io-techin pikatestissä vieraili Huawein uusi Honor 8 Lite -älypuhelin, joka kosiskelee edullisemman hintaluokan puhelinta etsiviä kuluttajia kalliimmasta Honor 8 -mallista tutuilla elementeillä.

Viime kesän alussa Huawein markkinointiosasto teki onnistuneen taktisen vedon ja nimesi aiemmin samana keväänä julkaistun Honor 5C:n uudelleen Honor 7 Liteksi suuren suosion saavuttaneen keskihintaluokan Honor 7 –puhelimen mukaan.

Honor 7 Liten seuraajaa ei tarvinnut odottaa saapuvaksi kuin runsaat puoli vuotta, sillä Honor 8 Lite esiteltiin Suomessa helmikuun ensimmäinen päivä. Myös uutuusmallin tapauksessa käynnissä on pieni brändäysleikki, sillä sama laite esiteltiin jo tammikuussa Huawei P8 Lite (2017) –nimellä ja sittemmin se on tullut joillain markkina-alueilla myyntiin myös Huawei Nova Lite –nimellä. Suomessa käytettävä Honor 8 Lite –nimi sopii kuitenkin laitteelle parhaiten, sillä muotoilussa on selvästi otettu mallia kalliimmasta Honor 8 –puhelimesta.

Honor 8 Liten myynti alkoi Suomessa 17. helmikuuta 269 euron suositushintaan. Hinta on noussut hieman edeltäjämallista, joka maksoi markkinoille tullessaan 229 euroa. Käytännössä Honor 8 Liten hinta on Suomessa tämän artikkelin julkaisuhetkellä edullisimmillaan 249 euroa.

Viime viikolla io-techissä julkaistun Honor 7 Liten ja Honor 8 Liten välisen kuvavertailun voi lukaista täältä.

 


Honor 8 Liten pakkaus on väriltään tyylikkään valkoinen, kuten syksyllä julkaistun Honor 8 –mallinkin tapauksessa. Yritys on siis selvästi luopunut turkoosinsinisistä pakkauksistaan, joita se käytti vielä aiemmissa Honor-malleissaan. Pakkauksen sisäosa liukuu ulos päädystä vetämällä.

Toimitussisältöön lukeutuvat itse puhelimen lisäksi verkkovirtalaturi, micro-USB-kaapeli, pikaohjekirjanen, SIM-korttikelkan irrotustyökalu sekä muovinen suojakuori. Laturi on valitettavasti tavallinen viiden watin malli (5 V, 1 A), vaikka puhelin tukee tiettävästi myös suurempia lataustehoja. Kovasta läpinäkyvästä muovista tehty suojakuori suojaa puhelimen kulmia pudotessa ja on mukava pieni lisä myyntipakkaukseen, vaikka kuoren toteutus ei olekaan aivan eleganteimmasta ja kompakteimmasta päästä.

Ulkoisesti Honor 8 Lite muistuttaa vahvasti esikuvaansa Honor 8:aa ja nopealla vilkaisulla laitteita saattaa olla jopa hankala erottaa toisistaan. Honor 8 Liten muotoilu on varsin pyöristettyä ja se istuu miellyttävästi kouraan. Muotoilullisesti uutuudessa ei ole juurikaan samaa sukunäköä viimevuotisen Honor 7 Liten kanssa.

Huawei mainostaa Honor 8 Liteä laadulla ja premium-luokan desiginilla, joka ei valitettavasti realisoidu otettaessa laitetteen käteen. Laitteen käsituntuma on lähes eri planeetalta alkuperäiseen Honor 8:aan verrattuna, mikä on suoraan sanottuna pettymys.

Honor 8 Liten runko on muovia ja molempia puolia peittää lasi, jonka tyyppiä Huawei ei tarkemmin ilmoita. Muovinen metallipintaa imitoiva kylkikaistale karkottaa laitteen premium-fiiliksen varsin tehokkaasti. Jopa alle 200 euron hintaluokasta löytyy nykypäivänä arvokkaamman tuntuisia metallirakenteisia puhelimia. Onneksi Honor 8 Liten rakenne on sentään tukevan tuntuinen, joten se voisi olettaa kestävän käytössä hyvin.

Honor 8 Liten rakenne ja fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 147,2 x 72,9 x 7,6 mm
  • Paino: 147 grammaa
  • Rakenne: muovirunko, lasinen etu- ja takakuori

Fyysisiltä mitoiltaan Honor 8 Lite sijoittuu 5,2-tuuman näyttökokoluokassa keskikastiin. Edeltäjämalliin nähden pituus on kasvanut vaivaiset 0,1 mm, mutta laite on kaventunut ilahduttavasti vajaalla millillä. Myös paksuutta on saatu höylättyä pois runsaat puoli milliä. Alkuperäiseen Honor 8:aan nähden Lite on vajaa pari milliä pidempi ja leveämpi, jonka huomaa myös käsituntumassa. 147 gramman paino on hyvin tasapainossa ulkomittojen kanssa.

Puhelin tulee saataville neljässä värissä – valkoisena, mustana, kullanvärisenä ja sinisenä – joista kaksi viimeksi mainittua tulevat myyntiin hieman myöhemmin.

Silmiltä piilossa olevien teknisten ominaisuuksien osalta Honor 8 Liten rauta on pääosiltaan tuttua yrityksen aiemmista saman hintaluokan malleista.

Järjestelmäpiiriksi on valittu 16 nanometrin FinFET+-tekniikalla valmistettu HiSilicon Kirin 655 –järjestelmäpiiri, joka on käytännössä sama, kuin Honor 7 Lite ja Huawei P9 Lite –malleissa viime vuonna käytetty Kirin 650, mutta 100 MHz korkeammalla maksimikellotaajuudella varustettuna. Järjestelmäpiiriin integroitu LTE-modeemi  tarjoaa Cat.4-luokan (150/50 Mbit/s) siirtonopeudet.

RAM-muistia on tämän hintaluokan puhelimeen mukavat kolme gigatavua, mutta tallennustilan osalta on puolestaan pihistelty, sillä sitä löytyy vain 16 gigatavua. Kaiken lisäksi ainakin testikappaleessamme sisäistä tallennustilaa oli vapaana vain vajaa 7,5 Gt, joka alkoi jo viikon testijakson aikana pursuilla yli äyräidensä. Onneksi puhelimessa on mahdollisuus jopa 256 gigatavun muistikortille, joka tosin varaa toisen laitteen kahdesta SIM-korttipaikasta.

Honor 8 Liten tekniset ominaisuudet:

  • Kirin 655 –järjestelmäpiiri (4 x 2,1 GHz Cortex-A53, 4 x 1,7 GHz Cortex-A53, Mali-T830MP2)
  • 3 Gt RAM-muistia
  • 16 Gt sisäistä tallennustilaa (vapaana noin 7,5 Gt)
  • jopa 256 Gt muistikortteja tukeva microSD-korttipaikka
  • Akku 3000 mAh, micro-USB 2.0
  • Sormenjälkitunnistin
  • Takakamera 12 MP (Sony IMX286, F2.2), etukamera 8 MP
  • Käyttöjärjestelmä Android 7.0 Nougat + EMUI 5.0
  • 4G-yhteydet (Cat.4 150/50 Mbps), dual-SIM
  • WiFi 802.11 a/b/g/n, NFC, Bluetooth v4.1, A-GPS + Glonass

 

Honor 8 Liten näyttö on paperilla identtinen edeltäjämallin näytön kanssa. Full HD –paneelit kotiutuivat viime vuoden aikana myös alempiin hintaluokkiin ja 5,2-tuumainen näyttö tarjoaakin mukavan yli 400 PPI:n pikselitiheyden.

Näyttöä suojaavan lasin ulkoreunat ovat nykytyyliin pyöristetyt, joka parantaa hieman peukalon käyttömukavuutta näytön reunoilla. Miinusta Honor 8 Lite ansaitsee näyttölasin pinnoitteesta, joka tuntui jostain syystä poikkeuksellisen nahkealta ja ”mattamaiselta”. Tuntuma parani hieman testijakson aikana, mutta tuntui edelleen huonosti liukuvalta moneen muuhun puhelimeen verrattuna.

Näytön tekniset tiedot:

  • Läpimitta: 5,2 tuumaa
  • Tekniikka: IPS LCD
  • Alipikseliasettelu: RGB
  • Resoluutio: 1080 x 1920 pikseliä
  • Pikselitiheys: 424 PPI (pikseliä tuumalla)
  • Suojaus: Reunoilta pyöristetty (2,5D) lasi

Kuvanlaadultaan Honor 8 Liten näyttää etenkin tämän hintaluokan puhelimeksi hyvältä. Edeltäjämalliin verrattuna kirkkaus ja värikylläisyys näyttäisivät parantuneen hieman. Tummat sävyt toistuvat IPS-näytöksi melko hyvin ja värintoistoa saa hienosäädettyä asetusvalikon kautta. Katselukulmissa ei myöskään ole juurikaan huomautettavaa, vaikka kuva tummeneekin hieman äärilaitoihin mennessä.

Puhelimen yläpäätyyn on sijoitettu tavallinen 3,5 mm ääniliitäntä sekä pieni mikrofonin aukko. Honor 8:sta löytynyt infrapunasensori on jätetty pois. Korttikelkka sijaitsee vasemman kyljen yläosassa ja siihen voi asentaa joko kaksi nano-SIM-korttia tai vaihtoehtoisesti toisen SIM-kortin tilalle micro-SD-muistikortin (max. 256 Gt).

Näytön yläpuolella sijaitseva kahdeksan megapikselin etukamera on varustettu 77-asteisella laajakulmaobjektiivilla. Etukamera pystyy myös taltioimaan 1080p-videokuvaa. Kuvanlaatu on kelvollista perustasoa (mallikuva). Kuulokkeen kapea ritilä on mukavasti riittävän tiheä ja lähes lasin pinnan tasalla, joten se ei kerää herkästi likaa.

Laitteen alapäätyyn on sijoitettu micro-USB-liitäntä sekä kaksi riviä reikiä, joista monokaiutin on sijoitettu oikeanpuoleisen ritilän taa. Kaiutin vaimenee lähes täysin, jos sormi asetetaan sen päälle. Kaiuttimesta mittasimme 30 cm päästä noin 72,5 dBA:n melutason, joka on mittaamiemme puhelimien alempaa keskitasoa. Äänenlaatu on diskanttipainotteista, mutta ei särje edes maksimivoimakkuudella.

On hieman harmi, että Huawei on vielä päätynyt käyttämään ”vanhaa” micro-USB-liitäntää. Itse liitinkomponentissa ei pitäisi olla suurta hintaeroa uuden ja vanhan version välillä, joten tuntuu, että valmistajat tekevät USB Type-C:stä toistaiseksi tarkoituksella kalliimpien puhelinmallien ominaisuuden. On harmillista, että näin keinotekoisesti rajoitetaan uuden tekniikan leviämistä markkinoille.

Puhelimen navigointipainikkeet ovat ohjelmistopohjaisina näytön alaosassa ja niiden järjestystä on mahdollista muuttaa.

Kalliimman Honor 8:n tapaan myös Liten takakuori on lasia. Valmistaja ei kerro minkä tyyppisestä lasista on tarkalleen ottaen kyse, mutta sen kerrotaan rakentuvan 15 kerroksesta visuaalisen efektin muodostamiseksi. Ainakaan testaamassamme valkoisessa värivaihtoehdossa ei lasissa kuitenkaan ollut havaittavissa kummoisempaa visuaalista efektiä.

Takakuoren lasipinta on tasainen pyöristettyjä reunoja lukuun ottamatta. Tuntumaltaan se on ehkäpä aavistuksen pitävämpi kuin lasipinnat tyypillisesti, mutta samalla se kerää näytön lasin tapaan helposti sormenjälkiä, jotka ovat jostain syystä erittäin haastava saada puhdistettua pois lasin pinnasta.

Puhelimen lukitus-/virtapainike sekä äänenvoimakkuuden säätöpainike sijaitsevat oikeassa kyljessä. Ne ovat muovia puhelimen rungon tapaan. Lukituspainiketta ei juuri tarvita puhelimen herättämiseen, sillä sormenjälkitunnistin ajaa saman asian. Takakuoren yläosaan sijoitettu sormenjälkitunnistin toimii erittäin nopeasti ja luotettavasti, kuten Huawein puhelimissa on ollut tapana. Tunnistimen yhteyteen ei valitettavasti ole toteutettu Honor 8 –mallista tuttua ohjelmoitavaa monitoiminäppäintä.

Umpinaisen takakuorirakenteen alla sijaitsee puhelimen 3000 mAh akku. Akun koko on pysynyt samana edeltäjämalli Honor 7 Liten sekä kalliimman Honor 8:n kanssa.

Honor 8 Liten takakamera sijaitsee varsin huomaamattomasti takakuoren vasemmassa ylänurkassa. Kamera on sulautettu samalle tasolle takakuoren lasin kanssa. Ilmeisesti samasta syystä kuin takakuoren lasi kerää herkästi sormenjälkiä, kameran linssi suttaantuu  varsin helposti, jonka seurauksena kuvista tulee helposti sumuisia. Nopea pyyhkäisy kameran kohdalta poisti yleensä ongelman.

Takakamera perustuu Sonyn 12 megapikselin (3968 x 2976) IMX 286 –kamerasensoriin, jota käytetään myös Huawein kaksoiskameraratkaisuissa mm. Honor 8- ja P9-malleissa. Ainakin teoriatasolla sen pitäisi tarjota edeltäjämalliin verrattuna paremmat hämäräkuvausominaisuudet suuremman pikselikoon ansiosta.

  • 12 megapikseliä, Sony IMX 286 –kuvasensori, pikselikoko 1,25 um
  • 27 mm (kinovastaava) f2.2 objektiivi
  • LED-salama
  • 1080p 30 FPS videokuvaus

Kameralla voi myös kuvata 1080p-tarkkuuden videokuvaa 30 FPS ruudunpäivitysnopeudella. Hämäräkuvauksessa kameran apuna on yhden LED-valon salama.

 

[responsive-slider id=3675]

Honor 8 Liten kamerasovellus on perusidealtaan tuttu Huawein muista viimeaikaisista älypuhelimista. Nougat-päivityksen myötä se on kokenut pienen kasvojenkohotuksen, mutta käyttökokemus on vastaava Huawein muiden puhelinmallien kanssa. Kokonaisuus on kohtalaisen toimiva, mutta kaipaisi edelleen pientä viilausta. Esimerkiksi HDR-tila pitää kaivaa hankalasti esiin kuvaustilavalikon kautta.

Kuvaustilavalikko avautuu kuvausnäkymästä oikealle pyyhkäisemällä ja asetusvalikko vastaavasti vasemmalle pyyhkäisemällä. Asetusvalikko kääntyy vihdoin automaattisesti oikein päin, oli puhelin sitten vaaka- tai pystyasennossa.

Ohessa käytännön tilanteissa Honor 8 Liten kameralla otettuja mallikuvia. Kuvat avautuvat täyteen kokoonsa klikkaamalla. Honor 7 Litellä otetut vertailukuvat tilanteista 1 ja 4 voi avata numeroiden linkkejä klikkaamalla.

Hyvässä valaistuksessa Honor 8 Liten kameran kuvanlaatu on perushyvää tasoa. Edeltäjämalliin nähden se ei ole parantunut merkittävästi – ennemminkin kuvat ovat muuttuneet hieman eri tyyppisiksi. Terävyys on aavistuksen alhaisempi ja värintoisto puolestaan hieman parempi.

Heikossa valossa Honor 8 Liten kuvanlaadussa on sen sijaan tapahtunut merkittävää parannusta edeltäjämalliin nähden. IMX 286 –kuvasensori pystyy taltioimaan varsin mukavasti valoa ja värejä. Kuvat pysyvät yksityiskohtaisempina ja kohinattomampina kuin useimmilla muilla tämän hintaluokan puhelimilla otetut otokset.

Kokonaisuudessaan Honor 8 Lite tarjoaa hintaluokassaan kohtalaisen hyvät kameraominaisuudet. Kuvanlaatu riittää hyvin useimpiin tilanteisiin.

 

[responsive-slider id=3667]

Positiivisena asiana Honor 8 Lite on yksi ensimmäisistä markkinoiden edullisempaa hintaluokkaa edustavista puhelimista, joka on varustettu viime syksynä julkaistulla Android 7.0 Nougat –käyttöjärjestelmällä. Sen päälle Huawei on toteuttanut oman EMUI-käyttöliittymänsä tuoreimman 5.0-version.

Android Nougatin keskeisistä uudistuksista Honor 8 Lite tarjoaa mm. uudistetun ilmoitus- ja asetusvalikon sekä ulkoasultaan vakio-Androidin kaltaiseksi muutetun moniajonäkymän, joka mahdollistaa nyt myös kahden sovelluksen jaetun näytön näkymän käytön. Ilmoitusvalikko on uudistuksen myötä käyttökelpoisempi, sillä kaikki sisältö löytyy nyt samalta välilehdeltä. Toisin kuin Mate 9 –mallien käyttöliittymässä, Honor 8 Liten ilmoitusvalikon tausta on musta läpikuultavan sijaan, joka antaa sille hieman erilaisen ilmeen.

Monien kaipaamana uudistuksena EMUI 5.0 tukee nyt myös erillistä sovellusvalikkoa, joka on otettavissa käyttöön asetusvalikon kautta. Sovellusvalikon toteutus on melko suora lainaus vakio-Androidista: sovelluskuvakkeet ovat aakkosjärjestyksessä ja ylimmällä rivillä on neljä käytetyintä sovellusta. Puhelimeen valmiiksi asennettujen sovellusten valikoimaan kuuluu joukko Huawein omia lisäsovelluksia sekä muutama ylimääräinen ”bloatware”-peli, jotka ovat onneksi käyttäjän poistettavissa.

Kuten Huawein kalliimmissa Mate 9 –malleissa, myös Honor 8 Liten EMUI 5.0 –käyttöliittymän kerrotaan hyödyntävän koneoppimista ja algoritmia, joka optimoi sovellusten ja prosessien toimintaa käyttäjän käyttötottumusten mukaisesti. Ominaisuuden pitäisi vaikuttaa positiivisesti virrankulutukseen sekä vähentää käyttöjärjestelmän hidastumista pidemmällä aikavälillä. Lyhyellä testijaksolla sen toimivuutta oli kuitenkin mahdotonta todentaa.

Huawein puhelimista ja pitkään löytynyt sovellusten virranhallintaominaisuus kaipaisi hienosäätöä samaan tapaan kuin Mate 9 –malleissa. Ominaisuuden tarkoituksena on ilmoittaa käyttäjälle taustalla virtaa kuluttavista sovelluksista ja tarjota mahdollisuus niiden sulkemiseen. Harmi vain, ettei toiminto tuntunut kykenevän sammuttamaan tiettyjä taustasovelluksia (kuten Instagram ja Swiftkey-näppäimistö), joista se ilmoitteli toistuvasti sulkemiskäskyistä huolimatta.

Päivittäisessä peruskäytössä Honor 8 Lite tuotti käyttöjärjestelmän toiminnan suhteen pettymyksen. Ohjelmisto lagasi ja jumitteli yllättävän usein, aiheuttaen tietyissä tilanteissa jopa hermojen kiristymistä. Hyviä esimerkkejä käyttöjärjestelmässä esiintyneistä hidasteluista ovat näppäimistön reagointi painalluksiin viiveellä, muutaman sekunnin odotusajat sovellusten välillä siirryttäessä, kosketuksentunnistuksen jumiutuminen muutamaksi sekunniksi sovelluksen avaamisen jälkeen sekä kamerasovelluksen pitkä käynnistymisaika.

Puhelimen pelisuorituskyvyn totesimme olevan jotain keskinkertaisen ja välttävän välimaastossa. Raskaampienkin pelien pelailu kyllä onnistuu, kunhan on valmis tiputtamaan grafiikka-asetuksia simppelimpään suuntaan. Esimerkiksi testaamamme Need For Speed No Limits –peli sääti grafiikka-asetukset automaattisesti niin alhaisiksi, että tekstuurit olivat melko rujon näköistä puuroa (katso kuva). Puhelin lämpeni pelirasituksessa vai hyvin maltillisesti takakuoren yläosasta.

Synteettisissä suorituskykytesteissä Honor 8 Lite lyö tiskiin tulokset, jotka eivät eroa juurikaan edeltäjämalli Honor 7 Litestä. Tämä ei ole ihme, sillä järjestelmäpiiri on kellotaajuuksia lukuun ottamatta teknisesti sama. Niin tai näin, lähes vuosi sitten julkaistuun puhelimeen nähden suorituskykyeron odottaisi silti olevan jo suurempi. Prosessorisuorituskyky on tässä hintaluokassa melko hyvää, grafiikkasuorituskyky keskitasoa.

Erityisesti testituloksissa huomiomme kiinnittivät sisäisen tallennustilan luku ja kirjoitusnopeutta testaava Androbench 5.0, joka antoi nykymittapuulla suorastaan surkeita lukemia erityisesti kirjoitusnopeuden osalta. Myös useampi muu Honor 8 Liteä testaava kollega vahvisti vastaavat havainnot. Hidas tallennusratkaisu saattaakin olla ainakin osasyy käyttöjärjestelmän nuhaiseen toimintaan.

Verrokkina testitulosten yhteydessä käytämme vajaan 400 euron hintaista Kirin 950 –piirillistä Honor 8 –puhelinta, jonka tulokset ovat sulkeiden sisässä.

Testitulokset:

  • Antutu 6.2.7: 55889 (94872)
  • Androbench 5: 171,83/28,04/39,57/5,9 (245,5/114,81/30,64/30,71)
  • Geekbench 4: 785/3285 (1718/5413)
  • PCMark Work 2.0: 4549 (6483)
  • Sunspider 1.0.2: 976,8 ms (491,1 ms)
  • GFXBench T-Rex onscreen: 19 FPS (42)
  • GFXBench Manhattan 3.0 onscreen: 8,5 FPS (18)
  • GFXBench Car Chase onscreen: 3,1 FPS (6,4)

 

Oheisessa kuvaajassa on nähtävissä Honor 8 Liten yhden päivän jälkeinen akun varausprosentti suhteessa näytön päälläoloaikaan. Mitä lähempänä mittapiste on kuvaajan oikeaa ylänurkkaa, sen parempi akunkesto on ollut. Suuntaa antavat tulokset perustuvat käytännön käyttötilanteisiin, eivätkä siis ole tieteellisen eksakteja mittaustuloksia.

Honor 8 Lite tarjoaa rautatasolla melko hyvät lähtökohdat akunkestolle, sillä 3000 mAh akku on kooltaan kohtalaisen hyvä ja Kirin 655 tunnetaan melko virtapihinä järjestelmäpiirinä. Lisäksi Huawei mainostaa hyödyntävänsä Smart Power 5.0 –virranhallintaa virrankulutuksen pienentämiseksi.

Akunkeston osalta odotukset olivat ennakkoon varovaisen positiiviset, sillä hyvän kokoinen 3000 mAh akku yhdistettynä virtapihiin järjestelmäpiiriin pitäisi olla melko toimiva yhdistelmä. Käytännössä Honor 8 Liten akunkesto oli noin viikon ympärivuorokautisen testijakson perusteella hyvää keskitasoa.

Tyypillisenä arkipäivänä akun varaus oli pudonnut päivän aikana noin 30–55 %:iin. Tuolloin näytön aktiivisuusaika oli noin 2-3 tuntia. Vähemmällä käytöllä vajaan tunnin näytön aktiivisuusajalla akun varaus oli säilynyt yhtenä päivänä 80 %:ssa. Viikon aikana puhelinta ei yritetty käyttää kertaakaan kahden päivän yli, mutta se olisi saattanut hyvinkin onnistua alle kahden tunnin näytön aktiivisuusajoilla.

 

Yhteenveto

Edeltäjämalli Honor 7 Liten sekä ennakkotietojen pohjalta odotuksemme Honor 8 Liten suhteen olivat positiiviset, mutta valitettavasti laite ei onnistunut täyttämään niitä. Tiivistettynä kyseessä on Honor 7 Lite uusissa solakammissa kuorissa, hieman paremmalla kameralla ja Android Nougatilla varustettuna.

Ulkoisesti Honor 8 Lite saattaa näyttää hyvin paljon esikuvaltaan Honor 8:lta, mutta käytännössä samaa on lähinnä muotoilu, näyttöpaneeli, akku ja takakameran sensori. Käsituntuma jättää hieman kylmäksi, sillä Huawei on päättänyt vaihtaa Honor 8 Liten runkomateriaalin metallista muoviin. Lisäksi lasipinnat eivät tunnu samalta kuin kalliimmassa mallissa.

Rautatasolla Honor 8 Liten vahvuuksia ovat hyvä näyttö, nopea sormenjälkitunnistin, tasapainoinen kamera sekä kohtalaisen hyvä akunkesto. Niistä ainoastaan kamera tarjoaa kuitenkaan merkittävää parannusta edeltäjään nähden. Järjestelmäpiirin suorituskyky on hintaluokassa kohtalaista, mutta fakta on, että se on peräisin lähes vuoden takaa. Lisäksi tallennustilaa on vapaana suorastaan harmillisen vähän ja se toimii poikkeuksellisen hitaasti.

Ehkäpä suurin testijaksolla harmittanut seikka oli kuitenkin käyttöjärjestelmän hidastelu. Laite ei toimi vain verkkaisesti, kuten edullisemman hintaluokan puhelimelta saattaisi odottaa, vaan se hidasti ja jumitteli normaalikäytössä harmillisen usein. Se ei ole nykypäivänä hyväksyttävää peruskäytössä edes edullisemmalta puhelimelta. Tämän jälkeen ei enää auta, että Honor 8 Lite on markkinoiden ensimmäisiä edullisen hintaluokan Android Nougat –puhelimia. Huaweilla taitaa olla vielä optimoitavaa ohjelmistonsa kanssa. Tilannetta ei olennaisesti paranna edes se, että EMUI 5.0 on sinällään onnistunut saskel Huawein käyttöliittymän kehityksessä.

Jos Honor 8 Liten hinta olisi noin 200 euron tuntumassa, olisi tilanne hieman toinen. Tällä hetkellä pitkälti samaa rautaa sisältävän Honor 7 Liten saa kuitenkin yli 100 euroa halvemmalla ja metallirunkoisen P9 Litenkin yli 50 euroa halvemmalla. Kummatkin tulevat lisäksi tämänhetkisen tiedon mukaan saamaan Nougat-päivityksen, joten on hankala keksiä perusteluja sille, miksi Honor 8 Litestä kannattaisi maksaa jopa kymmeniä prosentteja ekstraa. Honor 8 Litestä jää hieman sellainen maku, että vanha tuote olisi lähinnä pakattu uusiin kuoriin. Hyvien edeltäjien korvaamiseen arvoisellaan tavalla tarvittaisiin hieman enemmän.

Plussaa:

  • Käteen mukavasti sopiva pyöristetty muotoilu
  • Kelpo Full HD –näyttö
  • Kameran kuvanlaatu tässä hintaluokassa etenkin hämärässä
  • Android Nougat 7.0 –käyttöjärjestelmä
  • EMUI 5.0:n käytännölliset lisäominaisuudet
  • Nopeasti ja luotettavasti toimiva sormenjälkitunnistin
  • Akunkesto varauksin
  • Suojakuori pakkauksen mukana

Miinusta:

  • Muovinen runkorakenne
  • Suorituskyky edeltäjämallin tasolla
  • Vapaan tallennustilan määrä vain runsaat seitsemän gigatavua
  • Tallennustilan heikko kirjoitusnopeus
  • Näyttölasin nahkea pinta
  • Sormenjäljet tarttuvat lasipintoihin erittäin hanakasti
  • Käyttöjärjestelmän ajoittainen tökkiminen ja viivästely
  • Hienosäätöä vaativa sovellusten virranhallintaominaisuus
  • Mukana hidas viiden watin laturi

 

This site uses XenWord.
;