Van Gogh tunnetaan paitsi 1800-luvulla eläneenä taitelijana, myös AMD:n prosessorin koodinimenä. Prosessori on päätynyt markkinoille monen mutkan kautta lopulta Valven käsikonsolimaisessa Steam Deck -tietokoneessa ja senkin tapauksessa piiri tunnetaan virallisesti Aerith-koodinimellä Van Goghin sijasta.

Nyt nettiin on tihkunut tietoa Van Goghin mahdollisesta seuraavasta tulemisesta. Twitter-vuotaja _rogame on twiitannut kuvan Magic Leap Demophon -koodinimellisen laitteen tiedoista BaseMarkin tietokannasta, joissa mainitaan prosessoriksi AMD Mero. Mero on esiintynyt vuodoissa ensimmäistä kertaa jo vuonna 2020 ja luotettavaksi vuotajaksi vuosien varrella osoittautuneen Komachi Ensakan mukaan se olisi todellisuudessa sama piiri, kuin Van Gogh.

Itse prosessorista tuoreet löydökset eivät valitettavasti paljasta käytännössä mitään muuta, kuin yhden fyysisen prosessorin ja kahdeksan ydintä. Todennäköisesti ytimet ovat kuitenkin vain loogisia ytimiä ja viittaavat Van Goghista tuttuun neljään Zen 2 -ytimeen SMT-tuella. Laitteessa on muistia 1 Gt ja sen resoluutioksi raportoidaan varsin erikoinen 720×920. Käyttöjärjestelmänä toimii x86-64-versio Android 10:stä. Demophonin oletetaan olevan Magic Leapin seuraavan sukupolven lisätyn todellisuuden- eli AR-lasien koodinimi.

Lähteet: BaseMark, _rogame @ Twitter, Tom’s Hardware