Kyseessä on tarkalleen ottaen näytön laidoille sijoitetuilla perinteisillä peliohjaimilla varustettu PC Linux-pohjaisella SteamOS-käyttöjärjestelmällä.

Valve on tänään esitellyt eräänlaisen jatkumon vanhalle Steam Machine -konseptilleen kannettavan Steam Deck -käsitietokoneen muodossa. Uutuudesta oli huhuja jo toukokuun lopulla, mutta tuolloin laitteen odotettiin vielä kantavan SteamPal-nimeä.

Rakenteeltaan Steam Deck muistuttaa hieman Nintendo Switchiä, mutta peliohjaimet ovat kiinteä osa kokonaisuutta, eivätkä ne ole irrotettavissa. Valvelle ominaisena lisänä ohjaustattien alapuolelle on sijoitettu pienikokoiset tasohiirialueet, jotka muistuttavat alkuperäisen Steam Controllerin ohjauspinnoista. Ohjainten keskelle sijoitetulla kosketusnäytöllä on kokoa 7 tuumaa ja se on toteutettu LCD-paneelilla. Näytön resoluutio on 1280 x 800 pikseliä.

Käyttöjärjestelmänä Valven ”käsikonsolissa” pyörii valmistajan oman SteamOS:n uusin versio, eli laitteella pääsee siis käsiksi suoraan omaan Steam-kirjastoon. Uuden SteamOS:n mukana on tuotu myös käsikonsolimaiselle tietokoneelle sopiva uudistettu ulkoasu. Ulkoasupäivityksistä huolimatta käyttöjärjestelmä itsessään pohjautuu edelleen Linuxiin, joten aivan täydellistä yhteensopivuutta Windows-peleille laite ei todennäköisesti tule kantamaan. Valve on kuitenkin panostanut viimeaikoina paljon Protonin kehittämiseen ja sivuillaan he mainitsevat, että pelit voivat todennäköisesti toimia SteamOS:llä suoraan paketista ilman suurempaa käännöstyötä.

Steam Deckille tullaan tuomaan myyntiin myös erillinen telakka, joka tarjoaa lisää liitäntöjä muun muassa Ethernetin ja näyttöliitäntöjen muodossa. Telakan hinnoista ja muista tiedoista yritys tulee tiedottamaan tarkemmin myöhemmin.

Raudan osalta Valven Steam Deckin sisällä sykkii AMD:n APU-piiri Zen 2 -prosessoriytimillä ja RDNA 2 -grafiikkapiirillä. Prosessoriytimiä piirissä on kaiken kaikkiaan 4 ja käytössä on SMT-teknologia eli prosessori kykenee ajamaan kahdeksaa säiettä. Kellotaajuuksiksi prosessorille mainostetaan 2,4–3,5 GHz. Grafiikkapiirin osalta tiedot mainitsevat sen olevan 8 CU:n RDNA 2 1,0–1,6 GHz:n kellotaajuuksilla. Piirin jäähdytys on toteutettu tuulettimella, joka puhaltaa ilmaa ulos käsitietokoneen ylälaidasta.

RAM-muistia laitteesta löytyy 16 Gt ja tallennustilaa on mallista riippuen 64, 256 tai 512 Gt. Mielenkiintoisesti vain kaksi suurempaa kokovarianttia sisältävät PCIe Gen 3 x 4 -nopeuksia tukevan NVMe-levyn kun taas pienin muistivariantti on totetettu eMMC-muistina. Tallennustilaa on myös mahdollista jatkaa microSD-muistikortilla.

Valven Steam Deckien toimitukset alkavat joulukuussa 2021 ja ennakkovaraukset käynnistyvät huomenna 16. heinäkuuta. 64 gigatavun tallennustilalla varustetun mallin hinta on 419 euroa, 256 gigatavun mallista saa maksaa 549 euroa ja 512 gigatavun mallista puolestaan 679 euroa. Kaikkien mallien mukana toimitetaan kantolaukku.

Lähde: Steam Deck

This site uses XenWord.