Nothing Ear (1):t erottuvat markkinoilla lähinnä ulkonäöllään, sillä läpikuultavalla kotelolla ja kuulokkeiden varsillaan napit ovat varsin näyttävät, eikä niitä helpolla sekoita muihin kuulokkeisiin. Äänenlaadultaan Ear (1):t ovat kohtalaisen hyvät, mutta eivät kuitenkaan 120 euron hintaluokassa poikkeukselliset. Kehut Ear (1):t kuitenkin ansaitsevat langattomasta latauksestaan.

Valitettavasti kuulokkeissa on myös miinuksensa, sillä niiden latauskotelo on luokassaan kohtalaisen suurikokoinen, vastamelutoiminto on huomattavan heikkotehoinen, mikrofonit pärjäävät heikosti tuulisessa ympäristössä ja kuulokkeet eivät tue kahta yhtäaikaista yhteyttä eri laitteisiin.

Plussaa

  • Mukava istuvuus
  • Langaton lataus

Miinusta

  • Mikrofonien laatu tuulessa
  • Heikohko vastamelutoiminto
  • Kuulokkeet eivät tue ääniyhteyttä kahteen laitteeseen kerralla

Huomioitavaa:

  • Kuulokkeita voi etäohjata toiseen laitteeseen asennetulla sovelluksella, vaikkei ääntä voikaan yhdistää kahteen laitteeseen
  • Kuulokkeet tukevat SBC- ja AAC-koodekkeja

OnePlussan toisena perustajajäsenenä tunnettu Carl Pei jätti kiinalaisyrityksen vuonna 2020 ja perusti uuden Nothing-nimellä kulkevan organisaation seuraavana vuonna. Sittemmin Nothing on muun muassa ostanut Essential-brändin oikeudet, esitellyt oman Android-käyttöliittymänsä ja ilmoittanut julkaisevansa ensimmäisen puhelimensa seuraavan kesän aikana. Puhelin ei kuitenkaan tule olemaan yrityksen ensimmäinen tuote, vaan viime vuonna Nothing julkaisi Ear (1) -nimellä kulkevat vastamelunappikuulokkeet 100 dollarin hintaluokkaan.

Alun perin Nothing myi kuulokkeita vain kotisivuillaan, mutta sittemmin niiden saatavuus on laajentunut ja napit ovat saapuneet kotimaammekin markkinoille 119 euron hintaan. Hinnallaan Nothingin nappikuulokkeet sijoittuvat jotakuinkin samaan kategoriaan io-techissä aiemmin testattujen OnePlus Buds Proiden ja Samsung Galaxy Buds Proiden nykyhintojen kanssa.

Pakkaus ja sen sisältö

Nothing toimittaa kuulokkeensa tummanpuhuvassa pahvipakkauksessa, joka täytyy repiä ylälaidastaan auki, jotta sisältöön pääsee käsiksi. Itse kuulokkeiden ja niiden latauskotelon lisäksi paketissa toimitetaan:

  • USB-A -> USB-C -kaapeli
  • Takuu- ja ohjelappuset
  • Kolmet vaihtotulpat kuulokkeisiin

Nothing toimittaa vaihtotulpat pahvipakkauksessa, jossa on selvät paikat tulpille itselleen. Paikat ovat kuitenkin vain pahvista taivutettuja lipareita, jotka taittuvat helposti, mikäli tulpat asettaa paikalleen huolimattomasti.

 

Rakenne ja ominaisuudet

Nothing Ear (1):n tekniset tiedot:

  • Mitat: noin 28,9 x 21,5 x 23,5 mm (korkeus x leveys x syvyys)
  • Paino: 4,7 grammaa
  • IPX4
  • Akunkesto: 4,5 tuntia ANC:n kanssa, 6,2 tuntia ilman ANC:tä
  • Bluetooth 5.2, SBC, AAC

Nothing Ear (1) -kuulokkeet ovat muodoltaan kohtalaisen tavanomaiset, mutta erottuvat markkinoilla jossain määrin läpikuultavien varsiensa myötä. Istuvuus kuulokkeissa on ainakin omiin korviini hyvällä tasolla ja kuulokkeita pitää mielikseen pidempiäkin jaksoja. Silikonitulpat ovat itsessään kohtalaisen ohuet ja kuulokkeiden istuvuus ei ole sen myötä erityisen tiivis. Hieman löysän tuntuman myötä kuulokkeet eivät tömähtele korvissa erityisen äänekkäästi, mutta juostessa äänet ovat kuitenkin kuultavissa kuten useimmilla muillakin nappikuulokkeilla.

Lenkkeilykäyttöä ajatellen Nothing Ear (1):t tarjoavat IPX4-luokituksen, eli vesisadetta tai hikoilua ei tarvitse suoranaisesti pelätä, mutta aivan markkinoiden kärkeen sertifiointi ei yllä, sillä esimerkiksi OnePlus tarjoaa kuulokkeisiinsa kattavamman IP55-luokituksen. Nothing Ear (1):n kaiutinelementit ovat kooltaan 11,6 mm. Yhteysominaisuuksien osalta tuettuna on Bluetooth 5.2, jonka yli kuulokkeet kykenevät toistamaan SBC ja AAC-koodekkeja.

Valitettavana miinuspuolena kuulokkeet eivät tue ääniyhteyttä kahteen laitteeseen kerrallaan, mutta mielenkiintoisesti kuulokkeiden ohjaaminen valmistajan sovelluksella toimii myös toisella laitteella. Eli esimerkiksi tietokoneelta on mahdollista saada äänet kuulokkeisiin ja samalla sovellusohjausta varten kuulokkeet voivat olla kiinni iPadissa, mutta ääntä iPadista ei ole toistettavissa ennen kuin yhteys tietokoneeseen katkaistaan.

Latauskotelon tekniset tiedot:

  • Latauskotelon mitat: 23,7 x 58,6 x 58,6 mm (korkeus x leveys x syvyys)
  • Latauskotelon paino: 57,4 grammaa
  • Akkua kuulokkeille: 24 tuntia ilman ANC:n kanssa, 34 tuntia ilman ANC:tä
  • USB-C, langaton Qi-lataus

Kuulokkeiden akunkestoksi Nothing lupaa vastamelun kanssa nykypäivänä kohtalaisen alhaisen 4,5 tuntia, mutta latauskotelosta on kuitenkin saatavissa hyvät 24 tuntia lisää. 120 euron hintaluokkaan positiivisena ominaisuutena Nothingin kuulokkeet tukevat myös langatonta latausta, joten kuulokkeiden akun pitäminen hyvällä tasolla onnistuu vaivattomasti.

Latauskotelo itsessään on kuulokkeiden varsien tavoin läpikuultava, mikä on tyylillisenä ratkaisuna omaan makuuni varsin onnistunut ja massasta erottuva. Kotelo on myös kohtalaisen ohut, joten se mahtuu taskuun suhteellisen hyvin, mutta leveyssuunnassa se on kuitenkin väistämättä suurehko, minkä myötä se ei välttämättä mahdu esimerkiksi farkkujen pikkutaskuun, joka löytyy usein tavanomaisten taskujen yhteydestä.

 

Ohjelmisto

Nothing tarjoaa kuulokkeiden hallintaan oman Ear (1) -sovelluksensa, joka on saatavilla niin Androidille 5.1-versiosta ylöspäin kuin myös iOS:lle 11-versiosta ylöspäin. Etusivultaan sovellus on erittäin pelkistetty ja siinä näkyvät vain kuva kuulokkeista sekä painikkeet ”hear” ja ”touch”, joista ensiksi mainitun takaa löytyvät vastamelun asetukset sekä hyvin pelkistetty taajuuskorjain ja toisen takaa puolestaan elekomentojen muokkausmahdollisuus.

Nothing ei valitettavasti tarjoa kuulokkeilleen lainkaan vapaavalintaista taajuuskorjainta, vaan sovelluksessa on tarjolla vain esiasetettuja vaihtoehtoja. Vakiona päällä olevan Balanced-tilan lisäksi tarjolla ovat yläpäätä korostava More Treble -tila, bassoa korostava More Bass -tila sekä hyvin voimakkaasti puheääniä sisältävää keskialuetta korostava Voice-tila.

Oikeasta yläkulmasta löytyvän asetusvalikon takaa kuulokkeille on tarjolla myös mahdollisuus asettaa päälle Low Latency Mode, joka pyrkii vähentämään nimensä mukaisesti viivettä. Tila toimi testijakson perusteella varsin hyvin vähentäen viiveen Bluetooth-kuulokkeiksi kohtalaisen alhaiseksi, mutta se voi heikentää yhteyden vakautta.

 

Äänenlaatu

Nothing Ear (1) ilman vastamelua

Äänenlaadultaan Nothing Ear (1) on vastamelun kanssa luokassaan kohtalaisen hyvä, mutta ei suoranaisesti erityisen erottuva. Alapää toistuu luonnollisen, mutta kuitenkin jämäkän iskevän, kuuloisesti riittävän alas sijoittuvan pienen korostuksensa myötä ja alemmissa ylätaajuuksissa oleva korostus puolestaan onnistuu luomaan kuulokkeisiin mukavasti erottelevuutta. Aivan yläpäässä oleva piikki puolestaan ei käytännössä korville vastaavana kuulu, eli kyseessä lienee mittauslaittestollamme aiemminkin havaittu epärealistinen korostuma.

Ylemmän keskialueen pieni kuoppa yhdessä alemman yläpään korostuksen kanssa tuottaa yleisilmeeseen hienoisen tummuuden ja kuulokkeet voivat olla rock-musiikissa esimerkiksi laulujen tai kitaroiden osalta ikään kuin hieman etäisen kuuloiset. Käytännössä tämä kuitenkin korostuu selvästi vain rinnakkain toisiin kuulokkeisiin verratessa. Äänenlaatu on kokonaisuudessaan hyvä, mutta esimerkiksi samassa hintahaitarissa io-techin testissä käyneet Samsung Galaxy Buds Prot onnistuvat kuulostamaan pykälän paremmalta.

Käytännössä ohjelmistossa tarjolla olevista taajuuskorjaimista selvästi laadukkaimman äänenlaadun tarjoaa vakiotila, joskin myös basson tai yläpäänkorostusta voi käyttää. Voice-tila on äänenlaadultaan sanalla sanottuna erikoinen, sillä se kuulostaa todella radikaalilta muokkaukselta kadottaen äänestä niin ala- kuin myös yläpään.

Nothing tarjoaa kuulokkeisiinsa myös vastamelun, mikä oli yrityksen alkuperäiseen 99 dollarin suositushintaan kohtalaisen harvinainen ominaisuus. Vastamelu kannattaa myös pitää päällä, sillä se parantaa havaittavasti kuulokkeiden äänenlaatua. Valitettavasti vastamelu on teholtaan kohtalaisen heikko, eikä se käytännössä onnistu kadottamaan ympäristön ääniä, vaan lähinnä vain hiljentämään hieman.

Suomessa kuulokkeet kustantavat 119 euroa ja siihen hintaan saa nykyisin monia muitakin vastamelukuulokkeita, kuten aiemmin mainitut OnePlus Buds Prot ja Samsung Galaxy Buds Prot, jotka tarjoavat pykälän Nothingia paremman vastamelutoiminnon.

Mikrofonin ääniesimerkki

 

Mikrofonit Nothingin kuulokkeissa pärjäävät kohtalaisen hyvin sisätiloissa sekä tyynenä päivänä ulkona. Tuulen lisääntyessä esimerkiksi pyöräillessä mikrofonien suoritus heikkenee selvästi ja puhe jää käytännössä täysin tuulen jalkoihin.

 

Yhteenveto

Nothing Ear (1):t erottuvat markkinoilla lähinnä ulkonäöllään, sillä läpikuultavalla kotelolla ja kuulokkeiden varsillaan napit ovat varsin näyttävät, eikä niitä helpolla sekoita muihin kuulokkeisiin. Äänenlaadultaan Ear (1):t ovat kohtalaisen hyvät, mutta eivät kuitenkaan 120 euron hintaluokassa poikkeukselliset. Kehut Ear (1):t kuitenkin ansaitsevat langattomasta latauksestaan.

Valitettavasti kuulokkeissa on myös miinuksensa, sillä niiden latauskotelo on luokassaan kohtalaisen suurikokoinen, vastamelutoiminto on huomattavan heikkotehoinen, mikrofonit pärjäävät heikosti tuulisessa ympäristössä ja kuulokkeet eivät tue kahta yhtäaikaista yhteyttä eri laitteisiin.

120 euron hintaluokkaan kuulokkeet eivät ole missään nimessä huonot, mutta esimerkiksi Samsungin Galaxy Buds Prot ovat kokonaisuudessaan parempaa vastinetta rahalle ainakin artikkelin kirjoitushetkellä, kun niitä saa noin 130 euroon.

Plussaa

  • Mukava istuvuus
  • Langaton lataus

Miinusta

  • Mikrofonien laatu tuulessa
  • Heikohko vastamelutoiminto
  • Kuulokkeet eivät tue ääniyhteyttä kahteen laitteeseen kerralla

Huomioitavaa:

  • Kuulokkeita voi etäohjata toiseen laitteeseen asennetulla sovelluksella, vaikkei ääntä voikaan yhdistää kahteen laitteeseen
  • Kuulokkeet tukevat SBC- ja AAC-koodekkeja