io-tech testasi Applen pienikokoisen iPhone 12 mini -älypuhelimen.

Applen iPhone-malliston julkaisutilaisuus on ollut yksi mobiilimaailman syksyn suuria tapahtumia eikä vuosi 2020 ollut koronasta huolimatta poikkeus. Muutoksia nykyinen epidemia tilanne tosin toi myös Applen suunnitelmiin ja uudet iPhone-mallit julkaistiinkin vasta lokakuussa, normaalin syyskuun sijaan.

Tänä vuonna myös lippulaivamallisto kasvoi yhdellä uudella mallilla – iPhone 12 minillä. Tämän syksyn uutuusmallisto toi mukanaan jo pitkään odotetun ”uudistuneen” muotoilun, joka itseasiassa on osaltaan myös paluu vanhaan, kun Apple päätyi palauttamaan aikaisemmin iPhone 4 -mallistossa esitellyn kulmikkaamman muotoilun uuteen iPhone 12 -mallistoon.

Io-techin nyt testiin saapunut malliston uusin tulokas, iPhone 12 Mini, tuli myyntiin vasta laitteiden toisessa aallossa 13. marraskuuta 829 euron suositushintaan 64 gigatavun tallennustilalla ja viidessä eri värivaihtoehdossa – valkoinen, musta, sininen, vihreä ja punainen. Tarjolla on myös lisärahasta 128 gigatavun 879:n ja 256 gigatavun malli 999 euron hintaan. Io-techin testiin saapunut laite edustaa minin hinnat alkaen versiota 64 gigatavun tallennustilalla valkoisessa värivaihtoehdossa.

Hinta.fi-hintavertailun mukaan puhelimen hinta artikkelin kirjoitushetkellä on pysynyt suositushinnassa, eikä Applen laitteissa ole yleisesti muutenkaan nähty hinnanalennuksia.

Tässä artikkelissa tutustumme iPhone 12 Miniin reilun viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta. Artikkelin pääpaino on uudessa pienentyneessä koossa ja sen tuomissa käyttökokemuksissa. Pohjalle voi lukea aiemmin julkaistun testin iPhone 12:sta, joka on teknisesti pitkälti identtinen minin kanssa. Apple ei tee minkäänlaista yhteistyötä suomalaisen lehdistön kanssa, joten testikappaleemme toimitti ystävällisesti DNA.

 

Pakkaus ja sen sisältö

iPhone 12 mini toimitetaan aikaisempien iPhone-mallien tapaan valkoisessa pahvipakkauksessa, jonka päällä on vain värillinen kuva puhelimen etupuolesta sen oikeassa koossa. Aivan kuten muiden iPhone 12 -mallien tapaan on paketista suoraan huomattavissa eroavaisuus esimerkiksi viime vuoden 11-mallien kanssa. Applen uusittu myyntipakkaus on huomattavasti pienentynyt Applen jätettyä verkkovirta-adapterin kokonaan pois uusien puhelinten myyntipakkauksista. Laturin poisjättöä valmistaja perustelee hiilijalanjäljen pienentämisellä, koska monilla tarvittava laturi löytyy jo valmiiksi.

Pakkauksessa tuleekin itse puhelimen lisäksi ainoastaan perinteiset takuutietolappuset, yksi Applen omenatarra, SIM-kortin avaustyökalu ja Lightning-kaapeli. Itse latauskaapeli tosin on muuttunut aikaisemmista vuosista ja sen laturiin menevästä päästä löytyykin nyt USB Type-C -liitin, kun aikaisemmat laturit (iPhone 11 Pro pois lukien) ovat tulleet varustettuna USB A -liitinpäällä. Uuden USB Type-C-liitännällinen johto voi olla joko hyvä tai huono asia, riippuen mistä puhelimesta uuteen on päivittämässä. Vanhemmista iPhone-malleista päivittäville uudesta kaapelista ei juuri hyötyä ole, ellei kotoa satu löytymään laturia, joka käyttää USB Type-C-liitintä. Puhelinta voi tietysti ladata vanhemmalla USB-A – Lightning -kaapelilla.

Android-maailmasta siirtyville laturitilanne on kenties jopa heikompi ja laturi- tai kaapeliostoksille voi joutua lähtemään, sillä USB Type-C-liitäntäisiä verkkovirta-adaptereita on toimitettu puhelinten mukana vasta viime aikoina ja lähinnä kalliimmissa hintaluokissa, minkä lisäksi Applen omaa Lightning-liitintä ei Android-puhelinten mukana toimitetuissa johdoissa ymmärrettävästi ole. Mac-tietokoneiden omistajille USB Type-C-liitin on positiivinen kehityssuunta erityisesti kannettavien koneiden siirryttyä pelkkään Type-C-liitäntään. Mac-omistajien lisäksi viimeaikaisten iPad Pro -taulutietokoneiden omistajat voivat huokaista helpotuksesta, sillä kyseisten laitteiden mukana toimitetaan 18 watin verkkovirta-adapteri, jossa on USB Type-C-liitäntä.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkonäöltään iPhone 12 mini on tunnistettavissa suoraan Applen puhelimeksi, mutta pieniä muutoksia puhelimessa on havaittavissa. Etenkin edellismalleihin verrattaessa kylkien pyöristykset ovat poistuneet ja puhelin käyttää huomattavasti kulmikkaampaa muotoilua. Takapuolelta puhelimen lasi on kiiltävää, mutta kameran kotelointi on toteutettu hieman mattapintaisella lasilla.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 131,5 x 64,2 x 7,4 mm
  • Paino: 135 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 85,1 %

Ulkomitoiltaan 12 mini on pienin iPhone, mitä Apple on tuottanut viimeisen neljän vuoden aikana. Alkuperäinen, vuonna 2016, julkaistu iPhone SE on hieman uutta iPhone 12 miniä pienempi, mutta samalla varustettu huomattavasti pienemmällä näytöllä.

Myös uusitun muotoilun ansiosta laitteen fyysistä kokoa on saatu puristettua pienemmäksi, sillä terävät ja kulmikkaat reunat vievät vähemmän tilaa pyöristettyihin verrattuna. Myös näytön ja ulkomittojen suhde on hieman parantunut ja iPhone 11 -perusmalliin verrattuna myös näyttöä kiertävät reunukset on saatu kutistettua minimiin.

Fyysiseltä kooltaan iPhone 12 mini sijoittuu selkeästi nykypäivän lippulaivapuhelinten pienikokoisimmaksi, eikä nykyajan lippulaivapuhelinten joukosta löydy juuri vertailukelpoista tuotetta iPhone 12 minille. Monet ovatkin kaivanneet lippulaivapuhelinta, mutta huomattavasti nykyisempää kompaktimmassa koossa ja Apple on ainakin tällä kertaa vastannut huutoon.

iPhone 12 mini on ensituntumaltaan suorastaan aivan järjettömän pieni ja kompakti puhelin. Viime aikoina testatut puhelimet ovat luottaneet suureen näyttöön, jonka mukana myös laitteiden koko on tuntunut vuosi vuodelta vain kasvavan. Paketista otettaessa ensimmäiset ajatukset olivat lähinnä epäilevän ”negatiivisia” ja mielessä pyöri lähinnä miten näin pientä puhelinta pystyisi käyttämään jokapäiväisessä käytössä ilman tuskastelua pienen näytön takia.

Jo muutaman tunnin käytön jälkeen laitteen koon ja sen tuomia etuja alkoi kuitenkin arvostaa yhä enemmän ja enemmän. Pienen koon tuomat edut etenkin yhdellä kädellä operoitaessa ovat selkeät, eikä ”pienestä” näytöstä ollut loppujen lopuksi juurikaan merkittävää haittaa.

Apple on iPhone 12 minissä jatkanut jo aikaisemmissa malleissa käytetyn 19,5:9-kuvasuhteen käyttämistä, joka soveltuu tämänkokoiselle puhelimelle erittäin hyvin. Kilpailijoilta ei nykylaitteista vertailukelpoista laitetta löydy, joten vertailu Android-puhelimiin on hankalaa. Lähimmäksi vertailukelpoiseksi laitteeksi voidaan ottaa viime vuoden Galaxy S10e, joka tarjoaa hieman suuremman näytön, mutta samalla myös suuremmat fyysiset mitat. S10e on iPhone 12 miniä yli 10 milliä korkeampi, melkein 6 milliä leveämpi ja puoli milliä paksumpi. Näyttöjen koossa näillä kahdella mallilla on eroa 0,4 tuumaa (5,4” vs. 5,8”).

Applen uusi kulmikkaampi muotoilu tuntuu iPhone 12 minin koossa erittäin onnistuneelta ja laitteesta saakin erittäin tukevan ja hyvän otteen, kun terävämmät reunat ”pureutuvat” kämmeneen. Samaan aikaan muissa iPhone 12 -malliston puhelimissa terävämmät reunat voivat taas korostaa laitteen leveyttä ja tehdä käsituntumaltaan laitteesta huomattavasti oikeaa ”suuremman”. Tämä asia huomattiin mm. iPhone 12 -mallin testijaksolla.

Materiaalien osalta iPhone 12 mini ei eroa iPhone 12 -mallista ja materiaalivalinnat ovat yleisellä tasolla tuttuja myös aikaisemmista iPhoneista.  iPhone 12 -perusmallin tavoin myös 12 mini on varustettu mattapintaisella alumiinisella kehyksellä kahden lasipinnan välissä. Takalasi on viime vuodesta tuttua ionivahvistettua lasia, mutta näytön suojan Apple on päivittänyt uuteen Ceramic Shield -nimeä kantavaan Applen omaan suojalasiin, jonka valmistajan mukaan pitäisi parantaa erityisesti pudotuskestävyyttä.

Alumiinikehyksen takia laitteen paino on saatu myös pidettyä 135 grammassa ja puhelin tuntuukin kädessä erittäin kevyeltä. Tietyllä tavalla keveys tuo myös hieman halvan fiiliksen, mutta toisaalta kevyen puhelimen kanniskelua pidemmällä ajanjaksolla voidaan tuskin pitää huonona seikkana. Ehkä yleistuntumaa saisi parannettua hieman painavammalla puhelimella.

iPhone 12 mini on myös IP68-sertifioitu, mutta vuoden takaisesta iPhone 11 -mallista parannusta on tapahtunut ja iPhone 12 minille luvataan nyt upotuskestävyyttä 6 metriin saakka 30 minuutiksi.

Ylä- ja alapäädyn osalta Applen laitteistossa ei ole tapahtunut juuri mitään muutoksia. Alapäädyssä sijaitsee Applen oma Lightning-liitäntä, joka tarjoaa edelleen ainoastaan USB 2.0 -nopeuksia, mikä on tässä hintaluokassa mainittava miinus. Ongelman suuruus on tietysti käyttäjästä kiinni, mutta jos on pieninkään tarve siirtää isompikokoisia tiedostoja puhelimesta esim. tietokoneelle tulevat nopeudet varsin nopeasti vastaan.

Lightning-liitännän kanssa pohjassa sijaitsee vain reikärivistö, joista toisen takana on puhelimen toinen stereokaiutin ja toisessa barometrin ilmanvaihtoaukko. Puhelimen pienemmästä koosta johtuen reikiä on vähemmän kuin suuremmissa sisarmalleissa. Yläpäädyssä sijaitsee ainoastaan yksinäinen antenniraita.

Näyttöä kiertäviä mustia reunoja Apple on saanut kavennettua viime vuoden malleista, ja reunat ovat tänä vuonna symmetrisiä jokaisella reunalla, mutta ylälaidassa on jo aikaisemmilta vuosilta tuttu suurikokoinen näyttölovi. Näyttöloveen on totutusti sijoitettu FaceID-kasvojentunnistukseen tarvittavat sensorit, toisen puhelimen stereokaiuttimista sisältävä kuulokeaukko ja 12 megapikselin etukameran. Stereokaiuttimien äänenlaatu on Applelle varsin tyypillinen ja vaikka kaiuttimien fyysistä kokoa on täytynyt pienentää suurempiin sisarmalleihin nähden, ne ovat ääneltään laadukkaat, eikä äänen säröytymistä ole havaittavissa edes kovemmilla voimakkuuksilla.

Apple ei tämän vuoden julkaisutilanteessa maininnut FaceID-kasvojentunnistuksen osalta parannuksia, joten oletettavasti itse sensoreihin tai rautaan ei ole tullut muutoksia. Kasvojentunnistus toimi testijaksolla muiden iPhone-mallien tapaan varsin nopeasti, vaikka ei nykyisille nopeimmille sormenjälkitunnistimille pärjääkään. Nykyinen koronapandemian aiheuttama maskien käyttö tietysti aiheuttaa ongelmia kasvojentunnistukseen ja maski päällä puhelin vaatiikin suoraan PIN-koodin naputtelua. Moni elättelikin toiveita, että Apple olisi tuonut esim. uuden iPad Airin tyylisen Touch ID -sormenjälkitunnistuksen myös uusiin iPhone-malleihin, mutta tämä ei tällä kertaa toteutunut.

iPhone 12 -perusmallien (iPhone 12 ja 12 Mini) suurin uudistus löytyy itse näyttöpaneelista. Apple on vihdoin luopunut vielä iPhone 11 -perusmallissa käytöstä olleesta HD IPS -paneelista ja ottanut kaikissa malleissa käyttöön OLED-paneelin. Myös viime vuoden mallia vaivannut heikko näyttötarkkuus on korotettu kerralla lippulaivamallistoon soveltuvammalle tasolle (1080 x 2340 pikseliä). Toisin kuin Applen aiemmissa pienikokoisissa, malleissa iPhone 12 minin 5,4-tuumainen näyttö täyttää tehokkaasti puhelimen etupuolen.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 5,4” Super Retina XDR OLED -näyttö
  • HDR10, 625 nit (1200 nit max)
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1080 x 2340 pikseliä, 476 ppi

Kuten jo totesimme, näyttö on yksi iPhone 12 minin suurimpia parannuksia viime vuoteen verrattuna. Tänä vuonna näyttö on viime vuoden Pro-mallien tapaan erinomainen. OLED-paneelilla tyypillisesti mustat ovat pikimustia, minkä lisäksi näytön värintoisto on pääosin luonnollista. Näytön tyypillinen maksimikirkkaus on 635 nitiä ja korkeimmillaan se pystyy 1200 nitin pistemäiseen kirkkauteen HDR-materiaalia toistettaessa. Näyttö tukee myös HDR10-standardia, joka toimii mm. YouTubessa.

Nykytrendeihin peilatessa näytöstä löytyy yksi isompi miinus, nimittäin näyttö ei tue 60 Hz:ä korkeampaa virkistystaajuutta. Lippulaivaluokassa korkeamman virkistystaajuuden näytöt ovat muodostuneet vakioksi tämän vuoden aikana ja niitä alkaa löytymään jo halvemmankin hintaluokan laitteista. Applen oman iPad Pro -mallisto on sisältänyt jo useamman vuoden ajan 120 hertsin virkistystaajuuteen pystyvän ProMotion-näytön ja tekniikkaa on odotettu iPhone-mallistoon siitä lähtien. iPhone 12 mini -mallissa puutos on luultavasti kiinni pitkälti myös akkukestosta, mutta muiden iPhone 12 -mallien osalta kyseessä on jo selkeä puutos.

Raudan osalta Apple jatkaa omaa voittomarssiaan ja tuo vuosi toisensa perään puhelimiinsa järisyttävän kovaa suorituskykyä. iPhone 12 -malliston sydämenä toimiva Applen uusi Bionic A14 -piiri on valmistajan lupausten mukaan jälleen markkinoiden suorituskykyisin ja vielä erittäin selvällä marginaalilla, eikä lupauksia ole vaikea uskoa, koska viime vuoden A13-piiri tarjoaa edelleen erittäin kovan vastuksen Android-puhelimissa oleville lippulaivapiireille.

Apple ei julkisesti ikinä paljasta puhelimiensa sisältämää RAM-muistin määriä eikä iPhone 12 -mallisto tee tässä poikkeusta. iPhone 12 mini pitää sisällään neljä gigatavua RAM-keskusmuistia, mikä on 12 Pro -malleihin verrattuna kaksi gigaa vähemmän. Android-puhelimiin verrattuna muistimäärä kuulostaa melko vähäiseltä, mutta kuten aikaisemmissa iPhone-testeissä olemme todenneet, ei muistin määrä näiden kahden eri käyttöjärjestelmän välillä kannata suoraan vertailla. Testijakson aikana neljän gigatavun keskusmuistista ei käytössä havainnut syntyvän ongelmaa edes raskaammalla käytöllä (useiden eri sovellusten välillä liikkuminen yms.).

Tallennustilan osalta Apple ansaitsee jälleen miinuksen, joka tuntuu vuosi vuodelta toistuvan. Aivan kuten iPhone 12 -perusmallissa, myös 12 mini on perusmallissa varustettu vain 64 gigatavun tallennustilalla, joka on yli 800 euron puhelimessa nykymittapuulla aivan liian vähän. Useammat kilpailijat tarjoavat vähintään 128 gigatavun tallennustilaa huomattavasti alemman hintaluokan puhelimissaan. Olisikin ollut toivottavaa, että koko iPhone 12 -mallisto olisi perusmalleissaan sisältänyt 128 gigatavua tallennustilaa, eikä pelkästään Pro-mallien perusmallien tallennuskapasiteettia olisi nostettu. Osa käyttäjistä luottaa toki ahkerasti pilvitallennustilaan ja sisäisen tilan merkitys jää vähäisemmäksi, mutta käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että sisäistä tallennustilaa kaipaavien osalta laitteen hinta on käytännössä 879 tai 999 euroa perusmallin lähtöhinnan sijaan.

Akkukapasiteetin osalta iPhone 12 minin vertailu aikaisempiin vuosiin on hankalaa, koska tätä kokoluokkaa Apple ei ole aikaisemmin tarjonnut. Apple ei myöskään paljasta akkukapasiteettejaan virallisissa teknisissä tiedoissaan, mutta 12 minin akkukooksi on selvinnyt purkuraporttien myötä 2226 mAh. Akkukoko kuulostaa suorastaan naurettavan pieneltä, mutta tälläkään osa-alueella suora vertailu Android-puhelimiin ei ole käytännössä järkevää johtuen käyttöjärjestelmien toimintaeroista ja optimoinneista. Puhelin tukee pikalatausta USB Power Delivery 3.0 -standardin mukaisesti 20 watin maksimiteholla. Langaton lataus on myös tarjolla 7,5 watin teholla Qi-standardiin pohjautuen sekä Applen uudella MagSafe-magneettilaturilla maksimissaan 12 watin teholla. Huomionarvoista on MagSafe-laturilla saavutettava maksimissaan 12 watin teho, vaikka virallisesti Apple lupailee iPhone 12 -mallistolle 15 watin maksimitehoa MagSafe-laturia käytettäessä.

Yhteysominaisuuksien osalta Apple tuo ensimmäistä kertaa mukaan erillisellä Qualcomm X55 -modeemilla toteutetun 5G-tuen. Tuki on Yhdysvalloissa myös mmWave:n kattava, mutta Suomessa on tyydyttävä alle 6 GHz:n taajuuksiin, mikä on kuitenkin ymmärrettävää, sillä mmWave-verkkoja ei täällä todennäköisesti nähdä laajemmin vielä ainakaan pariin vuoteen. Myöskään Android-puhelinten puolella ei Suomeen ole rantautunut mmWave-tuella varustettuja malleja. Muilta yhteysominaisuuksiltaan puhelin vastaa viime vuoden mallia tarjoten WiFi 6 -tuen ja ei aivan uusinta edustavan tuen Bluetooth 5.0:lle.

Tekniset ominaisuudet:

  • Apple A14 Bionic -järjestelmäpiiri (2 x 3,1 GHz Firestorm, 4 x 1,8 GHz Icestorm, Apple GPU (4-ytiminen)
  • 4 Gt RAM
  • 64, 128 tai 256 gigatavua tallennustilaa (vapaana 64 Gt:n mallissa n. 55 Gt)
  • 5G-tuki, Sub 6 GHz (n1, n2, n3, n5, n7, n8, n12, n20, n25, n28, n38, n40, n41, n66, n77, n78, n79)
  • Gigabit LTE, Dual SIM käyttämällä yhtä normaalia SIM-korttia ja yhtä eSIMiä
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac/ax (Wi-Fi 6), Dual Band, Bluetooth 5.0, (A)GPS, GLONASS, Galileo, QZSS, NFC
  • Stereokaiuttimet, Face ID -kasvojentunnistus
  • 2227 mAh akku, Lightning-liitäntä (USB 2.0), USB Power Delivery 2.0:aa tukeva pikalataus (20 w), 7,5 watin langaton lataus Qi-tekniikalla, 12 watin langaton lataus Apple MagSafe-laturilla

 

Kamera

Myös iPhone 12 mini luottaa kamerajärjestelmässään myös iPhone 12 -perusmallista löytyvään kahden kameran yhdistelmään. Myös kamerakehikko on iPhone 11:stä tuttuun tapaan puhelimen takakuoren vasemmassa yläkulmassa ja muotoiltu neliskanttiseksi. Kuten jo aiemmin mainittiin, on kamerakehikon lasi mattapintainen eroten muun takakuoren kiiltävästä pinnasta.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin pääkamera (1,4 um pikselikoko, 26 mm, seitsemänelementtinen linssi), f1.6, PDAF, OIS
  • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (13 mm, 120 asteen kuvakulma, viisielementtinen linssi), f2.4,
  • 12 megapikselin etukamera (23 mm), f2.2
  • Dual-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS, Dolby Vision HDR -tuki (max. 4K 30 FPS), hidastusvideo: 1080p 240 FPS

Puhelimen kaksi kameraa ovat viime vuoden iPhone 11 -mallista tutut perinteinen laajakulmakamera 26 mm:n polttovälillä ja ultralaajakulmakamera 13 mm:n polttovälillä. Teknisten tietojen perusteella kamerat vaikuttavat pitkälti samoilta kuin vuoden takaisessa iPhone 11 -mallissa, mutta pääkameran aukkosuhde on kasvanut f1.6:een ja objektiivin linssimäärä on kasvanut yhdellä. Ultralaajakulmakamera vaikuttaisi olevan täysin sama kuin viime vuoden malleissa.

Video-ominaisuuksien suhteen uutena ominaisuutena on tuotu Dolby Vision HDR -kuvaustuki. iPhone 12- ja 12 mini -mallit pystyvät tallentamaan Dolby Vision -videota maksimissaan 4K 30 FPS -laadulla, kun 12 Pro -mallit mahdollistavat 4K 60 FPS -tuen kyseisille videoille. Huomionarvoisena seikkana puhelin tallentaa perusasetuksillaan vakiona Dolby Vision -videokuvaa, joten asetus kannattaa käydä kytkemässä pois päältä, jos ominaisuudelle ei ole erityistä tarvetta. Dolby Vision -tuki on toistaiseksi puhelimissa ja näytössä hyvin harvojen herkkua ja myös videoiden editoinnissa ominaisuus saattaa aiheuttaa hankaluuksia.

Kameran peruskuvaustilat säilyvät kuitenkin muuttumattomina ja normaalivideota pystyy tallentamaan laadukkaalla 4K 60 FPS -laatuasetuksella. Kuluvan vuoden high-end-puhelimissa yleistynyt 6K- ja 8K-videotuki kuitenkin puuttuu.

Kamerasovelluksen osalta Apple ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan vaan aikaisempia iPhone-puhelimia käyttäneet ovat täysin kotonaan myös iPhone 12 -mallien kanssa. Kamerasovellus on tuttuun tapaan varsin pelkistetty ja yksinkertainen, mutta viime vuonna mukaan tuodut hieman laajemmat säätöominaisuudet ovat edelleen tallella. Kamerasovelluksen säädöt saa esiin vasemmassa reunassa olevasta nuolipainikkeesta, joka avaa suljinpainikkeen viereen erilliset asetuspainikkeet. Videokuvaustilassa pystyy vaihtamaan helposti kuvattavan videon resoluution ja FPS:n

Erillisenä asetuksen mukana on myös mahdollisuus näyttää tummennettujen reunojen takana näkyvä maisema, joka olisi mahdollista tallentaa ultralaajakulmakameralla. Myös viime vuonna esitelty yökuvaustila on myös iPhone 12 -malleissa mukana ja se on käytettävissä niin laajakulma- kuin ultralaajakulmakameralla. Yö-tila kytkeytyy myös automaattisesti päälle, kun kamera havaitsee tarpeeksi hämärän kuvaustilanteen. Tilan voi kuitenkin laittaa päälle tai pois myös käsin.

Hyvässä valaistuksessa iPhone 12 minin kuvanlaatu vastaa aikaisemmin testaamaamme iPhone 12 -perusmallia. Kuvanlaatu on markkinoiden parhaimmistoa ja ne tallentuvat kokonaiskuvassa yksityiskohtaisina ja terävinä. Värientoisto on myös luonnollista ja eläväistä. Kuvien jälkiprosessointi ei myöskään muuta kuvien värimaailmaa vaan otos tallentuu pääosin juuri sellaisena, kuin se on kamerasovelluksen näkymässä ollut. Dynamiikka on myös hyvällä tasolla ja kamerasovellus osaa käyttää HDR-tilaa automaattisesti oikeissa tilanteissa.

Hämärämmässä kuvausympäristössä kamerasovelluksen automaattinen yökuvaustila aktivoituu automaattisesti ja iltakuvista tuleekin tämän ansiosta varsin onnistuneita. Osaa käyttäjistä automaattisesti päälle menevä yötila saattaa häiritä ja ominaisuuden saakin kytkettyä myös pois päältä, mutta se vaatii pientä asetusten säätämistä. Applen yökuvaustila ei kuitenkaan pyri monen muun kilpakumppanin tapaan tekemään yöstä päivää ja kuvaustilassa otettujen kuvien yleisilme pyritäänkin pitämään varsin luonnollisena. Kamera pystyy taltioimaan valoa varsin hyvin ja yökuvaustila ei useasti edes olisi halunnut mennä automaattisesti päälle, vaikka kuvaushetkellä oli jo hieman hämärää.

Hämärästä iPhone 12 mini ei kuitenkaan täysin puhtain paperein selvinnyt ja huomasimme, että 12 minin linssit, aivan kuten iPhone 12 -mallin, ovat erityisen herkkiä heijastuksille ulkopuolisista valonlähteistä ja niistä saattaakin kuviin syntyä vihreitä pisteitä tai hyvin näkyviä heijastusefektejä.

iPhone 12 minin ultralaajakulmakameran kuvanlaatu päiväsaikaan on värintoistoltaan varsin yhtenäinen pääkameran kanssa. Apple onnistui jo viime vuoden iPhone 11 -malleissaan kohtalaisen hyvin ultralaajakulman kuvanlaadussa, etenkin väritoiston osalta paremmin kuin muut kilpailijat, ja se mahdollistaa ulkoasultaan pääkameraan verrattavien kuvien ottamisen myös ultralaajakulmakameralla. Kuvien muut osa-alueet eivät kuitenkaan aivan pärjää pääkameran tuottamalle jäljelle ja yksityiskohdat tallentuvat selvästi sumeampina. Dynamiikan osalta ultralaajakulmakamera on hyvällä tasolla, mutta ei täysin pärjää laajakulmakameran tuottamalle laadulle.

Hämärällä laajakulmakameran ja ultralaajakulmakameran erot kuitenkin tulevat jo selvästi esiin. Ultralaajakulman heikompi aukkosuhde ja pienempi pikselikoko näkyy kuvissa selkeästi, kun kuviin ei saada kerättyä yhtä paljon valoa, joten lopputulokset ovat pääsääntöisesti huomattavasti tummempia. Myös kohinaa ultralaajakulman tuottamissa kuvissa on huomattavasti havaittavissa. Väritoiston osalta kamera pystyy kuitenkin säilyttämään varsin luonnollisen lopputuloksen ja automaattinen yökuvaustila tarjoaa kuviin paremman valotuksen.

Videokuvan osalta Apple on aina ollut omassa kastissaan eikä iPhone 12 -mallisto tunnu tekevän tilanteeseen poikkeusta, vaan kameran tuottama videojälki on laadukasta ja näyttävää. Korkeimmillaan puhelimella voi kuvata 4K 60 FPS -tason videota, mutta Dolby Vision -HDR-videon kuvausta varten video on rajoitettava 4K 30 FPS -tasolle. iPhone 12 mini tukee myös automaattista videon nopeudensäätöä, jolloin se osaa pudottaa FPS:ää valon vähentyessä.

4K 60 FPS video tallentuu noin 63 Mbit/s bittivirralla (Main@L5.1@High) ja ääni stereona 167 kbit/s bittivirralla. Kuvanlaadullisesti video itsessään on näyttävää ja asettuu puhelinmaailman kärkikastiin. Vakautus toimii myös varsin mallikkaasti. Ultralaajakulmakameralla kuvattu video on havaittavasti pääkameran kuvaa pehmeämpää, aivan kuten valokuvatkin.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

iPhone 12 minin, kuten kaikkien iPhone 12 -malliston puhelinten, sisällä pyörii Applen kesällä esittelemä iOS 14 -käyttöjärjestelmä, joka tuli saataville päivityksenä vanhempiin malleihin jo syyskuun puolivälissä. Ulkonäöllisesti käyttöjärjestelmä ei kovin paljoa ole muuttunut, mutta mukaan on mahtunut muutama isohko muutos. Suurimpana uudistuksena iOS 14 tuo mahdollisuuden asettaa kotiruuduille myös widget-pikkusovelluksia, ominaisuus, joka on majaillut Android-käyttöjärjestelmässä jo ensimmäisestä versiosta alkaen. Toinen Androidista tuotu ominaisuus on erillinen sovellusvalikko, tai App Library, kuten Apple ominaisuutta kutsuu. Apple mahdollistaa myös sovellusten asentamisen pelkästään App Libraryyn, joka on varsin tervetullut ominaisuus.

Muita uusia ominaisuuksia on Siri-tekoälyavustajan uudistettu ulkonäkö ja nyt Siri ei enää varasta puhelimen koko näyttöä aktivoituessaan, vaan ilmestyy kelluvana ikonina näytön alalaitaan. Samanlainen muutos on tehty myös puhelinsovellukseen ja nyt puhelimen ollessa käytössä ei saapuva puhelu keskeytä toimintaa vaan se näytetään pienempänä ilmoitusbannerina näytön ylälaidassa. Myös yksityisyysominaisuuksiin on panostettu lisää ja jatkossa sovellukset joutuvat pyytämään käyttäjältä luvan kaikkeen tapahtuvaan seurantaan, jonka lisäksi App Store -ohjelmistokaupan sovelluskuvauksiin tulee näkyville erillinen osio, jossa kerrotaan, miten sovellus käsittelee käyttäjältä kerättäviä tietoja.

Applen puhelinten pitkä päivitystuki on myös selkeitä valttikortteja ja iPhone 12 mini tuskin tulee tästä tekemään poikkeusta. iOS 14 tuli tarjolle syksyllä ja sen tuki ulottuu aina vuoden 2015 iPhone 6s mallille, joten tällä hetkellä laitteiden tuki on noin viisi vuotta, joka on pisin tällä hetkellä nykyisistä puhelinvalmistajien ohjelmistotuista. Apple ei virallisesti lupaa laitteille minkäänlaista päivityslupausta, mutta se tuskin tulee ihan heti tiputtamaan uusia iPhone 12 -malleja pois tuen piiristä, sillä päivitystuki on ollut koko yrityksen historian ajan varsin vakaa 4-6 vuotta.

iPhone 12 -sarjan yksi uusi rautaominaisuus on 5G-tuki ja ohjelmistopuolella tähän löytyy myös muutama kikka, jolla akkukestoa pyritään pidentämään. Vakiona iOS 14 kytkee iPhone 12 -malleissa päälle ns. Auto 5G -tilan, jossa puhelin päättelee suoritettavan toiminnan mukaan, tarvitaanko siihen 5G-verkko vai luotetaanko LTE/4G-verkkoihin. Asetuksien kautta on mahdollista kytkeä 5G-tila jatkuvasti käyttöön, mutta sillä on raskaat vaikutukset myös akkukestoon.

iPhone 12 minin koon positiivinen puoli tuli testijaksolla varsin hyvin esiin, etenkin kun osa iOS 14:n sovelluksista nojaa edelleen käyttöliittymän yläosassa oleviin navigointipainikkeisiin. Näihin ylettyminen suuremmilla laitteilla, kuten uudella 12 Pro Maxilla, saattaa vaatia reilumpaa sormiakrobatiaa, mutta 12 minillä näihin ylettyy helposti yhdelläkin kädellä laitetta käytettäessä.

Kuten arvata saattaa, ei suorituskyvyn osalta iPhone 12 ministä löydy pahaa sanottavaa. Uusi A14-järjestelmäpiiri tarjoaa ripeän ja sulavan käyttökokemuksen. Myöskään synteettisissä testisovelluksissa suorituskyky on erittäin pätevää eikä päivittäisessä käytössä näkynyt minkäänlaisia hidasteluja tai ongelmia. Myöskään pelikäytössä iPhone 12 minillä ei tehojen puolesta synny ongelmaa vaan raskaimmat pelit, kuten Call of Duty Mobile, pyöri puhelimella täysillä laatuasetuksille ongelmitta. Ainoa ongelma pelikäytössä on laitteen koko, etenkin jos peli vaatii ohjauspainikkeiden käyttöä näytöllä, jolloin sormet saattavat peittää suurimman osan laitteen näytöstä. Tilannetta voi korjata käyttämällä erillistä peliohjainta ja iOS tukee tällä hetkellä Xboxin ja tulevassa iOS 14.3 versiossa myös Playstation 5:n ohjaimia. Myöskään videoiden katseluun pieni 5,4-tuumainen näyttö ei ole optimaalinen.

Testijaksolle lähdettäessä suurin huolenaihe iPhone 12 minissä liittyi sen akkukestoon ja ulkomaisia arvosteluja sekä vuodatuksia lukiessa oletus olikin, ettei akkukesto tule riittämään normaalissa käytössä edes yhdeksi päiväksi. 12 minin sisältämä akku on kapasiteetiltaan vain 2227 mAh ja se herättikin testijakson alussa suuria kysymysmerkkejä. Kyseessä on Applelle täysin uusi kokoluokka, joten minkäänlaista vertailupohjaa on hankala hakea, mutta yleisesti pienten puhelinten ongelmana on useasti ollut erittäin heikko akkukesto.

Testijakson aikana puhelin kesti normaalilla käytöllä helposti kokonaisen käyttöpäivän (noin klo 7 – 23). Normaalilla käytöllä akun varaustaso tippui noin 50 % hujakoille, kun näytön päälläoloaika liikkui noin 2 – 2,5 tunnin välimaastossa. Hieman raskaammalla käytöllä prosentit tippuivat 25 – 35 % välimaastoon ja näytön päälläoloajat liikkuivat 3 – 3,5 tunnin välillä. Huomattavasti raskaammalla käytöllä akkuprosentit tippuivat jo alle 10 prosenttiin ja näyttö oli tällöin ollut päällä noin 4,5 tuntia, tosin laturia tarvittiin tällöin jo huomattavasti aikaisemmin illasta.

iPhone 12 minin akkukesto oli siis ennakko-odotuksiin peilaten varsin positiivinen yllätys. Puhelimen akku kestänee normaalissa käytössä yhden päivän, kunhan käyttöön ei kuulu paljoa navigointia tai muuta raskasta tai jatkuvaa räpläystä. Raskaalla käytöllä laturintarve iskee aikaisemmin eli latauspuoli kannattaa pitää mielessä, jos edessä on poikkeavan pitkä käyttöpäivä.

Akun latausnopeutta testijakson aikana ei testattu, sillä mukana ei toimiteta ollenkaan verkkovirta-adapteria. Latausnopeus on siis täysin riippuvainen käyttäjän valitsemasta laturista. iPhone 12 tukee kuitenkin USB Power Delivery -standardia 20 wattiin saakka, joten tuki suhteellisen nopealle lataukselle on olemassa. Ulkomaisten testien perusteella akun lataaminen tyhjästä täyteen 20 watin teholla ottaa noin puolitoista tuntia. Testaamme latausnopeutta pian julkaistavassa artikkelissa iPhone 12 Pro -mallien osalta täyden tehon tarjoavalla USB PD -yhteensopivalla laturilla.

Huomion arvoisena seikkana puhelinta käytettiin koko testijakson DNA:n 5G-tuen sisältämällä liittymällä ja iOS 14 mukana tuleva Auto 5G -tila päällä. Testasimme myös muutamaan otteeseen laitteen 5G kykyjä ja hyvässä DNA:n 5G-verkossa laitteella saavutettiin noin 800 – 900 megabitin latausnopeuksia. Huomionarvoisena seikkana iPhone 12 -mallisarja ei toistaiseksi tue 5G-verkkokäyttöä Dual SIM -tilassa, eikä Apple ole toistaiseksi kommentoinut mahdollista tukea tulevissa ohjelmistopäivityksissä.

 

Yhteenveto

Aivan kuten iPhone 12 -artikkelin yhteydessä totesimme, on iPhone 12 minin arvioiminen ja vertaaminen kilpailijoihin hieman haastavaa. Yleisesti iPhonet jakavat mielipiteet varsin laidasta laitaan ja se aiheuttaa myös monissa varsin voimakkaita tunteita puolesta tai vastaan. Etenkin iPhone 12 minin vertailu kilpailijoihin on erittäin haastavaa, koska selkeää kilpailijaa puhelimelle ei Android-puhelinten joukosta yksinkertaisesta löydy. Täten asiaa on hyvä tarkastella niin iPhone-käyttäjän kuin mahdollisen Android-käyttäjän näkövinkkelistä.

iPhone 12 mini on uuden 12-malliston ns. hinnat alkaen malli, vaikkakin iPhone 12 on useasti tituleerattu malliston perusmalliksi. Niin io-techin kuin myös ulkomaisten alan medioiden lukijoiden mielipiteitä seuratessa kompakteille lippulaivapuhelimille on ainakin tekniikkaväen joukossa selvästi jonkinasteinen kaipuu, etenkin kun viime vuosien huippumallit ovat pääsääntöisesti varustettu yhä suuremmilla näytöillä. iPhone 12 miniä voinee tietyllä tapaa pitää eräänlaisena testinä, onko näille puhelimille oikeasti kysyntää vai ei. Ainakin ennakkotilausten ja operaattorien saatavuuslistoja julkaisun jälkeen seuranneena näyttäisi siltä, että kysyntää on ja siihen ei pystytä vastaamaan, tai maailmalla pyörivä epidemia on aiheuttanut myös Applelle suuri tuotanto-ongelmia. Ei olisi myöskään suoranainen yllätys, jos ensi vuonna useammalta Android-valmistajalta ilmestyisi myös kompaktimpi lippulaivamalli.

iPhone 12 mini on kuitenkin mallistossaan erittäin hyvä ”ensiveto”. Apple ei ole lähtenyt pienestä koosta huolimatta karsimaan puhelimen ominaisuuksia, vaikka tällaisesta olikin pientä huhumyllyä ennen julkaisua. Apple on ympännyt 12 miniin samat ominaisuudet kuin iPhone 12 -perusmalliin ja karsinnat onkin tehty lähinnä akun ja näytön koossa. iPhone 12 mini tarjoaakin isoveljiensä tapaan laadukkaan OLED-näyttöpaneelin, joka tarjoaa erinomaisen kuvanlaadun ja tässä kokoluokassa riittävän FullHD+-tason näyttötarkkuuden, jonka pikselitiheys on sama kuin kalliimmissa iPhone 12 -malleissa. Jos viime vuoden iPhone 11 -malli hävisi tietyillä osa-alueilla saman hintaluokan Android-puhelimille, niin sekä iPhone 12 mini että iPhone 12 petraavat kaikilla osa-alueilla varsin mallikkaasti. iPhone 12 mini kulkee myös omia polkujaan jo pelkästään fyysisen kokonsa puolesta, kun taas iPhone 12 ja 12 Pro -mallit eroavat toisistaan vain muutamilla osa-alueilla.

Koko iPhone 12 -malliston uusittu kulmikkaampi muotoilu on positiivinen uudistus ja etenkin iPhone 12 mini -mallin osalta ”uusi” muotoilu sopii mallille kuin nakutettu ja mahdollistaa laitteen käsittelyn luotettavasti myös yhdellä kädellä. Samaan aikaan uusi muotoilu saattaa muissa 12-sarjan malleissa tuoda hieman haasteita kasvaneiden kokojen myötä.

Järjestelmäpiiri on uusissa malleissa luonnollisesti päivitetty ja uusi Bionic A14 -piiri on jälleen tarjoamassa parasta suorituskykyä osa-alueesta riippumatta. Suorituskyvyltään iPhone 12 mini onkin selkäesti suorituskykyisin puhelin mitä markkinoilla löytyy ja etenkin omassa kokoluokassaan täysin omassa luokassaan.

Myös kameroiden osalta iPhone 12 mini saa plussapisteitä. Kamerapuoli on myös 12 minin osalta pidetty yhteneväisenä iPhone 12 -mallin kanssa. Kameroiden tuottama jälki on edelleen markkinoiden kärkipäätä, mutta joitain puuttuva telekamera saattaa haitata. Myös videokuvan laatu on markkinoiden kärkeä.

Suurimmat rautapuolen miinukset iPhone 12 mini kerää sisäisen tallennustilan määrästä, jota puhelimen perusmallista löytyy vain 64 gigatavua, mikä on yli 800 euron lähtöhinnalla varustetulle 4K 60 FPS HDR -videota tallentavalle puhelimelle aivan liian vähän. Käytännössä 128 gigatavun malliin päivittäminen 50 euron hintaerolla onkin useimmille suositeltava teko, ellei käyttäjä ole varma, ettei omilla käyttötottumuksilla 64 gigatavun tallennustila pääse loppumaan laitteen elinkaaren aikana ja esimerkiksi pilvitallennustila on ahkerassa käytössä.

Pientä miinusta voidaan myös antaa iPhone 12 minin fyysisen akun koosta, joka paperilla näyttää 2227 mAh:n kapasiteetilla olevan hupaisan pieni. Todellisuudessa laitteen akunkesto pääsi jopa hieman yllättämään, kun se riitti varsin ongelmitta yhdeksi käyttöpäiväksi. Akunkestoa ei voi sanoa suoranaisesti hyväksi, mutta kuitenkin kelvolliseksi ja odotuksia paremmaksi. Kahden päivän yli akulla tuskin päästään, ellei käyttö ole todella, todella vähäistä, mutta hieman raskaammallakin käytöllä akussa vaikuttaisi riittävän puhtia kokonaiseksi päiväksi. Myös akun lataus ei onnistu aivan samanlaisilla vauhdeilla kuin parhailla Android-valmistajilla ja puhelimen 20 watin maksimi sijoittuu tässä vertailussa listan loppupäähän. Positiivisena seikkana lataus on toteutettu täysin USB Power Delivery 3.0 -standardin mukaisesti, joka on erittäin hyvä asia – etenkin kun puhelimen mukana ei enää toimiteta sopivaa laturia. Myös langaton lataus löytyy, joka tässä hintaluokassa on jo varsin oletusarvoista ja uutena ominaisuutena puhelin tukee myös Applen uusia MagSafe-lisävarusteita.

Applen puhelimia jo pidempään käyttäneille iPhone 12 mini on osittain vastaus jo pitkään kestäneeseen kaipuuseen modernille kompaktille puhelimelle, jonka muotoilu ja fyysinen olemus ei olisi juuttunut viiden vuoden takaiseen valtavilla näytön ylä- ja alareunoilla varustettuun olemukseen. Apple ei ole lähtenyt iPhone 12 minin kanssa karsimaan pääominaisuuksissa vaan puhelin on pidetty mahdollisimman samanlaisena isoveljen eli iPhone 12 -mallin kanssa. Moni iPhone käyttäjä onkin jo valitellut uusien laitteiden jatkuvasti kasvavia kokoluokkia, jonka takia monella saattaa edelleen olla käytössä iPhone 5s tai jopa alkuperäisiä iPhone SE -malleja. Näille käyttäjille iPhone 12 mini on kuin vastaus pitkään kestäneisiin rukouksiin.

Sama päätee myös Android-puhelimista siirtyville, etenkin jos haussa on ollut fyysiseltä kooltaan kompakti, mutta samaan aikaan selkäesti lippulaivan vertaisilla rautaominaisuuksilla varustettu puhelin. iPhone 12 mini on selkeästi markkinoiden pienin lippulaiva, jonka tehoista vastaa markkinoiden tämänhetkisesti paras järjestelmäpiiri.

iPhone 12 mini on kokonaisuutena nykyisessä mobiilimarkkinassa erittäin harvinainen tuote eikä sille toistaiseksi löydy yhtäkään kunnollista kilpailijaa. Puhelinta voi helposti suositella pientä, mutta tehokasta puhelinta haluavalle, jolle Apple tai Applen ekosysteemi sekä korkeahko hinta ei aiheuta suurempia näppylöitä. Kaikille iPhone 12 mini ei missään nimessä sovi, mutta useimmille pientä mutta suorituskykyistä älypuhelinta kaipaaville se on vertaansa vailla oleva laite. Miinuspuolena puhelimen hinta on melko korkea ja se sisältää muutamia miinuksia, joita tässä hintaluokassa ei enää toivoisi näkevänsä.

Plussaa:

  • Laadukas rakenne usealla värivaihtoehdolla
  • Kompakti koko, joka on nykyisin erittäin harvinainen
  • Markkinoiden suorituskykyisin järjestelmäpiiri
  • Akkukesto varauksin
  • iOS-käyttöjärjestelmän tarjoama pitkä ohjelmistotuki
  • Kameroiden sekä videon kuvanlaatu

Miinusta:

  • Telekameran puuttuminen varauksin
  • Lightning-liitäntä tukee edelleen vain USB 2.0 -nopeuksia
  • Ei korkean virkistystaajuuden näyttöä
  • Hinnat alkaen mallin 64 gigatavun tallennustila
  • Pikalataus maksimissaan 20 watin teholla erikseen ostettavalla USB PD 3.0 -laturilla
  • Akkukesto raskaammalla käytöllä varauksin
  • 5G dual-SIM-tuki puuttuu

Huomionarvoista:

  • Ei 3,5 mm:n kuulokeliitäntää
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Dual SIM -tila käyttää toimintaansa eSIMiä
  • Pakkauksessa ei ole mukana verkkovirta-adapteria
  • Pakkauksessa mukana toimitettava kaapeli on laturiin menevästä päästään USB Type-C
  • MagSafe-laturin latausteho muista malleista poiketen vain 12 wattia

 

This site uses XenWord.
;