Uusia Sunny Cove -ytimiä hyödyntävien Ice Lake -prosessoreiden luvataan saapuvan kauppojen hyllyille asti ainakin kannettavissa tietokoneissa tämän vuoden joulukauteen mennessä.

Intel piti oman lehdistötilaisuutensa CES-messujen osalta viime yönä Suomen aikaa. Lavalla nähtiin jo aiemmin tutuiksi tulleita tuotteita, kuten tulevaan Ice Lake -arkkitehtuuriin perustuva prosessori sekä siihen perustuvia tietokoneita.

Ice Lake on Intelin seuraava merkittävä prosessoriarkkitehtuurin päivitys. Se tulee pitämään sisällään Sunny Cove -arkkitehtuurin prosessoriytimiä ja Gen11-grafiikkaohjaimen. Ice Laket tulevat olemaan ensimmäiset massatuotantoon päätyvät 10 nanometrin prosessorit.

Lehdistötilaisuudessa esillä oli Ice Lake-U -variantti, eli vähävirtaisiin kannettaviin suunniteltu prosessori. Prosessorissa oli käytössä neljä Sunny Cove -ydintä, jotka voivat suorittaa Hyper-threading-teknologian ansiosta samanaikaisesti kahdeksaa säiettä, sekä GT2-tason Gen11 -grafiikkaohjain. Sunny Cove -ytimet tukevat uutena ominaisuutena mm. tekoälytehtäviä kiihdyttävää DLBoost-teknologiaa. Muistipuolelta tuettuina ovat LPDDR4X-muistit.

Grafiikkaohjaimen konfiguraatio on kokenut rajun päivityksen, sillä Gen11 GT2:ssa on käytössä 64 Execution Unit -yksikköä, kun aiemmin GT2-tasolla niitä oli maksimissaan 24. Lisäksi arkkitehtuurin on luvattu olevan huomattavasti suorituskykyisempi monelta kantilta muun muassa tiilipohjaisen renderöintituen ja suuremman L2-välimuistin ansiosta. GT2-mallin pitäisi rikkoa myös teraFLOPSin raja teoreettisen suorituskyvyn osalta, mutta toistaiseksi ei ole selvää koskiko väite Ice Lake-U:ta vai työpöytämallia, jonka korkeampi TDP-arvo mahdollistaa korkeammat kellotaajuudet.

Ice Lake -prosessoreita esiteltiin lavalla useissa eri kannettavissa ja mukana oli myös uusia DLBoost-käskyjä tukeva ohjelma, jonka avulla Ice Lake -kannettava etsi vettä sisältäviä kuvia selvästi 8. sukupolven Core i7 -kannettavaa nopeammin. Graafista suorituskykyä esiteltiin erillisen Thunderbolt 3 -näytön kautta, mutta valitettavasti mitään varsinaista suorituskykytestiä tai edes tunnettua peliä ei ollut esillä. Myös Thunderbolt 3 -ohjain on integroitu nyt suoraan itse prosessoriin ja integroitu verkko-ohjain on päivitetty tukemaan Wi-Fi 6:tta eli 802.11ax:ää.

Ice Lake -arkkitehtuuri on sijoitettu vuotaneissa rodamapeissa vuodelle 2020, mutta kyseiset roadmapit ovat koskeneet vain palvelin- ja työpöytäprosessoreita. Nyt Intel lupasikin, että Ice Lake-U -prosessorit tullaan saamaan markkinoille tämän vuoden joulukauteen mennessä.

Lähde: Intel (1), (2)

This site uses XenWord.