io-tech testasi Huawein ja Honorin uudet erittäin hyvillä akunkestoilla varustetut Watch GT2 Pro ja Watch GS Pro -älykellot

Marraskuun alkupuolella io-techin testissä vieraili Applen älykellomalliston tuorein huippumalli. Kellon suurimpia miinuksia oli sen toimimattomuus Applen oman ekosysteemin ulkopuolella. Android-puhelinten omistajatkaan eivät kuitenkaan joudu nuolemaan näppejään, vaan heille valikoimaa löytyy niin valmistajien oman käyttöliittymän varaan nojaavista kuin myös Googlen Android Wear -käyttöjärjestelmää käyttävistä kelloista. Android Wear ei suoranaisesti ole onnistunut lyömään itseään markkinoilla läpi ja muun muassa kiinalainen Huawei on kaksi vuotta sitten io-techin testilaboratoriossakin vieraillusta Watch GT:stä lähtien käyttänyt lähinnä omaa kevyempää käyttöjärjestelmäänsä.

Syyskuussa Huawei julkaisi kellomallistonsa tuoreimman edustajan – Watch GT2 Pron. Pari päivää Huawein julkaisua aiemmin oli Honor julkaissut uusimman Watch GS Pro -älykellonsa, joka on ulkonäköä ja akun kokoa lukuun ottamatta käytännössä identtinen Huawein uutuuden kanssa. Kellot nojaavat edelleen Watch GT:stä tuttuun kiinalaisvalmistajan omaan käyttöjärjestelmään, joka on älyominaisuuksiltaan suhteellisen kevyt, mutta onnistuu vastapainoksi tarjoamaan markkinoiden huippuluokkaan yltävän akunkeston.

Huawei Watch GT2 Pro saapui myyntiin 28. syyskuuta Night Black -mustana ja Nebula Gray -harmaana 299 euron suositushintaan. Honor Watch GS Pro ehti markkinoille puolestaan 9. marraskuuta Charcoal Black – mustana, Marl White -valkoisena ja Camo Blue -maastokuvioisena sinisenä 249 euron suositushintaan.

Hinta.fi-hintavertailupalvelun perusteella Huawei Watch GT2 Pro on saatavilla artikkelin kirjoitushetkellä marraskuun lopussa vajaan 250 euron hintaan, eli noin 50 euroa suositushintaa edukkaammin. Honor Watch GS Pro puolestaan on saatavilla 195 euron hintaan, mikä on noin 55 euroa alle suositushinnan.

io-techin testipenkkiin saapui molemmat kellot ja niiden pitkälti identtisten ominaisuuksien myötä tutustumme tässä artikkelissa molempiin paritestissä. Kellot olivat ympärivuorokautisessa käytössä yhteensä noin kuukauden.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Molemmat kellot toimitetaan samankaltaisissa kuution muotoisissa pahvipakkauksissa, joiden päällä komeilee värillinen kuva kellosta ja kellon mallinimi. Molemmat pakkaukset ovat väriltään mustia, mutta Huawein käyttämän sileän yksisävyisen mustan sijaan Honorin pakkaus muodostuu kahdesta eri sävystä luoden maastokuvion pakkauksen pintaan.

Toimitussisällöltään kellot ovat yhteneväiset. Pakkausta avatessa vastassa on kello itsessään suhteellisen tyylikkäästi esiteltynä ja oheistarvikkeet löytyvät ylimmän pahvin alapuolelta piilosta. Molempien tarvikekattaukseen kuuluu itse kellon lisäksi perinteiset takuu- ja ohjelappuset, USB Type-C -latauskaapeli ja USB Type-C -liitäntäinen magneettinen latauslätkä.

Kellojen lataus toimii magneettisella kiekolla, joka tarttuu kiinni kellon pohjaan. Verkkovirta-adapteria pakkauksissa ei tule mukana, joten USB Type-C -kaapeli on liitettävä omaan laturiin. Kaapelin laturiin kytkettävä pää on täysikokoinen USB Type-A, minkä myötä suurimmalta osalta löytyy todennäköisesti jokin keino kellojen lataamiseen. Kellot myös tukevat maksimissaan 5 watin latausnopeutta, joten verkkovirta-adapterilta ei vaadita paljoa.

Kiekot itsessään ovat toisistaan hieman eroavia. Huawei Watch GT2 Pron mukana toimitettava kiekko (oikealla) on latauspinnaltaan täysin sileä ja se muistuttaakin jossain määrin Applen kelloissaan käyttämää laturia. Honorin lätkää (vasemmalla) puolestaan koristaa päälle päin näkyvät pinnit. Lisäksi Honorin lätkä on aavistuksen suurikokoisempi. Huawein vielä kellojen julkaisussa voimassa ollut omistussuhde Honoriin on nähtävissä Honorin kellon latauslätkän päällä komeilevasta Huawein logosta.

 

Kellojen rakenne ja yksityiskohdat

Ulkoisesti sekä Honorin, että Huawein kelloissa on nähtävissä ensi silmäyksellä yksi yhteinen tekijä – kellotaulu on 1,39-tuumainen pyöreä OLED-paneeli, jonka resoluutio on halkaisijaltaan 454 pikseliä. Kuvanlaadullisesti näyttö on hyvä. Kirkkaus riitti aurinkoisinakin päivinä helposti, eikä ajan näkemisen kanssa ollut ongelmia. OLED-paneelin pikimustat mustat puolestaan saivat näytön näyttämään hyvältä hämärässäkin. Kellotaulu on myös mahdollista asettaa pysymään aina päällä, mikä kellon oman ilmoituksen perusteella puolittaa akunkeston.

Kellot jakavat keskenään myös samanlaisen näppäinvalikoiman, mikä on odotettavaakin yhteisen käyttöjärjestelmän myötä. Kellojen painikkeet sijaitsevat oikeassa kyljessä. Huawein painikkeet erottuvat selvästi rungosta erillisiksi napeikseen, jotka muistuttavat ulkonäöltään hieman perinteisten kellojen nuppia. Honorin painikkeet puolestaan on sulautettu enemmän rungon muotoja mukaileviksi. Tuntumaltaan molempien kellojen näppäimet ovat tyydyttävän selkeät.

Muilta osin kellot erottuvat toisistaan varsin selvästi. Huawein Watch GT2 Pro hakee ulkonäöllään perinteikkäämpää klassisen tyylikästä ulkoasua Honorin Watch GS Pron luottaessa eräkellomaiseen jykevämpään rakenteeseen. Samanlaisesta näytöstä huolimatta jo etupuolella on selvä ero Huawein kellon ollessa tasainen pinnaltaan ja Honorin upottaessa näytön aavistuksen sitä kiertävän kehyksen alapuolelle.

Huawei Watch GT2 Pron runko on titaania ja näytön suojalasi safiirilasia.  Paksuutta kellolla on 11,4 mm, eli yksi millimetri enemmän kuin aiemmin testissä käyneellä Apple Watch Series 6:lla. Kello tuntuu kädessä ensituntumalta todella laadukkaalta ja rakenne on hyvin jämäkkä, mutta yli 11 mm:n paksuus on jo selvästi huomattavissa, vaikka siihenkin tottuikin testijakson aikana nopeasti. Painoa kellolla on 52 grammaa.

Laadukkaiden materiaalien lisäksi Watch GT2 Prolle luvataan vedenkestävyys ISO-standardin 5ATM-tasolle, eli 50 metriin, mikä valmistajan mukaan riittää matalan veden aktiviteetteihin, kuten uimiseen. Kestävyyttä ei kuitenkaan luvata sukellukseen, vesihiihtoon tai muuhun vastaavaan kovemmalla paineella vettä liikuttaviin tilanteisiin. Lämpötiloja kello kestää valmistajan mukaan -20–45 celsiusasteen välillä.

Honor Watch GS Pro ei käsissä tunnu yhtä laadukkaalta kuin sisarmallinsa. Titaanin sijaan materiaali on polykarbonaattimuovia ja kellotaulun reunus ruostumatonta terästä. Titaaniin verrattuna muovi antaa kädessä huomattavasti lelumaisemman tuntuman, vaikka kello siitä huolimatta onkin selvästi jämäkän ja laadukkaan tuntuinen. Kellotaulun suojana olevaa lasia Honor ei ole määritellyt, mutta ainakin testijakson puitteissa se säilyi naarmuttomana. Myöskään paksuutta Honor ei ole kellolleen virallisesti ilmoittanut, mutta silmämääräisesti arvioituna Honor on Huawein kelloa paksumpi. Ranteessa paksuusero ei ole tunnistettavissa kuitenkaan kovin selvästi ainakin allekirjoittaneen ranteeseen paremmin sopineen muotoilun myötä. Titaanista muoviin vaihtunut rakenne puolestaan mahdollistaa kellon painon olevan huomattavasti Huaweita kevyempi 45,5 grammaa.

Yleiseltä tuntumaltaan kenties heikommasta materiaalivalinnasta huolimatta Honor Watch GS Pro ei missään nimessä ole heiveröinen kello. Huaweinkin kellosta löytyvän 5ATM-vedenkestävyyden lisäksi Honor mainostaa MIL-STD-810G-luokitusta, joka lupaa kellolle kestävyyden muun muassa -40–70 celsiuksen lämpötiloille, korkeudelle, tärinälle, iskuille, suolasuihkulle ja hiekalle. Kaiken kaikkiaan kello on läpäissyt standardin 14 eri osa-aluetta.

Taustapuoleltakin kellojen välillä on havaittavissa eroja. Keskenään yhtenevistä terveysominaisuuksista ja samanlaisista kehontoimintojen mittausmahdollisuuksista huolimatta sensorikattaus pohjissa on erinäköinen. Selkeimpänä erona sykemittaukseen käytettäviä vihreitä valoja Honorissa on kaksi ja Huaweissa vain yksi. Sykemittauksen valojen lisäksi molemmissa kelloissa on Apple Watch 6:stakin tutut punaiset valot, joita käytetään veren happipitoisuuden mittaamiseen. Lisäksi materiaali pohjassa eroaa kellojen välillä – Huawei Watch GT2 Pron pohja on Apple Watchista tuttuun tapaan keraaminen, mutta Honorin pohja on muovinen ja sensorit ovat pinnalla paljaana.

Hihnan kiinnitysmekanismi puolestaan on molemmissa yhtenevä – hihnan kelloon kiinnittyvässä osassa on ranteen puolella pieni vipu, jota vetämällä lukitus avautuu ja hihna irtoaa kellon rungosta. Kiinnitys on myös fyysisesti identtinen ja Huawei Watch GT2 Pron hihna onkin kytkettävissä Honorin kelloon. Toisinpäin vaihdos ei kuitenkaan ole mahdollinen, sillä Honorin hihna jatkuu aavistuksen pidemmälle yhdistyen kellon runkoon ja ei täten mahdu Huawein erilaisen muotoilun kanssa yhteen.

Kellojen mukana toimitettavat hihnat jatkavat jo yleisesti ulkonäössä havaittuja linjoja – Huawei luottaa nahkaan hakien perinteisempää eleganssia, kun taas Honorin hihna on jonkinlaista kumia eräkellolle ominaiseen tapaan. Molemmat hihnat tuntuivat testijaksolla varsin miellyttäviltä, mutta perinteisessä arkikäytössä Huawein nahkaranneke oli keskimäärin miellyttävämpi rannetta vasten. Huawein miellyttävyyttä lisännee ainakin osin myös keraaminen pohja Honorin muovin sijaan. Nahkaa kaihtaville Huawein kellostakin on saatavilla erillinen sport-edition, jonka mukana toimitetaan fluoroelastomeerinen hihna.

 

Kellojen tekniset ominaisuudet ja ohjelmisto

Kellojen teknisen suorituskyvyn osalta vertailu on valitettavasti mahdotonta, sillä Honor ei ole ilmoittanut kellon sisuskaluja. Käytännössä testijakson perusteella suorituskyky oli kuitenkin identtistä, minkä lisäksi kellot julkaistiin varsin lähekkäin, minkä myötä voi olla oletettavaa, että sisällä sykkii lähestulkoon samaa rautaa. Huawei Watch GT2 Pron suorituskyvystä huolehtii valmistajan oma vähävirtainen puettaviin laitteisiin suunniteltu Kirin A1 -järjestelmäpiiri. Sen parina on STL4R9-piiri, jonka tarkemmasta tarkoituksesta valmistaja ei ole antanut tietoja. Tallennustilaa kellossa on 4 gigatavua.

Suorituskyvyn osalta kellot eivät pärjänneet aiemmin testatun Apple Watch 6:n sulavuudelle, mutta käytännön päivittäisessä käytössä aavistuksen hitaampi käyttöliittymä ei kelloissa juurikaan haitannut. Todennäköisesti keskenään yhtenevistä muista teknisistä ominaisuuksista huolimatta kelloissa on suhteellisen suuri ero akkujen koossa. Huawei Watch GT2 Prolle virtaa tuo 455 mAh:n akku, kun taas Honor Watch GS Pron sisällä lepää peräti 755 mAh:n möhkäle.

Kellojen käyttöjärjestelmänä toimii siis Huawein oma kellokäyttöjärjestelmä, joka eroaa Android Wearista ja Applen WatchOS:stä merkittävästi ominaisuuksiensa osalta – Huawein käyttöjärjestelmä ei nimittäin tue ollenkaan kolmannen osapuolen sovelluksia, minkä myötä kyseessä onkin niin sanottu kevyt älykello. Tämän myötä 4 gigatavun tallennustilan käyttötarkoitukset ovatkin hyvin vähäiset. Käytännössä sinne on mahdollista ainoastaan tallettaa musiikkia, jolle tilaa on 2 gigatavua, loppujen ollessa varattuna todennäköisesti käyttöliittymälle itselleen. Sisään tallennettua musiikkia voi toistaa joko kellon omilla kaiuttimilla tai kelloon yhdistetyillä Bluetooth-kuulokkeilla. Sisään tallennetun musiikin lisäksi kello osaa ohjata puhelimessa toistuvaa mediaa.

Puhelimeen yhdistettynä kelloilla voi musiikin ohjauksen lisäksi vastaanottaa ilmoituksia ja vastata puheluihin. Lisäksi säätiedot synkronoituvat puhelimesta kelloon, joten ranteesta on mahdollista katsoa pikainen sääennuste. Näiden suhteellisen alkeellisten älyominaisuuksien lisäksi kello tukee kattavasti erilaisia terveysominaisuuksia, kuten jatkuvaa sykkeen-, stressin ja veren happipitoisuuden mittausta. Lisäksi kello osaa antureillaan mitata myös ilmanpainetta.

Puhelimeen kellot yhdistyvät Bluetooth 5.1 -yhteyden yli. Yhdistämistä varten päätelaitteeseen on ladattava Huawein Health-sovellus, joka on saatavilla niin Androidille kuin myös Applen iOS:lle. Synkronointi tapahtuu sovelluksen kautta, joskin Applen puhelimilla myös Bluetooth-asetuksista on yhdistettävä kelloon. Tämän jälkeen sovelluksen kautta annetaan luvat puhelimen ja kellon väliselle yhteistyölle ja valitaan, mitkä sovellukset voivat päästää ilmoituksensa läpi kelloon saakka.

Health-sovellus on toimiva ja miellyttävä käyttää. Etusivulla näkyy pikakatsaus viimeisimpiin terveystietoihin, kuten edelliseen urheilusuoritukseen ja viime yön unitietoihin. Näkymä on myös muokattavissa ja halutessaan tietyt tiedot voi ottaa pois näkyvistä. Toisella sivulla on liikuntanäkymä jonka kautta puhelimesta voi laittaa päälle harjoitteluohjelmia, joita kello sitten seuraa. Mielenkiintoisena huomiona kellosta asetettuna liikuntaohjelmat käyttävät kellon omaa GPS:ää, vaikka puhelin lähellä olisikin. Puhelimesta asetettuna käytössä taas on puhelimen GPS.

Kolmas sivu sovelluksesta on varattu yhdistetyille laitteille, eli tämän testin tapauksessa käytännössä kellojen yhdistämiseen. Samaisesta näkymästä päästään myös muuttamaan kellon asetuksia. Kellon asetuksista on valittavissa mitkä puhelimen ilmoituksista välitetään kellolle asti, synkronoidaanko säätiedot kelloon, annetaanko kellon ohjata musiikkia ja pidetäänkö jatkuvat terveysominaisuudet, kuten unenseuranta, sykkeenseuranta, stressinseuranta ja aktiviteettimuistutukset (muistutus nousta tunnin välein tuolista) päällä. Lisäksi asetuksista on asetettavissa päälle herätys, jolloin kello värisee ranteessa herätyskellona ja vaihdettavissa kellotaulu. Kellotauluja valikoimissa on useampia kymmeniä, joiden ulkonäkö vaihtelee hillitystä räikeisiin ja digitaalisista analogisiin. Viimeinen oikeanpuoleisin sivu on profiilisivu, jonka kautta voidaan asettaa omat pohjatiedot ja muuttaa sovelluksen asetuksia.

Sovellukselle on kuitenkin annettava yksi erittäin suuri miinus, sillä sen käyttö vaatii Huawei-tunnuksen tekemisen. Tämän myötä kelloa ei ole edes mahdollista yhdistää puhelimeen, ellei käyttäjä ole ensin valmis tekemään tunnusta Health-sovelluksen käyttöä varten.

 

Käyttökokemukset ja akunkesto

Huawein ja Honorin uutuuskellojen älyominaisuuksien vähäisyys oli havaittavissa välittömästi kellojen käyttöönoton jälkeen. Yhteistyö puhelinten kanssa on suhteellisen yksinkertaista – käytännössä kelloilla pystyy katsomaan ilmoitukset, ohjaamaan musiikkia ja vastaamaan puhelimeen, mutta ilmoituksiin kuten tekstiviesteihin vastaaminen ei ole mahdollista.

Käyttöjaksolla ilmoitusten vastaanottaminen toimi pääsääntöisesti hyvin. Ne saapuvat kelloon yhtä aikaa puhelimen kanssa ja näyttävät esikatselun kellon ruudulla. Valitettavasti esikatselua syvemmin niihin ei voi tutustua. Esimerkiksi saapuneesta sähköpostista kello näyttää vain otsikon ja tarkempaa lukemista varten on kaivettava puhelin esille. Lisäksi kellon ilmoitukset eivät osaa näyttää hymiöitä, mikä aiheutti esimerkiksi WhatsApp-keskusteluiden ilmoituksissa usein tyhjiä esikatseluita, joista näki vain, keneltä viesti on tullut.

Puheluihin vastaaminen ei puolestaan jättänyt lainkaan negatiivisia kokemuksia. Kellojen kaiuttimien äänenlaatu oli riittävä varsinkin hiljaisessa ympäristössä, minkä lisäksi myös vastaanottaja kuuli äänen hyvin. Kelloilla onnistuu myös puheluiden soittaminen, mutta sitä varten Health-sovelluksessa on lisättävä halutut yhteystiedot suosikeiksi, joille soittaminen on mahdollista. Suoraan puhelimen yhteystietoluetteloon kelloilla ei pääse käsiksi.

Kelloissa on sisäänrakennetut kaiuttimet, joita voidaan pitää ilmoituksia varten päällä, mutta allekirjoittanut ei juurikaan välitä ääneen huutavasta laitteesta ranteessa, joten sekä ilmoitukset, että kelloon asetetut herätyskellot toimivat testijaksolla puhtaasti värinällä. Valitettavasti sen osalta kiinalaisvalmistajien uutuudet eivät pärjää aiemmin testissä käyneelle Apple Watchille, sillä värinä on huomattavasti heikkotehoisempi. Useimmiten värinän kuitenkin huomasi, mutta toisinaan, erityisesti liikuntasuoritusten aikana, suhteellisen hento värinä saattoi jäädä huomaamatta.

Kevyiden älyominaisuuksien vastapainona kellojen terveysominaisuudet ovat erinomaiset. Liikunnan mittauksessa kellojen sykkeenmittaus vaikuttaa toimivan hyvin, joskaan erillisiä rinnasta mittaavia sykemittareita ei valitettavasti vertailua varten ollut saatavilla, eikä vaativampaan urheiluun vaadittavaa viiveettömyyttä voi mittaukselta odottaa. Vakiona kellot mittaavat sykettä jatkuvasti ranteessa ollessaan.

GPS toimi sekä sisäänrakennettuna, että puhelimen kautta suhteellisen samankaltaisesti, joskin sisäänrakennetun GPS:n kanssa treenin alkua joutui hetken venyttämään, sillä GPS-yhteyden löytäminen kesti kellolla usein suhteellisen kauan.

Liikuntaominaisuudet kellon ”tyhmyyden” vuoksi jäävät valitettavasti kuitenkin vain Huawei Health -sovelluksen käyttäjien iloksi – kolmannen osapuolen liikuntasovellukset eivät osaa synkronoida kellon kanssa laisinkaan. Erityisen harmillista tämä on, jos jonkin liikuntasovelluksen ekosysteemiin on jo päässyt sisälle ja on tottunut esimerkiksi jakamaan liikuntatietonsa läheisten kanssa kyseisellä alustalla.

Huawein oma liikuntasovellus on kuitenkin itsessään suhteellisen laadukas. Se mittaa liikuntasuorituksia monipuolisesti ja osaa muun muassa näyttää sykealueista sopivat erityylisiin harjoitteisiin. Ohjelmisto osaa myös suositella sopivan mittaista lepoa ennen seuraavaa treeniä ja tarvittavaa lepoa ennen täydellistä palautumista. Esimerkiksi ulkojuoksusta kello myös tallentaa nousut ja laskut, juostun matkan kartalla, nopeudet, sykkeenvaihtelut ja askelrytmin. Kellotaulussa itsessään harjoitusohjelman aikana on nopealla vilkaisulla nähtävissä sen hetkinen syke, sykealue johon syke sijoittuu (lämmittely, rasvanpoltto, aerobinen, anaerobinen, äärimmäinen), kuljettu matka, nopeus ja treenin kesto.

Hämmentävänä rajoitteena Huawein Health-sovelluksen kautta puhelimella liikuntatiloja on tarjolla vain juoksu ulkona, juoksu sisällä, kävely ja pyöräily, kun taas kellon kautta valittavissa on erittäin laaja kirjo, johon lukeutuu muun muassa uinti, voimaharjoittelu ja taekwondo. Kellojen yhtenevästä ohjelmistosta huolimatta pieniä erojakin on olemassa. Huawein kellossa on yksi ylimääräinen harjoitteluohjelma nimeltä ”Harjoitusalue”, joka ohjeistaa ja analysoi käyttäjänsä golf-lyöntiä. Toisena eroavaisuutena Honorista löytyy ”Lasersota”-ohjelma, jonka tilalta Huaweissa on ”Metsästys”-ohjelma.

Jatkuvan sykkeenmittauksen ohessa kello osaa myös mitata stressitasoja ja veren happipitoisuutta. Happipitoisuuden mittaus toimi testijaksolla samankaltaisesti kuin Apple Watchilla eli hyvin, mutta mittausnopeudet kelloilla olivat erittäin hitaat. Happipitoisuuden mittauksen myötä kello osaa liikuntasuoritusten yhteydessä antaa myös arvionsa maksimaalisesta hapenottokyvystä.

Stressitasojen mittausten toimivuudesta on hankala antaa kuvaa. Allekirjoittaneelle stressitasot piirtyivät jatkuvasti erittäin alhaisina ja muun muassa töitä koko päivän tehdessäkin ne nousivat vain aavistuksen. Tämä kertoo joko allekirjoittaneen äärimmäisen rentoutuneesta mielentilasta, tai sitten sovelluksella oli haasteita mitata todellista stressiä. Mittauksen pohjalle Health -sovellus kysyy joitakin kysymyksiä, joiden avulla se todennäköisesti mukauttaa jonkinlaisen mittausalgoritmin, johon sitten käytetään syketasoja.

Viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä on käsiteltävä myös kellon unenmittaus. Mittaus toimii automaattisesti kellon vain ollessa ranteessa, kunhan se on sovelluksesta asetettu päälle. Kello tallentaa unitiedot totuttuun tapaan Health-sovellukseen, josta on mahdollista katsoa nukutun unimäärän ja heräämiskertojen lisäksi myös tarkemmat tiedot kevyen unen, syvän unen ja REM-unen määristä ja suhteista keskenään. Lisäksi Health-sovellus osaa huomauttaa, jos jokin asia unessa ei ole optimaalista. Muun muassa allekirjoittaneen vähäisesti nukutun yön jälkeen sovellus osasi kertoa nukkumaanmenoajan olleen turhan myöhäinen, minkä lisäksi syvän unen määrä oli vähäinen. Kehitysideaksi sovellus suositteli rentoutumista esimerkiksi musiikkia kuunnellen ja venytellen ennen nukkumaanmenoa.

Kaikki yllä mainitut kokemukset olivat yhteneviä niin Huawein kuin Honorinkin älykelloilla, mutta yksi iso ero kelloissa kuitenkin on – akun koko. Honorin 300 mAh:a suurempi akku selittänee myös ainakin osan kellojen välisestä paksuuserosta. Testijaksolla Huawein kelloa ei ehditty käyttää yhtäjaksoisesti akun loppumiseen saakka, mutta muutamien päivien putkeen käytetyn ajan perusteella akunkesto on erinomaisella tasolla ja kestänee ainakin viikon jatkuvasti ranteessa sykkeen mittaus ja unen seuranta ollessa päällä. Valmistaja lupaa kellolle 14 päivän akunkestoa.

Honor Watch GS Pro puolestaan ehti olla yhtäjaksoisessa käytössä täyteen lataamisesta aina akun 10 prosenttiin valumiseen saakka. Käytännössä tuo jakso oli kaksi kokonaista viikkoa, eli 14 vuorokautta. Kellossa oli päällä unen seuranta, stressinseuranta, aktiviteettimuistutukset ja jatkuva sykkeenseuranta, joka oli älykäs-tilassa, jolloin kello mittailee sykettä satunnaisesti ja sykkeen muuttuessa radikaalimmin (esim. urheilusuoritus) seuraus tarkentuu. Testijakson aikana kellolla mitattiin useita urheilusuorituksia, joista osaan käytettiin kellon sisäänrakennettua GPS:ää. Näytön annettiin sammua automaattisesti, jolloin se myös käynnistyi automaattisesti rannetta nostaessa.

Honor itse lupaa kellolleen parhaimmillaan 25 päivän akunkestoa, joskin aktiivisella käytöllä kellolle luvataan 14 päivää, johon se myös testijaksolla ylsi. Näyttöä aina päällä pitäessä akunkesto kellon mukaan puolittuu, mutta tätä ei testijaksolla käytännössä testattu.

 

Yhteenveto

Huawei Watch GT2 Pro

Kokonaisuudessaan Huawein ja Honorin kellot ovat erittäin kiinnostavia uutuuksia tämän hetken älykellomarkkinoilla, vaikka ne eivät tarjoakaan suoranaisesti mullistavia uudistuksia konsernin aiempiin malleihin nähden. Niiden ehdottomasti suurin plussa on markkinoiden parhaimmistoa edustava akunkesto, joka Honorin tapauksessa ylsi älykäs-tilassa pidetyn sykkeenmittauksen kanssa jopa kahteen kokonaiseen viikkoon. Hyvän akunkeston lisäksi myös monipuoliset ja suhteellisen hyvin toimivat terveys- ja liikuntaominaisuudet ansaitsevat kelloissa kiitosta. Erityisesti unenseuranta ja sen antama erittäin monipuolinen data osoittautuivat toimivaksi lisäksi päivittäisessä käytössä. Kuitenkin liikuntaominaisuuksien monipuolisesta ja toimivasta toteutuksesta huolimatta niille on annettava myös miinusta, sillä kelloa ei voi käyttää kolmannen osapuolen liikuntasovellusten kanssa.

Kolmannen osapuolen sovellusten puute yleisestikin on kellojen suurimpia ongelmia. Käytännössä kellon vakiosovelluskattaukseen on tyydyttävä, sillä kello ei osaa yhdistää kolmannen osapuolen sovelluksiin, eikä siihen ole mahdollista asentaa itse lisäsovelluksia. Kellot ovatkin ominaisuuskattaukseltaan tietynlainen välimalli aktiivisuusrannekkeiden ja täysiveristen älykellojen, kuten Apple Watchien ja Samsungin Galaxy Watchien väliltä. Suhteellisen toimivasta toteutuksestaan huolimatta myös Huawei Health -sovelluksesta on annettava miinusta sen käyttäjätunnuspakosta. Sovelluksen käyttöä varten on siis luotava Huawei-tili, eikä ilman tilinluontia sovellusta ole mahdollista edes käynnistää, mikä estää myös kellon yhdistämisen puhelimeen.

Fyysisiltä ominaisuuksiltaan molemmilla kelloilla on etunsa. Huawei Watch GT2 Pro tarjoaa perinteisen tyylikkään ulkonäön ja erittäin laadukkaat rakennemateriaalit. Titaanirunko, keraaminen pohja ja safiirilasi näytön suojana tekevät kellon käsituntumasta arvokkaan tuntuisen. Vedenkestävyys 50 metriin saakka mahdollistaa myös kellon käytön esimerkiksi uinnin mittaamiseen. 11,4 mm paksuudellaan se Huawei on kädessä selvästi Apple Watchia paksumman tuntuinen, mutta kuitenkin edelleen helposti totuteltavissa.

Honor Watch GS Pro

Honor Watch GS Pro puolestaan tarjoaa eräkellomaisemman ulkonäön, joka voisi olla omiaan esimerkiksi patikointiin. Polykarbonaattimuovinen ulkokuori ja muovinen pohja eivät tarjoa samanlaista glamourin- ja laaduntunnetta kuin sisarusmallinsa rakennemateriaalit, minkä lisäksi kello on tuntuvasti Huaweita paksumpi. Tästä huolimatta Honor Watch GS Pro tarjoaa monipuolisemmat suojaukset MIL-STD-810G-sertifikaatin turvin, joten kestävyyden puolesta ei siis tarvitse pelätä. Kädessä Watch GS Pro ei tunnu lopulta juurikaan Watch GT2 Prota paksummalta, sillä sen muotoilu on enemmän ainakin allekirjoittaneen rannetta mukailevaa. Kellojen välillä pohtiessa valintaan vaikuttaa myös hinta, joka on Huawein kellossa 50 euroa Honoria kalliimpi heikommasta akunkestosta huolimatta. Käytännössä akunkesto on kuitenkin Huaweissakin testijakson perusteella erittäin hyvä, joten valinta kannattaa tehdä omien ulkonäkö- tai hintapreferenssien perusteella.

Älykellomarkkinoiden muihin kelloihin verratessa Huawein ja Honorin uutuudet ovat osittain ristiriitaisessa asemassa. Älyominaisuuksien vähäisyyden myötä niiden suora vertailu Android Wear -kelloihin tai Apple Watchiin on käytännössä vaikeaa. Kiinalaisvalmistajien uutuudet eivät tarjoa yhtä monipuolisia mahdollisuuksia ilmoitusten hallintaan, eivätkä ne tue ollenkaan kolmannen osapuolen sovelluksia. Kuitenkin tämän myötä kellojen akunkesto on erinomainen ja esimerkiksi Apple Watchin kahden päivän akunkesto on suorastaan naurettavan huono Honorin kahden viikon akunkestoon verrattuna. Lisäksi Huawei-konsernin edellisen sukupolvien mallit ovat teknisesti melko samankaltaisia ja niitä on saatavilla huomattavastikin edullisempaan hintaan. Esimerkiksi tätä artikkelia kirjoittaessa Huawei Watch GT2 maksaa edullisimmilaan noin 150 euroa, Watch GT2e 120 euroa, Honor MagicWatch 2 160 euroa ja Honor Watch Magic vain 70 euroa.

Jos älyominaisuuksista on valmis tekemään kompromissin, Huawein Health-sovelluksen käyttö ei ole ongelma, eikä kellojen kautta ilmoituksiin vastaaminen ole tarpeen tarjoavat Huawein ja Honorin uudet älykellot ihan hyvää vastinetta rahalle. Erityisesti arvostelun kirjoitusaikaan voimassa olleet 195 ja 250 euron hinnat asettavat kellot todella kilpailukykyiseen markkinarakoon. Toisaalta jos kellon mallin ei tarvitse olla uusinta sukupolvea, kannattaa tarjouksessa olevia edellisten sukupolvien malleja harkita, sillä ne tarjoavat suurimmilta osin samat ominaisuudet kuin uusimman sukupolven vaihtoehdot.

Plussaa

  • Laadukkaan tuntuinen rakenne
  • Laadukas OLED-näyttö
  • Hyvin toimivat terveys- ja liikuntaominaisuudet
  • Erinomainen akunkesto

Miinusta

  • Ei mahdollista ilmoituksiin vastaamista
  • Ei tue kolmannen osapuolen sovelluksia
  • Ei synkronoi muiden sovellusten kuin Huawei Healthin kanssa
  • Huawei-tunnuksen pakotus
  • Heikohko värinä
  • Hitaahko sisäänrakennettu GPS varauksin

Huomionarvoista

  • Honor Watch GS Pron akunkesto on Huawei Watch GT2 Prota parempi
  • Harjoitteluohjelmavalikoimissa on pieniä eroja: Golf-lyönnin harjoitteluun tarkoitettu ”Harjoitusalue” on saatavilla vain Huawein kellossa. Lisäksi Huawein kellossa on ”Metsästys”-ohjelma, jonka tilalta Honorissa on ”Lasersota”

 

This site uses XenWord.
;