
NVIDIA esitteli uudet Turing-arkkitehtuuriin pohjautuvat GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimet 20. elokuuta Kölnissä Saksassa järjestetyn Gamescom-tapahtuman yhteydessä. Edellisen Pascal-sukupolven lanseerauksesta ehti vierähtää yli kaksi vuotta eikä yhtiö pitänyt mitään kiirettä uuden sukupolven julkaisun suhteen. Viime kesänä AMD:n markkinoille julkaisemat Radeon RX Vega -näytönohjaimet haastoivat NVIDIAn mallistosta GeForce GTX 1080- ja 1070-mallit, mutta niiden suorituskyky ei riittänyt haastamaan GeForce GTX 1080 Ti- tai Titan-malleja.
Aiempien suunnitelmien mukaan NVIDIAlta odotettiin Volta-arkkitehtuuriin pohjautuvia GeForce-pelinäytönohjaimia, mutta kulisseissa yhtiö valmisteli päivitettyä ja säteenseurannan kiihdytystä tukevaa Turing-arkkitehtuuria. Valitettavasti RTX-tukea ei vielä pystytä tässä vaiheessa käytännössä testaamaan sillä Microsoftilta on tulossa tuki DirectX Raytracing -rajapinnalle lokakuussa julkaistavan Windows 10 -päivityksen mukana ja sen jälkeen pelikehittäjiltä päivitykset peleihin omalla aikataulullaan.
Tutustuimme io-techissä Turing-arkkitehtuurin saloihin ja uusiin ominaisuuksiin jo uutisissamme, joten ne kannattaa lukea pohjalle ennen tätä artikkelia.
- io-tech, Katsaus Turing-arkkitehtuuriin ja GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimiin
- io-tech, Turing-arkkitehtuurin ja GeForce RTX 20 -sarjan uudet ominaisuudet ja teknologiat
Ensimmäisenä myyntiin 20. syyskuuta saapuvat suorituskykyisemmät GeForce RTX 2080- ja 2080 Ti -mallit ja edullisemman GeForce RTX 2070 -mallin myynti alkaa lokakuussa. Tällä kertaa NVIDIAn omat Founders Edition -mallit ovat tehdasylikellotettuja ja varustettu uudistetulla kahden tuulettimen jäähdytysratkaisulla. Näytönohjainvalmistajilta tulee puolestaan myyntiin ainoastaan omiin jäähdytysratkaisuihin perustuvia malleja.
NVIDIAlla on tällä hetkellä näytönohjainmarkkinoilla AMD:stä vahva niskalenkki yli 70 % markkinaosuudella. Tästä syystä uusien GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimien julkaisu ei vaikuttanut juurikaan pari vuotta vanhojen GeForce GTX 10 -sarjan näytönohjaimien hintatasoon. Uutuudet hinnoiteltiinkin surutta GeForce GTX 10 -mallien yläpuolelle. Isompia viilauksia hintoihin tuskin kannattaa odottaa ainakaan ennen kuin GeForce GTX 10 -sarjan näytönohjaimet on ensin myyty varastoista loppuun.
GeForce RTX 2080 on 2080 Ti -mallin pikkuveli ja se käyttää TU104-grafiikkapiiriä. Käytössä on 2944 CUDA-ydintä ja 256-bittisen muistiväylän jatkeena on kahdeksan gigatavua GDDR6-muistia. Suomessa reilun 850 euron hinnallaan se on noin 100 euroa kalliimpi kuin edellisen sukupolven GeForce GTX 1080 Ti eli se sijoittuu 1080 Ti:n ja 2080 Ti:n välimaastoon.
Saimme io-techin testiin MSI:ltä heti tuoreeltaan yhtiön omaan piirilevysuunnitteluun perustuvan ja omaa jäähdytysratkaisua käyttävän GeForce RTX 2080 Gaming X Trio -mallin, johon tutustumme tässä artikkelissa. Suorituskykytestit on ajettu 3820×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla ja mukana on myös tehonkulutus, lämpötila ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.
Näytönohjaimen esittely
MSI:n GeForce RTX 2080 Gaming X Trio on todella isokokoinen ja painaa jopa yli 1,5 kiloa. Pituutta näytönohjaimella on 32,7 cm, leveyttä 14 cm ja korkeutta 5,56 cm ja se haukkaa alleen emolevyltä kolme korttipaikkaa. Massiivinen yli 1,5 kg painava Tri-Frozr-jäähdytysratkaisu on varustettu kolmella tuulettimella, joiden alta pilkistää lämpöputkilla varustettu alumiinirivasto.
Myyntipakkauksen mukana toimitetaan 8-pinninen PCI Express -virta-adapteri-, ajuri-CD, pikaohjeet ja metallinen tukirauta, joka estää näytönohjainta roikkumasta ja vääntämästä emolevyn PCI Express x16 -liitintä.
Suomessa MSI:n Gaming X Trio -mallin hintataso on alkaen 900 euroa ja se on noin 40 euroa kalliimpi kuin markkinoiden edullisimmat RTX 2080 -mallit.
Näytönohjaimen takapuoli on suojattu alumiinilevyllä, joka toimii myös jäähdytyslevynä ja on grafiikkapiirien ja muistien kohdalta kontaktissa piirilevyyn lämpötyynyjen kautta.
Piirilevy on varustettu kahdella 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä ja MSI ilmoittaa näytönohjaimen tehonkulutukseksi 260 wattia. NVIDIA ilmoittaa GeForce RTX 2080 -referenssisuunnitelman tehonkulutukseksi 215 wattia ja sen oma Founders Edition -malli on varustettu 6- ja 8-pinnisillä PCIe-virtaliittimillä. Virtalähteeksi suositellaan 650-wattista mallia.
Gaming X Trio -näytönohjaimen virransyöttö on yhteensä 12-vaiheinen, josta 10 vaihetta on pyhitetty grafiikkapiirille ja kaksi vaihetta muisteille.
MSI:n Gaming X Trio -malli on varustettu kolmella DisplayPort-liittimellä sekä HDMI- ja USB Type-C -liittimillä.
Turing-grafiikkapiirien näyttöohjain tukee DisplayPort 1.4a -standardia ja VESA:n Display Stream Compression 1.2 -pakkausta, mitkä yhdessä mahdollistavat 8K-resoluution 60 hertsin virkistystaajuudella. Näyttöohjain kykenee ajamaan maksimissaan kahta 60 hertsin 8K-näyttöä samanaikaisesti. Uutta on myös näyttöohjaimen tuki USB-C-liittimellä toteutetulle VirtualLinkille, joka on uusi avoin standardi virtuaalilaseille, jonka tavoitteena on tehdä johtohärdelleistä loppu hoitamalla yhteys yhdellä kaapelilla.
Näyttöliittimien vierestä löytyy uusi NVLink-liitin, joka mahdollistaa kahden GeForce RTX 2080 -näytönohjaimen SLI-konfiguraation. GeForce RTX 2080:n TU104-grafiikkapiirissä on käytössä yksi NVLink-linkki, jonka nopeus on 25 Gt/s per suunta.
MSI:n yli kaksi korttipaikkaa haukkaava Tri-Frozr-jäähdytysratkaisu on massiivisen kokoinen ja näytönohjain painaa jopa 1546 grammaa. Grafiikkapiiri on kontaktissa nikkelöityyn kuparilevyyn ja sen läpi kulkee seitsemän lämpöputkea kahteen erilliseen jäähdytysrivastoon. Yksi lämpöputkista on 8 mm ja kuusi muuta 6 mm paksuja. Vakiotahna vaikutti hyvälaatuiselta ja melko juoksevalta. GDDR6-muistipiirejä jäähdyttää puolet piirilevyn etupuolesta peittävä alumiinilevy, joka samalla tukevoittaa rakennetta. Virransyöttöä jäähdytetään jäähdytysrivastoon liitetyllä nikkelöidyllä kuparilevyllä johon MOSFET-transistorit, draiverit ja ohjainpiirit ovat kontaktissa lämpöäjohtavien tyynyjen kautta.
GeForce RTX 2080:ssä on käytössä Turing-arkkitehtuuriin perustuva TU104-grafiikkapiiri, joka rakentuu kuudesta Graphics Processing Clusterista (GPC), joista jokaisella on oma rasteroija (Raster engine).
NVIDIA on uusinut Turing-arkkitehtuurissa TPC- (Thread Processing Cluster) ja SM-yksikköjen (Streaming Multiprocessor) rakennetta rajulla kädellä. TPC-yksiköissä on Pascalin yhdestä poiketen nyt kaksi SM-yksikköä ja kussakin SM-yksikössä on nyt 64 INT32- ja 64 FP32-CUDA-ydintä, 8 Tensori-ydintä ja yksi RT-yksikkö sekä neljä teksturointiyksikköä.
GeForce RTX 2080:n TU104-grafiikkapiirissä ei ole käytössä kaikki CUDA-ytimet, vaan NVIDIA on kytkenyt yhden TPC:n eli 128 CUDA-ydintä pois käytöstä. Tämän seurauksena TU104:ssä on aktiivisena 2944 CUDA-ydintä, 46 ROP-yksikköä ja 184 teksturointiyksikköä. RT-ytimiä on käytössä 36 ja Tensor-ytimiä 368 kappaletta.
TSMC:n 12 nanometrin prosessilla valmistettava TU104 rakentuu 13,6 miljardista transistorista ja piisirun pinta-ala on noin 545 neliömillimetriä. Kyseessä on siis selvästi kookkaampi piiri kuin GeForce GTX 1080:n GP104 ja se on myös isompi kuin GeForce GTX 1080 Ti:n GP102.
- TU104: 13,6 miljardia transitoria, 545 mm2
- GP104: 7,2 miljardia transitoria, 314 mm2
- GP102: 12 miljardia transitoria, 471 mm2
MSI:n RTX 2080 -testinäytönohjaimessa oli käytössä grafiikkapiirin TU104-400A-A1-versio, joka on valmistettu tämän vuoden 31. viikolla eli elokuun alussa. NVIDIA myy näytönohjainvalmistajille Turing-grafiikkapiireistä kahta eri versiota, jotka ovat perusversio ja ylikellotettava A-versio. Käytännössä näytönohjainvalmistajat joutuvat tilaamaan erikseen grafiikkapiirien perusmalleja näytönohjaimiin, joita ei ole ylikellotettu tehtaalla, ja A-versiota tehtaalla ylikellotettuihin versioihin. Oletettavasti A-mallit ovat hinnoiteltu kalliimmaksi näytönohjainvalmistajille.
GeForce RTX 2080:ssä on käytössä 256-bittinen muistiväylä ja kahdeksan gigatavua 14 Gbps:n nopeudella toimivaa uuden sukupolven GDDR6-muistia. MSI:n RTX 2080 -näytönohjaimessa oli käytössä Micronin valmistamat piirit (datasheet) ja ne toimivat speksatulla 14 Gbps:n nopeudella, jolloin muistiväylän kaistanleveys on 448 gigatavua sekunnissa.
GPU-Z-ohjelman uusin 2.11.0-versio tunnistaa GeForce RTX 2080:n tiedot lähes oikein. MSI:n Gaming X Trio -malli on asetettu toimimaan TU104-grafiikkapiirin osalta 1515 MHz:n perustaajuudella ja 1860 MHz:n Boost-taajuudella. Grafiikkapiirin käyttöjännite rasituksessa oli 1,031 volttia.
Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus asettui 3D-rasituksessa 1935 MHz:iin välimaastossa ja grafiikkapiirin lämpötila nousi parissa minuutissa 68 asteeseen. Monitorointiohjelmat eivät vielä osanneet tallentaa tuulettimen kierrosnopeutta, joten se jäi kuvaajasta pois.
Testikokoonpano
Suorituskykytesteissä vertailukohtina ovat mukana GeForce GTX 1080 ja 1080 Ti sekä AMD:n leiristä Radeon RX Vega 64. Koska testiin saapui MSI:n custom-malli GeForce RTX 2080:stä, ajettiin myös vertailutulokset GeForce GTX 10 -sarjan custom-malleilla.
Testit ajettiin 3860×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla. GeForce RTX 2080:llä oli käytössä 411.51-ajurit ja GeForce GTX 1080:llä ja 1080 Ti:llä uusimmat viralliset 399.24-ajurit. AMD:n Radeon RX Vega 64:llä oli käytössä uusimmat Adrenalin Edition 18.9.1 Optional -ajurit.
Hintataso Suomessa 19.9.2018
- NVIDIA GeForce GTX 1080: alkaen 519 €
- AMD Radeon RX Vega 64: alkaen 589 €
- NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti: alkaen 740 €
- NVIDIA GeForce RTX 2080: alkaen 859 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kaksi 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi vesijäähdytetty Intelin 6-ytiminen Core i7-8700K -prosessori asennettuna ASRockin Z370 Taichi -emolevylle ja 16 gigatavua DDR4-3200-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 10 Pro asennettuna Kingstonin 480 gigatavun M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin HX-virtalähde.
- Intel Core i7-8700K (6/12 ydintä/säiettä, Turbo 4,7 GHz)
- ASRock Z370 Taichi (Intel Z370)
- 16 Gt AORUS RGB Memory 3200 MHz (16-18-18-36)
- Kingston 480 Gt HyperX Predator PCIe M.2 SSD
- Kingston 960 Gt HyperX Savage SSD
- Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
- Cooler Master MasterLiquid Maker 240 -vesiijäähdytys prosessorille
- Corsair HX1000 (1000W)
- Microsoft Windows 10 Pro 64-bit
GeForce 411.51 -ajurit:
- MSI GeForce RTX 2080 Gaming X Trio
GeForce 399.24 -ajurit:
- Asus ROG-STRIX-GTX1080TI-O11G-GAMING
- Asus ROG STRIX-GTX1080-A8G-GAMING
Adrenalin Edition 18.9.1 Optional -ajurit:
- AMD Radeon RX Vega 64
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja 99. persentiili.
99. persentiili (99th percentile) ilmoittaa muuttujan arvon, jota parempia ovat 99 % arvoista. Yksinkertaistetussa esimerkissä on 100 mitattua arvoa, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen. 99. persentiili jättää huomioimatta huonoimman eli 100. arvon ja ilmoittaa 99. parhaimman arvon. Käytännössä 60 sekunnin aikana renderöidään tuhansia ruutuja.
Kyseessä ei ole siis perinteinen ruudunpäivitystesteissä esitetty minimiarvo, joka voi olla vain yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu ja poikkeustapaus, vaan minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja on jätetty huomioimatta.
Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla
Battlefield 1:ssä Asuksen GTX 1080 Ti ja MSI:n RTX 2080 olivat käytännössä tasoissa noin 77 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella.
MSI:n RTX 2080 oli noin 41 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Myös Far Cry 5:ssä MSI:n RTX 2080 ja Asuksen GTX 1080 Ti olivat kahden FPS:n sisässä toisistaan ja eroa syntyi 2080:n hyväksi noin 3 %.
MSI:n RTX 2080 oli noin 33 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Uudessa Tomb Raiderissa MSI:n RTX 2080 oli selvästi suorituskykysempi noin 10 FPS:n eli 14 % erolla Asuksen GTX 1080 Ti:hin verrattuna.
MSI:n RTX 2080 oli noin 53 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Deus Ex:ssä MSI:n RTX 2080 ja Asuksen GTX 1080 Ti olivat jälleen kahden FPS:n sisässä toisistaan ja eroa syntyi 2080:n hyväksi noin 3 %.
MSI:n RTX 2080 oli noin 35 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Suorituskykytestit 2560×1440-resoluutiolla
Myös 2560×1440-resoluutiolla MSI:n RTX 2080 ja Asuksen GTX 1080 Ti olivat Battlefield 1:ssä käytännössä tasoissa noin kolmen FPS:n eli vajaa kolmen prosentin erolla toisistaan.
MSI:n RTX 2080 oli noin 36 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Samoin Far Cry 5:ssä MSI:n RTX 2080 ja Asuksen GTX 1080 Ti olivat 2560×1440-resoluutiolla tasoissa.
MSI:n RTX 2080 oli noin 24 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Tomb Raiderissa MSI:n RTX 2080 oli 5 FPS:ää eli noin 6 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080 Ti.
MSI:n RTX 2080 oli noin 40 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Deus Ex:ssä MSI:n RTX 2080 ja Asuksen GTX 1080 Ti olivat tasoissa.
MSI:n RTX 2080 oli noin 33 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Suorituskykytestit 1920×1080-resoluutiolla
Full HD -resoluutiolla tilanne säilyi Battlefield 1:ssä käytännössä tasoissa ja eroa oli 3,4 FPS:ää eli noin 2 % RTX 2080:n hyväksi.
MSI:n RTX 2080 oli noin 33 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Far Cry 5 ei enää suorituskyvyn osalta kunnolla skaalaudu Full HD -resoluutiolla ja kaikilla näytönohjaimilla erot ruudunpäivitysnopeudessa ovat yksittäisiä prosentteja.
Tomb Raiderissa Full HD -resoluutiolla MSI:n RTX 2080 oli 9,3 FPS:ää eli noin 8 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080 Ti.
MSI:n RTX 2080 oli noin 35 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Deus Ex:ssä edelleen Full HD -resoluutiolla MSI:n RTX 2080 ja Asuksen GTX 1080 Ti olivat tasoissa.
MSI:n RTX 2080 oli noin 24 % suorituskykyisempi kuin Asuksen GTX 1080.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Etech PM-300 -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä.
MSI:n Gaming X Trio -kokoonpanon tehonkulutus oli 17 wattia alhaisempi kuin Asuksen GTX 1080 Ti:llä ja 22 wattia alhaisempi kuin Radeon RX Vega 64:llä.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin NVIDIAn näytönohjaimilla MSI:n Afterburner-ohjelmalla ja AMD:n näytönohjaimilla ajureiden Wattman-välilehden monitorointityökalulla. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä.
MSI:n Gaming X Trion TU104-grafiikkapiiri toimi 3D-rasituksessa 69-asteisena eli testijoukon viileimpänä. MSI:n massiivinen Tri-Frozr-jäähdytysratkaisu oli noin 300 grammaa painavampi kuin Asuksen GTX 1080 Ti:ssä, joka sekin on todella kookas.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Huom! Melu on logaritminen suure, jonka yksikkö on desibeli (dB). 3 desibelin muutos tarkoittaa melutason kaksinkertaistumista ja 10 desibelin muutos melutason kymmenkertaistumista. Tuulettimen melu voi olla silti häiritsevää, vaikka mitattu desibeliarvo jäisi alhaiseksi. Jokaisella tuulettimella on omanlainen äänensävy, joka on seurausta tuulettimen rakenteesta, kuten lavoista, moottorista ja osien laadusta.
MSI:n isokokoinen Tri-Frozr-jäähdytys piti TU104-grafiikkapiirin lämpötilan alle 70 asteessa, mutta samalla se oli erittäin hiljainen ja tuulettimet kehräsivät noin 1300 RPM:n kierrosnopeudella. Subjektiivisesti arvoiden MSI:n GeForce RTX 2080 Gaming X Trio oli käytännössä lähes äänetön, kun Asuksen Strix GeForce GTX 1080 Ti:tä voisi kuvailla todella hiljaiseksi.
Ylikellotustestit
NVIDIA on lisännyt Turing-arkkitehtuuriin rajapinnan, joka mahdollistaa ohjelmallisesti grafiikkapiirin ylikellotuspotentiaalin analysoimisen. EVGA:n Precision X1 -ohjelman beta-versiota löytyi automaattinen OC Scanner -ylikellotusominaisuus, mutta suoritimme testit kuitenkin perinteiseen tapaan omin käsin.
Ylikellotustestissä MSI:n GeForce RTX 2080 Gaming X Trio -näytönohjain oli asennettuna suljetun kotelon sisälle. Power- ja Temp Target- eli tehonkulutuksen ja lämpötilan ylärajat maksimiin ja tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.
Alustavissa ylikellotustesteissä MSI:n GeForce RTX 2080 ylikellottui TU104-grafiikkapiirin osalta 1990 MHz:n Boost-taajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus oli 3D-rasituksessa noin 2035-2050 MHz. GDDR6-muistit venyivät vakaasti ilman grafiikkavirheitä 16 Gbps nopeudelle.
Testikokoonpanon tehonkulutus nousi MSI:n RTX 2080 ylikellotettuna 332 watista 352 wattiin eli 20 wattia. TU104-grafiikkapiirin lämpötila pysyi ylikellotettuna samana kuin vakiona eli 69 asteessa, mutta melutaso nousi 35,4 desibelistä 37,2 desibeliin. Subjektiivisesti arvioiden näytönohjaimen melutaso ylikellotettuna säilyi edelleen hyvin hiljaisena.
Ylikellotettuna MSI:n RTX 2080 oli Tomb Raiderissa 7,5 FPS:ää eli noin 9 % suorituskykyisempi kuin vakiona.
Loppuyhteenveto
NVIDIAn uudet GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimet esiteltiin kuukausi sitten, jolloin ne tulivat myös kuluttajien ennakkotilattavaksi ilman konkreettista tietoa pelisuorituskyvystä. Nyt median omat tulokset ovat vihdoin julki ja jälleenmyyjät saavat toimittaa näytönohjaimia kuluttajille, jos niitä on saatu varastoon asti. NVIDIA ilmoitti, että 2080 Ti -mallin toimituksissa saattaa esiintyä viivästyksiä ja ennakkotilanneet voivat odottaa toimituksia 20. – 27. syyskuuta välisenä aikana.
io-techin testiin ensimmäisenä saapui GeForce RTX 2080 -malli, mutta testaamme heti perään myös suorituskykyisemmän GeForce RTX 2080 Ti -lippulaivamallin.
Testiimme saapui MSI:n omaan piirilevysuunnitteluun ja jäähdytysratkaisuun perustuva tehdasylikellotettu GeForce RTX 2080 Gaming X Trio -malli, joka on varustettu massiivisella yli 1,5 kg painavalla jäähdytysratkaisulla ja kolmella tuulettimella. Kyseessä on todennäköisesti yksi isokokoisimmista näytönohjaimista, jonka allekirjoittanut on koskaan testannut.
900 euron hinnalla kyseessä on suurin piirtein saman hintainen näytönohjain kuin verrokkina ollut Asuksen Strix-mallinen GeForce GTX 1080 Ti. Edullisimmillaan GeForce GTX 1080 Ti -näytönohjaimia saa tällä hetkellä noin 750 euron hintaan. Suorituskyvyn osalta Asuksen GTX 1080 Ti ja MSI:n RTX 2080 olivat testeissä hyvin tasaväkiset, mutta tuoreessa Shadow of the Tomb Raiderissa RTX 2080 veti pidemmän korren. On myös muistettava, että RTX 2080 tarjoaa uusina ominaisuuksina RT-ytimet säteenseurannan kiihdytykseen sekä tekoälyä hyödyntävän DLSS- eli Deep Learning Super Sampling -reunojenpehmennyksen, joista on iloa päivityksen turvin kourallisessa nykyisistä peleistä sekä tulevaisuuden peleissä.
MSI RTX 2080 Gaming X Trio -kokoonpanon tehonkulutus oli 17 wattia alhaisempi kuin Asuksen Strix GTX 1080 Ti:llä ja massiivisen jäähdytysratkaisunsa ansiosta sen lämpötila 3D-rasituksessa pysytteli alle 70 asteessa ja melutaso oli käytännössä lähes olematon.
Alustavissa ylikellotustesteissä MSI RTX 2080 Gaming X Trio venyi TU104-grafiikkapiirin osalta 3D-rasituksessa noin 2050 MHz:n todelliselle kellotaajuudelle ja GDDR6-muistit 16 Gbps:n nopeudelle. Ylikellotettuna RTX 2080:n suorituskyky parani Tomb Raiderissa noin 9 %. Ylikellotusten myötä näytönohjaimen tehonkulutus nousi 20 wattia, massiivinen jäähdytysratkaisu piti grafiikkapiirin lämpötilan samassa 69 asteessa kuin vakiona, mutta melutaso nousi vajaalla kahdella desibelillä. Näytönohjain oli ylikellotettunakin todella hiljainen.
Allekirjoittaneen mielestä MSI:n GeForce RTX 2080 Gaming X Trio oli varsin vakuuttava esitys. En ole vielä muita RTX 2080 -näytönohjaimia päässyt testaamaan, mutta tässä oli noin 900 euron hinnalla vain 40 € ekstraa halvimpiin 2080-malleihin verrattuna, suorituskyky kohdillaan tehdasylikellotusten myötä, 3D-rasituksessa kortti oli lähes äänetön ja RGB-valaistuskin ihan näyttävästi toteuttu. Ainoa mieleen tuleva miinus on jättiläismäinen koko, joka saattaa aiheuttaa joissain koteloissa tilaongelmia.
Nykyisessä kilpailutilanteessa NVIDIA pystyi hinnoittelemaan uudet GeForce RTX 2080- ja 2080 Ti -näytönohjaimet edellisen sukupolven GeForce GTX 10 -sarjan mallien yläpuolelle ja varmistamaan uutuusnäytönohjaimistaan maksimaalisen tuoton. Normaalissa ja terveessä tilanteessa vanhojen näytönohjaimien hintoja olisi laskettu, varastot tyhjennetty ja uutuudet julkaistu vanhojen hinnoilla. Nyt kuitenkin GeForce-lippulaivanäytönohjainten hintataso pomppasi kertaheitolla vajaasta tuhannesta eurosta jopa 1500 euroon.
Näytönohjainmarkkinat jatkavat NVIDIAn komennossa ainakin ensi vuoteen asti, jolloin AMD:lta odotetaan 7 nanometrin grafiikkapiirejä Vega- tai Navi-arkkitehtuurilla tai vuoden 2020 loppuun asti, jolloin Inteliltä odotetaan ensimmäistä erillisnäytönohjainta.
Tuottaa lämpöä vähemmän/kuluttaa vähemmän virtaa joka aina hyvä juttu.
Testikokoonpanon tehonkulutus nousi MSI:n RTX 2080 ylikellotettuna 332 watista 352 wattiin eli 20 wattia. TU104-grafiikkapiirin lämpötila pysyi ylikellotettuna samana kuin vakiona eli 69 asteessa, mutta melutaso nousi 35,4 desibelistä 37,2 desibeliin. Subjektiivisesti arvioiden näytönohjaimen melutaso ylikellotettuna säilyi edelleen hyvin hiljaisena.
Kilpailijoiden vastausta odotellessa sekä toivoessa, että saataisiin jotain järkeä tähän hintakehitykseen. Toivottavasti MAD panostaa seuraavassa generaatiossa enemmän teknisiin parannuksiin, vähemmän suun soittamiseen/markkinointiin/ei oon-myymiseen. Tällä hetkellä Nvidialla on selvä "shut up take my money"-meininki.
Katselin ruudunpäivitysnopeuksien jakaumien vertailua. RTX näyttää tarjoavan epätasaisempaa jakaumaa kuin 1080 sarja. Lieneekö ajuri-/pelioptimointi vielä vaiheessa vai onko tuo ihan arkkitehtuurin ominaisuus?
Juu ei taida olla optimointi kaikissa tapauksissa vielä ihan kohdillaan 😀
Sinällään ihan mielenkiintoisia uutuksia. Pakko vaan silti ”ihmetellä” noita hintoja….siis 1080ti tasoinen kortti ja hinta 900 nurkilla, ja siitä sitten vielä sitä parasta rautaa karkeesti 1500 egellä, jolla saa tällä hetkellä jo melko hulppean pelikoneen, varsinkin käytettynä. Tottakai firma maksimoi tulonsa jne., mutta eikö tosiaan kuluttajilla tule koskaan seinä vastaan näissä ? Ei ole kauaa aikaa, että sen huippuohjaimen sai yleensä sillä 500e ja nyt todella lyhyessä ajassa on hinta kolminkertaistettu ??
Harmi, ettei toistaiseksi AMD:ltä saa mitään kilpailua tähän. Ei voi ymmärtää myöskään sitä, että jotkut kiven kovaa hehkuttavat vain yhden näytönohjainvalmistajan mukana ja haukkuvat toista, toivoen sen menevän konkurssiin pikimmiten. Kilpailu markkinoilla kait kuitenkin on meille kuluttajille se ylivoimaisesti paras ratkaisu kaikin puolin, jos verrataan esimerkiksi siihen, miten mahtavaa oli kun vihdoin Ryzenit tulivat markkinoille ja Intelinkin oli vihdoin pakko vähän tsempata 5 vuoden kuluttajien silmille kusemisen jälkeen. Toivottavasti sama käy NVIDIALLE jonain päivänä.
Tiedä nyt pitääkö tuokaan nyt ihan paikkaansa, testaat suljtulla W1zzard luultavasti avoimessa. Tpun gtx1080ti FE revikassa kellot on keskimäärin olleet 1.78GHz. Toki W1zzard on nuo kellot ottanut 1080p resolta eli ehkei se gpu kuorma ole vielä maksimissaan ja kellot siksi noin ylhäällä. Vastaavasti rtx2080fe revikassa kellot olleet samalla resolla 1.9GHz. Jonkinlainen kellokuvaaja testi peleistäsi olisi hyvä lisä Sampsankin testeihin näin vinkkinä.
780 Ti ja 980 ero jotain 6%, eli aika samoissa mennään tääs. Huudeltiinko tuon 980 aikaan kanssa floppia?
Tässä aika mukavasti uusia ominaisuuksia.
980 500€, 2080 950€.
Nopealla viiden pelin vilkaisulla, neljästä noista 1080Ti:n tulokset ovat tippuneet 2080 revikkaan. Joissakin huomattavasti.
Sitä että noi tulokset on jonkun skriptin ajamat ja testaajalla ei ole käytännön tasolla hajuakaan miten testit meni, kunhan on vaan kortti isketty kiinni testikokoonpanoon, painettu START ja odotettu pari tuntia? :comp:
Ei nämä ole suorituskyvyn takia huonoja vaan hinnan. Jos RTX2080 maksaisi vaikka 600€ niin sehän olisi varsin mainio kortti. 700€ hinnallakaan ei olisi varmaan hirveästi valittamista. 900€ hinta taas on liikaa 80-tason kortille.
Miksi sitten puhutaan flopista, kun kyse on vain korkeasta hinnasta? (Hinta todellakin on järjetön, itse tosin en maksaisi edes viittäsataa näytönohjaimesta, pihi kun olen…)
Ihmiset tuntuvat siirtävän omat antipatiansa näiden korttien tehon arviointiin. Hieman väsynyttä omasta mielestäni, ihan samanlaista kuin EA-ulina (samat ulinat oli kyse mistä tahansa EA:han liittyvästä).
Ominaisuuksiltaan nämä ovat mielenkiintoisia, eika tehokaan poikkea tavanomaisesta kehityskäyrästä (Pascalissa olikin iso hyppäys, mutta taisi olla enemmän poikkeus ja eikö nekin maksaneet suhteessa enemmän taas?).
Itseäni kiinnostaa tulevaisuus näissä, harmi että moni ei tunnu välittävän kehityksestä tippaakaan, haluavat vain menon jatkuvan samanlaisena ikuisesti (tehon nousu ei ole kehitystä jos innovaatioita ei muuten tapahdu, omasta mielestäni). Nämä ovat hyvä alku, ensi kerralla halvempaa ja aavistuksen nopeampaa ja hyvä tulee.
io-techin artikkeliin nyt päivitetty MSI:n GeForce RTX 2080 Gaming X Trion purkukuvat:
Asuksen ROG Strix RTX 2080 Ti OC huomenna täällä meillä käsissä :tup:
Järjellinen syy on kilpailun puute ja lähes monopoliasema markkinoilla.
Onhan näissä potkua ja jos raytracing otetaan huomioon, niin nämähän pyyhkivät kaikilla muilla lattiaa. Vielä siitä vain ei ole hyötyä. Tehokkuus on suhteellista. Turingissahan on myös uusia ominaisuuksia, joita mikään peli ei vielä hyödynnä.
Melkoisen epäonnistunut julkaisu, tai no aikahan sen näyttää miten markkinointi on hoitanut homman kotiin. 🙂
Aiemmin ollaan saatu reilu muutos arkkitehtuuriin jos parempi valmistustekniikka ei ole ollut valmiina, kuten maxwellin ja pascalin kanssa kävi. Molemmilla kerroilla myös tuotekatalogian toiseksi nopein kortti on ollut noin 30% nopeampi kuin edelisen sukupolven lippulaivamalli, jolloin hinnan nousun jollain tasolla ymmärtääkin(vaikkakin aiemmilla kerroilla kyseessä on ollut huomattavasti pienempi piiri ja näin ollen halvempi kortti valmistaa).
Nyt kun ei ole uutta valmistustekniikkaa tarjolla ja arkkitehtuuri ei selkeästi ole juurikaan edeltäjää parempi, yritetään kalastella asiakkaita jollain kortin kyykkyyn polkevilla uusilla efekteillä. Kiitos ei kun hintakin nousee ihan liikaa siinä samlla ja se hyöty siitä realisoituu vaan ja ainoastaan nvidian pankkitilillä.
Nerokasta sanoisinko jos onniustuvat tälläkin kertaa repiä uudet huipputulokset korttien myynnissä, kun ottaa huomioon, että ensi vuonna voidaan sitten julkaista 7nm tekniikalla valmistetut uudet mallit, jotka tulevat olemaan paljon halvempia valmistaa kuin nykyiset ja keskitason kortit tulee pesemään lattioita näillä uusilla RTX sarjan korteilla.
Tähän sellainen korjaus että Pascal-arkkitehtuuri ei itsessään tuonut juuri yhtään suorituskykyparannusta, vaan se selittyi lähes yksinomaan uuden valmistusprosessin mahdollistaman korkeamman kellotaajuuden sekä lisääntyneen yidnmäärän ansiosta, Turing-arkkitehtuuri tuo oikeasti suorituskykyparannusta, eli on selkeästi edeltäjäänsä parempi kuin mitä Pascal oli Maxwellia.
Tätä minä pahoin pelkäsin. Hirveet myynti ja markkinapuheet nvidialta ja loppujen lopuksi aika tuhnu tuli.
Noh, eipä tässä ole kiirettä päivitellä nykyistä korttia noilla hinnoilla.
Noille piireille on todennäköisesti paljon enemmän kysyntää ammattilaispuolella kuin aiemmin eli näin sivutuotteena voivat julkaista kalliita pelikortteja. Sinällään en ihmettelisi että jäävät lyhytikäisiksi tuotteiksi nämä. Edellisen kerran kun nvidia joutuin repäisemään die shrinkin oli 65nm gtx280 -> 55nm gtx285, eroa noiden välillä ajallisesti oli puolivuotta(Tosin silloin oli oikeasti kilpailuakin). Eli jos pitäisi arvata ~vuosi tästä ja shrinkatut tuotteet markkinoille malliin 12nm rtx 2070 -> 7nm rtx 3060, rtx 2080 -> 7nm RTX 3070 – pari SM:ää, täyspiiri sitten rtx 3080 ja 16Gbps muistit, rtx 3080ti sitten mahdollisesti täyspiiri 102:sta ja ne 16Gbps muistit.
Suvereenisti nopein kortti markkinoilla ja "tuhnu" ja epäonnistunut julkaisu? Sen lisäksi ensimmäiset kortit jotka toteuttavat MS:n DX12 DXR API:n jollain järjellisellä tavalla ja nopeudella.
Viimeksi kun AMD julkaisi hienosti DX12:sta tukevat kortit oli kauhea hehkutus siitä kuinka nämä kortit ovat nyt enemmän future proof jne. Nyt kun Nvidia julkaisee DXR-apia kunnolla tukevat kortit, niin kyseessä on typerä ja turha lisäfeature…
Se hinta nyt vain sattuu olemaan olennainen osa kokonaisuutta. Pelkästään tarjolla olevaa tekniikkaa ja ominaisuuksia tarkastellen tuote on todella hyvä, kokonaisuutena tarkasteltuna julkaisussa ei ole järkeä kovan hinnan takia.
No mutta sehän nyt on aivan henkilökohtainen asia jokaiselle, eikä mikään kiveen hakattu totuus joka pätee jokaiselle käyttäjälle samanlaisena.
Omassa lähikaupassa RTX2080:sestä joutuu maksamaan n. 100-120e enemmän kuin GTX1080Ti:stä. Minusta se on ihan järkevä investointi jos aikoo käyttää korttia yhtään pidempään. Pääsee sentään testailemaan niitä DXR-featureita sitä mukaa kun niitä alkaa ilmestyä.
@sampsa Koskahan testi penkkiin saataisiin joku muu kuin referenssi Vega 64?
Ainakin Pascal-julkaisun aikaan GTX970 oli jo tuon verran GTX780Ti nopeampi ja GTX980 oli jo selkeästi edellä:
NVIDIA GeForce GTX 1080 8 GB Review
Kannattaa huomata, että aikaisemmin sai käytännössä aina uusien tuotteiden julkaisussa enemmän suorituskykyä samalla rahalla, kun nyt on ollut aika pitkä sykli GTX1080 ja GTX2080 välillä ja perf/$ on huonontunut, käytössä on edelleen käytännössä sama valmistusprosessi, muistiakin korteissa on saman verran jne. Ainoa ekstra mitä käyttäjä saa halvempaan 1080Ti korttiin verrattuna on lupaus jostain hienoista grafiikkaominaisuuksista, jotka eivät välttämättä edes jaksa GTX2080 kortilla pyöriä, kun GTX2080Ti kortillakin on ongelmia 1080p 60fps saavuttamisessa tähän mennessä esitellyissä peleissä.
Tämä on mielestäni selvästi huonoin launchi NVIDIA:lta sitten GTX260/280 alkuperäisen hinnoittelun, mutta tällä kertaa ei ole mitään korjausliikettä odotettavissa, koska kilpailua ei ole, kun AMD päätti hirttäytyä tuohon GCN-arkkitehtuuriin.
Kyllä mulla on tuo Asuksen Vega 64, mutta suorituskyvyn suhteen se oli silloin kuin testasin sen niin aikalailla samaa tasoa referenssin kanssa.
Ihan linjassa tämä oli rtx 2080 1080ti tehoinen. Toki hintaa tullut lisää. Jos amd ei lyö pöytään jotain kilpailevaa korttia niin saattaa mennä se pari vuotta taas että uudet kortit tulee.
Toki dlss vai mikä se nyt oli voi nostaa fpssää ja näyttää hyvältä. Ois kyllä ollut hyvä että noita uusia ominaisuuksia olisi päässyt näihin revikoihin mukaan.
Se on kustanus ja itsensä kansa kilpailu kysymys kun
Jos GTX1080 jäisi se voisi kilpailla RTX2070 kortin kansa ja siten syödä RTX2070 kortien myyntiä)
Sitten on se että GTX1070 malleja tehdessä voi pihdata muisteista virransyötön komponenteista jne enempi kuin GTX1080 mallieissa ei vaikka piiri on sama voi GTX1070 korteilla ehkä tehdä paremmman katteen kuin GTX1080 korteilla (kun se RTX2070 määritää GTX1080 korttien maksimihintatason).
~1kk sitten Nahkatakin esittelyn jälkeen ennakkotilaamaani Zotacin tykein kortti lähetetty tänään ennen aamu 9, toivottavasti kerkiää huomis-illaksi tulla.
Juu jos Vega64:n saisi sillä hintataoslla joitlla korteja aikaisemmin sai tässä kortin ikävaiheessa ts alle sen alkuperäisen MRSP:n olisi Vega64 ihan järkiperäinen ostos tällähetkellä.
Ei tarvi odottaa niin pitkään kun se AMD:n Nvai (joka menee konsoleihin) tulee myäs PC näytönohjaimiin.
Ainut kysymys on se että kuinka se Havi pärjää säteenseurannassa Nviidan tarjokakita vastaan, normi pelitehohan näissä Nvidian 2000 sarjan piireissä ei ole niin poikkeukselline että silläsaralla se Navi voi olla hyvinkin kiplailukykyinen.
Lähdettä tuolle että Navi on vain GCN+ ja HBM+ muiteila kun väitteesi on päinvastainen kakkeen muuhun mitä on Navista kuulunut tähänmennessä.
780Ti vs 0980 hintaero oli aivan eritasola kuin on 1080Ti vs 2080 hintatason ero.
Juu Nvidian korttien tuloksen on petrinteisesti alkaneet laskea siinävaiheessa kuhn ne alkaa lähennellä myynti-ikänsä loppupäätä.
Juuri luin vegan osiosta että hintaa olisi viilattu. Kuulemma alle 500€ saa 64:ta :tup:
Juu jos niitä sitten löytyy kaupoista ihan oikeasti niin ne saatta olla järkeviä ostoksia Freesync näytön omistajille näillähinnoilla, varsinkin kun AMD sitkeästi väitää että uutta pelikortimallia ei tehopäähän tule aivan heti ts se on Vega64 edulisesti tai odota n. vuosi.
Valitettavasti tuo ei selitä testitulosten laskua vanhoissa peleissä. Uusien korttien optimoinnin ei pitäisi pudottaa vanhojen korttien tulosta.
TPU:n foorumeille kirjoitinkin että tekisipä AMD taas samat mitä HD 4800:n kanssa, suorituskyky 10-20% heikompi mitä GTX 200-sarja, mutta hinnat alle puolta halvemmat.
Testit ajettu uusiksi eri kokoonpanolla mahdollisesti eri kohdasta, pelit päivittyneet, ajurit päivittyneet. Ja sitten vielä spectre, meltdown pätchit ym. ym. Eli fps:n vertailu samankin saitin eri testien välillä on todella turhaa, jos setuppi ei ole pysynyt täysin samana.
Vegojen kanssa ei vain voi tehdä radikaalia hinnanleikkausta kun niissä on vieläkin ne HBM2 muistit joidenh innat on vieläkin korkealla eli radikaalihinanleikaus veisi katteet palkkaselle.
Jep. Sepä se!
Mutta onhan sitä ennenkin valitettu sitä että uusi kortti on liian kallis edelliseen sukupolveen. Mutta sillon yleensä edellisen sukupolvi on ollut jo kohtuu edullisesti poistomyynnissä. Nyt ei ole vielä isosti sitä näkynyt, meinaan edellisen sukupolven hinnan romahdusta.
Mutta kyllä tämä kännykän myynnin nykytrendejä treilaa ihan mukavasti… hintaa lisää ihan reippaasti…
Ei noi turhia ole, mutta se on kyllä totta että seuraava sukupolvi ehtii markkinoille ennenkuin noita ominaisuuksia aletaan vähänkään enempää näkemään peleissä.
Mutta niinhän se meni DX12 kanssa. Meni useampia vuosia ennenkuin isossakin alkoi tukea tulla. Tai ei se tessalaationkaan alku mitenkään hirveän hääppöiset ollut, mutta pikkuhiljaa siitäkin tuli mainstreamiä.
Eli molemmat näkökulmat lavat oikeita, riippuu vain näkövinkkelistä. Ja joskus sen raytrasingin oli pakko tulla markkinoille. Alku vain tietysti on hidasta odottelua, mutta jos päätä ei olisi avattu nyt, niin ei olisi devaajilla testirautaa millä tehdä ensimmäisiä demoja.
Jep. Amd tarvitsee gddr6 kortin. Ehkä sieltä tulee joku 580:n seuraaja parinsadan euron hintaluokkaan gddr6 muisteilla vaikka Navi kalliilla HBM muisteilla jatkaisimmekin … no toivossa on hyvä elää. Kauhean pitkä aika siitä, kun amd päivitti tuota edullisempaa hintaluokkaa.
Ja edellisten directx versioiden kanssa myöskin. Eka uutta versiota tukenut sukupolvi oli aina vähän turhan mopo pyörittämään uusia featureita. Next gen korjasi aina potin. 7nm shrinkki kun on tulossa, niin 3000 sarja voi ilmestyä jo vuoden sisällä.
No ensimmäisiä RTX:ää tukevia pelejä odotellessa.
Pelejen uusien DX versoiden tuen kehitys teki ison takapakin DX10 kohdalla kun se oli Vista only ja kukaa pelikoneen hankkija ei halunnut Visvaa ,tuota ennen DX9 saakka uudet DX ominaisuudet otettiin peleissä suht nopeassa tahdissa käyttöön mutta Visva DX10 aiheutti sen että vaikka uudet pelit nimellisesti tuki DX10 tai DX11 versiota niin ne oli pääasiasa kehitetty sitä silmälläpitäen että pelaajan koneessa on vai DX9 tuki.
Itse toivon kovasti että pelit siirtyisi Vulkan rajapinnan käyttöön kun silloin pelejä ei tarvisi kehittää enää sitäsilmälläpitäen missä Windows versiossa suurinosa pelaajista sattuu jumimaan pelin julkaisuhetkellä.
Itse toivoisin sitä Vulkania ihan sillä, että voisin heivata koko hiton Wintendon pois. 🙂
Juu tuossa MSI versiossa on jopa aikaselvästi ylimitoitettu jäähdytyskapasiteeti jota ei ole tähänmennessä tainnut vielä kertaakaa tapahtua (ainakaan heti uuden piirin julkaisumalleissa).
Meinaan fyysisesti isoja jäähyjä on ollut ennenkin mutta ei niiden suhteellinen teho ole ollut sitätasoa kuin tässä MSI:ssä on.
Sille massiiviselle jäähytykselle voi hyvinkin tulla tarvetta kun pistetään kaikki cuda, rt ja tensor coret yhtäaikaa töihin.
Eikös tuolla revikoissa olla hiukan ihmetelty että virransyöttö korteissa on melko massiivinen, mutta kortit ei anna sitä virtaa oikein käyttää?
Voi olla ihan syynä se että osa on varattu reserviin noille rt ja tensor coreille.
Näkis nyt vaan sen 240Hz näytöllä jonkun pelaavan vaikka BF4:stä 64pelaajan servulla vaikka siegeshanhaita ja sais sen 240FPS. Ylipäätänsä näkis jonkun pelaavan eikä kattelevan vain domoja 😉
Miks ei 480Hz monitori suoraan?
Eikös noissa Battlefieldeissä ole Max FPS 200, ainakin tässä ykkösessä ja V:ssä :btooth:
gametime.maxvariablefps komennolla voi säätää haluamakseen.