AMD:n talousjohtaja Devinder Kumarin mukaan yhtiö on pysynyt aikataulussaan ja aloittaa RDNA2-grafiikkapiirien ja Zen 3 -prosessoreiden toimitukset tämän vuoden loppupuolella.

AMD on pitänyt konferenssipuhelun Bank of America Securitiesin Global Technology Conferencessa. Puhelussa AMD:n äänenä esiintyi yhtiön talousjohtaja Devinder Kumar.

Kumar vahvisti puheessaan yhtiön odottavan semi-custom puolen tulojen kasvavan merkittävästi vuoden toisella puoliskolla, kun Microsoft ja Sony kiihdyttävät uuden sukupolven konsoleiden tuotantoa. Hän tarkensi myöhemmin, että piirien tuotanto alkoi jo kuluvan neljänneksen aikana, mutta kunnolla se pääsee vauhtiin vasta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Lisäksi hän varmisti yhtiön olevan edelleen aikataulussaan julkaista Zen 3 -prosessoreita ja RDNA2-grafiikkapiirejä vuoden loppupuolella.

Bank of America Securitiesin Vivek Arya kysyi Kumarilta myös joukon kysymyksiä AMD:n lähitulevaisuudesta. Kumarin mukaan AMD:n Zen 3 -arkkitehtuuriin perustuvat Milan-prosessorit ovat parhaillaan yhtiön laboratorioissa ja se uskoo voivansa aloittaa niiden toimitukset vuoden viimeisen neljänneksen aikana. AMD uskoo palvelinpuolen liikevaihdon kasvavan tulevaisuudeessa kolmannekseen yhtiön kokonaisliikevaihdosta, kun se on tällä hetkellä noin 15 prosentin kieppeillä. Aryan kysymyksessä mainittiin myös, että AMD olisi tuomassa Milan-prosessorit Nokian tuleviin 5G-laitteistoihin, mutta tätä Kumar ei kommentoinut millään tapaa.

Kumar vahvisti myös, että ensimmäinen yhtiön RDNA2-tuote tulee olemaan huhuissa ”Big Naviksi” ristitty lippulaivapiiri. Kumarin mukaan kyse on ehdottomasti ns. Halo-tuotteesta niin kutsuttuun enthusiast-luokkaan eli aivan näytönohjaimarkkinoiden terävimpään kärkeen. Lisäksi hän varmisti RDNA2-arkkitehtuurin tulevan kattamaan kaikki markkinat APU-piirien integroiduista grafiikkaohjaimista tehokkaimpiin näytönohjaimiin asti konsoleita unohtamatta.

Lähde: Seeking Alpha

This site uses XenWord.