00-agenttia esittävä Lashana Lynch käyttää elokuvassa HMD Globalin ensimmäistä 5G-puhelinta.

HMD Global on tiedottanut tänään uusien puhelimiensa julkaisusta sekä niiden esiintymisestä osana tulevaa James Bond -elokuvaa. Yrityksen tuotejohtaja Juho Sarvikas suositteli jo tiistaina Twitterissä merkitsemään kalenteriin päivämäärän 19. maaliskuuta ja tänään yritys vahvisti julkaisevansa kyseisenä ajankohtana uusia puhelimia Lontoossa järjestettävässä tilaisuudessa.

Tulevaan No Time to Die -elokuvaan liittyen HMD paljasti, että elokuvassa esiintyy yrityksen tuleva ensimmäinen 5G-puhelin, joka on epävirallisten ennakkotietojen mukaan Snapdragon 765 -piiriä käyttävä Nokia 8.3 5G. Elokuvasta voi myös bongata mm. Nokia 7.2- ja 3310-mallit.

Valitettavasti elokuvan näkemistä joutuu kuitenkin odottamaan vielä tovin, sillä elokuvan ensi-ilta ilmoitettiin tänään siirrettäväksi marraskuulle koronaviruksen takia. HMD Globalin Juho Sarvikkaan mukaan ensi-illan siirtyminen ei kuitenkaan haittaa, vaan ”loi meille upean mahdollisuuden rakentaa jännitystä yhteistyön ympärille”. ”Elokuvan keskiössä on innovaatio, ja käyttämämme teknologian kanssa Bond-yhteistyö tekee puhelimistamme ainoan laitteen, jonka kukaan, edes 00-agentti, tarvitsee”, Sarvikas jatkaa tiedotteessa.

HMD:n Lontoossa järjestämässä julkaisutilaisuudessa odotetaan ennakkohuhujen perusteella nähtävän Nokia 8.3 5G-, Nokia 5.3- ja Nokia 1.3-puhelimet. Tietoihin kannattaa kuitenkin suhtautua vielä osin varauksella.

Lähde: Lehdistötiedote

This site uses XenWord.