Ensimmäinen uusista tuotantolaitoksista on tarkoitus ottaa käyttöön jo reilun vuoden kuluttua keväällä 2022.

Muistipiirien tarve kasvaa jatkuvasti, mutta niiden valmistuskapasiteetti on rajallista. Aiemmin Toshiba Memory Corporation nimellä tunnettu Kioxia on ottanut härkää sarvista ja ilmoittanut reilun kuukauden välein peräti kahden uuden tuotantolaitoksen rakennuttamisesta.

Ensimmäinen uusista tehtaista on Japanin Mie-prefektuuriin rakennettava Yokkaichi Plantin Fab7. Tuotantolaitoksen rakentamisen on tarkoitus alkaa ensi vuoden keväällä ja se valmistuu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua vuoden 2022 kevääseen mennessä, jolloin laitoksessa voidaan aloittaa tuotanto mahdollisimman nopealla aikataululla. Fab7 tullaan rakentamaan maanjäristyksen kestäväksi ja mahdollisimman ympäristöystävälliseksi. Kioxialla on takanaan jo 20 vuotta yhteistyötä Western Digitalin kanssa ja yhtiöt odottavat yhteistyön jatkuvan myös uudessa Fab7:ssa.

Toinen uusista tehtaista tullaan rakentamaan puolestaan Iwate-preferektuurissa sijaitsevaan Kitakami Plant -tehdaskompleksiin. Uusi laajennus tehdaskompleksiin tunnetaan toistaiseksi nimellä K2, mutta sen aikataulu on vielä osittain avoin. Itse laajennosta varten tullaan valmistelemaan 136 000 neliömetrin alue nykyisen tuotantolaitoksen vierestä. Valmistelujen on tarkoitus alkaa keväällä 2021 ja valmistua vuotta myöhemmin, jonka jälkeen voidaan aloittaa itse tuotantolaitoksen rakennuttaminen.

Lähde: Kioxia (1), (2)

This site uses XenWord.
;