io-techin testattavana high-end-rautaa kohtuuhinnalla tarjoava OnePlus 5 -älypuhelin.

OnePlussan kaksi ensimmäistä älypuhelinsukupolvea olivat tietyllä tavalla startup-yrityksen harjoittelukierroksia, mutta viime vuonna julkaistut kolmannen sukupolven mallit olivat jo varsin kokonaisvaltaisesti valmiita tuotteita, eikä niiden myynnissä tarvinnut hyödyntää tavallisen kuluttajan näkökulmasta hankalaa kutsujärjestelmää.

Juhannusta edeltäneellä viikolla julkaistu neljännen sukupolven OnePlus-huippumalli hyppäsi nimeämiskäytännössä yhden numeron yli ja sai kantaakseen mallinumeron 5. Nimi on myös tietyllä tapaa looginen, sillä viime vuoden lopulla OnePlus 3:sta julkaistiin myös päivitetty 3T-versio.

Pieni ennakkoerä laitteita tuli Suomessa myyntiin heti julkaisua seuranneena päivänä ja varsinainen myynti alkoi viikkoa myöhemmin kesäkuun lopussa. OnePlus 5:n edullisemman vaihtoehdon (6 & 64 Gt) hinta on 499 euroa ja kalliimmasta 8 & 128 Gt versiosta pyydetään 559 euroa.

Viimevuotiseen OnePlus 3 –malliin nähden hinta on noussut tasan sadalla eurolla, joka on prosentuaalisesti jo melko suuri korotus. Viime vuoden lopulla esiteltyyn OnePlus 3T –malliin nähden 64 Gt:n version hinta on puolestaan noussut 60 ja 128 Gt:n versio 80 euroa. Erona kuitenkin on, että kalliimmassa versiossa RAM-muistin määrä on kaksi gigatavua suurempi. Vastaavilla teknisillä ominaisuuksilla varustettuihin kilpailijoihin nähden OnePlus 5:n hinta on joka tapauksessa edelleen useamman sata euroa edullisempi ja siten erittäin kilpailukykyinen.

Tutustumme tässä artikkelissa OnePlus 5:n kalliimpaan 8 & 128 Gt:n versioon kattavasti runsaan kahden viikon käyttötestijakson pohjalta. Artikkelissa perehdytään puhelimen fyysiseen toteutukseen ja tuntumaan, teknisiin ominaisuuksiin, kameran toimintaan ja kuvanlaatuun, ohjelmistoon, akunkestoon ja suorituskykyyn.

Ennen juhannusta julkaistun ensituntumat-artikkelin sekä unboksaus-videon voi halutessaan katsoa täältä.

 

Pakkaus ja sen sisältö

OnePlus 5:n myyntipakkaus on ulkoisesti lähes identtinen edeltäjämallien kanssa. Päällispuolelta se eroaa ainoastaan kanteen painetun kiiltäväpintaisen numero viitosen osalta.

Pakkauksen sisältö on melko pelkistetty. Tyylikkääseen punaiseen muovikehykseen upotetun puhelimen ohella sisältä löytyy pikakäyttöopas ja turvallisuustiedote, korttikelkan irrotustyökalu, OnePlus 5:llä otettu mallivalokuva, punainen USB Type-C –kaapeli sekä Dash Charge –pikalaturi.

Dash Charge –pikalaturi on sama kuin edeltäjämallissa ja sen teho on mukavat 20 wattia (5 V, 4 A).

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Kuten jo ensituntumat-jutussa todettiin, OnePlus 5 on säilyttänyt etupuolella edeltäjämallista tutun sukunäkönsä, joskin muodot ovat nyt hieman aiempaa pyöristetymmät ja solakammat. Etupuolen muotoilu on edelleen ennemminkin pelkistettyä, kuin persoonallista.

Takapuolella erot ovat sen sijaan varsin selvät, sillä toteutus poikkeaa aiemmasta niin kameran sijainnin ja muotoilun kuin antenniraitojenkin toteutuksen puolesta. Jos OnePlus 3/3T ei ollut takaa erityisen persoonallisen näköinen, on OnePlus 5:n kohdalla yritetty vielä vähemmän erottua massasta.

iPhone 7 Plussan kanssa lähes identtisesti muotoillulla kameraratkaisulla ei sinällään ole juuri mitään käytännön merkitystä, mutta syö hieman OnePlussan uskottavuutta, ettei yritys ole viitsinyt muotoilla kameran ympäristöä yhtään omintakeisemmin, vaikkapa neliskulmaisen kehyksen ja toisenlaisen salaman sijainnin muodossa. Kunnianhimoton muotoilu on erikoista etenkin siinä valossa, että yritys kertoo tehneensä yli 100 erilaista fyysistä prototyyppiä laitteesta.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 154,2 x 74,1 x 7,25 mm
  • Paino: 153 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 73,0 %

OnePlus 5:n ulkomitat ovat 5,5 tuuman näyttökokoluokassa parempaa keskitasoa. Edeltäjämalliin nähden pituutta on tullut 1,5 mm lisää, kun taasen käsiteltävyyden kannalta tärkeä leveys on pienentynyt 0,6 mm:llä. Paino on keventynyt viidellä grammalla. 5,7- ja 5,8-tuumaisilla näytöillä varustettuihin LG G6:een ja Galaxy S8:aan nähden OnePlus 5 on yli viisi millimetriä pidempi sekä useamman millin leveämpi. Näytön suhde ulkomittoihin on kohtalainen 73 %, joka ei kuitenkaan pärjää lähellekään edellä mainituille LG:n ja Samsungin huippumalleille.

OnePlus 5 on saatavilla kahtena eri värivaihtoehtona, jotka ovat käytännössä hyvin lähellä toisiaan. Puhelimen edullisempi versio on aina tummanharmaa Slate Gray –värinen ja kalliimpi versio vastaavasti musta Midnight Black –värinen.

PÄIVITYS 28.8.2017: Elokuun 7. päivä OnePlus laajensi ”viitosen” värivalikoimaa Soft Gold -vaihtoehdolla, joka on tuttu väri myös yrityksen aiemmista puhelimista. OnePlussan ilmoituksen mukaan Soft Gold -väriä on saatavilla rajattu erä ja sitä on tarjolla vain puhelimen edullisemmasta 6 & 64 Gt muistiversiosta. Soft Gold -värivaihtoehto eroaa muista valkoreunaisella näyttölasillaan sekä kullanvärisillä yksityiskohdilla kameran ja sormenjälkitunnistimen ympärillä.

OnePlus 5:n rakenne koostuu alumiinisesta unibody-takakuoresta sekä etupuolen kattavasta reunoilta pyöristetystä Gorilla Glass 5 –suojalasista. Metallikuoren ja lasin välissä kiertää kapea ja lähes huomaamaton muovilista. Valitettavasti rakennetta ei ole virallisesti suojattu vedeltä, joskin OnePlus kertoo epävirallisesti puhelimen sietävän jonkin verran vettä. Takuu ei kuitenkaan kata vesivaurioita.

Rakenteen toteutuksessa tai viimeistelyn laadussa emme havainneet mitään valittamisen varaa, vaan se tuntuu juuri siltä, mitä high-end-puhelimelta voi odottaa. Tyylikkäimmin toteutettujen kilpailijoiden kaltaista ihastelua se ei kuitenkaan saanut aikaan. Kädessä puhelin tuntuu erittäin tukevalta, eikä elä tai pidä ääniä väänneltäessä.

Käsituntumaltaan OnePlus 5 tuntuu varsin mukavalta ja edeltäjämalliin nähden on tapahtunut pientä parannusta. Loivemmin pyöristetyt takakuoren pitkät sivut istuvat käteen hieman paremmin ja vastaavasti laitteen kylkiin muotoiltu terävähkö ”horizon line” –kulma parantaa otetta laitteesta. Yhden käden sujuva käyttö on hieman hankalaa, kuten tämän kokoluokan laitteissa on jo tyypillistä. Ohjelmistopuolella ei ole tarjolla suurempaa helpotusta asiaan.

Alumiininen takakuori on mattapintainen ja sen ylä- ja alaosassa sijaitsee väritykseen hyvin sulautuvat ja päätyjen muotoja mukailevat muoviset antenniraidat. Yläkulman kameratoimintojen ohella takakuori on hyvin pelkistetty ja sen keskeltä löytyy vain hillitty valmistajan logo.

Kuten useimmat muutkin mattapintaisella alumiinikuorella varustetut puhelimet, myös OnePlus 5:n takakuori on käsissä melko liukas – etenkin jos kädet ovat vähänkin kuivat. Positiivisena puolena mattapinta ei kerää kovinkaan helposti sormenjälkiä eikä naarmuuntunut ainakaan pariviikkoisen testijaksomme aikana.

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

Rautapuolella OnePlus on käyttänyt tämän vuoden high-end-puhelimille tyypillisiä komponentteja, joten viitonen ei häpeä niiltä osin edes useamman sata euroa kalliimpien kilpailijoiden rinnalla. Vastaavaa rautaa ei löydy mistään muusta Suomessa tällä hetkellä myytävästä 500 euron puhelimesta.

Tekniset ominaisuudet:

  • Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri (8 x Kryo CPU, Andreno 540 GPU, X16-LTE-modeemi)
  • 6 tai 8 Gt LPDDR4X RAM
  • 64 tai 128 Gt kaksikanavaista UFS 2.1 -muistia (vapaana noin 111 Gt)
  • LTE Cat.16/13 (600/150 Mbit/s), 3CA/256QAM (256-state quadrature amplitude modulation)
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, 2,4&5 GHz, 2×2 MIMO
  • Bluetooth 5.0 (aptX HD), NFC, GPS, Galileo, GLONASS, Beidou

Järjestelmäpiirinä on markkinoiden terävintä kärkeä edustava Snapdragon 835 ja sen pariksi on juotettu malliversiosta riippuen kuusi tai kahdeksan gigatavua RAM-muistia. Tallennustilaa on puolestaan 64 tai 128 gigatavua ja se on nopeaa UFS 2.1 –tyyppiä. Tallennustilaa oli 128 Gt:n mallissa vapaana noin 111 Gt. Muistikorttipaikkaa ei valitettavasti ole. LTE-yhteydet tukevat kaikkia Suomessa käytettäviä taajuuksia ja puhelimessa on myös kahden SIM-kortin tuki.

OnePlus 5:n alapääty näyttää lähes samalle kuin edeltäjämalli OnePlus 3:ssa. Keskellä sijaitseva USB Type-C –liitäntä tukee harmillisesti vain USB 2.0 –siirtonopeuksia. Yritys ei ole luopunut analogisesta ääniliitännästä, sillä 3,5 mm kuulokeliitäntä löytyy edelleen alapäädystä USB-liitännän oikealta puolelta.

Alapäädyn vasemmassa reunassa sijaitseva monokaiutin syytää ääntä ilmoille metallirunkoon porattujen viiden pyöreän reiän läpi. Kaiuttimesta lähtee varsin hyvin ääntä ja sen äänenlaatu on älypuhelimien mittapuulla keskitasoa parempi.

Kahdesta aiemmasta OnePlus-sukupolvesta tuttuun tapaan myös viitosen näytön alapuolelle on sijoitettu aavistuksen lasin pinnan alapuolelle upotettu kapasitiivinen kotipainike, jonka yhteyteen on sijoitettu myös sormenjälkitunnistin. Tunnistin on suojattu keraamisella pinnalla, joka on aavistuksen vaaleampi kuin näyttölasin mustat reunat. Tunnistin toimi testissämme erittäin nopeasti ja luotettavasti ja se tunnistaa sormen myös näytön ollessa sammutettuna.

Positiivisena seikkana OnePlus tarjoaa edelleen mahdollisuuden käyttää joko fyysisiä tai ohjelmistopohjaisia navigointipainikkeita. Näppäinten järjestys on mukautettavissa, mistä johtuen kotinäppäimen molemmin puolin sijaitsevat kapasitiiviset näppäimet ovat merkitty ainoastaan valaistuilla pisteillä. Pienenä miinuksena taustavalo palaa vain noin sekunnin ajan painalluksen jälkeen, eikä valoja saa palamaan samanaikaisesti esimerkiksi näytön taustavalon kanssa. Kaikkiin kolmeen navigointipainikkeeseen on mahdollista ohjelmoida lisätoimintoja pitkälle tai kaksoispainallukselle.

OnePlus 5:n näyttöpaneeli on pysynyt fyysisesti täysin samana kuin edeltäjämalli OnePlus 3T:ssä. AMOLED-paneelin koko on 5,5 tuumaa ja tarkkuus perinteiset 1080 x 1920 pikseliä. Vaikka tarkkuus on pienempi kuin osassa kilpailevista high-end-puhelimista, voi Full HD –tarkkuutta pitää edelleen täysin riittävänä perustasona tämän hintaluokan puhelimissa. Tarkkasilmäisimmät käyttäjät saattavat tosin häiriintyä näytön Diamond Pentile -alipikseliasettelusta, joka saattaa olla havaittavissa vaaleataustaisilla alueilla objektien reunoissa harjaantuneella silmällä tarkkaan katsottaessa. Uutena ominaisuutena näyttö on päivitetty tukemaan sRGB- ja DCI-P3-väriavaruuksia, joista käyttäjä voi valita sopivan näytön asetuksista.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 5,5-tuumainen Optic AMOLED –näyttöpaneeli
  • Diamond Pentile -alipikseliasettelu
  • 1080 x 1920 pikseliä, 401 PPI
  • Gorilla Glass 5 –lasi, pyöristetyt reunat
  • Tukee sRGB- ja DCI-P3-väriavaruuksia
  • Yötila, lukutila, herätys kaksoisnapautuksella

Kuvanlaadultaan OnePlus 5:n näyttö on perushyvää tasoa, mutta ei aivan pärjää markkinoiden parhaimmille toteutuksille tarkkuuden ja HDR-tuen puutteen osalta. Kirkkaus on hyvää keskitasoa ja AMOLED-tekniikalle tyypillisesti musta on täysin mustaa, joka takaa äärettömän kontrastin. Auringonpaisteessa luettavuus pysyy kohtalaisen hyvänä. Värintoisto on varsin luonnollista ja tarkkaa, kunhan valitsee asetuksista vakiotilan sijaan sRGB- tai DCI-P3-kalibroinnin.

OnePlus 5:n yläpääty on edeltäjämallin tapaan täysin umpinainen. SIM-korttikelkka on sijoitettu oikean kyljen yläosaan ja se sisältää paikat kahdelle nano-SIM-kortille. Ratkaisu on dual-standby-tyyppinen ja 4G-yhteyttä voi käyttää vain toisella kortilla. Muistikorttipaikkaa OnePlus 5:ssä ei ole valitettavasti laisinkaan.

Näytön yläpuolelle jäävä kaistale on nykymittapuulla keskimääräistä leveämpi ja sisältää etukameran, LED-merkkivalon, kuulokkeen sekä tarvittavat sensorit. Kuulokeritilä on metallia ja lähes näyttölasin tasalla, joten aukkoon ei keräänny helposti likaa.

Etukamera perustuu Sonyn IMX 371 –kuvasensoriin (pikselikoko 1,0 um), jonka tarkkuus on 16 megapikseliä. Sen parina on f2.0-aukkosuhteen kiinteätarkenteinen objektiivi. Etukamera tallentaa myös 1080p-videokuvaa. Kuvanlaatu on markkinoiden parempaa päätä ja otokset ovat etenkin hyvässä valaistuksessa yksityiskohtaisia.

OnePlus 5:n metallinen takakuori on umpinainen, joten sen alla sijaitseva akku ei ole käyttäjän irrotettavissa. Akun kapasiteetiksi ilmoitetaan 3300 mAh, eli se on pienentynyt OnePlus 3T:hen nähden 100 mAh, mutta kasvanut OnePlus 3:een nähden 300 mAh. Akun kapasiteetin pienentämistä ei katsota io-techissä positiivisin silmin, mutta modernimman järjestelmäpiirin ja parannettujen virransäästöominaisuuksien johdosta OnePlus kuitenkin kehuu akunkeston parantuneen 20 % OnePlus 3T:hen nähden. Akun luvataan latautuvan tyhjästä täyteen runsaassa tunnissa 20 watin Dash Charge –pikalatauksen avulla. Langattoman latauksen tukea OnePlus 5:stä ei valitettavasti löydy.

Vasemman kyljen yläosaan äänenvoimakkuuden säätöpainikkeen yläpuolelle on sijoitettu aiemmista malleista tuttu Alert Slider –liukukytkin, mistä käyttäjä voi valita laitteen äänitilan tavallisen, hiljaisen ja älä häiritse –tilan välillä. Kytkimen pinta on karhennettu ja sen tuntuma on kohtalaisen jämäkkä, joten äänitila ei pääse vaihtumaan kovin helposti taskussa itsekseen.

Kamera

OnePlus 5:n takakameran toteutus on muuttunut merkittävästi edeltäjämallista, sillä se perustuu nyt kahteen kuvasensoriin yhden sijaan. Molemmat kamerat on sijoitettu yhteisen suojalasin alle takakuoren ylänurkaan ja kameroiden kehykseen on myös integroitu NFC-antenni, joka on havaittavissa pienenä viiruna kehyksen yläreunassa. Salamavalo pohjautuu kahteen LED-valoon.

Kameran tekniset tiedot:

  • 16 megapikselin Sony IMX 398 –kuvasensori (1,12 um pikselikoko), 27 mm f1.7 –objektiivi
  • 20 megapikselin Sony IMX 350 –kuvasensori (1,0 um pikselikoko), 36,7 mm f2.6 –objektiivi
  • 2-kertainen häviötön zoomaus
  • Tarkennus: DCAF, PDAF
  • Kaksois-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS, 1080p 60 FPS, 720p 120 FPS

Kameroista toinen perustuu Sonyn 16 megapikselin IMX 398 –sensoriin, jonka pikselikoko on usimpia kilpailijoita pienempi ja perustasoa edustava 1,12 mikrometriä. Sen parina on erittäin valovoimainen f1.7-aukkosuhteen objektiivi, jonka kinovastaava polttoväli on 27 mm ja jossa ei ole optista vakainta.

Toinen takakamera käyttää puolestaan Sonyn 20 megapikselin IMX 350 –sensoria, joka on fyysiseltä kooltaan saman kokoinen toisen sensorin kanssa, ja jonka pikselikoko on sen myötä pienempi 1,0 mikrometriä. Toista kameraa hyödynnetään zoomauksessa, joten sen objektiivin kinovastaava polttoväli on pidempi 36,7 mm ja aukkosuhde heikompi f2.6.

OnePlus on päätynyt hyödyntämään kaksoiskameraa kahteen eri asiaan: zoomaamiseen ja syvyysefektin luomiseen. Kameran kerrotaan kykenevän kaksinkertaiseen häviöttömään zoomaukseen, joka on toteutettu sekä optiikan että ohjelmiston avulla. Kuten näppärimmät lukijat jo varmasti huomasivat, kameroiden objektiivien polttovälien erotus on vain 1,35-kertainen, eli se ei yksistään riitä kaksinkertaisen zoomauksen aikaansaamiseen. Loput kaksinkertaisen zoomauksen aikaansaamiseksi toteutetaan toisen kuvasensorin suuremman pikselimäärän sekä useammasta kuvasta ohjelmallisesti prosessoidun kuvadatan avulla. Kriittisimmät toteavat varmasti tässä kohtaa, että zoomaus ei siis ole todellisuudessa häviötön, mutta tutkimme asiaa esimerkkikuvien avulla tarkemmin hetken kuluttua.

Videokuvan tallennus tapahtuu OnePlus 5:llä parhaimmillaan 4K-tarkkuudella ja tyypillisellä 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella.

OnePlus 5:n kamerasovellus käynnistyy melko nopeasti ja on välittömästi kuvausvalmiudessa. Nopeimmin käynnistäminen onnistuu lukitusnäppäintä kahdesti näpäyttämällä. Kuva tallentuu välittömästi suljinpainiketta painaessa ja kamera on sen jälkeen välittömästi kuvausvalmis. Sarjakuvausta voi halutessaan harrastaa pitämällä suljinpainiketta pohjassa. Tarkennus on hyvässä valaistuksessa nopeaa ja toimii varsin luotettavasti. Heikommassa valossa tarkennusnopeus muuttuu verkkaisemmaksi.

OnePlus 5:n kamerasovellusta on uudistettu jonkin verran, mutta yleisilme ja käytettävyys ovat pysyneet edelleen melko simppelinä ja selkeänä. Näkymän vasempaan reunaan on sijoitettu käytännöllisesti keskeisimmät kuvausasetukset, mukaan lukien HDR-tilan kytkin. Suljinpainikkeen vasemmalla puolella sijaitsevasta painikkeesta voi valita nopeasti 1x- ja 2x-zoomauksen väliltä.

Kuvaustiloihin pääsee käsiksi vasemman alanurkan valikkokuvakkeesta ja perusvalokuvauksen, videokuvauksen sekä syvyystehostetilan välillä voi lisäksi liikkua näkymää pystysuunnassa pyyhkäisemällä.

Pro-tilaksi nimetty manuaalikuvaustila on käyttöliittymältään yhtä selkeä, kuin peruskuvaustila. Se tarjoaa kohtalaisen laajat manuaalisäädöt, sisältäen herkkyyden (ISO 100-3200), valkotasapainon, suljinajan (1/8000 – 30 s), tarkennuksen ja valotuksen kompensoinnin (+2…-2) säätimet. Lisäksi etsimessä näkyy histogrammi ja vaakatason löytämistä helpottava tähtäin. Vasemman reunan pikakuvakkeista voi kytkeä päälle RAW-kuvauksen sekä tallentaa valitsemansa asetukset kahteen eri muistipaikkaan.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen. Kesäkuun lopulla julkaisemiamme vertailukuvia OnePlus 3T:hen ja Galaxy S8:aan nähden voi katsella täältä.

Hyvässä valaistuksessa OnePlus 5:n kamerat tekevät kokonaisuudessaan varsin hyvää jälkeä. Kuvat näyttävät teräviltä ja yksityiskohtaisilta. Värimaailma saattaa näyttää luonnollista jälkeä arvostavan silmään hieman ylikorostuneelta, mutta vähemmän kriittisen käyttäjän silmään väritoisto on varmasti mukavan eläväistä. Kuvia lähempää tarkastellessa voi havaita prosessoinnin aiheuttaman maalausmaisen jäljen.  Dynamiikaltaan kuvat ovat melko hyviä.

Myös heikommassa valaistuksessa OnePlus 5:n kamera jatkaa melko tasaisen hyvää suorittamista. Kokonaisuutena tarkasteltuna kuvat pysyvät miellyttävän terävän ja yksityiskohtaisen näköisinä, vaikka lähempää tarkasteltuna yksityiskohdissa onkin havaittavissa pehmenemistä. Kamera onnistuu myös säilyttämään värit heikossakin valossa melko hyvin ja osuu valkotasapainon kanssa useimmiten lähelle oikeaa. Kohina pysyy erinomaisesti hallinnassa ja näkyy kuvissa vain värimaailmaan sulautuvassa muodossa.

Tyypillisesti OnePlus 5:n kamera alkaa nostaa herkkyyttä melko tasaisesti suljinajan kanssa, kun suljinaika nousee yli 1/150 sekunnin. Pisimmillään suljinaika venyy automaattiasetuksella 1/17 sekuntiin, joka on varsin tyypillinen kuvanvakaimettomalle kamerapuhelimelle. Hämäräkuvausta helpottavan HQ-tilan ollessa käytössä pisin suljnaika on 1/10 sekuntia. Herkkyys nousee korkeimmillaan jopa ISO 9600 –arvoon, joka ei kuitenkaan vaikuta jälkeen lainkaan niin negatiivisesti, kuin voisi kuvitella.

Kaksinkertaisesti zoomatut kuvat ovat keskimäärin värintoistoltaan ja kontrastiltaan hieman rohkeampia sekä yksityiskohdiltaan hieman terävämpiä ”1x-zoomilla” otettuihin kuviin nähden. On hankalaa sanoa, johtuvatko erot kameroiden eroista, vaiko taustalla tapahtuvasta prosessoinnista, mutta keskeisintä on, ettei zoomia käyttäessä tarvitse olla huolissaan kuvanlaadun merkittävästä heikkenemisestä.

Heikommassa valaistuksessa zoom-kameran objektiivin huonompi valovoima näkyy suurempina suljinaikoina ja ISO-arvoina, joka asettaa sen luonnollisesti myös kuvanlaadullisesti hieman heikompaan asemaan. Kuvissa tämä näkyy kasvaneena pehmeytenä, heikentyeenä kontrastina sekä hieman heikompana värien toistona.

Kokonaisuudessaan voidaan kuitenkin todeta, että kaksinkertainen häviötön zoomaus tekee OnePlus 5:n kamerassa ainakin lähestulkoon mitä luvataan ja totesimme sen tietyissä tilanteissa erittäin hyödylliseksi ja käyttökelpoiseksi testijakson aikana.

Monien valmistajien älypuhelinkameroista on jo muutaman vuoden ajan löytynyt syvyysterävyysefektin mahdollistava kuvaustila, joiden toiminta on kuitenkin ollut useimmissa tapauksissa varsin keskinkertaista. Monesti efektin rajaus on tehty tökerösti ja taustan sumennus eri tasojen välillä on pielessä. Tästä syystä allekirjoittanut ei olekaan ollut toistaiseksi kyseisten kuvaustilojen erityinen ystävä.

OnePlus 5:ssä kyseinen kuvaustila tunnetaan ”syvyystehoste” –nimellä ja sen kerrotaan hyödyntävän toiminnassaan molempia takakameroita. Yllätykseksemme se toimi odotettua paremmin ja osoittautui parhaimmaksi testaamaksemme lajissaan.

Se tunnistaa varsin hyvin muodoiltaan haastavammatkin objektit sekä näkymän eri objektien syvyyssijainnit. Ominaisuus tuntui havaitsevan kohteen eri syvyystasot varsin onnistuneesti, jonka seurauksena oli usein luonnollisen näköisesti sumentunut tausta. Kuvien lopputulos näytti lähes aina kokonaisuutena hyvältä ja sisälsi yllättävän harvoin merkittäviä virheitä yksityiskohdissa. Syvyystehostetta käytettäessä kuvakulma on jonkin verran kapeampi kuin tavallista valokuvaa otettaessa, joka saattaa viitata siihen, että ominaisuus hyödyntää ensisijaisesti pidemmällä polttovälillä varustettua 20 megapikselin kameraa.

OnePlus 5:llä kuvattu 4K-video taltioituu melko alhaisella 42 Mbit/s bittivirralla ja 96 kbit/s stereoäänellä. Videot tallentuvat H.264-pakkauksella ja .mp4-kääreessä. Elektroninen kuvanvakautus on käytössä toistaiseksi vain 1080p 30 FPS –laadulla, mutta sen pitäisi olla luvassa päivityksenä myös 4K-videoon (PÄIVITYS: EIS sisältyy 1. elokuuta julkaistuun OxygenOS 4.5.7 -päivitykseen).

Videokuvan laatu on perushyvää tasoa, mutta ei yllä aivan markkinoiden parhaimmille. Elektronisen vakautuksen puuttuessa pienet tärähdykset ja heilahdukset näkyvät 4K-videossa varsin herkästi. Toisen kameran zoomausmahdollisuutta käytettäessä kuvanlaatu on jonkin verran pehmeämpää ja dynamiikaltaan heikompaa, eikä elektroninen vakautus ole käytettävissä millään tarkkuusasetuksella. Maininnan arvoisena seikkana 1080p 30 FPS –videossa kuvakulma on kuvausnäkymää pienempi, johtuen ilmeisesti elektronisesta kuvanvakautuksesta.

Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä

OnePlus 5:ssä on edeltäjämallin tavoin käytössä Oxygen OS –käyttöliittymä, joka perustuu nykyisellään Android 7.1.1 –versioon. Oxygen OS päivittyi testijakson aikana useampaankin otteeseen. Julkaisun yhteydessä versionumero oli 4.5.1 ja tätä artikkelia julkaistessa se oli jo ehtinyt muutaman viikon aikana päivittymään versioon 4.5.5. Kaikki päivitykset ovat toistaiseksi olleet melko pieniä ja sisältäneet lähinnä bugikorjauksia ja tietoturvapäivityksiä.

Tuttuun tapaan Oxygen OS tarjoaa myös OnePlus 5:ssä hyvin hillitysti Androidin vakioversiosta muokatun käyttökokemuksen. OnePlus on lähinnä höystänyt soppaa muutamilla omilla lisätoiminnoillaan ja asetuksillaan. Edeltäjämalli OnePlus 3T:n tuoreimpaan Oxygen OS –versioon nähden havaittavissa on lähinnä pienempiä viilauksia siellä täällä. Suurimmat muutokset ovat alareunasta ylöspäin pyyhkäisemällä avautuva sovellusvalikko sekä aiempaa mustavalkoisemmaksi muuttunut ulkoasu mm. ilmoitusvalikossa ja asetusvalikossa. Lisäksi tuettuna on mm. Androidin tuoreimmista versioista tutut sovelluskuvakkeiden pikatoiminnot.

Sovellusten suhteen Oxygen OS luottaa lähes täysin Googlen vakiosovelluksiin, eikä puhelimeen ole asennettu yhtään kolmannen osapuolen sovellusta tai muutakaan bloatwarea.

OnePlus on lisännyt Oxygen OS:iin muutamia lisäominaisuuksia, kuten pelitilan ja lukutilan.

Pelitilan saa kytkettyä päällä ilmoitusvalikon pikakuvakkeista ja asetuksista käyttäjä voi määrittää missä sovelluksissa ja peleissä se on toiminnassa. Käytännössä pelitila lukitsee puhelimen kapasitiiviset näppäimet vahinkopainallusten varalta sekä estää ilmoitusten näkymisen pelaamisen aikana.

Lukutilassa puhelimen näyttö muuttuu paperia imitoiden kellertävän harmaasävyiseksi sekä kontrastiltaan vähemmän intensiiviseksi. Lukutilan saa kytkettyä päälle joko manuaalisesti tai vaihtoehtoisesti sovelluskohtaisesti. Lukutila kytkeytyy päälle ja pois näyttävästi ”häivytysefektin” saattelemana.

Suorituskyky

io-tech sai OnePlus 5:n testikappaleen käsiinsä laitteen julkistuspäivänä juuri ennen juhannusta ja ehti käyttämään sitä ympärivuorokautisessa testikäytössä mukavan pitkään lähes kolmen viikon ajan. Testijakson aikana puhelimeen saapui yhteensä neljä päivitystä, joista kaikki asennettiin heti niiden tultua saataville. Testijakson aikana laitteen yleisessä toiminnassa ei havaittu mitään rauta- eikä softapuolen ongelmia.

Käytännön suorituskyvyltään testaamamme kalliimpi 8 & 128 Gt:n Midnight Black –malli on yksi nopeimmista testaamistamme Android-puhelimista. Vertailimme sen käyttöliittymän ja sovellusten avautumisen nopeutta rinnakkain useamman kilpailijan kanssa, eikä OnePlus 5 jäänyt kakkoseksi yhdellekään. OnePlus kertookin kiinnittäneensä huomiota käyttöliittymän viiveisiin ja sujuvuuteen.

Pelisuorituskykyä testasimme tuttuun tapaan Asphalt Xtreme-, Need For Speed No Limits- ja Modern Combat 5 –peleillä sekä parhailla grafiikka-asetuksilla. Kuten markkinoiden huippua edustavien rautaominaisuuksien perusteella saattaa jo olettaa, kaikki testaamamme pelit pyörivät OP5:llä erittäin sulavasti. Pidemmässä rasituksessa puhelimen takakuori lämpenee yläosastaan hyvin maltillisesti.

Synteettisissä suorituskykytesteissä OnePlus 5:n tulokset sijoittuvat markkinoiden terävimmälle huipulle, kuten jo speksien perusteella saattoi odottaa. Huomionarvoista on grafiikkasuorituskyky, joka on monia kilpailijoita parempaa näytön Full HD –tarkkuuden ansiosta. Maininnan arvoista kuitenkin on, että OP5:n on havaittu ”huijaavan” tietyissä testisovelluksissa lukitsemalla pienitehoisempien prosessoriytimien kellotaajuuden maksimiasetukselle testien ajaksi. Tästä puhelin saa ainakin teoriassa suorituskykyetua muihin Snapdragon 835 –piirillisiin puhelimiin nähden, mutta kyseinen etu ei realisoidu missään käytännön sovelluksissa tai peleissä.

Akunkesto

Akunkeston suhteen odotukset olivat hieman ristiriitaiset, sillä vaikka akun kapasiteetti on pudonnut 100 mAh:lla edeltäjästä, lupaa valmistaja käytännön akunkeston parantuneen jopa 20 %:lla. OnePlus 5:n näyttökokoluokassa akku edustaa keskitasoa.

Pääsimme tutustumaan OnePlus 5:n käytännön akunkestoon melko kattavasti eri käyttötilanteissa lähes kolmen viikon ajan. Akunkeston todettiin testitulosten perusteella sijoittuvan tämänhetkisten markkinoiden parhaimpaan kolmannekseen.

Tyypillisen päivän (noin klo 8-24) päätteeksi OnePlus 5:n akkua oli jäljellä noin 40-60 %, kun näytön päälläoloaika liikkui noin 1,5-2 tunnin haarukassa. Kevyemmällä noin tunnin näytön päälläoloajalla saavutimme noin 70 % varaustasoja päivän päätteeksi.

Käyttö testijaksolla sattui olemaan sellaista, ettei puhelinta käytetty kertaakaan yhdellä latauksella kahtena peräkkäisenä päivänä. Testituloksien perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että kahden päivän käyttö yhdellä latauksella on täysin mahdollista etenkin keskimääräistä kevyemmällä rasituksella.

Testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen käyttöä, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Ajoimme OnePlus 5:llä myös io-techin testirutiiniin kuuluvat virrankulutusta ja akunkestoa mittaavat testit, joista ensimmäinen sisälsi YouTube-videon pyörittämistä WiFi:n yli tunnin ajan 1080p-tarkkuudella ja 50 % näytön kirkkaudella sekä 50 % äänenvoimakkuudella kuulokkeiden kautta. Tässä testissä OnePlus 5 kulutti tunnissa 8 % akun varauksesta, joka on sama tulos kuin Galaxy S8:lla. Toisin sanoen laskennallisesti kyseistä videota voisi pyörittää täydellä akulla noin 12,5 tuntia.

Toisena ja kolmantena testinä toimivat synteettiset pelikäyttöä simuloiva GFXBenchin akkutesti raskaampana Manhattan-versiona sekalaista yleiskäyttöä simuloiva PCMark Work 2.0 Battery test. GFXBenchissä 140,6 minuutin tulos oli heikoin tänä vuonna testaamistamme high-end-puhelimista. PCMarkissa tulos oli taasen parhaimmistoa, häviten testaamistamme puhelimista vain Galaxy S8+:n vajaan 9,5 tunnin tulokselle.

OnePlus 5:n 3300 mAh akku latautuu mukana toimitettavalla 20 watin Dash Charge –pikalaturilla tyhjästä täyteen noin tunnissa ja 25 minuutissa. Aika on yksi markkinoiden kovimmista akun kapasiteettiin verrattuna. Puolessa tunnissa akku latautuu tyhjästä yli 60 %:iin ja tunnissa lukema on jo lähes 95 %. Viimeiset viisi prosenttia latautuvatkin sitten erittäin hitaasti, vieden vielä noin 25 minuuttia. Korkeaan neljän ampeerin latausvirtaan sekä viiden voltin jännitteeseen perustuvan lataustekniikan kehutaan pitävän puhelimen viileänä latauksen aikana sekä säilyttävän latausnopeutensa myös näytön ollessa päällä sekä puhelinta käytettäessä. Kuten valmistaja lupaa, puhelin ei lämpene ladattaessa oikeastaan lainkaan. Laturi sen sijaan lämpeni havaittavan lämpimäksi, muttei kuumaksi.

Yhteenveto

OnePlus 3 ja 3T olivat viime vuonna hintaansa nähden piinkovia tuotteita ja suomalaiset olivat erinomaisessa asemassa niiden helpon saatavuuden (Elisa) ansiosta. OnePlus 5:llä on siis varsin suuret saappaat täytettävänään ja se onnistuukin tehtävässään melko hyvin.

Fyysiseltä toteutukseltaan OnePlus 5 on hieman kaksijakoinen tapaus. Se on tukevan tuntuinen, hyvin viimeistelty ja istuu ehkä hieman edeltäjäänsä paremmin käteen, mutta muotoilussa yrityksen olisi toivonut päätyneen hieman persoonallisempaan toteutukseen. Lisäksi monista kilpailijoista löytyvä vesisuojaus puuttuu ominaisuuksista.

Teknisesti OnePlus 5 on hintaisekseen pääosin timanttia. 5,5-tuumainen AMOLED-näyttö on hyvä, vaikkei ylläkään tarkkuudellaan, ulkomittasuhteellaan ja väriavaruudellaan edistyneimpien kilpailijoiden tasolle. Snapdragon 835 –järjestelmäpiiri tarjoaa suorituskykyä, jollaista ei löydy mistään muusta tämän hintaluokan puhelimesta Suomen markkinoilla. 6 & 64 Gt:n muistimäärät riittävät useimmille, mutta lisähintaan tarjolla on vieläkin enemmän. Vaikka akun kapasiteetti onkin hieman pienentynyt edeltäjästä, tarjoaa se mukavasti toiminta-aikaa. Pientä miinusta laite ansaitsee muistikorttipaikan puutteesta ja USB-liitännän 2.0-tason nopeudesta.

Uusi kaksoiskameraratkaisu tekee tasaisen hyvää jälkeä, mutta ei ehkä tarjoa kuvanlaadullisesti aivan sellaista kehitysaskelta, jota olisimme odottaneet edeltäjämalliin nähden. Toisen kameran mahdollistama kaksinkertainen häviötön zoomaus on käyttökelpoinen ja vaikuttaisi toimivan varsin hyvin, vaikka sen toteutus onkin hieman erikoinen. Pienen plussan kamera ansaitsee myös toimivasta syvyysterävyysefektistä.

Oxygen OS –käyttöliittymän uusin versio on onnistunut kokonaisuus. Vakio-Androidia ei ole turhaan lähdetty muuttamaan liikaa, eikä valmistaja ole myöskään asentanut puhelimeen turhia sovelluksia. Oxygen OS:n sisältämät parannukset ovat pääosin hyödyllisiä, mutta niitä olisi toivonut näkevänsä paikoin enemmänkin.

Suomen markkinoilta ei löydy tällä hetkellä toista älypuhelinta, joka tarjoaisi vastaavaa suorituskykyä samaan hintaan.

Yhteenvetona OnePlus on onnistunut jälleen luomaan älypuhelimen, joka tarjoaa hintaansa nähden poikkeuksellisen edistyneitä ominaisuuksia. Suomen markkinoilta ei löydy tällä hetkellä toista älypuhelinta, joka tarjoaisi vastaavaa suorituskykyä samaan hintaan. Edeltäjämalliin nähden OnePlus 5 ei ehkä tarjoa aivan yhtä huikeaa hinta-laatusuhdetta, mutta siitä huolimatta sitä on vaikeaa olla suosittelematta järkevää high-end-puhelinta etsivälle. Tästä syystä annammekin OnePlus 5:lle io-techin historian ensimmäisen ”Toimituksen valinta” –kunniamaininnan.

Plussaa

  • Hyvä AMOLED-näyttö
  • Tukevan ja laadukkaan tuntuinen metallirakenne
  • Miellyttävästi käteen sopiva sulava muotoilu
  • Suorituskykyinen Snapdragon 835 –järjestelmäpiiri
  • Muistin määrä Midnight Black -versiossa
  • Hyvä kameran kuvanlaatu
  • Kameran käyttökelpoinen 2x-zoom
  • Hyvä akunkesto
  • Huippunopea Dash Charge -pikalataus
  • Nopea ja vain kevyesti kustomoitu Android 7.1.1
  • Hinta

 Miinusta

  • Takakuoren muotoilu ”maistuu omenalle”
  • Ei stereokaiuttimia
  • Ei IP-suojausta vedeltä ja pölyltä
  • USB Type-C –liitäntä toimii vain USB 2.0 –nopeudella
  • Näytön Diamond Pentile –alipikseliasettelu varauksin
  • Akku ei käyttäjän irrotettavissa

 

 

This site uses XenWord.
;