Uutiset
Samsungin tuleva Galaxy S27 -mallisto renderöintivuodoissa
Tulevaan mallistoon odotetaan uudeksi tulokkaaksi S27 Pro -mallia.
Android Headlines -uutissivusto on esitellyt Steve ”OnLeaks” Hemmerstofferin toimittamia CAD-renderöintivuotoja Samsungin tulevista Galaxy S27 -lippulaivapuhelimista. Vuotojen perusteella uutta muotoilua nähdään ainakin huippumalli S27 Ultrassa (otsikkokuvassa), jonka rinnalle odotetaan lisäksi mallistossa debytoivaa S27 Pro -puhelinta. Käytännössä S27 Pron odotetaan olevan hieman pienempi versio S27 Ultrasta ilman Ultra-mallien valttikorttina tunnettua S Pen -näyttökynää. S27 Ultran näyttökooksi kerrotaan 6,9 tuumaa, kun taas Prossa vastaava lukema on noin 6,6 tuumaa.
S27 Ultran (ja Pron) muotoilussa huomion herättää uudistettu kamerasaareke, joka on aiempaa leveämpi ja myös linssien asettelu on aiempaa kolmiomaisempi. Muotoilu muistuttaakin hieman viime vuoden iPhone 17 -malliston Pro- ja Pro Max -malleja. Lisäksi S27 Ultran kehyksen odotetaan olevan astetta pyöristetympi viime vuoteen nähden, mikä tuo lisämukavuutta laitteen näppituntumaan.
Sekä S27 Ultran että Pron odotetaan Android Headlinesin mukaan olevan varustettu Qualcommin tulevalla Snapdragon 8 Elite Gen 6 Extreme -järjestelmäpiirillä ja vähintään 12 gigatavun RAM-muistilla. Pää- ja ultralaajakulmakameroiden tarkkuudeksi kerrotaan molemmille puhelimille 200 ja 50 megapikseliä, mutta Ultraan odotetaan 5x-telekameraa (50 MP) ja Prohon sen sijaan 3x-telekameraa (12 MP). Lisäksi tulevaan kaksikkoon odotetaan Samsungin hiljattain julkaisemissa Galaxy Z -malleissakin nähtyjä pii-hiiliakkuja kapasiteetein 5700 mAh (S27 Ultra) ja 5200 mAh (S27 Pro).
Perusmalli S27 sen sijaan näyttää saapuvan markkinoille täysin samalla ulkoasulla kuin S26-edeltäjämallikin 6,3-tuumaisine näyttöineen. Rautapuolella S27:ssa raksuttaa mahdollisesti valmistajan oma Exynos 2700 -järjestelmäpiiri ja pääkamerasensori saattaa vaihtua Samsungin omasta mallista Sonyn valmistamaan sensoriin, vaikka varmuutta asiasta ei vielä olekaan. Akun kapasiteetiksi kerrotaan 4900 mAh. Perinteisesti myös S27+ on tulossa uuden malliston mukana, eikä sen odotetan poikkeavan suuresti S27-perusmallista.
Samsungin uusia Galaxy S27 -malleja odotetaan saapuvaksi markkinoille ensi vuoden alkupuolella, mutta virallisia tietoja asiasta ei vielä ole Samsungin puolelta kuultu.
Samsungin tuleva Galaxy S27 -mallisto renderöintivuodoissa
Tulevaan mallistoon odotetaan uudeksi tulokkaaksi S27 Pro -mallia.
Huawei julkaisi liudan uusia älykelloja sekä nappikuulokkeet – keskiössä Watch GT 7 -sarja
Watch GT 7 -mallien lisäksi nähtiin Watch D3 verenpaineen mittaukseen, Watch 6 -sarja sekä FreeBuds Neo -nappikuulokkeet.
Huawei on pitänyt Saksassa lanseeraustapahtuman, jossa esiteltiin uusia älylaitteita eurooppalaisille markkinoille. Uutuustuotteisiin kuului mm. valmistajan tuoreet Watch GT 7-, Watch D3- ja Watch 6 Pro -älykellot sekä langattomat FreeBuds Neo -nappikuulokkeet.
Watch GT 7 -mallisto (otsikkokuvassa) on suora seuraaja viime vuoden Watch GT 6 -kelloille. Tarjolla on jälleen Pro- ja perusmallit, joiden muotoilu on pysynyt pitkälti samana viime vuoteen nähden.
Watch GT 7 Pro on valmistettu viime vuoden tavoin hieman perusmallia laadukkaammista materiaaleista, kuten titaaniseosrungosta ja nanokeraamisesta kehyksestä. Kelloon on valittavissa myös uusi käyttömukavuutta lisäävä EasyCross-ranneke. Värivaihtoehdot Prossa ovat vihreä, neonkeltainen ja musta.
Watch GT 7 -perusmalli sen sijaan tulee yhteensä kuudessa eri värissä ja on valittavissa edeltäjänsä tavoin 41 ja 46 mm:n koossa, joista ensimmäinen on muotoilultaan selvästi toista sirompi ja pienempiin ranteisiin suunniteltu.
Terveysseurantaominaisuuksissa uutta on esimerkiksi alan ensimmäiseksi laatuaan kehuttu käännösten ja G-voimien seuranta laskettelurinteissä sekä erillinen harjoittelutila talviurheiluun sisätiloissa. Laskettelukarttoja kerrotaan tuettavan yli 3000 laskettelukeskuksessa. Lisäksi esimerkiksi pyöräilyn seurantaan on uusina ominaisuuksina lisätty nousujen reittisuunnittelua, kaltevuusvaroituksia ja jyrkistä mutkista varoittamista. Watch GT 7 -mallit arvioivat myös käyttäjän valmiustilaa päiväkohtaisesti. Akunkesto on viime vuoteen nähden pysynyt samana, eli 21 päivässä.
Watch D3 on CE-merkitty lääkinnällinen laite verenpaineen mittaukseen, sillä siinä on ilmalla täyttyvä erillinen painemansetti rannekkeessa. Kello on myös seuraajamalli samaan käyttöön suunnitellulle Watch D2:lle toissa vuodelta. Uudelle Watch D3:lle mainostetaan verenpaineen mittausta ennen ja jälkeen harjoittelun sekä tarpeen mukaan mittauksesta muistuttavia ilmoituksia.
Hieman ”ylellisempää” muotoilua tarjoava Watch 6 -sarja seuraa niin ikään toissa vuonna julkaistua Watch 5 -sarjaa ja tarjoaa lippulaivatason ominaisuuksia sekä hyödyntää Watch GT 7 Pron tavoin rakenteessaan titaaniseosta ja nanokeramiikkaa Pro-mallissa. Edeltäjämalliston tavoin tuettuna ovat itsenäiset puhelut ja navigointi mobiiliverkkojen kautta. Parannuksia on Huawein mukaan tehty esimerkiksi Health Glance-, Health Insights- ja Healthy Living -ominaisuuksiin, joilla omaa terveyttä voi seurata ennakoivasti.
Watch 6 -sarjan Pro-malli tulee 46 ja 43 mm:n koossa ja perusmalli taas 46 ja 41 mm:n koossa.
Kuulokepuolelle lanseerattiin täysin uudet FreeBuds Neo -nappikuulokkeet, jotka tosin muistuttavat muotoilultaan hieman valmistajan FreeBuds Pro 5 -kuulokkeita. Langattomille nappikuulokkeille mainostetaan uutta Turbo-elementtiä 10 Hz:stä 48 kHz:iin yltävällä taajuusalueella sekä dynaamisesti ympäristön mukaan vaihtelevaa melunvaimennusta. Kuulokkeet voi yhdistää samaan aikaan kahteen eri laitteeseen. FreeBuds Neon värivaihtoehdot ovat hopea, valkoinen ja musta.
Watch 6 -sarjan myyntiin saapumisesta ja hinnoittelusta tiedotetaan myöhemmin, mutta Huawein muut puettavat uutuuslaitteet tulevat myyntiin seuraavasti:
- 21. syyskuuta 2026 (myynnin alkaessa 50 euron alennus 18. lokakuuta asti):
- Watch GT 7 Pro – 429 €
- Watch GT 7 – 299 €
- 12. lokakuuta 2026:
- Watch D3 – 499 €
- FreeBuds Neo – 129 €
Lähde: Lehdistötiedote
Huawei julkaisi liudan uusia älykelloja sekä nappikuulokkeet – keskiössä Watch GT 7 -sarja
Watch GT 7 -mallien lisäksi nähtiin Watch D3 verenpaineen mittaukseen, Watch 6 -sarja sekä FreeBuds Neo -nappikuulokkeet.
Epäilyksiä herättänyt verkkokauppa Pelaajastore.fi lopettaa vain päiviä avaamisen jälkeen
Epäilyttävän halvat hinnat ja epäselvyydet verkkokaupan taustayrityksessä herättivät kriittistä keskustelua kuluttajien keskuudessa.
Tietotekniikkaan ja kulutuselektroniikkaan keskittynyt verkkokauppa Pelaajastore.fi on ilmoittanut lopettavansa toimintansa vain viisi päivää toiminnan aloittamisen jälkeen. 28. elokuuta avattu kauppa herätti huomiota avajaistarjouksillaan, jotka olivat selvästi alle markkinahinnan ja kaikkiin tuotteisiin oli käytössä -10 % avajaistarjous. Yrityksen taustoista, toiminnasta, tuotteista ja tarjouksista on keskusteltu muun muassa io-techin TechBBS-foorumilla erittäin aktiivisesti ja kriittisesti viimeisten päivien aikana.
Lopettamisen syyksi PelaajaStore ja hallituksen jäsen Igor Korkin ilmoittaa laajamittaisen internetissä levinneen disinformaatiokampanjan, jonka johdosta yhteistyökumppanit ovat irtisanoneet sopimuksia ja verkkokaupan liiketoimintaedellytykset ovat tuhoutuneet. Tiedotteen mukaan PelaajaStoren halvat hinnat perustuivat kustannusrakenteeseen ja drop shipping -metodiin.
Tiedotteen mukaan tähän mennessä tehdyt tilaukset toimitetaan asiakkaille, mutta uusia tilauksia ei oteta enää vastaan.
Epäilyttävän edulliset tarjoukset
PelaajaStore mainosti avajaistarjouksissaan muun muassa 300 kappaleen eriä Playstation 5 Pro -pelikonsolista, Applen iPhone-puhelimista, Macbook-tietokoneista sekä erittäin halvalla näytönohjaimia, keskusmuisteja ja puhelimia. Yhtiö mainosti Instagramissa avaavansa verkkokauppansa Euroopan halvimmilla hinnoilla.
Esimerkiksi Playstation 5 Pro oli hinnoiteltu 749 euroon ja alennuskoodilla sen hinnaksi jäi 674 euroa, kun sen yleinen hintataso Suomessa isoimmilla jälleenmyyjillä on 949 euroa ja saatavuus ympäri maailman on heikko. Toinen räikeä esimerkki epäilyttävistä hinnoista oli Asuksen TUF GeForce RTX 5090 -näytönohjain 2889 eurolla, jonka hinnaksi -10% avajaistarjouksen myötä jäi noin 2600 euroa. Tällä hetkellä GeForce RTX 5090 -näytönohjaimien hinnat ovat Hinta.fi-hintavertailun mukaan lähes 5000 euroa, jos saatavuutta ylipäätään löytyy.
Avajaistarjouksissa ei ollut näkyvillä saldoja, eikä ostomääriä ollut rajoitettu muulla tavoin kuin, että verkkokaupassa ostoskoriin pystyi yhtä tuotetta lisäämään kerrallaan maksimissaan 200 kappaletta.
Alunperin verkkokaupassa luki, että tilausten toimitukset aloitetaan elokuussa. Toimitussivulle kuitenkin päivitettiin nopeasti uusi ajankohta kahden viikon päähän 14. syyskuuta, jolloin toimitusten piti alkaa tilausjärjestyksessä.
Verkkokaupassa oli aluksi maksuvaihtoehtoina perinteiset korttimaksut, Klarna, Mobilepay, tilisiirto sekä myös kryptovaluutat, mutta parin päivän kuluttua jäljellä oli vain tilisiirto, jossa saajaa ja tilinumeroa vaihdettiin useampaan otteeseen. Yhdessä vaiheessa saajana oli espoolainen toiminimi, jonka päätoimiala oli sähköurakointi, mutta tilinumero oli belgialainen.
PelaajaStoressa oli myynnissä myös Verkkokauppa.comin oman Blackstorm-tuotebrändin tuotteita, mutta Verkkokauppa.comin brändi- ja viestintäpäällikkö Lauri Kutila kertoi myöhemmin Iltalehdelle, ettei yhtiö ollut tietoinen tuotteidensa ilmestymisestä Pelaajastoren verkkokauppaan. TechBBS-foorumin käyttäjän tutkimuksista selvisi myös, että PelaajaStoren verkkokaupan tuotekuvat oli nimetty identtisesti Verkkokauppa.comin tuotekuvien kanssa, sisältäen Verkkokauppa.comin omat tuotenumerot.
Erikoiset yrityksen taustat
PelaajaStore.fi-verkkokaupan taustalta löytyvä PelaajaStore Oy on perustettu huhtikuussa 2026 ja sen taustalta löytyi yritystietojen mukaan vuonna 1994 syntynyt lopettamistiedotteen allekirjoittanut Igor Korkin ja vuonna 1957 syntynyt turkulainen nainen. Yhtiön Suomen osoitteeksi ilmoitettiin Luuvaniementie 4 C 89, Helsinki, joka on kerrostalolähiö ja Saksan osoitteeksi Frankfurtin pankkikeskuksessa sijaitseva Taunustor 1.
Huhtikuussa 2026 perustetun yrityksen tilikausi oli päätetty vain kuukausi yrityksen perustamisen jälkeen toukokuussa ja liikevaihdoksi ilmoitettu 258 362 euroa, voitoksi 57 819 € ja omavaraisuudeksi 55 %.
Mainontaa televisiossa ja suositun tubettajan videoilla ja striimeissä
PelaajaStore Oy mainosti aktiivisesti avajaisiaan ja avajaistarjouksiaan Instagramissa ja lisäksi se oli ostanut banneri- ja televisonäkyvyyttä sekä solminut yhteistyön suomalaisen tubettajan Justus ”Laeppa” Jokisen kanssa. Bannerimainoksia bongattiin muun muassa Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien sivuilta, televisiomainontaa pyöri MTV3:lla ja Jokinen mainosti kauppaa 300 000 tilaajan Laeppavika Youtube-kanavallaan ja Twitch-striimeissään. Jokisella oli PelaajaStoren kanssa myös affiliate-kumppanuus ja oma -10 % tarjouskoodi katsojilleen.
Disinformaatiota vai pieleen mennyt drop shipping -liiketoiminta?
PelaajaStore.fi ilmoitti vasta lopettamistiedotteessaan, että yrityksen toimintaperiaate ei ole perinteinen verkkokauppa, vaan drop shipping- eli suoratoimitusmetodi, jossa myyjä ei omista tai varastoi tuotteita itse, vaan tavarantoimittaja lähettää tuotteen suoraan asiakkaalle. Suoratoimituksessa ei sinällään ole mitään erikoista, mutta siihen liittyy riskejä ja toimintatavalla on myös toteutettu Euroopassa runsaasti huijauksia. Kun yhdistelmänä on poikkeuksellisen tai jopa epärealistisen halvat hinnat kiinnostavissa tuotteissa, loputtomat varastosaldot ja täysin uusi yritys epämääräisillä taustoilla, on kuluttajan syytä olla tarkkana.
TechBBS-foorumilla aiheesta keskusteltiin ja taustoja tutkittiin kriittisesti lähtökohtaisesti faktoihin pohjautuen. PelaajaStoren lopettamistiedotteessa mainitaan disinformaatio ja keskustelupalstojen erikoiset salaliittoteoriat, mutta sen sijaan että epäilyksiin tai epäkohtiin oltaisiin vastattu, lopputulos oli toiminnan lopettaminen.
Lähteet: PelaajaStore.fi, TechBBS
Epäilyksiä herättänyt verkkokauppa Pelaajastore.fi lopettaa vain päiviä avaamisen jälkeen
Epäilyttävän halvat hinnat ja epäselvyydet verkkokaupan taustayrityksessä herättivät kriittistä keskustelua kuluttajien keskuudessa.
NVIDIAn DLSS 5 -teknologia tulee saataville 3. syyskuuta NBA 2K27 -pelissä
Mielipiteitä rajusti jakanutta teknologiaa on kutsuttu niin seuraavaksi harppaukseksi renderöinnissä kuin rumaksi instagram-filtteriksikin.
NVIDIA esitteli aiemmin tänä vuonna mielipiteitä rajusti jakaneen DLSS 5 -teknologian. DLSS 5 eroaa sikäli merkittävästi aiemmista DLSS-versioista, että se ei skaalaa mitään, vaan analysoi kuvaa ja asettaa sen päälle tekoälysuodattimen, jonka tavoite tehdä kuvasta entistä realistisempi.
Nyt NVIDIA on ilmoittanut DLSS 5 -teknologian tulevan saataville 3. syyskuuta NBA 2K27 -pelin mukana. Se vaatii tuekseen GeForce RTX 50 -sarjan näytönohjaimen. Ominaisuuden vaatima suorituskyky on vielä osin kysymysmerkki, mutta tähän mennessä tihkuneet tiedot eivät lupaa kevyttä joka kokoonpanon ratkaisua. NVIDIA itse on valitettavasti sisällyttänyt julkaisemiinsa suorituskykylukemiin mm. 6x Multi Frame Generationin eikä tarjolla ole minkäänlaisia verrokkeja ilman näitä käytössä. NVIDIAn mukaan DLSS 5 pyörii nyt kuitenkin jopa 5 kertaa nopeammin, kuin alkuperäisen esittelyn aikaan. Alkuperäisessä esittelyssä käytettiin kahta GeForce RTX 5090 -näytönohjainta, joista toinen oli pyhitetty DLSS 5:n käyttöön.
DLSS 5:n DLL-tiedostot vuotivat julki ennakkoon NBA 2K27:n Early Access -vaiheen kautta. Modaajilla ei kestänyt kauaakaan löytää oikeita tiedostoja ja sen jälkeen virittää sitä toimimaan käytännössä minkä tahansa riittävät syötteet DLSS:lle lähettävää peliä. Sen lisäksi modaajat ovat jo ehtineet virittää sen toimimaan myös GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjaimilla.
RenoDX on modi, joka sisältää DLSS 5:n integroitavaksi eri peleihin ja työkalut sen asetusten muuttamiseen. Sen kautta on varmistunut muun muassa NVIDIAn opettaneen DLSS 5:lle kolme eri mallia: Default, Natural ja Cinematic. Käyttäjä voi RenoDX:n kautta käytetyn mallin lisäksi myös vaikuttaa mm. efektin voimakkuuteen ja mihin kaikkialle efektiä käytetään. Voit tutustua aiheeseen tarkemmin Redditissä.
Vuotaneen kirjaston ja modien kautta netissä on myös ensimmäiset kolmansien osapuolten ennakkotestit teknologiasta, kuten yltä löytyvä Linus Tech Tipsin video. Videoita katsoessa on kuitenkin syytä pitää mielessä, ettei DLSS 5 tue tällä hetkellä virallisesti kuin NBA 2K27 -peliä.
Lähde: NVIDIA
NVIDIAn DLSS 5 -teknologia tulee saataville 3. syyskuuta NBA 2K27 -pelissä
Mielipiteitä rajusti jakanutta teknologiaa on kutsuttu niin seuraavaksi harppaukseksi renderöinnissä kuin rumaksi instagram-filtteriksikin.
Suomeen rakennetaan tekoälysuorituskyvyn jopa 10-kertaistava LUMI-AI-supertietokone
EuroHPC:n ja LUMI-tekoälytehtaan konsortion uudessa supertietokoneessa hyödynnetään BullSequana XH3500-alustaa AMD:n uusimmilla Zen 6 -Epyceillä ja CDNA 5 -Instinct MI430X -laskentapiireillä.
Euroopan kolme tehokkainta supertietokonetta ovat tällä hetkellä Saksassa sijaitseva Jupiter, Italiaan sijoitettu HPC6 / Eni ja Sveitsissä bittejä murskaava Alps. Neljänneltä sijalta löytyy puolestaan Suomen Kajaaniin sijoitettu LUMI, joka tulee saamaan pian seuraa uudesta LUMI-AI-supertietokoneesta.
LUMI-AI on uusi CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen datakeskukseen sijoitettava yhteiseurooppalainen supertietokone, jonka luvataan jopa kymmenkertaistavan tekoälysuorituskyvyn ja lähes kaksinkertaistavan perinteisen laskentatehon verrattuna nykyiseen LUMI-supertietokoneeseen. Vaikka palvelin sijaitsee fyysisesti Suomessa ja tarkemmin Kajaanin Renforsin Rannan yritysalueelle rakenteilla olevassa datakeskuksessa, sitä hallinnoivaan LUMI-tekoälytehtaan (LUMI AI Factory) konsortioon kuuluvat myös Norja, Puola, Tanska, Tšekki ja Viro.
EuroHPC-yhteisyrityksen kautta hankittavan supertietokoneen toimittaa ranskalaisen Atosin omistama Bull ja se perustuu yhtiön uusimpaan BullSequana XH3500 -alustaan. Lisäksi mukana ovat Storage Scale -teknologiaan perustuvan tallennusratkaisun toimittava IBM ja Nokia, jonka osaamista hyödynnetään Bullin BXI-väylän rinnalle rakennettavassa täydentävässä datakeskusverkossa. Uusi supertietokone on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana.
Uuden supertietokoneen hinnaksi on ilmoitettu kaikkiaan 387,8 miljoonaa euroa, joka jaetaan tasan EuroHPC:n ja LUMI-tekoälytehtaan konsortion kesken. Virallisesti vastuut on jaettu siten, että EuroHPC omistaa supertietokoneen ja LUMI-tekoälytehtaan konsortio hoitaa isännöinnin.
LUMI-AI:n BullSequana XH3500 -palvelimien sisällä laskentatehoa tulevat tuottamaan AMD:n 256-ytimiset Venice-koodinimelliset Zen 6 -arkkitehtuurin Epyc-prosessorit ja CDNA 5 -arkkitehtuurin Instinct MI430X -laskentapiirit. Instinct MI430X rakentuu maksimissaan 288 TFLOPSin FP64- ja 9,2 PFLOPSin FP4-suorituskyvyn tarjoavista 256 WGP-yksiköstä, joiden tukena on jopa 432 Gt HDBM4-muistia 23,3 Tt/s muistikaistan päässä.
LUMI-AI:n rinnalla tulee toimimaan myös LUMI-IQ-kvanttitietokone. Kotimaisen IQM Quantum Computers -yrityksen toimittama kvanttitietokone sijoitetaan fyysisesti samaan datakeskukseen LUMI-AI:n kanssa ja ne tullaan integroimaan tiiviisti, mikä mahdollistaa tehokkaan hybridilaskennan.
Lähde: Lehdistötiedote
Suomeen rakennetaan tekoälysuorituskyvyn jopa 10-kertaistava LUMI-AI-supertietokone
EuroHPC:n ja LUMI-tekoälytehtaan konsortion uudessa supertietokoneessa hyödynnetään BullSequana XH3500-alustaa AMD:n uusimmilla Zen 6 -Epyceillä ja CDNA 5 -Instinct MI430X -laskentapiireillä.
Samsung esitteli seuraavan sukupolven Odyssey-näytöt Gamescomissa
Yhtiön messuvalikoimaan mahtuivat uusi 49″ Odyssey OLED G9, 32″ Odyssey OLED G8, 42″ Odyssey OLED G7 ja 27″ Odyssey G6.
Saksan Kölnissä pidettiin viime viikolla Gamescom 2026 -messut. Paikalla oli luonnollisesti pitkä liuta erilaisia laitevalmistajia, mukaan lukien uusia näyttöjään esitellyt Samsung.
Samsung esitteli Gamescom-messuilla neljä uutta näyttöä: Odyssey OLED G9, Odyssey OLED G8, Odyssey OLED G7 ja Odyssey G6. Samalla yhtiö kehaisi suunnitelmistaan laajentaa HDR10+ Gaming -standardin tuki yli 20 peliin, joista se nosti erikseen esiin Call of Duty: Modern Warfare 4:n.
Odyssey OLED G9 (G95SJ) on uusi ultraleveä 49-tuumainen 5120×1440-resoluution näyttö. Kyseessä on ensimmäinen kokoluokkansa näyttö, joka yltää 360 hertsin virkistystaajuuteen ja Dual Mode -tekniikan avulla sen saa toimimaan myös 2560×720-resoluutiolla 720 hertsin virkistystaajuudella. Näytössä käytetään 5. sukupolven QD-OLED-paneelia viisikerroksisella Penta Tandem -rakenteella. Paneelissa on käytössä RGB Stripe -alipikseliasettelu ja sen luvataan yltävän 1300 nitin piikkikirkkauteen 3 %:n ikkunakoossa 4K-tarkkuudella. Uuden OLED G9:n kehutaan olevan jopa 30 % aiempaa tehokkaampi ja sille luvataan peräti kaksinkertainen elinikä viime sukupolven OLED G9:ään verrattuna.
Odyssey OLED G8 (G80SJ) tarjoilee pelaajan silmille 3840×2160-resoluution 32-tuumaisena ja 360 hertsin virkistystaajuudella. Triple Mode -tilan avulla valittavissa ovat myös 2560×1440-resoluutio 520 ja 1920×1080-resoluutio 680 hertsin virkistystaajuudella. Näytön 5. sukupolven QD-OLED-paneeli hyödyntää RGB Stripe -alipikseliasettelua ja tietenkin 5-kerroksista Penta Tandem -teknologiaa. Näytölle luvataan VESA DisplayHDR True Black 600-, AMD FreeSync Premium Pro- ja NVIDIA G-Sync Compatible -sertifikaatit. Sen liitinpatteristosta löytyy DisplayPort 2.1 (UHBR 20):n ja kahden HDMI-liittimen ohella myös USB-C-liitäntä, joka tukee jopa 98 watin USB-PD -virransyöttöä.
Odyssey OLED G7 (G75SJ) on Samsungin mukaan maailman ensimmäinen kaareva (1000R) 42-tuumainen OLED-pelinäyttö 16:9-kuvasuhteella. Se tarjoilee pelaajalle 3840×2160-resoluution 165 hertsin virkistystaajuudella, mutta mahdollisesta Dual- tai Triple Mode -tuesta ei ole mainintoja. Näytön pinnalla on heijastuksia tehokkaasti vähentävä Glare Free -suojakalvo.
Odyssey G6 (G60H) on puolestaan maailman ensimmäinen jopa 1100 hertsin virkistystaajuuteen kykenevä pelinäyttö. Sen 27-tuumainen Fast IPS -paneeli yltää natiivilla 2560×1440-rsoluutiolla 600 hertsiin ja Dual Mode -tilalla 1280×720-resoluutio onnistuu mainitulla 1100 hertsin virkistystaajuudella.
Valitettavasti Samsung ei paljastanut vielä näyttöjen hintoja eikä OLEDien osalta edes niiden myyntiin saapumisen aikataulua. Odyssey G6 (G60H) saapuu myyntiin vuoden 2027 ensimmäisen puoliskon aikana.
Lähde: Sähköpostitiedote
Samsung esitteli seuraavan sukupolven Odyssey-näytöt Gamescomissa
Yhtiön messuvalikoimaan mahtuivat uusi 49″ Odyssey OLED G9, 32″ Odyssey OLED G8, 42″ Odyssey OLED G7 ja 27″ Odyssey G6.
Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy Z Fold8
Testasimme Samsungin uudenlaisella näyttökuvasuhteella varustetun taittuvanäyttöisen Galaxy Z Fold8 -älypuhelimen.
Samsung on taittuvanäyttöisten puhelimien veteraani, sillä sen ensimmäinen Fold-malli lanseerattiin syksyllä 2019, eli sen uusin mallisto on ehtinyt jo kahdeksanteen sukupolveensa. Tämän vuoden Fold8-mallisto esiteltiin aiemmasta poiketen kolmena eri malliversiona. Täysin uutena vaihtoehtona mukaan on lisätty uudella kuvasuhteella varustettu Fold8, kun taasen viimevuotisen perinteisen Fold7:n seuraaja on nimetty nyt Fold8 Ultra -nimellä. Samsungin mukaan uusi Fold8 on suunniteltu erityisesti digitaalisten sisältöjen kuluttamiseen.
Vaikka uusi Fold8 on Samsungin edullisempi Fold-malli, ei se siitä huolimatta ole millään mittapuulla edullinen – suosituslähtöhinta on nimittäin 2099 euroa. Tutustumme tässä testiartikkelissa Galaxy Z Fold8 -älypuhelimen testikokemuksiin noin kolmen viikon käyttötestijakson pohjalta ja käymme läpi mm. kokemuksia tavanomaisesta näytön kuvasuhteesta jokapäiväisessä arkikäytössä sekä pohdiskelemme uuden formaatin hyötyjä ja haittoja.
Lue artikkeli: Testissä Samsung Galaxy Z Fold8
Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy Z Fold8
Testasimme Samsungin uudenlaisella näyttökuvasuhteella varustetun taittuvanäyttöisen Galaxy Z Fold8 -älypuhelimen.
Hyte toi uuden Y50 RGB -kotelon myyntiin Gamescom-messuilla
Computex-messuilla esitelty, mutta tutkan alle jääneen kotelon tunnistaa oitis Hyten mallistoon kuuluvaksi, vaikkei räikeitä värivaihtoehtoja otettaisikaan huomioon.
Kotelovalmistaja Hyte toi kesän alussa Computex-messuille paljon uutuustuotteita, joista osa livahti enemmän tai vähemmän tutkan alta. Nyt yhtiö on ilmoittanut Gamescom-messuilla Computexissa alun perin esitellyn Y50 RGB -kotelon saapuvan myyntiin.
Hyte Y50 RGB:n tunnistaa oitis valmistajansa tuotteeksi. Se on varustettu kolmiosaisella panoraamalasilla, kaksoiskammiorakenteella ja yhtiön mukaan moitteettomalla laadulla. Kotelo on valmistajalle tyypillisesti saataville myös perinteistä räikeämmissä väreissä, kuten violetti, punainen ja pinkki.
Y50 RGB:n rakenteessa on huomioitu tarve tehdä kotelosta oman näköisensä ja mukana on mm. tuki pystyyn asennettaville näytönohjaimille, useamman näytönohjaimen konfiguraatioille sekä liittimet emolevyn takapuolelle siirtäville Asus BTF-, Gigabyte Stealth- ja MSI Project Zero -sarjoille. Koteloon mahtuu yhteensä yhdeksän tuuletinta ja 360 mm:n jäähdyttimiäkin siihen sopii kaksin kappalein; toinen kattoon ja toinen kylkeen.
Hyte Y50 RGB:n tekniset ominaisuudet:
- Koko: 473 x 288 x 461 mm
- Materiaalit: Teräs, ABS-muovi, karkaistu lasi
- Emolevytuki: mini-ITX, mATX, ATX, E-ATX
- Laajennuskorttipaikat: 7
- Asemapaikat: 6x 2,5”, 2x 3,5” (4x 2,5” paikkaa jakaa tilan 3,5” asemakelkan kanssa)
- Virtalähdetuki: ATX, max 250 mm (emolevyn takapuolisilla liittimillä max 225 mm)
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 160 mm
- Näytönohjaimen maksimimitat: 360 mm pituus, 170 mm leveys
- Tuuletintuki (mukana 1x 360 mm RGB -tuuletinkokonaisuus kyljessä käänteisin lavoin, 1x 120 mm RGB takana):
- Katossa 3x 120 / 2x 140 mm
- Kyljessä 3x 120 mm
- Pohjassa 2x 120 mm
- Takana 1x 120 mm
- Jäähdytintuki:
- Katossa max 410 mm pitkä, 46 mm paksu
- Kyljessä max 410 mm pitkä, 83 mm paksu
- Pohjassa max 32 mm paksu
- Värivaihtoehdot: Snow White, Pitch Black, Black Cherry, Strawberry Milk ja Taro Milk
Hyte Y50 saapuu myyntiin välittömästi. Sen veroton suositushinta on 99,99 dollaria eikä kotelolle ole ilmoitettu erillistä hinnoittelua Eurooppaan.
Lähde: Lehdistötiedote
Hyte toi uuden Y50 RGB -kotelon myyntiin Gamescom-messuilla
Computex-messuilla esitelty, mutta tutkan alle jääneen kotelon tunnistaa oitis Hyten mallistoon kuuluvaksi, vaikkei räikeitä värivaihtoehtoja otettaisikaan huomioon.
Live: io-techin Tekniikkapodcast (35/2026)
io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.
io-techin Tekniikkapodcast lähetetään tänään perjantaina 28. elokuuta normaaliin aikaan noin kello 15:00 alkavana suorana live-streamina YouTubessa. Äänessä ovat tällä viikolla tuttu peruskokoonpano Sampsa Kurri ja Juha Kokkonen.
Käymme viikottaisissa livepodcasteissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.
io-techin viikon Tekniikkapodcast on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:
Live: io-techin Tekniikkapodcast (35/2026)
io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä Tekniikkapodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.
Asus ROG julkisti kaksi uutta pelihiirtä 64 000 DPI:n sensoreilla ja 96 %- ja 75 % -kokoluokkien pelinäppäimistöt
Gamescom-messuvalikoimasta nostettiin esiin ROG Gladius IV Ace- ja ROG Spatha X 64K -pelihiiret sekä ROG Strix Morph 96X- ja TUF-perheeseen kuuluva Gaming K4 Magnetic -pelinäppäimistöt
Saksan Kölnissä pidetyillä Gamescom 2026 -messuilla edustanut Asus julkisti tapahtumassa näyttöjen ohella myös mm. hiiriä ja näppäimistöjä. Kölnistä raportoiva saksan kirjeenvaihtajamme Sampsa Kurri onnistui nappaamaan uutuuksista myös tuoreita kuvia.
Ensimmäinen Asuksen messuilla esillä olleista uutuushiiristä on ROG Gladius IV Ace. Hiiren silmänä toimii ROG AimPoint Pro 65K -sensori ja tietokoneen kanssa kommunikoidaan langattomalla ROG SpeedNova 8K Gen II -yhteydellä. Hiiri tukee Zone Mode -tilaa, joka tarjoaa kilpakäyttöön optimoidut valmiit asetukset hiirelle.
Oikeakätiseen käyttöön varsin perinteisen mallin mukaisesti muotoiltu hiiri painaa oletuksena 56 grammaa, mutta sen mukana toimitetaan modulaarisia painoja mahdollistamaan seitsemän eri konfiguraatiota. Siitä on myöhemmin luvassa myös kookkaammille käsille tarkoitettu Max-versio.
Toinen uutuushiiri messuilla oli ROG Spatha X 64K. MMO-käyttöön suunnitellussa hiiressä on jopa 12 ohjelmoitavaa painiketta ja sen modulaariset lisäpainot mahdollistavat viisi erilaista paino- ja balanssikonfiguraatiota. Hiiren kytkimet on istutettu ROG Push-Fit Switch Socket III -paikkoihin ja niihin sopii jopa 100 miljoonaa klikkausta kestävät Micro Switch II -kytkimet tai 50 miljoonaan klikkaukseen yltävät hiljaiset Silent Micro Switch -kytkimet.
Myös Spatha X 64K:ssa käytetään ROG AimPoint Pro 65K -sensoria, jolle luvataan 65 000 DPI:n ohella 11-tasoinen konfiguroitava nostokorkeus (Lift-off distance). Langattomiin yhteyksiin käytetään ROG SpeedNova-teknologiaa, mutta tuettuna on myös Bluetooth ja langallinen USB-yhteys. Hiiren konfigurointiin selainpohjaista ROG Gear Linkiä.
Näppäimistöpuolella yhtiön messu-uutuus oli väritykseltään Nintendo-mielikuvia tuova ROG Strix Morph 96 X Wireless. 96 % -kokoluokan näppäimistössä käytetään sublimaatiopainetuin merkinnöin varustettuja ROG-näppäinhattuja ja hot-swap-vaihdettavia ROG NX V2 -kytkimiä eteläpuoleisella piirilevyllä. Eteläpuoleinen piirilevy tarkoittaa, että kytkinten LEDit ovat etupuolella käyttäjästä katsoen. Näppäimistössä on myös sivuilla valopalkit varmistamassa parhaan pelisuorituskyvyn tarjoavan RGB-loisteen.
Strix Morph 96 X kytketään tietokoneeseen joko 2,4 GHz:n ROG SpeedNova -yhteydellä, Bluetoothilla tai langallisesti USB:llä. Se tukee Windowsin lisäksi myös macOS:ää ja se on huomioitu myös F-näppäinten painatuksissa
ROG-perheen ulkopuolelta mukaan mahtui Asus TUF Gaming K4 Magnetic -pelinäppäimistö. Kompaktiin 75 % -kokoluokkaan kuuluva uutuus sisältää hot-swap-vaihtoa tukevat magneettiset kytkimet eteläpuoleisella piirilevyllä, jotka mahdollistavat painallussyvyyden asettamisen 0,1-3,3 mm:n syvyyteen. Siinä on erilliset painikkeet Rapid Trigger- ja Speed Tap -ominaisuuksille ja se tukee maksimissaan 8000 hertsin päivitystaajuutta. Näppäinhatut ovat kaksoivalettua PBT-muovia ja näppäimistön rungossa hyödynnetään kelluvaa gasket-asennusta sekä viittä vaimennuskerrosta.
Lähde: Asus
Asus ROG julkisti kaksi uutta pelihiirtä 64 000 DPI:n sensoreilla ja 96 %- ja 75 % -kokoluokkien pelinäppäimistöt
Gamescom-messuvalikoimasta nostettiin esiin ROG Gladius IV Ace- ja ROG Spatha X 64K -pelihiiret sekä ROG Strix Morph 96X- ja TUF-perheeseen kuuluva Gaming K4 Magnetic -pelinäppäimistöt





























