Globaali piiripula on herättänyt myös EU:n huolehtimaan omavaraisuudestaan piirivalmistuksessa.

Globaali piiripula on herättänyt maailmalla huolen piirien saatavuudesta myös tulevaisuudessa. Niin Yhdysvallat kuin EU ovat olleet kuuluttamassa omavaraisuuden parantamista, eikä Kiinan panostukset omaan tuotantoonsa ole jäänyt huomioitta.

Nyt Euroopan komissio on julkistanut uden EU:n sirusäädöksen, jonka on tarkoitus vahvistaa Euroopan kilpailukykyä, häiriönsietokykyä sekä auttaa paitsi digitaalisen, myös vihreän siirtymän toteuttamisessa. Tiedotteessa mainitaan esimerkkeinä piiripulan vaikutuksista muun muassa joidenkin jäsenmaiden autoalan tuotannon kutistumisen jopa kolmanneksella.

EU:n sirusäädöksen tavoitteena on muun muassa kasvattaa jäsenmaiden osuutta 20 %:iin koko maailman piirituotannosta vuoteen 2030 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa EU:n piirituotanto-osuuden kaksinkertaistamista nykyisestä. Pelkän sirutuotantokapasiteetin kasvattamisen lisäksi tarkoitus on varmistaa, että EU:ssa on paitsi tarvittavat välineet ja taidot, myös tekniset valmiudet johtavaan asemaan kehittyneiden sirujen suunnittelussa, valmistuksessa ja paketoinnissa.

Asiasta tarkemmin kiinnostuneille suosittelemme EU:n virallista tiedotetta sekä sen liiteartikkeleita.

Lähde: Euroopan komissio

This site uses XenWord.
;