Vuodon mukaan AMD tulee julkaisemaan myös työpöytäpuolelle 8-ytimisen Ryzen 7 -APU-piirin.

AMD:n Renoir-arkkitehtuuriin perustuvat APU-piirit ovat päässeet jo sekä arvostelijoiden että kuluttajien käsiin kannettavissa. Prosessoreita odotetaan julkaistavaksi myöhemmin myös työpöytäpuolelle ja nyt nettiin on ilmestyneet ensimmäiset testivuodot.

Tuttu vuotolähde _rogame on julkaissut Twitterissä kuvankaappauksen Ashes of the Singularity -testituloksesta, jossa prosessorina toimii julkaisematon Ryzen 7 4700G. Nimen G-pääte viittaa nimenomaan työpöytäprosessoriin. Kuvankaappauksen mukaan Ryzen 7 4700G on kannettavista tuttuun tapaan varustettu kahdeksalla prosessoriytimellä, mitkä kykenevät SMT-teknologian avulla suorittamaan samanaikaisesti 16 säiettä.

Tum Apisak on puolestaan löytänyt UserBenchmark-palvelusta tuloksen AMD:n Engineering Sample -APU-piirillä. 100-000000149-40_40/30_Y -tunnuksella varustettu ES-APU-piiri sopii AM4-kantaan, on varustettu 8 ytimellä ja sen keskimääräinen Turbo-kellotaajuus on 3,95 GHz. Prosessoria oli ajettu ASRockin B550 Taichi -emolevyllä. Kyseessä saattaa olla nimenomaan Ryzen 7 4700G:n Engineering Sample -versio.

Tum Apisakilla oli varastossaan myös toinen mielenkiintoinen vuoto, tällä kertaa 3DMark-kuvankaappauksen muodossa. Kuvankaappauksessa prosessori tunnistuu nimellä AMD Ryzen 7 Extreme Edition ja se on Apisakin mukaan FP6-kantainen eli kannettavaan suunnattu Renoir-APU-piiri. 3DMarkin mukaan 8-ytimisen ja 16 säiettä suorittavan prosessorin perus- ja Boost-kellotaajuudet olisivat 1800 ja 4291 MHz. Kuvassa näkyy myös mahdollisesti integroidun grafiikkaohjaimen kellotaajuus, joka olisi 1750 MHz, eli sama kuin Ryzen 7 4800U- ja 9 4900H(S) -malleissa.

Lähteet: _rogame @ Twitter,Tum Apisak @ Twitter (1), (2)

This site uses XenWord.
;