Intelin uusien prosessoreiden ennakkotilausten, varsinaisen myynninalkamisen ja testitulosten aikataulut ovat nyt selvillä.

Intel esitteli uudet Rocket Lake -koodinimelliset 11. sukupolven Core-prosessorit tammikuun alussa CES-virtuaalimessuilla ja lupasi niiden saapuvan myyntiin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, tarkemmin ottaen maaliskuussa. Aikataulu on nyt tarkentunut ja io-techin omien lähteiden mukaan prosessoreiden ennakkotilauksia aletaan ottaa jälleenmyyjillä vastaan 16. maaliskuuta alkaen ja varsinainen myynti ja toimitukset asiakkaille aloitetaan 30. maaliskuuta. Media saa julkaista testitulokset vasta 30. maaliskuuta eli ennakkotilaajilla ei ole mahdollista tehdä ostopäätöstä pohjautuen kolmannen osapuolen puolueettomiin testeihin ja arvosteluihin.

LGA 1200 -kantaiset 11. sukupolven Core-prosessorit käyttävät Cypress Cove- eli 14 nanometrin prosessille sovitettuja uuden arkkitehtuurin Sunny Cove -ytimiä ja Xe-arkkitehtuuriin perustuvaa grafiikkaohjainta. Intelin mukaan uusi arkkitehtuuri parantaa prosessorin Instructions Per Clock -suorituskykyä parhaimmillaan 19 %.  Uutta on nyt myös tuki PCI Express 4.0 -väylille ja lisäksi kaistojen määrää on kasvatettu neljällä 20 kaistaan, joten nyt myös Intelillä riittää kaistat näytönohjaimen lisäksi yhdelle M.2-SSD-asemalle suoraan prosessoriin kytkettynä. Prosessoreiden kaveriksi Intel julkaisi uudet 500-sarjan piirisarjat, mutta prosessorit toimivat BIOS-päivityksellä myös tietyin rajoituksin 400-sarjan piirisarjoihin perustuvilla emolevyillä. Edellä mainittujen PCI Express -lisäväylien hyödyntäminen ja M.2 SSD:n kytkeminen suoraan prosessoriin  vaatii prosessorin tueksi 500-sarjan piirisarjaan perustuvan emolevyn.

Suorituskykyisin malli tulee olemaan 8-ytiminen Core i9-11900K ja se kykenee Hyper-threading-SMT-teknologian avulla suorittamaan samanaikaisesti 16 säiettä. Uuden arkkitehtuurin ja uuden grafiikkaohjaimen sekä edelleen käytössä olevan 14 nanometrin valmistusprosessin myötä Intel on joutunut pudottamaan lippulaivamallistaan kaksi ydintä pois edellisen sukupolven 10-ytimiseen Core i9-10900K -malliin verrattuna. Prosessorin maksimi Boost-kellotaajuudet ovat Themal Velocity Boost -teknologian avulla yhdellä ytimellä 5,3 ja kaikilla ytimillä 4,8 GHz.  Prosessorin muistiohjain tukee virallisesti DDR4-3200-nopeutta ja Xe-arkkitehtuuriin perustuvan UHD Graphics -grafiikkaohjaimen luvataan tarjoavan 50 % aiempaa parempaa suorituskykyä.

This site uses XenWord.