Huhujen mukaan 13. huhtikuuta julkaistavan näytönohjaimen veroton suositushinta on 200 dollaria edullisempi kuin 4070 Ti:n, mutta 100 dollaria korkeampi kuin RTX 3070 oli julkaisussaan.

NVIDIA on valmistelemassa parhaillaan uuden GeForce RTX 4070 -näytönohjaimen julkaisua. Odotettavissa lähitulevaisuudessa ovat myös RTX 4060 -sarjan mallit, jotka ovat päässeet jo väitettyihin kuvavuotoihin aiemmin.

GeForce RTX 4070 julkaistaan huhujen mukaan 13. huhtikuuta eli kahden viikon kuluttua. Videocardz-sivuston useammasta lähteestä varmistamien huhujen mukaan näytönohjaimen veroton suositushinta tulee olemaan 599 dollaria, eli 100 dollaria enemmän kuin RTX 3070 omassa sukupolvessaan, olettaen ettei viime hetken viilauksia enää tehdä.

RTX 4070 perustuu nykytietojen valossa AD104-250- ja/tai 251-piireihin, joissa on käytössä 46 SM-yksikköä eli 5888 CUDA-ydintä ja täysi 192-bittinen muistiväylä. Ennakkotiedoissa on tosin nähty mallille ainakin kolme eri piirilevyversiota ja yksi näytönohjainvalmistaja on ehtinyt jopa vihjaamaan kolmesta eri muistikonfiguraatiosta, mikä tarkoittaisi samalla kolmea eri levyistä muistiväylää. Varmana kuitenkin voidaan pitää ainakin usean eri lähteen varmistamaa täyttä 12 Gt:n muistia, minkä takaa löytyy täysi 192-bittinen väylä.

WCCFTech on puolestaan saanut omilta lähteiltään vinkkiä, että NVIDIA aikoisi julkaista myös GeForce RTX 4060- ja RTX 4060 Ti -näytönohjaimet aivan lähitulevaisuudessa. Sivuston mukaan molemmat malleista julkaistaisiin toukokuussa, mutta siitä ei ole mainintaa tapahtuisiko se samalla kertaa vai porrastetusti.

Sivuston tietojen mukaan tehokkaampi RTX 4060 Ti käyttäisi AD106-grafiikkapiiriä 34 SM-yksiköllä eli 4352 CUDA-ytimellä ja 128-bittisellä muistiväylällä, kun RTX 4060:ssa olisi karsitumpi AD107 24 SM-yksiköllä eli 3072 CUDA-ytimellä ja yhtä leveällä 128-bittisellä muistiväylällä. Kummassakin on sivuston lukujen mukaan 8 Gt 18 Gbps:n muistia.

Lähde: Videocardz

This site uses XenWord.
;