Viimeiseen kymmeneen vuoteen mahtuu useita kaatuneita pelistriimauspalveluita. Nyt niiden joukkoon saadaan jälleen yksi lisää, kun Google on ilmoittanut sulkevansa Stadia-palvelunsa.
Google julkisti Stadia-striimauspalvelun lokakuussa 2018 ja varsinainen julkaisu tapahtui maaliskuussa 2019. Yhtiön visio striimauspalvelusta ei kuitenkaan luottanut olemassa oleviin pelialustoihin, vaan se halusi kehittää oman alustansa Linuxin ja Vulkanin päälle, joka vaati omat versiot peleistä. Prosessoriksi valittiin Intelin Googlen tarpeisiin räätälöity 2,7 GHz:n kellotaajuudella toimiva x86-prosessori ja näytönohjaimeksi AMD:n Vega 10 -grafiikkapiiriin perustuva custom-ratkaisu.
Googlen Stadia-osastoa johtava Phil Harrison toteaa julkaisemassaan tiedotteessa, ettei alusta ikinä saavuttanut riittävää suosiota, vaikka teknologiapohja olikin yhtiön mielestä kunnossa. Tämän myötä yhtiö on aloittanut valmistelut palvelun sulkemisen ja viimeinen sammuttaa valot 18. tammikuuta 2023. Googlen mukaan jo suoritetut maksut pidemmälle jatkuvasta tilauksesta saadaan hyvitettyä hyvinkin nopeasti.
Harrisonin mukaan kokemus ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan ja Stadian teknologiaa ja siitä opittua tietotaitoa voidaan hyödyntää tulevaisuudessa Googlen muissa palveluissa. Yhtiö tulee jatkossakin panostamaan teknologiaan erilaisten työkalujen, teknologioiden ja alustojen muodossa. Harrisonin mukaan teknologiaa voitaisiin myös lisensoida kumppaniyhtiöille, mikä sopii myös yhtiön visioon pelaamisen tulevaisuuden suunnista, mitä ikinä sillä tarkoittikaan.
Lähde: Google
Googlen historialla, mitä tulee palveluiden hautaamiseen lyhen operoinnin jälkeen, ei tainnut olla kovinkaan kummoiset kertoimet jos stadian lopetuksesta halusi lyödä vetoa julkaisun jälkeen.
Mitä tekniseen puoleen tulee niin tällaiset striimauspalvelut varmasti toimivat ainakin kohtuu hyvin Suomen kaltaisissa maissa missä on hyvä infra ja missä Googlen datacenter on kiven heiton päässä. Suurin osa maailmasta elää kuitenkin erilaisissa olosuhteissa.
Tuotteena taas tämä on imo outo. Tässä tarjotaan "true/hardcore gamer"-pelejä ja kokemusta, mutta casual alustalla missä on latenssia ja pikselöitymistä yms. Vaikka en pelialalla työskentele niin markkina tuntuu jakaantuneen aika selvästi mobiilipelaajiin ja sitten niihin jotka ottavat pelaamisen enemmän vakavissaan ja pelailevat triple AAA titteleitä. Ei sillä etteikö tässä olisi ehdottomasti potentiaalinen markkinarako oikein toteutettuna.
Kolmanneksi tuntuu siltä että Google tappoi tuotteen välittömästi julkaisun jälkeen. Varsinkin korona-aika oli Stadian näkökulmasta aivan naurettavan hyvä tilaisuus rakentaa tuotteesta jättihitti, mutta Google kirjaimellisesti ei tehnyt yhtään mitään. Hyvin harva tuote saa sellaista etuoikeutta että luonnonilmiöiden takia käytännössä kaikki kilpailu joutuu suhteellisesti murskatuksi. Korona-aikana ihmiset olivat pakotettuja istumaan kotonaan lockdown:nssa ja samalla vielä globaali elektroniikka/sirupula yms. tekee konsolien, PC:n ostamisesta entistä vaikeampaa ja kallista. Mutta Google oli aivan hiiren hiljaa Stadiasta eikä tehnyt yhtään mitään.
Menee ehkä salaliittoteorian puolelle, mutta kaikki tämä huomioiden voi olla mahdollista että pian Stadian julkaisun jälkeen Googlella päädyttiin laskelmiin ettei Stadiasta saada koskaan tuottavaa alustaa nykyisellä teknologialla ja bisnessuunnitelmalla. Samalla kuitenkaan sitä ei uskallettu heti tappaa Googlen huonon maineen takia tuotteiden tappamisen suhteen ja siksi että tämä oli yhtiön ensimmäinen askel pelimaailmaan, joten Google päätti pitää Stadiaa muutaman vuoden life support -letkuissa ja nyt ne sitten otetaan irti ja syytetään "suosion puutetta" alustalla jolla ei ole pelejä ja jota ei käytännössä markkinoitu ollenkaan.
Yllätys. Kova oli täälläkin hype..
Tuli itseasiassa ostettua tämä kun joskus vuosi sitten tms. kun oli tarjouksessa Chromecast Ultra + Stadia-ohjain jollain parilla kympillä. Ainakin Dirt Rally oli totaalisen pelikelvoton viiveen takia ja näytti aika perseeltä, joten en koko Stadiaan sen jälkeen. Toisaalta hommasin tuon setin pelkästään halvan CC Ultran takia muutenkin, joten eipä harmita. Tuo ohjain on kyllä ihan mukava ja sitä voisi hyvinkin käyttää pelaamiseen muuten, mutta PC:llä sitä on pakko pitää piuhan päässä, mikä on kyllä vähän liian 2003 mun makuun. Ehkä nyt on jotain pientä toivoa, että avaisivat ohjaimen wifi-API:n muillekin?
Tai sitten yritti tekohengittää. Mm. korona-ajan kampanjat, missä selvästi alle CC3 hinnan myytiin CC Ultraa + Stadia ohjainta + oliko yksi vai kaksi kk ilmaista tilausta (Stadia premier edition).
Vielä 2kk sitten oli erilaiset ulostulot (lol)
https://www.engadget.com/google-denies-stadia-shutdown-rumor-171548840.html?guccounter=1
EIpä ollut itselleni yllätys. Ottaen huomioon tekniset haaasteet kuten viive, ei tuo olisi soveltunut kuin ehkä rts-pelien pelaamiseen. Lisäksi pelien modaaminen tai omien serverien pyörittäminen oli tehty tuossa mahdottomaksi ja eiköhän ihmisillä jotka suhtautuvat pelaamiseen intohimoisesti ole kunnon pc:t jo kotonaan, näimpä palvelun kohderyhmä jäi itselleni alusta alkaen epäselväksi. Lisäksi kun tiedetään googlen vimma tappaa palveluitaan, niin tämä ilmoitus oli vain ajan kysymys. Ainut toivo mitä tuossa näin olisi se, jos tuosta olisi irronnut dataa ja osaamista linuxpelien kehittämiseen tai protoniin/wineen. Kukakohan on seuraava (epäonnistuva) yrittäjä.
Hyvä tietty että korvaavat laitteet ja pelit, mutta on tämä silti aika hemmetin iso brändihaitta Googlelle, joka jo nyt tunnetaan meeminä siitä kuinka palvelut lopetetaan yhtäkkiä syystä xyz.
Stadia oli kaikista epäonnistumisista huolimatta kuitenkin ison luokan panostus niin markkinnoinin kuin teknisen kyvykkyyden puolesta. Tuo malli missä käyttäjä maksaa tilausta + peleistä täyttä hintaa ei nyt vaan hirveän monia innostanut.
Muistutuksena kaikista palveluista ja tuotteita jotka Google on tappanut.
https://killedbygoogle.com/
Ehkä tuolla ei haalittu tuota kohderyhmää, joilla pelejä "pilvitilauksessa" ja peli nurkka jossa tukevaa PC pelirautaa, varsinkaan niin että ostaisivat laajasti stadiaan laajasti samat pelit. Mutta yksittäisten pelien osalta oli edulinen tuollaisellekkin
Palstan vanha Stadiaketju
Joidenkin pelien tallennukset voi siirtää ainakin pelin PC versioon käyttämällä Googlen Takeout palvelua. Tuolta raksit pelkän stadian ja lataat paketin. Tallennukset löytyvät zipistä Takeout/Stadia/GAMING/GAME_SAVE kansion alta. Yksittäiset tallennukset on tuolla edelleen zipattuna pelin nimellä. Itse olen saanut Cyberpunk 2077 ja Dragon Quest XI S pelien tallennukset siirrettyä onnistuneesti PC versioihin.
Varsin reilua noita ulkopuolisia studioita kohtaan.
Stadialla pystyi pelaamaan pelejä jokseenkin millä tahansa välineellä. Olihan se outo fiilis pelata uusinta Fifaa 10v. vanhalla linux läppärillä ja peli pyöri oikein nautittavasti. Samoin MacBookilla onnistui hyvin, vaikkei peliä sinne ole muuten saatavilla. GeforceNOW:ssa toki sama idea ja Steam-pelit periaatteessa toimii, jos vaan ovat sen haluamasi pelin sallineet. Omassa tapauksessa tuolta löytyi ehkä 10% omista Steam-peleistä. Eli aika heikkoa on saatavuus. Ei esim. yhtäkään Fifaa tai PESiä.
Silloin kun Stadin lopettamisesti uutisoitiin, niin sivuilla mainostettiin Fifa 23:sta ennakkomyynnissä, Ilmeisesti Google sopinut jostain yksinoikeudesta, olisi kovasti hämmentävää jos yksioikeus jäisi olemattomaan palveluun, tosin jos käyvät dollareista vääntöä, niin ei sekään mahdotonta. Googlella taisi olla jotain muutakin mitä ei Geoforce Now palvelussa. Mutta voisi kuvitella että Fifa tunnetuin/isompi juttu
Tuohan kuulostaisi loistavalle idealle, ei vain jostain syystä ole yleistynyt. Jos käyttöjärjestelmätkin saisi samalla syteemillä, niin tuollaisia laitteita pitäisi heti alkaa ostamaan.
Eli millä tahansa koneella voisi pelata upouusia pelejä ja aina olisi automaattisesti uusin käyttis Oma kone olisi vain vastaanotin peleille ja muulle.
Ketjussa aiemmin listattiin vaihtoehtoisia palveluita, en nyt kaivanut sitä viestiä, mutta oliko Microsoft (Xbox jotain, nimi vaihdellut) se tosin maksaa, Nvidian Geoforce Now, jälkimmäistä voi pelata veloituksetta jos vapaa palvelimella ja peliaika rajoitettu (ilmeisesti maksullisessakin rajoituksia), Stadialle siinä häviää, samoin streemin laadussa niukoilla yhteyksillä, mutta voittaa sillä että tukee paria pelikauppaa josta hankitut pelit siis pelattavissa myös PCllä. Mutta kaikki kaupan pelit ei ole pelattavissa palvelussa.
Fifa esimerkki pelisarjasta joka vain Stadiassa, tai no ehkä saa johonkin Boosteroid tyyppiseen palveluun (maksaa)
Nvidian GeForce-Now on ultimaalinen versio tuosta. PC pilvessä ja iso osa steam, epic games jne jne. peleistä toimii. Vuokraat nvidialta koneen ja kaikki muu kontentti on sun hyppysissä pelasit sitten omalla pc:lla, applella tai geforce now pilven kautta niitä pelejä. android tv:llekin löytyy geforce now tuki,…
Osa pelintekijöistä ei halua tuota pilvikonseptia tukea niin ihan kaikki pelit eivät ole saatavilla. Tuota voi kokeilla ilmaiseksi, mutta paremmat kuvanlaatuasetukset, parempi rauta ja pidemmät peliajat/jonon ohittaminen vaatii kuukausimaksun maksamista
data-unfurl="true" data-result-id="388464" data-url="https://www.nvidia.com/en-us/geforce-now/" data-host="www.nvidia.com" data-pending="false">
class="link link--external fauxBlockLink-blockLink"
target="_blank"
rel="nofollow noopener"
data-proxy-href="">
GeForce NOW Cloud Gaming
http://www.nvidia.com
Stadiassa oli lukitus vain stadia sisältöön, jota pystyi pelaamaan vain googlen pilvessä.
Miksi ostelisi tuollaisia ihmeellisiä asioita jos PC jo on.
Kaikilla ei ole pc:ta. On apple käyttäjiä ja sellaisia ihmisiä joilla ei ole peleihin kykenevää pc:ta. Voi myös haluta pelata mobiilisti(tablet/puhelin)/heikkotehoisella läppärillä on the go/lomalla/työreissulla. Synergia geforce now:ssa on kova, kun iso osa pc:lle ostetuista peleistä toimii geforce now:ssa ilman, että tarvii ostaa peliä uudestaan. Raudan vuokrasta joutuu toki maksamaan. Omalla steam/epic/… tunnuksella sisään ja eikun kovaa pelaamista.
Jossain kohtaa, mutta ei vielä koneet pilvessä voi olla niin hyviä, että voi realistisesti miettiä päivittäisikö vaikka 500egpu:n ja 250e cpu:n vai pelaisiko tuolla rahalla vuosikausia pilvenkautta? Tällä hetkellä varmaan aika harva tuohon päätyisi, mutta 5v,10v niin ehkä maailma on toisenlainen? Jos palvelulle ei löydy käyttäjiä niin geforce now tekee stadiat.
Stadia oli veloitukseton, Geoforce Now on veloitukseton, kk maksullista on paremmat palvelut.
Käyttäjäkohtaista.
Ei nämä suoratoistapelipalvelut PCtä korvaa, vaan ovat pelialustoja ja enemmänkin sen pelikonsolin tai peli PCn, sijaan tai rinnalla.
On myös palveluita/ohjelmistoja joilla voi streemata omalta tietokoneelta.
Stadia sai tiettävästi käyttäjiä sekalaisesta seurakunnasta, osalla saatto olla pelikonsoli, monella varmaan PC. Osa sen avulla vältti pelikonsolinhankinnan. Stadia etu oli se että optimoitu suoratoistopelaamiseen, haitta se että alusta "suljettu".
Geoforce Now sopii varsinkin PC pelaajalle, ne Geoforce Now yhteensopivat pelit mitkä hankii Steam tai Epic Games palvelusta ovat myös pelattavissa PCllä, pelista riippuen myös tallenteet synkkaa.
Microsofilla on oma palvelu, jossa lisäksi tuki sen pelikonsolille ja PC windowsille. Haittana se että on käyttömaksullinen palvelu.
Jos pelaa vain sielllä peräkammarissa PCllä, niin kyse enemmän hinnasta ja millaista kokemusta arvostaa, ovat silti ihan varteenotettavia vaihtoehtoja heillekkin.
Aika pieni osa tuntuu toimivan Steam-peleistä. Ehkä max 20% omista peleistä toimii. Siinä kohtaa, kun kaikki toimisi, tuo olisi ultimaalinen versio. Nyt se viitta on jollain boosteroidilla tai vastaavalla, jossa oikeasti toimii kaikki pelit. Noiden käytettävyys vaan on sit paljon heikompi.
Ne ei toimi missä pelintekijä on kieltänyt pilvessä ajamisen. Nvidia ei myy pelejä niin hankala maksaa pelintekijälle extra voitelurahaa.
Teoriassa tilanne vois korjautua sillä, että peleihin tulis "enable in cloud" maksu minkä steam tilittäisi pelintekijälle ja pelintekijä olisi tyytyväinen. Toinen vaihtoehto on se, että gefore now muuttuu niin suosituksi, että sen kautta myydään merkittävä määrä steam pelejä ja pelintekijät eivät halua jättää markkinaa käyttämättä. Nythän moni pelintekijä ei halua antaa pelaajan pelata jo ostamaansa peliä pilvessä. Kai tässä sekoitti pakkaa, kun stadia vaati stadialle portatut pelit ja pelintekijät sai miljoonia googlelta porttaustyöstä. Haluaisivat nyt nvidialta eli jo pelin ostaneilta pelaajilta miljoonia.
Hyvä homma. Jotain tällaista vähän toivoinkin, koska ohjain itsessään on varsin passeli.
Tukisivu: http://bit.ly/3CSjn7i
Ja itse päivitystyökalu ohjaimeen:
bit.ly/3iG0nCr
Pieni varoitus tuosta:
"Heads up: this update will permanently disable Wi-Fi connectivity, so please wait to update your controller if you want to use it to play wirelessly on Stadia tomorrow."
Kommentoi uutista tai artikkelia foorumilla (Kommentointi sivuston puolella toistakseksi pois käytöstä)
Lähetä palautetta / raportoi kirjoitusvirheestä