Huawei Suomi julkaisi viime perjantaina tiedotteen, jossa se kertoi kaiken jatkuvan käytössä ja myynnissä olevien puhelimien osalta ”kuten ennenkin”. Tiedotteen mukaan nyt käytössä ja myynnissä olevat puhelimet toimivat jatkossakin normaalisti – Google-sovellukset ja tietoturvapäivitykset mukaan lukien. Puhelimien omistajien ei tarvitse olla huolissaan laitteensa toimivuudesta, Asiakkaat voivat käyttää laitteitaan normaalisti, ja kaikki nykyiset puhelinmallit jatkavat Googlen palveluiden käyttöä koko elinkaarensa ajan.
io-tech ei kuitenkaan uutisoinut tiedotteesta suoriltaan, vaan tiedusteli Huaweilta tarkempia taustoja hieman ympäripyöreästi muotoiltuun tiedotteeseen. Pääsimmekin vihdoin tänään juttelemaan puhelimitse Huawei Suomen johtava teknologia-asiantuntija (CTA) Jesse Kajeksen kanssa asiasta ja tiedustelimme onko ”normaalisti jatkuvassa” ohjelmistotuessa kyse Huawein omasta päivitystuotannosta vaiko Googlen kanssa vanhaan tapaan yhteistyössä toteutetusta tuesta.
Kajeksen mukaan kaikkien nykyisten markkinoilta löytyvien mallien Android-käyttöjärjestelmä, sovellukset ja päivitykset tulevat toimimaan aivan kuten ennenkin ja yritys jatkaa niiden osalta yhteistyötä Googlen kanssa. Esimerkiksi monien Android-käyttöjärjestelmän ja sovellusten toimintojen kannalta keskeinen Google Play-palvelut -komponentti tulee päivittymään aiempaan tapaansa ja sama koskee myös muita Googlen sovelluksia.
Myöskään Googlen tietoturvakorjausten sekä Android-käyttöjärjestelmäpäivitysten jakeluun ei ole luvassa muutoksia ja ne toteutetaan edelleen yhteistyössä Googlen kanssa. USA:n pari viikkoa sitten myöntämä kolmen kuukauden ”jatkoaika” ei siis Huawein mukaan liity nykyisiin malleihin, vaan koskee lähinnä tulevien julkaisemattomien mallien valmistelua. Toki kaikki on edelleen tulevaisuuden osalta mahdollista, jos Yhdysvallat päättää muuttaa pelisääntöjä tai lisätä rajoitteita. Sama koskee tosin myös muita valmistajia ja periaatteessa koko markkinoita.
Perjantaisessa Huawein tiedotteessa Huawei Suomen toimitusjohtaja Liu Dawei toteaa, että ”Huaweihin kohdistuneet toimenpiteet ovat osa suurvaltapoliittista taistelua, johon yritys ei pysty vaikuttamaan. Huawei keskittyy teknologian ja innovaatioiden kehittämiseen, ei politiikkaan.” Lisäksi yritys kertoi, ettei vallitsevalla tilanteella ole vaikutusta Huawein Suomen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan.
Huawei aikoo jatkaa tuotelanseerauksiaan normaalisti – esimerkiksi P30-sarjaan on tulossa pian uusi Amber Sunrise -värivaihtoehto ja suunnitelmissa on myös uusia 5G-laitteita. Operaattorit (DNA, Elisa, Telia) tiedottivat eilen toukokuun myydyimmistä älypuhelimista ja Huawei-konsernin puhelimien myyntimäärät olivat kokeneet jo loppukuun aikana selvän kolahduksen. Kaikkien operaattorien myydyimpien puhelimien TOP10-listoilla oli yhteensä vain kaksi Honorin ja yksi Huawein puhelin. Kajeksen mukaan Huawei pyrkii lisäämään kuluttajatietoisuutta tilanteesta entisestään jälleenmyyjien kautta.
io-techin neuvo on edelleen, että tilanteen etenemistä ja mahdollista ratkeamista suuntaan tai toiseen kannattaa edelleen odottaa seurata maltilla ja mahdollisissa laitehankinnoissa on hyvä käyttää kokonaisharkintaa. Valmistajalta saatujen tämänhetkistä tilannetta koskevien tietojen pohjalta Huawein laitteiden hylkimiselle ei pitäisi olla suoranaista syytä, mutta kokonaisuuden kannalta Yhdysvaltain potentiaalinen vaikutus tulevaisuuteen on kuitenkin vielä arvaamaton.
Olisi aika kova paukku jos Sailfish saisi tästä mahdollisuuden. Tosin eikös se firma ole ajettu aika minimiin, eli olisiko edes mahdollisuutta yhtäkkiä lähteä megavalmistajan kelkkaan.
io-techin viikon tekniikkakatsaus poikkeuksellisesti tänään n. klo 14 ja käsittelemme perinpohjin, voi seurata livenä Twitchissä ja Youtubessa:
https://twitch.tv/iotechfi

Jos puhelimessa olisi ostohetkellä vaadittavat ominaisuudet ok, niin miksi ei? Tosin olipa pakotteita tai ei, niin käsittäkseni huaweilla ei ole tarjolla mitään minua kiinnostavaa mallia (voi ne tosin sellaisen jossain vaiheessa tehdä).

Jotain lisätietoja tihkunut uutisiin:
– Taiwanilaiset, japanilaiset, britti- ja osa HK-operaattoreista tiputtaneet Huawein pois tulevista ja/tai 5G-valikoimistaan. Filippiiniläiset operaattorit sanoneet, että ei vaikuta heihin, Huawei normaalissa jakelussa
– Panasonic on sanonut, että osa komponenttien toimituksista Huaweille jäädytetään (mutta Kiinan sivuillaan kertoo, että jatkaa normaalia toimittamista Huaweille)
– Microsoft näyttäisi vetäneen Huawei-tuotteet pois omasta online-kaupastaan
– Huawei keskustelee sovelluskauppa Aptoiden kanssa siitä, miten/milloin Aptoide voisi korvata osalla markkinoita Google Play -kaupan
– Jenkit lobbaavat nyt kovaa, että Etelä Korea ei käyttäisi Huawein laitteita (Reuters). Tämän on herkkä paikka Etelä Korealle, jonka suurin vientimarkkina on Kiina (ja Kiina todennäköisesti vastaisi Korean mahdollisiin sanktioihin/ostokieltoihin samalla mitalla)
– Puhelinten jälleenmyyjät ovat alkaneet kieltäytyä vastaanottamasta Huawei-puhelimia vaihdossa (raporttien mukaan ainakin Filippiinit, HK, Singapore)
– Monen ylikansallisen, myös Yhdysvalloissa päämajaansa pitävän, yrityksen pörssikurssit ovat laskeneet, koska Huawei on yksi heidän tärkeistä asiakkaistaan, eivätkä he saa enää toimittaa Huaweille (tai eivät ole varmoja saavatko, joten varmuuden vuoksi eivät toimita).
EDIT:
– Näyttäisi, että Huawei on myös poistettu SD allianssista (muistikorttien yhteistyö/standardointijärjestö, Huawein oma nmcard perustuu SD:n alaisiin ratkaisuihin)
Eli vaikuttaisi, että Trumpin hallinto on saanut monet ylikansalliset (Yhdysvalloissa isoja toimintoja pitävät) yritykset pahaan välikäteen: heidän on pakko noudattaa Huawei-kieltoa Yhdysvaltain ulkopuolellakin, vaikka eivät haluaisi (ja vaikka se on huonoa bisnestä). Nyt myös USA:n liittolaismaita kovistellaan liittymään rintamaan laajemmin.
Eli on tästä aika soppa kehkeytymässä. Jos ratkaisua joudutaan odottamaan G20-kokousta kesäkuun lopulle, niin se on modernissa maailmassa pitkä aika….

Onkos nyt sitten hyvä aika ruveta miettimään modeemin vaihtoa? Hyvin on mobiililaajakaista pyörinyt Huawein B315-purkilla.

Tässä olisi Huaweille hyvä sauma lyödä tai edes raapaista "takaisin":
Google faces its first major investigation for “suspected infringement” of the GDPR following formal complaint from Brave.
..ja sitten mausteeksi:
Google Stored G Suite Users' Passwords in Plain-Text for 14 Years

"Huawei, that source told the news agency, “will only be able to use the public version of Android and will not be able to get access to proprietary apps and services from Google.” "
Ilmeisesti se Googlen kielto koskee kaikkia proprietary koodia sisältäviä Googlen palveluita ja sovelluksia ja niiden päivityksiä.
Eli nuo ovat katoamassa ja niiden päivitykset kaikkiin Huawein vehkeisiin (myös vanhoihin jo käytössä oleviin laitteisiin):
Google mobile services – Wikipedia
Google Play Services – Wikipedia
Jos Play Serviceä ei päivitetä niin jossain välissä tulevaisuudessa lakkaa toimimasta kokonaan niitä käyttävät sovellukset kun sovelluksen uusi versio tarvii sen jotain uusia API rajapintoja. Esimerkiksi WhatsApp on tällainen sovellus.
Io-techin toimitus voisi kenties tiedustella tuota asiaa suoraan Googlelta ja Huaweilta. Missään tuota asiaa ei ole nimittäin oikein suoraan sanottu vaan asiaa kierrellään ja kaarrellaan tyyliin "Googlen sovellukset jatkavat toimintaansa nykyisissä laitteissa" ja "Huawein laitteet tulevat saamaan jatkossakin android tietoturvapäivitykset". Jos tuohon saa vahvistuksen niin kyseessä olisi varmaan iso skuuppi kansainvälisestikkin. Tosin epäilen etteivät mitään halua vastata jos asia on noin kuin itse tulkitsen sen olevan.
Jatkavathan ne Googlen palvelut ja sovellukset toimintaansa, mutta niitä on mahdoton päivittää. Jossain välissä joku Gmail tai WhatsApp sovellus ei saa yhteyttä Googlen tai Facebookin serverille vaan vaatisi uuden sovellusversion ja se taas vaatisi uuden Play Servicen päivityksen jotta onnistuisi. Itse sovellus toimii kyllä puhelimessa, mutta samaan tapaan kuin puhelimen ollessa offline-tilassa matkapuhelin- ja wifi-verkkojen ulottumattomissa. Eli niillä ei tee hevonpaskaakaan.

Huaweilta ei ole nyt toistaiseksi irronnut mitään sen kummempaa kommenttia, kuin mitä ovat jo tiedottaneet ja tuntuu vähän, etteivät itsekään tiedä mitä tulee käytännössä tapahtumaan. Suomessa toistavat vain sen, mitä pääkonttorilta on sanottu. Googlen suuntaan taas suomalaisella lehdistöllä ei ole oikein minkäänlaista kontaktia.

Itsellä kaksi takuullista Gigantista ostettua Huaweita, Honor 9 ja P20. Täytyy varmaan jotenkin kikkailla noista rahat takaisin, kun tilanne menee huonoksi. Honorissa on selvä vika, joka helpottaa hommaa, mikäli varaosat loppuu :think:

Kyllähän Huawein tuotteet on olleet verrattomia kapistuksia, sääli sinänsä jos joutuu vaihtamaan merkkiä. Vaikka olenkin edelleen sitä mieltä, että Kiinan on pian hiljainen pakko sopia riita USA:n kanssa, tai muuten silmukka kaulassa jatkaa kiristymistään.
Jo reilussa viikossa tehty älytön määrä peruuttamatonta vahinkoa Kiinan taloudelle.

Jotain kuvaa katastrofin laajuudesta Huaweille:
"Espanjalainen El País -lehti puolestaan kertoo, että tavaratalo El Corte Inglésin ja elektroniikkakauppaketju Mediamarktin kautta Huawein laitteiden myynti on käsillä olevan tilanteen myötä laskenut 50-70 prosentilla.”
Lähde:
Huawei-kumppanuuksia katkotaan nyt vauhdilla: Puhelinmallien myyntiintuloja peruttu – ja jatkuvasti uusia yrityksiä kertoo yhteistyön lopettamisesta

Edelleen odottelen milloin kuluttajalle tule ohjeita miten toimia, huonojen uutisten määrä on aika murskaava tällä hetkellä. Onko niin että koko homma pääty kuluttajan maksettavaksi, satojen eurojen puhelin jolla voi soittaa ja pelata matopeliä 🙂

Älä nyt herranen aika yli hintaa tarjoa tollahan saisi monta kiloa jo.

Otaksun että mäggäri tarkoitti voivansa ottaa P30 Pron vastaan, mikäli hänelle maksetaan 20e.

Ei kuluttaja tarvitse kovin kummoisia ohjeita. Huawein laitteita ostavat ottavat riskin siitä, että laitteen toiminnallisuus voi kärsiä tulevaisuudessa ja todennäköisesti laitteen jälleenmyyntihinta on huono. Se on sitten jokaisen oman arvion varassa, milloin riski on liian suuri.
Olemassa olevien laitteiden suhteen mitään ei tarvitse (voi) tehdä, paitsi jos on palautusaikaa etämyynnin tai muun vastaavan syyn vuoksi, jolloin kannattaa tehdä samanlainen riskinarvio kuin uuden ostoa harkitessa.

Kyllähän niitä sovelluksia on satoja tuhansia jotka voi asentaa puhelimeen. Gmailin sähköpostikin toimii millä tahansa IMAP kykyisellä sähköpostisovelluksella.
Tosin keskiverto älypuhelimen käyttäjä ei osaa asentaa sovellusta apk-tiedostosta vaikka latauslinkin antaisi.
Eikä se sata tuhatta sovellusta lämmitä kun puuttuu se Facebook, WhatsApp messenger ja joku YouTube sovellus. Itkuhan siinä tulee uuden kalliin Huawein puhelimen omistajalle kun pitäisi liittyä johonkin työpaikan, koulun tai harrasteryhmän WhatsApp piiriin, mutta ei onnistu koska Donald John Trump.

Liekö näitä käsitelty vielä? Huawei -uutisia on jo niin monessa ketjussa, että jätän penkomatta. Eli Reutersilla on artikkeli joka paljastaa hiukan syvemmältä, mistä nämä Huawei -syytökset oikein saivat alkunsa.
@Sampsa
Hesaria sietäville: Australialaisagenttien testi sotaharjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tietoturvasta alkujaan heräsivät
Reuters: Special report – Hobbling Huawei: Inside the U.S. war on China's tech giant – Reuters

Nämä kun ei ollut tiedossa 2 kuukautta sitten kun itse ostin, nythän tällä hetkellä puhelimen elinkaari näyttäisi jäävä 5-6 kuukauteen mikä ei ostohetkellä ollut tiedossa, joten näiltä osin kyllä olisi kiva tietää että joutuuko itse ottamaan takkiin koko vahingon. Vai voisiko esim: vaihtaa toiseen. DNA on ollut kovin vaisu vastailemaan. Voihan olla että koko sotku on ohi kuukauden päästä ja tilanne normalisoituu, mutta jos ei niin ?

Totta kai joutuu, ei taida mikään takuu tahi kuluttajasuoja kattaa vihamielisen valtion (kauppa)sotatoimia. Mikäli siis tilanne ei purkaudu ennen kuin tästä oikeaa vahinkoa (l. googlen eri palveluihin pääsyä) varsinaisesti alkaa edes aiheutumaan.

Kyllä taitaa force majeuren piikkiin mennä.

Itseasiassa Kiinalla on tälläinen vastaisku 80% maailman harvinaisista maametalli esiintymistä on Kiinassa. Jos Kiina kieltää näiden viemisen se lopettaa se mm. raakaöljyn jalostamisen bensiiniksi ja lentopolttoaineeksi. Kestomagneettien valmistuksen joita tarvitaan hifilaitteissa, tuulimyllyissä, sähköautoissa ja monessa muussa tekniikassa. Kyseisiä metalleja tarvitaan myös kaikissa akuissa, sekä uusiutuvan energian tuottamisessa.
Nykyään harvinaisia maametalleja tarvitaan niin monella alalla ja tekniikassa, että jos Kiina vähentäisi tai lopettaisi niiden viennin horjuttaisi se koko maailmanlaajuista talousjärjestelmää, jossa polttoaineen hinnat nousisivat nopeasti kymmeniin euroihin per litra, lentomatkustaminen romahtaisi ja moni muu ala. Myös maatalous muuttuisi kannattamattomaksi jos polttoaineesta tulee pulaa.