Huawei Suomi julkaisi viime perjantaina tiedotteen, jossa se kertoi kaiken jatkuvan käytössä ja myynnissä olevien puhelimien osalta ”kuten ennenkin”. Tiedotteen mukaan nyt käytössä ja myynnissä olevat puhelimet toimivat jatkossakin normaalisti – Google-sovellukset ja tietoturvapäivitykset mukaan lukien. Puhelimien omistajien ei tarvitse olla huolissaan laitteensa toimivuudesta, Asiakkaat voivat käyttää laitteitaan normaalisti, ja kaikki nykyiset puhelinmallit jatkavat Googlen palveluiden käyttöä koko elinkaarensa ajan.
io-tech ei kuitenkaan uutisoinut tiedotteesta suoriltaan, vaan tiedusteli Huaweilta tarkempia taustoja hieman ympäripyöreästi muotoiltuun tiedotteeseen. Pääsimmekin vihdoin tänään juttelemaan puhelimitse Huawei Suomen johtava teknologia-asiantuntija (CTA) Jesse Kajeksen kanssa asiasta ja tiedustelimme onko ”normaalisti jatkuvassa” ohjelmistotuessa kyse Huawein omasta päivitystuotannosta vaiko Googlen kanssa vanhaan tapaan yhteistyössä toteutetusta tuesta.
Kajeksen mukaan kaikkien nykyisten markkinoilta löytyvien mallien Android-käyttöjärjestelmä, sovellukset ja päivitykset tulevat toimimaan aivan kuten ennenkin ja yritys jatkaa niiden osalta yhteistyötä Googlen kanssa. Esimerkiksi monien Android-käyttöjärjestelmän ja sovellusten toimintojen kannalta keskeinen Google Play-palvelut -komponentti tulee päivittymään aiempaan tapaansa ja sama koskee myös muita Googlen sovelluksia.
Myöskään Googlen tietoturvakorjausten sekä Android-käyttöjärjestelmäpäivitysten jakeluun ei ole luvassa muutoksia ja ne toteutetaan edelleen yhteistyössä Googlen kanssa. USA:n pari viikkoa sitten myöntämä kolmen kuukauden ”jatkoaika” ei siis Huawein mukaan liity nykyisiin malleihin, vaan koskee lähinnä tulevien julkaisemattomien mallien valmistelua. Toki kaikki on edelleen tulevaisuuden osalta mahdollista, jos Yhdysvallat päättää muuttaa pelisääntöjä tai lisätä rajoitteita. Sama koskee tosin myös muita valmistajia ja periaatteessa koko markkinoita.
Perjantaisessa Huawein tiedotteessa Huawei Suomen toimitusjohtaja Liu Dawei toteaa, että ”Huaweihin kohdistuneet toimenpiteet ovat osa suurvaltapoliittista taistelua, johon yritys ei pysty vaikuttamaan. Huawei keskittyy teknologian ja innovaatioiden kehittämiseen, ei politiikkaan.” Lisäksi yritys kertoi, ettei vallitsevalla tilanteella ole vaikutusta Huawein Suomen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan.
Huawei aikoo jatkaa tuotelanseerauksiaan normaalisti – esimerkiksi P30-sarjaan on tulossa pian uusi Amber Sunrise -värivaihtoehto ja suunnitelmissa on myös uusia 5G-laitteita. Operaattorit (DNA, Elisa, Telia) tiedottivat eilen toukokuun myydyimmistä älypuhelimista ja Huawei-konsernin puhelimien myyntimäärät olivat kokeneet jo loppukuun aikana selvän kolahduksen. Kaikkien operaattorien myydyimpien puhelimien TOP10-listoilla oli yhteensä vain kaksi Honorin ja yksi Huawein puhelin. Kajeksen mukaan Huawei pyrkii lisäämään kuluttajatietoisuutta tilanteesta entisestään jälleenmyyjien kautta.
io-techin neuvo on edelleen, että tilanteen etenemistä ja mahdollista ratkeamista suuntaan tai toiseen kannattaa edelleen odottaa seurata maltilla ja mahdollisissa laitehankinnoissa on hyvä käyttää kokonaisharkintaa. Valmistajalta saatujen tämänhetkistä tilannetta koskevien tietojen pohjalta Huawein laitteiden hylkimiselle ei pitäisi olla suoranaista syytä, mutta kokonaisuuden kannalta Yhdysvaltain potentiaalinen vaikutus tulevaisuuteen on kuitenkin vielä arvaamaton.
Google poisti Huawei-laitteet yrityskäyttöön suositeltujen Androidien listalta
Google ei enää suosittele Huawein puhelimia yrityskäyttöön, koska Huawein puhelimet eivät enää Googlen mukaan sovellu yrityskäyttöön tietoturvansa ja muiden ominaisuuksiensa takia.
Googlen palvelu mitkä valmistajat täyttävät yrityskäyttöön asetetut tietoturva ja ominaisuus standardit parhaiten:
Android Enterprise Solutions Directory

Onko jokin asia muuttunut siten noiden uutisten ja blogipostausten?
Mitä kikkailuun tulee, eipä sitä juurikaan tarvitse kikkailla kun päivityksiä ei välttämättä ole ollenkaan. Ainut asia mikä tulee mieleen liittyen kikkailuun on Android <-> Android / iOS-migraatiot.

Eli meinaat että sinne otetaan sitten Android puhelimiksi sellaisia joille ei ole tehty mitään päivityslupausta? Ei oikein nyt osu…
Onhan tuo tilanne noissa parissa vuodessa muuttunut ainakin sillä tavalla että moni valmistaja kertoo jo varsin avoimesti että saatte 2v android päivityksiä ja 3v tietoturvia, oli sitten Android One luuri, Android Recommended listalla oleva tai ihan vaan valmistajan oma lupaus.
Oli sitten firma mikä tahansa niin ei niitten päivitysten kanssa tarvitse sen kummemmin kikkaille, ellei nyt itse ole sitten säädetty exkankee palvelimeen/etähallintapalvelimeen jotain natsisääntöjä puhelimille.

Meinaan että sinne otetaan operaattorin tarjoama Android-puhelin, olkoot sen malli mikä vain.
Varmasti on muuttunut, mutta onko varsinainen tilasto aikuisten oikeasti muuttunut?
Kikkailu tulee siinä kohtaan kun puhutaan 3-5v tukiajan piirissä olevista laitteista. Harvemmin niitä laitteita uusitaan vuoden välein. Jos valmistaja lupaa se 2v päivityksiä, niin loput ajasta joko pitää kikkailla tai tyytyä pelkkiin tietoturvapäivityksiin jos lupaus oikeasti pitää paikkaansa. Tämä siis sillä oletuksella että yrityksen käyttämät puhelinvalmistajat lupaavat 2-3v päivityksiä niille malleille joita työntekijät saavat valita.

Yrityskäyttöä ajatellen taidetaan tarkoittaa nimenomaan tietoturvapäivityksiä tukiajalla, ei niitä varsinaisia käyttöjärjestelmä tai Androidin versionumeroa tunkkaavia päivityksiä, joista lienee enemmän harmia kuin hyötyä varsinkin IT-hallinnan näkökulmasta.

Missä yrityksessä kiristetään vyötä niin pahasti että pidetään 3-5 vuotta puhelimia joilta odotetaan jotain tietoturvallista käyttöä? Eri asia jos kyseessä vain satunnaiset tekstiviestit tjms jolloin ei ole mitään merkitystä päivityksillä. Hyvin hoituu Lumia 520:lläkin edelleen.

Huvittaa kun tuulipukukansa iltapulujen kommenttiosiossa "sen siitä saa kun ostaa kiinalaista". Missähän about kaikki elektroniikka on lyöty kasaan? Myös ne iPhonet. 😀
Pixelissä sentään lukee Made in Taiwan :tup:

Kokemukseni perusteella hyvin monessa. Nyt siis tarkoitan 30+ kokoisia yrityksiä.

Ei liene sillä valmistusmaalla kovin suurta merkitystä, vaan sillä missä laitteet suunnitellaan ja missä on pääkonttori.

Okei oma kokemus on tuhansien käyttäjien kokoisista vain joten ehkä pienemmissä eri meno.

Normaalisti se taidetaan liisata ja sen 2v käytössä minkä jälkeen palautetaan ja uutta kehiin. Näin siis hieman isommissa (esim. PV) yrityksissä.

Kyllä Huawei alkaa olla päätetty ajaa alas vuoden lopussa.
Ei näitä asioita pyöritetä hyvin helposti edes takaisin.
Eli syksy on aika kun nämä aika hylätä.
90 päivää google antaa aikaa etsiä korvaajaa ja puhelimet saa päivityksiä.
Nyt poistetaan suositellullta työpuhelin listalta.
Huawei devices, Nexus 6P removed from Android Enterprise – 9to5Google
En usko että näitä päätöksiä pyörretään 90 päivän jälkeen, ainoa on että Huaweita roikutetaan niin kauan uusissa pätkä päivityksissä että sen myynti käytännössä länsimaissa lakkaa.

Sinällään harmi että huawein puhelinbisnes (ja HONOR) tässä sijaiskärsijöinä kun verkkoherruudestahan tässä tapellaan tai varmaan vaan lähinnä siitä että huawei ei anna pääsyä takaportteihinsa jenkeille. No toivottavasti edes siirtyis iso osa nokian verkkotoiminnan laariin … on varmaan noksu ja ericssoni kaikki takaportit auki pyllistelemässä jenkkilän suuntaan nyt.

Tiedän mutta varmaan tajusit pointtini
:speak:
Tiedän mutta varmaan tajusit pointtini
:speak:
Tiedän mutta varmaan tajusit pointtini
:speak:
Tässäkin ketjussa olisi hyvä erottaa
Verkkolaitteet taitaa olla vain soveltuva tarttumapinta jolla hankitaan yliotetta kauppapoliittisissa neuvotteluissa ja kansallisen turvallisuuden promootio mukava bonus. Kaikki tämä muu puhelinbisnis ja android-hässäkkä on sitten vain sitä sivullista vahinkoa mistä valkoisessa talossa tuskin ollaan pahoillaan kun markkinaosuus puhelimissa oli parin prosentin luokkaa amerikan maaperällä.

Honor ei aloita mainoskampanjaa uudelle 20 -sarjalle eikä jo tiedettävästi myyntiä ennen kuin tämä USA/Google sotku on selvitetty.

Se taittuvanäyttöinen puhelin tässä taitaa eniten harmittaa, se näytti parhaalta taittuvalta designiltä tähänmennessä.