Huawei Suomi julkaisi viime perjantaina tiedotteen, jossa se kertoi kaiken jatkuvan käytössä ja myynnissä olevien puhelimien osalta ”kuten ennenkin”. Tiedotteen mukaan nyt käytössä ja myynnissä olevat puhelimet toimivat jatkossakin normaalisti – Google-sovellukset ja tietoturvapäivitykset mukaan lukien. Puhelimien omistajien ei tarvitse olla huolissaan laitteensa toimivuudesta, Asiakkaat voivat käyttää laitteitaan normaalisti, ja kaikki nykyiset puhelinmallit jatkavat Googlen palveluiden käyttöä koko elinkaarensa ajan.
io-tech ei kuitenkaan uutisoinut tiedotteesta suoriltaan, vaan tiedusteli Huaweilta tarkempia taustoja hieman ympäripyöreästi muotoiltuun tiedotteeseen. Pääsimmekin vihdoin tänään juttelemaan puhelimitse Huawei Suomen johtava teknologia-asiantuntija (CTA) Jesse Kajeksen kanssa asiasta ja tiedustelimme onko ”normaalisti jatkuvassa” ohjelmistotuessa kyse Huawein omasta päivitystuotannosta vaiko Googlen kanssa vanhaan tapaan yhteistyössä toteutetusta tuesta.
Kajeksen mukaan kaikkien nykyisten markkinoilta löytyvien mallien Android-käyttöjärjestelmä, sovellukset ja päivitykset tulevat toimimaan aivan kuten ennenkin ja yritys jatkaa niiden osalta yhteistyötä Googlen kanssa. Esimerkiksi monien Android-käyttöjärjestelmän ja sovellusten toimintojen kannalta keskeinen Google Play-palvelut -komponentti tulee päivittymään aiempaan tapaansa ja sama koskee myös muita Googlen sovelluksia.
Myöskään Googlen tietoturvakorjausten sekä Android-käyttöjärjestelmäpäivitysten jakeluun ei ole luvassa muutoksia ja ne toteutetaan edelleen yhteistyössä Googlen kanssa. USA:n pari viikkoa sitten myöntämä kolmen kuukauden ”jatkoaika” ei siis Huawein mukaan liity nykyisiin malleihin, vaan koskee lähinnä tulevien julkaisemattomien mallien valmistelua. Toki kaikki on edelleen tulevaisuuden osalta mahdollista, jos Yhdysvallat päättää muuttaa pelisääntöjä tai lisätä rajoitteita. Sama koskee tosin myös muita valmistajia ja periaatteessa koko markkinoita.
Perjantaisessa Huawein tiedotteessa Huawei Suomen toimitusjohtaja Liu Dawei toteaa, että ”Huaweihin kohdistuneet toimenpiteet ovat osa suurvaltapoliittista taistelua, johon yritys ei pysty vaikuttamaan. Huawei keskittyy teknologian ja innovaatioiden kehittämiseen, ei politiikkaan.” Lisäksi yritys kertoi, ettei vallitsevalla tilanteella ole vaikutusta Huawein Suomen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan.
Huawei aikoo jatkaa tuotelanseerauksiaan normaalisti – esimerkiksi P30-sarjaan on tulossa pian uusi Amber Sunrise -värivaihtoehto ja suunnitelmissa on myös uusia 5G-laitteita. Operaattorit (DNA, Elisa, Telia) tiedottivat eilen toukokuun myydyimmistä älypuhelimista ja Huawei-konsernin puhelimien myyntimäärät olivat kokeneet jo loppukuun aikana selvän kolahduksen. Kaikkien operaattorien myydyimpien puhelimien TOP10-listoilla oli yhteensä vain kaksi Honorin ja yksi Huawein puhelin. Kajeksen mukaan Huawei pyrkii lisäämään kuluttajatietoisuutta tilanteesta entisestään jälleenmyyjien kautta.
io-techin neuvo on edelleen, että tilanteen etenemistä ja mahdollista ratkeamista suuntaan tai toiseen kannattaa edelleen odottaa seurata maltilla ja mahdollisissa laitehankinnoissa on hyvä käyttää kokonaisharkintaa. Valmistajalta saatujen tämänhetkistä tilannetta koskevien tietojen pohjalta Huawein laitteiden hylkimiselle ei pitäisi olla suoranaista syytä, mutta kokonaisuuden kannalta Yhdysvaltain potentiaalinen vaikutus tulevaisuuteen on kuitenkin vielä arvaamaton.
SMIC poistuu USAn pörssistä.
Lisää kierroksia kauppasotaan, varmaan tietää että pakoitteita kiinaisyrityksiä kohtaan on tulossa laajemminki.
Ilmeisesti yritys poistuu pörssistä vapaaehtoisesti, onko tulossa kiinan vastatoimet.
China’s largest chipmaker is delisting from the Nasdaq – TechCrunch
Vai alkaako yritys valmistamaan Huawein tulevat piirit.
"specializing in integrated circuit manufacturing with clients such as Qualcomm, Broadcom and Texas Instruments."
Taitaa joku vastaisku olla tulossa.
Tai sitten pelättiin että yrityksen arvo romahtaa ja USA ostaa osakkeet ja siirtää tuotannon tai sulkee sen. Ainakin voisi vaikuttaa kauppaan Huawein kanssa.

Kyllä Huawei nyt ottaa laskua premium puhelinten myynnissä Kiinan ulkopuolella, koska erot eri valmistajien premium mallien välillä ovat muutenkin suhteellisen pieniä, niin ei kukaan osta Huawein puhelinta, jos on riski, että käyttökokemus on huomattavasti huonompi kuin samanhintaisen kilpailijan puhelimessa. Ei kukaan osta tonnin puhelinta, jossa ei toimi Googlen palvelut ja softien päivittäminen on hankalaa, jossa ei toimi microSD kortit. Samalla kun kilpailijan puhelimessa kaikki toimii moitteettomasti. Lisäksi jos Huawei joutuu pahoihin vaikeuksiin takuu ei tule toimimaan, koska konkurssi lopettaa takuun. Lisäksi firma, joka ei voi ostaa komponentteja ei edes voi valmistaa varaosia tai takuu vaihtopuhelimia vaikka haluaisikin. Sitten kuluttajalle jää käteen se tonnin puhelin millä ei tee mitään ja hän joutuu ostamaan toisen puhelimen. Jos puhelimeen tulee takuu aikana vikaa. Samalla kun takuut toimii kilpailijoilla moitteettomasti.
Halpis puhelimissa takkiin ehkä tulee vähemmän, koska kuluttajan taloudelliset riskit ovat pienemmät jos hommat kusevat.

Lisää ongelmia soppaan
Bluetooth could be the surprise assassin of Huawei's smartphone business
Huawei No Longer A Member Of Wi-Fi Alliance, JEDEC | iGyaan Network
Varsinkin tuo BT alliansista pois tippuminen on iso juttu, koska ilman sitä ei puhelimessa voi olla Bluetooth-toiminnallisuuksia

Jep, juuri näin. Asiaan mitenkään liittymättä (vai hetkinen, liittyiskö vähän sittenkin…):
Trump julistaa kansallisen hätätilan voidakseen jatkaa asekauppaa Saudi-Arabiaan
Jos ei vielä ollut tarpeeksi selvää että kansallinen hätätila on käytössä melko lailla puhtaasti kauppapolitiikan työkaluna niin kyllähän näissä taitaa aika selvä kuvio olla mitä POTUS ajaa takaa.
Mielenkiintoista kyllä nähdä parin vuoden päästä millaiset vaikutukset tällä kaikella on kansainväliseen yhteistoimintaan. Melkoista teknologian kehitysvauhdin takapakkia tulossa jos ruvetaan teknologiabisniksessä rajaamaan kansallisien rajojen mukaan näin rajusti.

Lisää seuraamuksia:
Huawei on tankannut piirejä varastoon maailman semi-toimittajilta (kuulemma noin vuoden varaston). Nyt tuo lisäkysyntä poistuu markkinoilta ja ilmeisesti myös suuri osa peruskysynnästä (jopa 8-9% maailman komponenttimyynnistä?). Eli: useiden komponenttivalmistajien myynti ja osakekurssit tulevat laskemaan. näillä on myös kerrannaisvaikutus maailman talouskasvuun.
https://finance.yahoo.com/news/huawei-faked-demand-distorted-semiconductor-growth-220502187.html
Trumpin hallinnon Huawei-eston pituudesta tulee riippumaan kuinka syvä ja pitkä tämä dippi kysynnässä on. Osa Huawein sopimusvalmistajista on jo lomauttanut työntekijänsä vedoten epävarmuuteen, kauppasotaan ja tuotannon alasajoon.

Jos yhden maailam suurimman puhelinvalmistajan puhelinmyynti tyssää yhtäkkiä, niin onhan tuo selvää että siitä kärsii aika moni muukin. Pahimmassa tapauksessa moni pienempi firma menee konkkaan.
Tämä koko juttu on kyllä täysin naurettava. Joku ei tainnut ajatella ihan loppuun asti tätä…

Jos Kiina ärsyyntyy tarpeeksi, niin kaikki tähän asti on vielä hyttysen ininää VS mitä tulee tapahtumaan. Tulee taukoja ja pysähdyksiä, saatavuusongelmia ja iso kasa muita ongelmia.

Google Pixel – Made in Taiwan :smoke:
jatkakaa vaan huihaiden kanssa, Nokiat ja Pixelit on parhaita.

Toisen epäonni voi olla toisen onni ja luultavasti onkin.
Mutta politiikan uskottavuus ja ennustettavuus kärsii, jos sen perustana on pelkästään Ferengien hankintasäännöt.

Enemmistö taitaa olla toista mieltä kun nokia ei myy.

Siirretty toisesta ketjusta.
Pointti oli että nämä videot käsitteli aihetta ja toimi pitkälti lähteenä. Ja sinä kritisoit lähdettäni.
Tiivistäen videoiden sisältöä. Huawein on pakko jakaa tietoja ja tehdä yhteistyötä kommunistinen puolueen kanssa jos he pyytävät.
Huawein on pakko tehdä mitä tahansa mitä he pyytävät. Ja kommunistinen puolue on sulautettu Huaweihin ja ohjailee sitä.(lähteenä oli CNBC). Eli on täysin mahdollista että Huawei kiinan käskystä levittäisi haittaohjelmia tai toteuttaisi kyberhyökkäyksen.
Sekä Huawein perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja, Ren Zhenfei oli, Kansan vapautusarmeijan jäsen.
Eli tämän perusteella Huawei ei ole yritys muiden joukossa vaan vähintään potentiaalinen turvallisuusuhka.

Ihan kuten mikä tahansa jenkkiläinen yritys. Ei kiina nyt ole tuossa mitenkään erityisessä asemassa.

Onhan nuo Huawin kytkökset samaa luokkaa kuin, että NSA valmistaisi itse laitteita ja myisi niitä ulkomaille. Aika turha verrata USA:n tiedusteluelinten toimintaan.

Ihan samaa tasoahan se tuntuu olevan
Ihan samaa tasoahan se tuntuu olevan
Ihan samaa tasoahan se tuntuu olevan
Ero on siinä että jenkkifirmoissa ei ole vastaavia kytköksiä hallintoon kuin Huaweillä. Ja toiseksi Kiinan tiedustelulait ovat ihan toista luokkaa kuin usalla.

No, riippuu vähän jenkkifirmoista. Joku voisi sanoa, että military-industrial kompleksin (Boeing, Raytheon, Northrop Grumman, etc.) liitännäisyydet kongressiedustajiin ja senaattoreihin ovat aika vahvoja…

Kun tunnut olevan aisioista paljon paremmin perillä kuin minä niin mitä ajatuksia laittamani kaksi videota herättää. Alla vielä molemmat uudestaan.