
AMD esitteli uudet Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjaimet lokakuun lopulla ja ensimmäisenä myyntiin saapuivat marraskuussa 6800- ja 6800 XT -mallit. Nyt vuorossa on niiden yläpuolelle asettuva suorituskykyisin 6900 XT -lippulaivamalli.
6900 XT on ominaisuuksiltaan muuten identtinen kuin 6800 XT, mutta käytössä on täysi Big Navi 21 -grafiikkapiiri eli kaikki 80 CU-yksikköä.
AMD:n ilmoittama Suomen suositushinta Radeon RX 6900 XT:lle on 1020 euroa, johon hintaan näytönohjaimen voi todennäköisesti ostaa ainoastaan yhtiön omien kotisivujen kautta erittäin rajoitetulla saatavuudella.
Suomalaisilla jälleenmyyjillä todellinen hintataso jälleenmyyjillä tulee valitettavasti todennäköisesti olemaan 1400 euron tienoilla. io-techin ennakkotietojen mukaan AMD:n omaan suunnitteluun perustuvia 6900 XT -näytönohjaimia ei ole Suomesta saatavilla julkaisupäivänä, eikä tarkkaa ajankohtaa saatavuudelle ole tiedossa. Tiedossa kuitenkin on, että Suomeen on tulossa myyntiin muutamia kymmeniä AMD:n omia 6900 XT -malleja eri valmistajilta. Näytönohjainvalmistajien omiin suunnitelmiin perustuvat Radeon RX 6900 XT -mallit saapuvat myyntiin myöhemmin ja hintojen odotetaan olevan lähellä 1500 euroa.
Tutustumme tässä artikkelissa AMD:n oman Radeon RX 6900 XT -mallin ominaisuuksiin ja suorituskykytestit on ajettu 3840×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla. Mukana on myös katsaus DirectX Raytracing- eli säteenseurannan suorituskykyyn sekä tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset. Lopuksi ajoimme ylikellotustestit.
Näytönohjaimen esittely
Ominaisuuspuolella Radeon RX 6900 XT:n Big Navi 21 -grafiikkapiirissä on käytössä kaikki 80 CU-yksikköä eli yhteensä 5120 stream-prosessoria, joka on 11 % enemmän kuin 6800 XT:ssä. Kellotaajuudet ja muistimäärät ovat identtiset ja molemmat mallit on varustettu 16 gigatavun näyttömuistilla, 256-bittisellä muistiväylällä ja 128 megatavun Infinity Cache -välimuistilla. Myös TBP-arvo on sama 300 wattia, joka selittynee 6900 XT -malliin tuotantolinjalta poimituilla vähävirtaisemmilla grafiikkapiireillä. AMD suosittelee 6900 XT:lle 850-wattista virtalähdettä.
Radeon RX 6900 XT käyttää samaa piirilevyä ja jäähdytysratkaisua kuin 6800 XT eli ne ovat ulkoisesti identtiset. Molemmat ovat 27 cm pitkiä, 12 cm leveitä ja varustettu kolmella metallirunkoon upotetulla 80 mm:n tuulettimella. Näytönohjain haukkaa emolevyltä kolme korttipaikkaa ja painaa 1,5 kg,
Tuulettimet puhaltavat ilmaa kohti isokokoista jäähdytysrivastoa ja kaikki lämmin ilma palautuu avonaisista kyljistä takaisin koteloon ja kiertoon. Tuulettimet eivät pyöri lepotilassa, vaan käynnistyvät, kun grafiikkapiirin lämpötila nousee yli 55 asteeseen. Kyljen Radeon-logoteksti on vakiona valaistu punaiseksi, mutta väri on ohjelmallisesti vaihdettavissa. Näyttöliitinvalikoimasta löytyy yksi HDMI 2.1 -liitin, kaksi DisplayPort 1.4a -liitintä ja Type-C-mallinen USB-liitin.
AMD:n Radeon RX 6900 XT:ssä grafiikkapiiri toimii 1815 MHz:n Game- eli perustaajuudella ja maksimissaan 2250 MHz:n Boost-taajuudella. GDDR6-muistit toimivat 16 Gbps nopeudella, jonka GPU-Z ilmoittaa 2000 MHz:n kellotaajuutena.
Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus oli 3D-rasituksessa 4k-resoluutiolla keskimäärin noin 2200 MHz. Grafiikkapiirin lämpötila nousi 10 minuutissa maksimissaan 79 asteeseen ja tuulettimen kierrosnopeus 41 %:iin eli noin 1400 RPM:ään.
Testikokoonpano
Suorituskykytesteissä Radeon RX 6900 XT -näytönohjainta verrattiin ensisijaisesti NVIDIAn GeForce RTX 3090:een, mutta mielenkiintoista on myös nähdä ero 6800 XT:hen verrattuna. Mukana on myös tulokset kaikilla AMD:n ja NVIDIAn tänä syksynä julkaisemilla näytönohjaimilla..
Testeissä Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjaimilla oli käytössä uusi Smart Access Memory -ominaisuus, jossa prosessori pystyy PCI Express 4.0 -väylän kautta käyttämään koko näytönohjaimen 16 gigatavun näyttömuistia, kun vakiona käytettävissä on vain 256 megatavua. Myös NVIDIA on tuomassa ominaisuuden käytettäväksi GeForce RTX 30 -sarjan näytönohjaimilleen. Ominaisuus kytketään käyttöön biosista, jos emolevy tukee sitä. Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä Windowsista ei mistään näe, onko ominaisuus käytössä vai ei.
Radeon RX 6800 XT:llä Smart Access Memory -ominaisuus päällä suorituskyky oli F1 2020 -pelissä resoluutiosta riippuen 2-5 % parempi. Ominaisuuden hyöty riippuu pelistä, mutta keskimäärin hyöty on yksittäisiä prosentteja, kun ominaisuus on käytössä.
Hintataso Suomessa 8.12.2020
- Radeon RX 5700 XT: alkaen 430 €
- GeForce RTX 3060 Ti: alkaen 460 €
- GeForce RTX 3070: alkaen 580 €
- Radeon RX 6800: alkaen 725€
- GeForce RTX 3080: alkaen 780 €
- Radeon RX 6800 XT: alkaen 849 €
- Radeon RX 6900 XT: 1300 €?
- GeForce RTX 3090 alkaen 1600 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kaksi 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi NZXT:n Kraken Z63 AIO -nestekierrolla jäähdytetty AMD:n 12-ytiminen Ryzen 9 5900X -prosessori asennettuna Asuksen ROG Crosshair VII Hero -emolevylle ja 32 gigatavua DDR4-3600-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 10 Pro asennettuna Corsairin 2 teratavun MP600 M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin HX-virtalähde.
- AMD Ryzen 9 5900X (12/24 ydintä/säiettä, boost 4,8 GHz)
- Asus ROG Crosshair VIII Hero Wi-Fi (AMD X570)
- 32 Gt Corsair Dominator Platinum RGB 3600 MHz (16-18-18-36)
- Corsair MP600 2 Tt M.2 SSD (PCI Express 4.0)
- Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
- NZXT Kraken Z63 AIO -nestekierto
- Corsair HX1000 (1000W)
- Microsoft Windows 10 Pro 64-bit
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja jätetään huomioimatta. Kyseessä on tarkemmin ottaen 1. persentiili, kun ruutujen renderöintiajat on muutettu ruudunpäivitysnopeudeksi eli ruutua sekunnissa (FPS, Frame Per Second) ja järjestetty paremmuusjärjestykseen. Tavoitteena on jättää huomioimatta muutama yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu, joka on mahdollisesti poikkeustapaus.
Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla
Battlefield V:ssä 4k-resoluutiolla GeForce RTX 3090 oli 5 % suorituskykyisempi kuin Radeon RX 6900 XT.
6900 XT oli 3 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Shadow of the Tomb Raiderissa 4k-resoluutiolla GeForce RTX 3090 oli 10 % suorituskykyisempi kuin Radeon RX 6900 XT.
6900 XT oli 8 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
F1 2020:ssä 4k-resoluutiolla GeForce RTX 3090 oli 1,5 % suorituskykyisempi kuin Radeon RX 6900 XT.
6900 XT oli 8 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Doom Eternalissa 4k-resoluutiolla GeForce RTX 3090 oli 17 % suorituskykyisempi kuin Radeon RX 6900 XT.
6900 XT oli 1 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Flight Simulator 2020:ssä 4k-resoluutiolla GeForce RTX 3090 oli 18 % suorituskykyisempi kuin Radeon RX 6900 XT.
6900 XT oli 6 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Dirt 5:ssä 4k-resoluutiolla Radeon RX 6900 XT oli 10 % suorituskykyisempi kuin GeForce RTX 3090.
6900 XT oli 3 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Assassin’s Creed Valhalla -pelissä ajettiin Benchmark läpi ja 4k-resoluutiolla Radeon RX 6900 XT oli 17 % suorituskykyisempi kuin GeForce RTX 3090.
6900 XT oli 6 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Watch Dogs: Legion -pelissä ajettiin Benchmark läpi ja 4k-resoluutiolla GeForce RTX 3090 oli 13 % suorituskykyisempi kuin Radeon RX 6900 XT.
6900 XT oli 8 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
3DMark TimeSpy Extremessä 4k-resoluutiolla RTX 3090:n grafiikkatulos oli 15 % parempi kuin RX 6900 XT:llä.
6900 XT:n tulos oli 5 % parempi kuin 6800XT:llä.
Suorituskykytestit 2560×1440-resoluutiolla
Suorituskykytestit 1920×1080-resoluutiolla
DirectX Raytracing -suorituskyky (säteenseuranta)
3DMarkin uudessa pelkästään säteenseurantaa käyttävässä DXR-testissä GeForce RTX 30 -sarjan näytönohjaimet ovat selvästi uusia Radeoneita suorituskykyisempiä. RTX 3090:n ruudunpäivitysnopeus oli jopa 89 % parempi kuin 6900 XT:llä.
6900 XT oli 9 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Säteenseurantaa hyödyntävässä 3DMark Port Royal -testissä RTX 3090:n tulos oli 35 % parempi kuin 6900 XT:llä.
6900 XT oli 8 % suorituskykyisempi kuin 6800XT.
Controlissa säteenseuranta päällä RTX 3090 oli resoluutiosta riippuen 57-75 % suorituskykyisempi kuin 6900 XT. DLSS 2.0 -ominaisuus käytössä RTX 3090:n suorituskyky parani 11-80 %.
6900 XT:n suorituskyky oli vain 1 FPS:n parempi kuin 6800 XT:llä.
Hyötyohjelmat ja Open CL vs CUDA vs Optix -suorituskyky
RTX 3090 oli Blenderin BMW-testissä CUDAa käytettäessä 41 % ja Classroom-testissä 17 % nopeampi kuin OpenCL:ää käyttävä 6900 XT. OptiX-säteenseurantarajapinnalla 3090:n tulokset paranivat vielä merkittävästi lisää.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Etech PM-300 -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä 4k-resoluutiolla.
Radeon RX 6900 XT:llä kokoonpanon tehonkulutus oli samalla tasolla 6800 XT:n kanssa, mutta 47 wattia alhaisempi kuin GeForce RTX 3090:llä ja 10 wattia alhaisempi kuin 3080:llä.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin GPU-Z-ohjelman avulla ja 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä 4k-resoluutiolla.
Radeon RX 6900 XT:llä Big Navi 21 -grafiikkapiirin lämpötilaksi mitattiin 79 astetta eli kaksi astetta kuin 6800 XT:llä ja 19 astetta enemmän kuin RTX 3090:llä.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä 4k-resoluutiolla. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
6900 XT käyttää samaa jäähdytysratkaisua kuin 6800 XT ja oli käytössä yhtä hiljainen, lähes äänetön. NVIDIAn GeForce RTX 3090:n massiivinen jäähdytysratkaisu oli 2,5 desibeliä äänekkäämpi ja selvästi kuultavissa.
Näytönohjaimille tyypillistä virransyötön ja kelojen sirinä oli AMD:n Radeon RX 6900 XT:llä 3D-rasituksessa selvästi voimakkaampaa kuin 6800 XT- ja 6800 -malleilla ja korvakuulolla kuultavissa erityisesti korkeilla ruudunpäivitysnopeuksilla.
Ylikellotustestit
Ylikellotustestissä Radeon RX 6900 XT olivat asennettuna suljetun Cooler Master Cosmos C700P -kotelon sisälle. Power Limit eli tehonkulutuksen yläraja nostettiin maksimiin. Tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.
Radeon RX 6900 XT:n Power Limit nostettiin 300 watista maksimiin eli 345 wattiin (+15 %). Grafiikkapiirin jännite vakiona on 1,175 volttia eli 0,025 volttia korkeampi kuin 6800 XT:llä.
Näytönohjain ylikellottui Big Navi 21 -grafiikkapiirin osalta 2750 MHz:n maksimitaajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus 3D-rasituksessa oli 4k-resoluutiolla oli noin 2300 MHz. Grafiikkapiirin kellotaajuuden maksimi 6800 XT:llä on 2,8 GHz, mutta 6900 XT:llä yläraja on nostettu 3 GHz:iin. GDDR6-muistit venyivät vakaasti ilman ongelmia ja suorituskyvyn heikentymistä 2075 MHz:iin maksimiin eli 16,6 Gbps:n nopeudelle.
Grafiikkapiirin lämpötila nousi ylikellotettuna kahdella asteella 81 asteeseen ja kokoonpanon tehonkulutus 505 watista 40 watilla 545 wattiin. Tuulettimien kierrosnopeus nousi 40 %:sta 52 %:iin (1400 -> 1750 RPM) ja melutaso nousi 1,5 desibeliä, mutta näytönohjain oli ylikellotettuna edelleen melko hiljainen.
Ylikellotettuna 6900 XT oli Tomb Raiderissa noin 4 % suorituskykyisempi kuin vakiona.
Loppuyhteenveto
AMD Radeon RX 6900 XT ei tarjonnut testeissä mullistavia yllätyksiä ja tulokset olivat hyvin odotetunlaiset. 6900 XT haastaa GeForce RTX 3090:n markkinoiden suorituskykyisimmän näytönohjaimen tittelistä hyvin ja tuo mukanaan kauan kaivattua kilpailua, mutta sen ostamista on kuitenkin hyvin vaikea suositella. Saatavuus julkaisun yhteydessä on surkea ja todellinen hinta jälleenmyyjillä tulee olemaan satoja euroja kalliimpi kuin ennakkoon jopa kohtalaisen järkevältä ja kohtuulliselta kuulostanut 1020 euron suositushinta.
6900 XT:n grafiikkapiirissä on käytössä 11 % enemmän CU-yksiköitä kuin 6800 XT:ssä, joka tarkoitti io-techin pelitesteissä 4k-resoluutiolla noin 1-8 % parempaa suorituskykyä. Tehonkulutus, lämpötila ja melu olivat samalla tasolla. Ylikellotuspotentiaalia löytyi hieman ja suorituskyky parani 4 %. Kun otetaan huomioon 6800 XT:tä 50 % korkeampi suositushinta ja vielä korkeampi todellinen jälleenmyyjien hinta, ei 6900 XT:n hinta-laatu-suhdetta voi todellakaan kehua. Tilanne oli täysin vastaava aiemmin syksyllä GeForce RTX 3090 -testien yhteydessä, jolloin hintaero 3080:een verrattuna oli vielä suurempi.
GeForce RTX 3090:een verrattuna 6900 XT:n suorituskyky jäi sen varjoon, erityisesti säteenseurannassa ja hyötyohjelmissa. NVIDIAlla on jo pitkään ollut tuettuna DLSS-ominaisuus parempia ruudunpäivitysnopeuksia ajatellen, josta on hyötyä varsinkin 4k-pelaamisessa, kun AMD:n omaa vastaavanlaista ominaisuutta vielä odotellaan saapuvaksi. Lisäksi GeForcen NVENC-videoenkooderi sekä Broadcast-sovellus tarjoavat selvän etulyöntiaseman striimatessa Radeoneihin verrattuna.
Seuraavaksi vuorossa on AMD:n vastine GeForce RTX 3060 Ti:lle ylempään keskiluokkaan ja ensi vuoden alkupuolelle odotetaan Radeon RX 6700 -näytönohjaimien julkaisua 400-500 euron hintahaarukkaan.
Suhteellinen suorituskyky
Laskimme jokaiselle näytönohjaimelle testipelien keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden geometrisen keskiarvon 4k-resoluutiolla.
Mukana on Battlefield V, Shadow of the Tomb Raider, F1 2020, Doom Eternal, Dirt 5 ja Watch Dogs: Legion.
Onpas raju pettymys tämä skaalautuminen. Piti pyyhkiä 3090:llä lattiaa ja hyvään tarjoushintaan. Ehkä jopa nostaa säteenseurantakykyä kun on lisää yksiköitä touhuamassa.
Sen sijaan tarjoushinta on 1400€ jimmsillä, 3090 on edelleen nopeampi ellei laajempi kattaus pelejä asiaa muuta, ero 6800XT:hen on pääosin merkityksetön ja säteenseurannan viisarit ei värähtänytkään.
Melkosta.
No olipas kananlento kyllä
Aika vähän tolkkua vaikka saisi suositushinnalla (tai saisi ylipäätään). Muutama hassu prosentti eroa vs 6800XT. Jonon jatkoksi näyttiksiä jotka on julkaistu mutta ei käytännössä ostettavissa.
Nähtäväksi jää onko rx6900xt tuhnu vai onko se todella kova kun ajurit saapuvat helmikuussa.
eli, nvidia on nopein gpu ja pysyy siellä selkeästi kun lisää DLLS tuen ja tulevaisuuden siis nyt RT peleissä eroaa tulee kymmeniä prossuja…
virran kulutus ihan ok,siitä plussat,on siinä muutama kymmnen wattia eroa nvidiaan.mutta eipä sitä ennenkään ole pajon arvostettu,frameja vaan….
AIB mallit ei eroa,kuten on nähty.
mutta msi rtx 3090 suprimx on tavoittamaton..sanon.
hmm.odotellaan sitten rtx 3080 ti 20gb näykkäriä, voi olla jopa 7nm sellainen ,se ja myös Q1/2021 rtx 3000 sarjan Super mallit ainakin.
,niissä enemmän muistia ja BAR kaikissa ,eli vastaava kuin amd:n SAM ja samalla 7nm tekniikalla kuin rx 6000:set.
taas pitää odottaa pari vuotta…rdna3 ja nvidia hopper…taino, vuoden intelin XE:tä,josko se tulis kesällä 2021,toivottavasti.
käännytään taas sitten nyt, prossujen puoleen, amd vermeer tuli jo ulos,nyt sitten intelin vastaus aka intel rocket lake ,sitten 10nm intel adler lake….
kesällä vasta..
Onko jotain tällaista merkittävää ajuripäivitystä helmikuulle lupailtu vai?
Aika pettymys olisin toivonut parempaa suorituskykyä tuolla hinnalla varsinkin. Jotain nuo ajurit korjailee kun tulevat mut en usko kovin suuriin eroihin. Ei harmita 6800 XT osto yhtään.
6900 vaatii täydellisesti onnistuneen big Navi ytimen, joten näitä ei kaupoista löydy ikuna kovin montaa.
Mutta jos haluaa isoimman ja kalleimman ostaa sitten tämän 6900xt:n tai 3090:n!
Tavoite sekin
Varmaan meinasi saatavuutta. Mutta ajuripäivityksillä saadaan korkeintaan prosentteja lisää suorituskykyä, joten tuollaiset parannukset on korkeintaan punaisen leirin fanien mielikuvitusta. Kortit on pöydässä, niillä mennään.
ilmeisesti ainakin dlls vastine ilmestynee silloin. Eli voi pelata oikeaa alemmilla resoilla, kuten Nvdiankin korteilla. Tekniikka vain on eri. Siinä missä dlls tulee jatkossakin olemaan harvinainen, amd ilmeisesti yrittää jotain geneerisempää upscaalausta. Mutta sitä saadaan siis odotella pitkälle kevääseen ja saa sitten nähdä miltä se näyttää…
Dlls silloin ku se sattuu toimimaan on oikein hyvänkin näköistä. Silloin, kun ei niin aika mössöä se on ollut. Ja vaatii edelleenkin vartavasten kutakin peliä varten omat koodinsa, mikä on sekä etu, että haitta.
Säteenseuranta päälle niin varmasti huomaa. Harmi että tuli noinkin tuhnu, RTX 3080 Ti jää ilmeisesti haaveeksi.
En osta säteenseurantakorttia kummaltakaan lafkalta vielä pariin vuoteen. Sitten voisi katsella kumpi joukkueen sillä kertaa antaa parhaan vastineen säästöpossun pennosille.
Saa nähdä miten hinnat kehittyy, 3080 tai 6800xt taitaa olla sitten se kortti jolla mennän seuraavat 5 vuotta…
Loppuukohan muistiväylä tuossa kesken ?
Tämä, 3090 onnistuu näkemäni perusteella edes jonkunlaiseen merkittävään eroon (ei tosin aina) ja muisti on varsinaiselle kohdeyleisölle (ei-pelaajat) tärkeää joten siihen kannattaakin panostaa. 6900XT ei tarjoa muistia, ei oikein kulje selvästi pikkuveljeä kovempaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta eikä oikein omaa muitakaan hyötyjä miksi siihen kannattaisi panostaa.
Harmi. Olisi ollut hyvä nähdä selkeä hyvä tuote kun kerran hintoja puskivat näin ylös (msrp).
rx6800xt vs. rx6900xt hintaeron ollessa mitä on, ei ole mitenkään perusteltuna järkevää ostaa rx6900xt versiota ainakaan 1440p pelaamiseen. Aika turhake julkaisu ¯\_(ツ)_/¯
Tuntuu kyllä olleen jo jokusen sukupolven ajan AMD:llä sama ilmiö, eli täysi piiri ei ole hintaeron arvoinen verrattuna siihen toiseksi parhaimpaan (kuten esim. Vega 64 vs 56).
Vulkan Rt 1.2 ja se fidely hommeli (DLSS) huhutaan että helmikuussa olisi ajurit valmiina.
Lataa
http://www.techspot.com
https://www.kitguru.net/wp-content/uploads/2020/12/rt.png
29,21 vs 29,66 arvaa kumpi…
Taitaa 3090 kuitenkin olla parempi vaihtoehto kuin tuo 6900xt, sillä hinta tulee olemaan sen satkun pari enemmän, mutta 24gb gddr6x muisteilla perusteltavissa.
Ei oikein aukea, että miksi toi muistin määrä olisi se syy valita kumpikaan. Jos oikeita ryitä etsii niin RTX, DLSS ja muut nvidian paremmat ominaisuudet. Se on aika se ja sama onko siinä kortissa 16 vai 24 gigaa muistia, kun ei sillä mitään tehdä. Hölmöä ostaa kuitenkin kumpaakaan korttia muuta kuin että pitää päästä leveilemään tai sattuu saatavuus olemaan parempi ja rahaa on niin paljon ettei kiinnosta vaikka maksaa 5-10% tehosta 50-100% lisää. Järjen kanssa ei mitään tekemistä asialla.
Jep, 3090 sentään näyttäisi olevan se keskimäärin nopein pelikortti tällä hetkellä, lisäksi RT on parempi ja löytyy DLSS 2.0. Muistiakin löyty jos sitä jostain syystä tarvii 24 gigaa. 6900 XT on kakkonen ja miksi kukaan sitä tähän hintaan ostaisi? 6800 XT on parempi hinta/nopeussuhde, tosin itse näistä uusista hommaisin 6800:n jos olisin ostoksilla.
Edelleen, 3090:n kohderyhmät ovat työssään sen ominaisuuksia tarvitsevat tai Riku Rikkaat, jotka haluavat sen parhaan pelinäyttiksen. Tavikset (kuten mä) kääntää katseensa muihin näyttiksiin.
Jäin kyllä ihmettelemään miksi ylipäätän julkaisivat tämän mallin kun suorituskyky ero 6800XT on aivan liian pieni.
Toisaalta aika lailla akateemista mussuttamista kun ei mitään korttia saa ostettua. 3090 on lähimpänä "saatavilla" ja hinta on ns. suolainen.
Eiköhän se hinnassa ole selitys. Parhaat sirut isolla katteella niinkuin muutkin tekee. Kun muut ominaisuudet on lähes täysin samat kuin muissa saman linjan korteissa niin vähän tämä tuntuu pelkältä binnaukselta eikä varsinaisesti lisäarvoa luovalta tuotteelta.
Jos on "4k" pelaaja ja haluaa KAIKISTA NOPEIMMAN kortin niin sit se ois RTX 3090.
Molemmat täysin järjettömiä lappuja jopa innokkalle high end pelaajalle, jos ei ole kiimaa siihen KAIKKEIN NOPEIMPAAN.
Niin kauan kun hinnat eivät ole MSRP tasolla ja saatavuus hyvää, niin tämä sukupolvi on ISO TUHNU molemmilta valmistajilta.
Olisi vain mielenkiintoista tietää paitsi jos tämä on hys-hys liikesalaisuus.
Eikös tuo ole moneen kertaan sanottu jo?
Osa vaan käymässä. Osa jää. Välillä jää vaikka palautusta yrittävätkin.
Iso youtube tili ja vuosien varrella hoidetut kontaktit varmasti auttaa saamaan testiin(tämä mutua)
Mielenkiintoista on miten pelinkehittäjät tulevaisuudessa ymppäävät säteenseurantaa peleihinsä?!
Optimoinnit pelimoottoreihin taitaa kuitenkin mennä amd:n RDNA2-piirillisten ehdoilla?
koska xbox ja pleikka5 rullaa myös RDNA2 -näytönohjaimella
Jos käytetään samaa DXR-rajapintaa niin suurin osa optimoinnista pitäisi olla kyllä ajurin asia. NVIDIAn herruus sekä toistaiseksi RT-korttien määrässä että ainakin sukupolven verran suorituskyvyssä kyllä takaa että NVIDIAn rauta on riittävästi huomioitu silloin kun RT:tä aletaan pykäämään peleihin, ja jos ei muuten niin NVIDIAn tuella sitten. Konsolipuolen tulituki auttaa sitten AMD:n osalta, eli varmaan aika tasapäisesti on intressiä pelintekijöillä katsella molempien toteutusten toimivan optimaalisesti.
$999 MSRP on jotenkin kirottu luku kun se muuttuu 1400 euroksi Suomessa. Sama nähtiin RTX 2080 Ti kohdalla
Paitsi 5700 ja 5700 xt:ssä oli ihan selkeä ero ja hintaa ei ollut kuin parikymppiä enemmän jolloin molemmissa oli aika samoilla paikoilla FPS/€ suhde
Aika jytkyttelijä 1440p:llä
Eiköhän nämäkin laitteet ole serriä viimeistään 2 vuoden päästä kuten rtx 2080ti nyt.
6900XT: Hinta 1046,97
6800XT: Hinta 689,13e
—————————-
Erotus/säästö: 357,84e
Oletetaan että vuoden päästä tulee RX7000-sarja ja vastaava 7800XT suunnilleen samaan hintaan sanotaan vaikka 700e.
Oletetaan että tuosta ostetusta 6800XT:stä saisi silloin vaikka 350e käytettynä eli hinta olisi vuodessa puolittunut.
Silloin itseasiassa 350e + 357,84e = 707,84e, eli silloin saisi vaihdettua sillä että EI ostanut 5% nopeampaa (eli täysin marginaalisesti) 6900XT saisi säästöllä ja vanhan myynnillä ostettua uuden sukupolven vastaavan kortin. Näin siis pikaisesti teoreettisesti laskettuna.
Jos/kun tuo 6900XT on noin 5% nopeampi kun tuo 6800XT niin sen hinnan pitäisi olla myös +5% eli 723,59e että se olisi lineraarisesti skaalattuna sama teho/hinta-suhde.
Mutta joku ostaa uuden Ferrarin pelkkään kaupunkiajoon. Ei sitäkään voi moittia. (Ihmetellä vain)
Tai sit pysty tilaamaan 1020 € hintaan amd sivuilta. Postikuluineen zöpaut 1030 e. Erittäin hyvä diili se. Nämä suomihinnat on niin perseestä kuin olla voi.
Mitä ihmeen serriä 2080ti nyt on?
Lähtökohtaisesti kyse on lainassa olevista tuotteista mutta joskus valmistaja ei halua (vaikka erikseen kysyttäisiin) tuotetta takaisin. Laina-ajat myös vaihtelevat.