SMIC:n prosessilla on valmistettu ainakin MinerVan BitCoin-louhintasirua jo vuoden päivät.

Kiina pyrkii kovaa vauhtia omavaraiseksi tietotekniikan saralla. Osa tätä projektia ovat paikalliset puolijohdevalmistajat, joista kenties tunnetuin on SMIC eli Semiconductor Manufacturing International Corporation.

SMIC:n tiedettiin kehittävän 7 nanometrin prosessia, sillä se kertoi vuoden 2020 alkupuolella aikovansa aloittaa jonkinlaisen tuotannon 7 nm:llä jo sen vuoden lopulla. Innosiliconin kanssa suunniteltu piiri saatiin myös valmistettua onnistuneesti kyseisen vuoden lokakuussa, mutta massatuotannosta ei ollut puhettakaan vielä silloin. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että yhtiö on massatuottanut ja toimittanut 7 nanometrin piirejä jo ainakin vuoden verran.

Tällä hetkellä ainut varmistettu 7 nm:n massatuotettu piiri SMIC:ltä on MinerVa:n BitCoin-louhintapiiri. Piiri on erittäin pieni, minkä on tulkittu osaltaan viittaavan prosessin olevan tai ainakin olleen vielä vuosi sitten riittämätön kookkaampien piirien valmistamiseen tyydyttävin saannoin. MinerVan piiri on pinta-alaltaan vain 19,32 mm2. SMIC:n 7 nanometrin prosessi käyttää DUV-valotusta, sillä yhtiö löytyy Yhdysvaltojen sanktiolistalta eikä sillä ole sen myötä pääsyä EUV-laitteisiin.

Analyytikkoyritys TechInsights on tutkinut SMIC:n valmistamaa piiriä lähikuvista ja tehnyt johtopäätöksiä prosessista. Yrityksen mukaan SMIC:n 7 nanometrin prosessi vaikuttaisi olevan hyvin läheinen kopio nimenomaan TSMC:n 7 nanometrin prosessista. SMIC ei ole ensimmäistä kertaa valokeilassa samasta asiasta, sillä TSMC on haastanut yhtiön jo kahdesti aiemmin oikeuteen sen teknologioiden luvattomasta kopioinnista 2000-luvun alkupuolella.

Lähde: Tom’s Hardware

This site uses XenWord.
;