Huawei on tänään julkaissut Suomessakin myyntiin jo viime vuonna Kiinassa esitellyn Watch D -älykellon. Markkinoiden massasta uutuuskello erottuu suoraan ranteesta ilman lisälaitteita toimivan verenpaineen mittauksen ansiosta. Verenpaineen mittauksen virhemarginaaliksi Huawei mainostaa ±3 mmHg:a ja kellon voi asettaa muistuttaa automaattisesti käyttäjäänsä mittaamaan verenpaineen esimerkiksi herätessä ja nukkumaan mennessä.
Verenpaineen lisäksi Watch D kykenee mittaamaan tavanomaisen kattauksen muistakin älykelloista tuttuja asioita, eli sykkeen, veren happipitoisuuden ja viime aikoina kohtalaisen yleiseksi muodostuneen EKG:n. Lisäksi kellossa on lämpötila-anturi ranteen lämpötilan mittaukseen, unenseuranta ja Huawein kelloille tyypillinen stressinseuranta ja yli 70 erilaista harjoitustilaa liikuntaseurantaan. Kellon käyttöjärjestelmänä toimii Huawein Harmony OS ja akunkestoksi sille luvataan seitsemän päivää.
Huawei Watch D -älykellon myynti on alkanut tänään 449 euron suositushintaan.
Lähde: Huawein lehdistötiedote, Huawei
Ja jos on, niin testatkaa jonkun oikean verenpainemittarin kaverina, että saa vähän käryä siitä mitä numeroita näyttää suhteessa johonkin perus omroniin…
Testiartikkeli on tulossa ja mittaustuloksia verrataan myös perus omroniin.
Kuulostaa erikoiselta tuo verenpaineen mittaus kellolla. Ainakaan pikaisesti katsottuna en löydä kuin perinteisen mansetin mittaustapana ja kello tuntuu siihen verrattuna aika poppakonstilta. Varsinkin kun se mansetinkaan laitto ei ole huolimattoman hommaa ja kelloa ei kuvittelisi saavan riittävän tarkasti kohdalleen. Puhumattakaan mansetin / kellon kireydestä
Siksipä se on syytä testata – ja verrata siihen tällä hetkellä normaalisti ihmisten käytössä olevaan ratkaisuun.
Itse kaipaan kahta uutta anturia älykelloihin: verensokeria + verenpainetta. Nuo jos saisi, niin älykellon päivitys alkaisi kiinnostaa ihan tosissaan.
Onhan tuosta jo testejä olemassa, melko kauan sitten julkaistu muualla.
Verensokeri olisi kyllä unelma. Ehkä jo 5 vuoden päästä?
data-unfurl="true" data-result-id="382831" data-url="https://www.digitaltrends.com/mobile/non-invasive-blood-glucose-measurement-wearables-breakthrough/" data-host="www.digitaltrends.com" data-pending="false">
class="link link--external fauxBlockLink-blockLink"
target="_blank"
rel="nofollow noopener"
data-proxy-href="">
Noninvasive blood glucose monitoring on wearables is nigh | Digital Trends
data-onerror="hide-parent"/>
http://www.digitaltrends.com
rannekkeessa ilmapussit ja kellossa pumppu, eli toimii periaatteellisesti samaan tyyliin kuin perinteinen mansetti verenpainemittari.
Mansetin toimintaperiaatetta siinä edelleen käytetään, tosin pienemmässä mittakaavassa. Kellon mukana tulee siis ilmatäytteinen lisävaruste, joka asennetaan hihnan sisäpuolelle. Selkeän lukeman saamiseksi on istuttava tietyssä asennossa siten, että kelloa käyttävä käsivarsi koskettaa vastakkaista olkapäätä ja että itse kello ei kosketa rintaa.
Tuossa vähän videota toiminnasta.
Itseasiassa invasiivinen (suoraan verisuoniyhteydestä kanyylin kautta) menetelmä on ainoa täysin jatkuva ja reaaliaikainen verenpaineenmittausmenetelmä. Anestesia- ja monitorointikoneissakin noninvasiivinen jatkuva verenpaineenmittaus perustuu intervalleihin, eli potilaall on mansetti kädesä ja kone täyttää mansetin säädetyn intervallin mukaan ja näyttää sen näytöllä.
T. sairaanhoitaja
Seuraavat huomatukset löytyivät tuotesivuilta.
Verenpaineen mittaus: "Data obtained during the use of this product is for reference only, and should not be used for medical research, diagnostic, or treatment purposes."
EKG:n mittaus: "Data obtained during the use of this app is for reference only, and should not be used for medical research, diagnostic, or treatment purposes. Not applicable to users under age 18, or those diagnosed with other types of arrhythmia. Please read the instructions thoroughly."
EU toki on ajanut lääkintälaitteiden (myös pelkkä softa voi olla lääkintälaite) kanssa itsensä jonkin aikaa kestävään jumiin, kun MDR:n mukaisen lääkintälaitteen markkinoille tuominen on tällä hetkellä tuskattuvan hidas prosessi. Yksi monista syistä prosessin hitauteen on, että akkreditoitujen ilmoitettujen laitoksien määrä koko EU:ssa on pieni (Suomessa yksi tai kaksi) ja nämä ilmoitetut laitokset joutuvat sitten auditoimaan myös jo olevassa olevat lääkintälaitteet jotta ne täyttävät MDR:n vaatimukset.
Jotkin valmistajat kerkesivät saada lääkintälaitehyväksynnän MDD:n alla (ennen 05/21), mutta näihinkään laitteisiin ei saa tuoda enää uusia ominaisuuksia ja MDD:n alla hyväksytyt luokan I laitteet tarvitsevat MDR hyväksynnän viimeistään toukokuussa vuonna 2024. Oletan että nämä jo MDD:n alla lääkintälaitehyväksynnän saaneet laitteet kuuluvat luokkaan I, koska silloin ei ole tarvittu auditointia vaan valmistajan oma ilmoitus on riittänyt. MDR:n alle siirryttäessä luokka I käytännössä poistuu ja olemassa olevat luokan I laitteet muuttuvat suurimmilta osin luokkaan IIa, johon vaaditaan ulkoinen auditointi ilmoitetulta laitokselta. Näitä ilmoitettuja laitoksia kun sitten on tosi vähän ja ne vähäisetkin ovat täyteen bookattuja, niin soppa on valmis.
MDR hyväksynnän saamisen hitaus voikin olla yksi syy, miksi Apple ja muut ovat vähintäänkin myöhäistäneet uusien toiminnallisuuksien tuomista kellohinsa. Voisin ravistaa omasta hihasta arvauksen, että nykyisillään MDR hyväksynnän saamiseen menee yli 6kk. Tuo on aika pitkä aika jos tuotteita julkaistaan vuosittain. EU:n kannalta tässä mennään pahimmillaan siihen, että uusia toiminnallisuuksia ei julkaista täällä ollenkaan. Muistaakseni joidenkin kellojen EKG-mittaushan tuli EU:hun jälkijunassa muuhun maailmaan nähden.
Tämä ei ole tällä hetkellä hyväksytty viralliseksi lääkinnälliseksi laitteeksi Euroopassa. Kiinassa tietääkseni sen sijaan on.
data-unfurl="true" data-result-id="382922" data-url="https://www.io-tech.fi/artikkelit/testissa-huawei-watch-d-alykello/" data-host="www.io-tech.fi" data-pending="false">
class="link link--internal fauxBlockLink-blockLink"
target=""
rel=""
data-proxy-href="">
Testissä Huawei Watch D -älykello – io-tech.fi
data-onerror="hide-parent"/>
http://www.io-tech.fi
Kommentoi uutista tai artikkelia foorumilla (Kommentointi sivuston puolella toistakseksi pois käytöstä)
Lähetä palautetta / raportoi kirjoitusvirheestä