka päivä, mutta nyt ilmeisesti on joku muuttunut tuossa, koska se pomppailee taas.
Onko uutiskeräimen sivustolle tulossa enemmän uutisotsikoita näytettäväksi kuin mitä nykyään näytetään.
Jos on tulossa, suosittelisin "infinite scroll" tai "load more" ominaisuutta normaalin perinteisen sivunumeroinnin sijaan.
Juuei. Kaverin joka keksi "infinite scorlling" ominaisuuden saisi ripustaa kiveksistään kattoon.
En itsekkään tykkää infinite scrollista tai erillisistä sivuista. Tuohon sivun loppuun sopisi mielestäni "Lataa lisää uutisia" nappi.
Edit: quoten korjaus
Eniveis. Kumpikin vaihtoehto olisi helpompi mobiilipäätelaitteissa käytettynä kuin kärpäsenpeen kokoiset numerot 🙂
Onko rbot poliittisesti sitoutunut? Etusivu aivan täynnä vasemmiston "uutisia". Eivätkö muiden puolueiden lehdet suolla uutisia yhtä tiheästi vai eikö niitä ole otettu listoille?
@Kaiser Soze, ei olla. Noissa lähteissä on vielä puutteita ja ne tulee korjaantumaan.
Lähteiden suhteen tehtiin aika kattava lista niistä ja lisäsin alkuun kustakin kategoriasta muutamia. Tarkoitus oli sitten lisätä niitä lisää. Kuitenkin huomattiin että osa lähteistä ei toimi oikein, eli ei tuota vakio formaatissa dataa ja sen takia kaikkia lähteitä ei ole lisätty, koska haluttiin saada korjaukset noihin "rikkoontuneisiin" lähteisiin. Näiden parissa juuri olen tehnyt hommia että saadaan enemmän ja laajemmalti vielä uutisia. Tämän asian pitäisi korjaantua vielä tänään kun saan vielä muutamat muutokset tehtyä ja testattua, jonka jälkeen muutokset viedään tuotantoon.
Hyvä kuulla. Sinänsä en vihaa Demokraattia jos muutkin puolueet ovat edustettuna. Noi kirjoituksethan ovat lähinnä mielipiteitä joiden tarkoituksena on ajaa puolueen linjaa. Ehkä puolueiden lehdet näkyisivät vain tietyn kategorian alla? "Politiikka" tuolla on jo. Ehkä etusivulla olisi vain neutraaleita lähteitä koska sen kaikki näkevät ensimmäisenä ja monet käyttävät vain sitä?
Ylimpänä ja toiseksi alimpana kategoria: Uutiset (tiedän mitä tuossa haetaan takaa mutta kuitenkin).
Se mitä itse eniten kaipaan on kategoria: Asuminen
Pientä pohdittavaa:
Myös ehkä erikseen voisi olla noiden kategorioiden alla vaikka valittavissa "kotimaa". Koska teoriassa nythän asian voi ymmärtää että KAIKKI muut kategoriat koskevat ulkomaisia uutisia ja ainoastaan "kotimaa" alla löytyy jotain suomen maaperällä tapahtunutta. Ainakin kategoria: Ulkomaat voisi löytyä.
Uutiset tulee jakautumaan kotimaa ja ulkomaat, uskoisin että kun @copter saa lähdepäivityksen linjoille niin alkaa homma näyttämään järkevämmältä. Kategorioita ja näkymiä tullaan lisäksi säätämään, että saadaan sisältö järkevästi esille.
Mobiilissa kategoria- ja asetukset-menut vois sulkeutua myös uudelleen valikkonappulaa tai ratasta painamalla eikä pelkästään rastista. Ite ainakin mieluummin painaisin ne pois niistä.
Mobiilileiskasta on klikit / tykkäykset siirretty oikealle erilleen, niin tuo hieman selkeyttä tuohon.
Foorumin etusivun rbot.fi linkki ohjaa vanhaan lukotettuun ketjuun, ei tänne.
Painettaessa mobiilissa kategoriat/asetukset auki klikit ja tykkäykset siirtyvät takaisin esikatselun alle.
Osui vain silmään tuollainen outous.
En saanut tätä kyllä toistettua. Mikä laite kyseessä?
Näköjään mullakin noi siirtyy. Käytössä Opo.
Varmaankin koittaa sanoa että esikatselu ja tykkäys/klikkaus laskurit menevät päällekäin..
katso liitettä 22854
Kiitos kuvista. Ihmettelen asiaa.
Pieniä CSS muutoksia on tehty eilen ja tänään jatketaan niiden parissa. Näkyvimpinä muutoksia on fonttien kokoja ja värejä hieman tuunattu niin selain kuin mobiilinäkymässä. Tämän lisäksi selaimella käytettäessä on lisätty vihreä indikaattori uutisen vasemmalle puolelle.
Samassa yhteydessä CSS lataukset muutettiin dynaamisiksi, joka puolestaan luo myös pohjaa käyttäjien itse luomien CSS tiedostojen käyttöön palvelussa.
Mobiilissa tuo on jo huomattavasti parempi luettavuuden kannalta. Sivuvalikko on tosin vieläkin vähän turhan pienellä mutta kyllä se toimii. :tup:
Ilmeisesti selainnäkymässä fonttikoot ovat ihan samat ja pelkästään otsikon fonttikoon nostaminen 13 pikselistä 14 pikseliin tekisi ihmeitä UHD-näyttöjen käyttäjille.
Joskus se vain on pienestä kiinni. Yksi bugikin löytyi, eli ryhmitetystä uutisesta (siis sama uutinen joka on sen plussan alla) liikahtaa tuo teksti hieman oikealle mouseoverin seurauksena. Tämä toki korjataan.
Korjattu :tup:
Olenko missannut jotain, vai puuttuuko tuolta vielä toiminto jolla kategorioita saa suodatettua pois? Vai oliko tämä ihan beta-vaiheesta johtuva ominaisuus?
Comon syöpäiset viihdeuutiset pistää nyt ensimmäisenä silmään, mitkä haluaisin filtteröidä pois ASAP.
Edit: Sokea.
Toivoisin, että joskus tulevaisuudessa löytyisi omina erillisinä kategorioinaan Muoti, Taide ja Ruoka. Nythän nuo uutiset löytyvät Lifestyle-kategorian alta, mutta se on vähän ongelmallista. Jos haluaa seurata esimerkiksi uusien vaatemallistojen julkaisuja niin on ankeaa kaivaa niitä koskevia uutisia hömppäkaatopaikalta (jota lifestyleksikin kutsutaan). "Perinteiset paritukset" eli Muoti&Kauneus tai Taide&Kulttuuri-tyyppiset kategoriaratkaisut toimivat omasta mielestäni, mutta julkkisjuorut ja laihdutushömppä niiden kanssa samassa on liian työlästä. Ampparit eivätkä muutkaan uutisportaalit edes tarjoa taide-kategoriaa, joten se olisi siltäkin kannalta mahtavaa. Jos lähteisiin saa esittää toivomuksia niin olisi hienoa saada mukaan pieniä suomalaisia kulttuuri- ja taidealojen verkkolehtiä.
Suodattimet kyllä tulossa, niin ettei esim. yksikään Comon viihdeuutinen häiritse enää verkkokalvojasi :tup:
Mulla ei ainakaan "esikatselu"-napin täppä katoa kun sitä painan.
Hei. Onko rss feediä tulossa jossain vaiheessa? Jos on jo, niin millä osoitteella? Pikaisesti yritin gReaderiin lisätä vaan eipä löytännä.
Tämä korjattu.
Lisäksi lähteitä on nyt reippaasti lisätty. Niiden järjestelyä tehdään seuraavaksi, että kaikki ei näy etusivulla jne.
Ei ole vielä. Varmaan jossain välissä tulee, mutta ei ole ihan ensimmäisenä listalla.
Joo näyttää vähän monipuolisemmalta toi etusivu nyt! Toinen juttu mitä huomasin on että "Kotimaa"-kategoriassa on aika paljon ulkomaisia uutisia. Mut noi luokitukset tulee varmaan niiden lehtien fiideissä? Esimerkkeinä: Johaug tuntee karaistuneensa – norjalaisilta sataa yhä tukea Kuusi maata katkaissut diplomaattisuhteet Qatarin kanssa – ”Perustelut hämäystä” BBC: Lontoon poliisi tietää iskujen tekijät, uusia ratsioita Itä-Lontoossa
Noita lähteitä lähdetään tässä sorttaamaan kategorioihin. Kotimaa on sinänsä tosi haastava kategoria, koska sen alla on kaiken maailman kotimaisia medioita. Nämä tullaan toki sitten siirtämään alikategorioihin, mutta ongelma tulee silloin kun esim. Valkeakosken sanomat päättää kirjoittaa uutisen Saksasta tms.
Kai tulee myös nappi millä saa Otavamedian fake newsit piilotettua? 🙂
Varmasti ihan triviaalihomma, että tullee? Jotenki vain tuntuu, että rss:n käyttäjät on melko vähemmistöä nykyään, että ei välttis ihan tärkein ominaisuus tällähetkellä. Tähän näemmä olikin jo vastaus.
En ole ihan varma mitä tarkoitit, mut jos esimerkiksi Valkekosken sanomien uutisia luetaan keskimäärin pidempään ja hartaammin, niin ne ansaitsevat paikkansa. En tiedä, onko teillä pääsy tällaiseen dataan, mut pitäis kyllä olla 🙂 omaa tuunaamistahan tuo vaatii.. että mikä on tärkeää infoa ja mikä ei, silti kaikilla pitäis olla oikeus päästä etusivulle.
En ole esim amppareiden logiikkaa ihan ymmärtänyt joidenkin uutisen kohdalla (liekö lähteenä joku stt), kun lykkäävät saman otsikon uutiset "plussan" alle, mut mikä se on, joka ansaitsee sen päälinkin? Eka julkaisija?
@emagdnim, Siis en nyt tarkoittanut tuossa viestissä sitä mikä on etusivulla ja mikä ei, vaan lähinnä sitä että jos joku klikkaa kategoriaa "Kotimaa", niin mitä sen alta löytyy. Tilanne voi olla se, että kotimainen paikallismedia kirjoittaa myös ulkomaanuutisia ja välttämättä ei feedissä ole tietoa sen kategoriasta.
Joo. Mun mielestä tuo on median ongelma. Ainut ratkaisu on olla heihin yhteydessä ja valistaa? Mahdollisesti myös jokin miinus-äänen lisäksi lisättävä (vapaaehtoinen) palaute? Esim. "väärällä alueella". tarpeeksi tällaista palautetta ja se pomppais moden nähtäville. emt. jotain.. 😀