io-tech testasi neljä 150–200 euron väliin sijoittuvaa 360 mm:n AIO-nestecooleria.

Prosessorijäähdytys on tietokonetarvikemarkkinoiden osa-alue, jossa suurten mullistusten ja merkittävien kehitysharppausten aika on ollut jo jonkin aikaa ohi. Kuitenkin muutosta edelleen tapahtuu, mutta järin suuria odotuksia uutuuksien tuomalle suorituskykykehitykselle ei kannata asettaa. Jonkinlaisena kehityssuuntauksena voinee kuitenkin nähdä esitäytettyjen nestejäähdytteisten prosessoricoolereiden (lyhyemmin nestecoolereiden) suosion kasvun viimeisimmän vuosikymmenen aikana. Nestejäähdytys tarjoaa usein ilmajäähdytystä kenties esteettisemmän vaihtoehdon tai ainakin monipuolisemmat sijoittelumahdollisuudet, kun suoraan prosessorin päälle ei tarvitse asentaa huomattavan suurikokoista alumiinimöhkälettä. Esitäytetyt AIO-nestecoolerit (All-In-One) puolestaan yhdistävät monin osin ilmajäähdytyksen käyttöönoton helppouden nestejäähdytyksen ulkonäöllisiin seikkoihin ja suorituskykypotentiaaliin. Erityisesti tietokoneisiin nykyään lähes standardinomaisesti kuuluvat RGB-valaistukset pääsevät edukseen usein useamman rinnakkaisen tuulettimen sisältävissä nestejäähdyttimissä.

Viimeksi io-techissä on testattu 280 mm jäähdyttimeen perustuvia valmisnestecoolereita, joten nyt testipenkkiin valikoitui neljä suurempaan 360 mm:n jäähdyttimeen perustuvaa uutuutta EKWB:ltä, bequiet!:lta, Corsairilta ja NZXT:ltä. Kaikki neljä esitäytettyä nestecooleria asettuvat noin 150–210 euron välimaastoon edustaen selvästi AIO-markkinoiden kalliimpaa kastia. Testinelikosta EKWB:tä lukuun ottamatta kaikki coolerit on varustettu kolmella 120 mm:n tuulettimella, kun taas EKWB:n malli toimitetaan kuudella tuulettimella push-pull-asennusta varten. Coolerit pyrittiin myös valitsemaan niin, että ne perustuisivat eri ODM-valmistajien (original design manufacturer) ratkaisuihin. Useimmat AIO-brändit eivät nimittäin valmista tuotteitaan itse, vaan ne käyttävät valmistuksessa alihankkijoiden valmispohjia, joista hyvä esimerkki on monien jäähdytystuotebrändien nestecoolereissaan käyttämä Asetek.

Hintataso Suomessa 28.4.2021:

Tutustumme tässä artikkeleissa coolereiden rakenteeseen ja ominaisuuksiin sekä ajamme melu- ja suorituskykymittaukset.

 

EKWB EK-AIO Elite 360 D-ARGB

Slovenialainen EKWB on useimmille tietokoneharrastajille varsin tuttu nimi nestejäähdytysrintamalla ja sen valikoimiin kuuluu paljon custom-nestekiertojen erillisosia. EKWB:n osilla on suhteellisen laadukas maine, eikä sen valikoima sen myötä edusta aivan markkinoiden edullisinta päätä. Valmistajalta löytyy kuitenkin erillisosien lisäksi myös esitäytettyjä valmiskiertoja, jollainen tähänkin testiin valikoitui. 199,90 euron suositushinnalla varustettu EK-AIO Elite 360 D-RGB, joka on samalla myös testinelikon hintavin malli.

Kyseinen cooleri luottaa push-pull-tuulettimiin, eli perinteisen kolmen 120 mm:n tuulettimen sijaan EKWB:n mallin mukana toimitetaan kuusi 120 mm:n tuuletinta, joista toiset kolme imevät ilmaa jäähdyttimen toiselta puolelta toisten kolmen puhaltaessa toiselta. Samasta coolerista on myös tarjolla edullisempi kolmen tuulettimen D-RGB-versio 149,90 euron suositushintaan sekä RGB-valoton Basic-versio 119,90 euron hintaan.

Hinta.fi-hintavertailupalvelusta EKWB:n cooleria ei tällä hetkellä löydy, vaan se on ostettava suoraan valmistajan kotisivuilta. Tämän myötä hintakin on ainakin artikkelin kirjoitushetkellä huhtikuun alussa suositushinnan tasolla, eli 199 eurossa. Päälle tulevat myös postikulut, joten AIO:n lopullinen hinta on 208,30 euroa.

EK-AIO Elite 360 D-RGB toimitetaan pykälän muita testicoolereita suuremmassa valkoisessa pahvipakkauksessa, jonka päällä komeilee värillinen kuva itse AIO:sta. Kilpakumppaneitaan suurempi koko on helppo ymmärtää, sillä kolme lisätuuletinta vaativat osansa tilasta. Pakkauksen sisällä kaikki on pakattu paksuhkoon vaahtomuovipehmusteeseen, jossa osille on omat lokeronsa. EKWB on testinelikosta ainoa vaahtomuovia pakkauksessaan käyttävä valmistaja ja sen myötä suojausominaisuuksien näkökulmasta selvästi nelikon paras. Luonnon kannalta pahviset suojamateriaalit olisivat toki parempi vaihtoehto.

Toimitussisältöön kuuluu itse coolerin ja kuuden tuulettimen lisäksi ohjevihkonen, takuukortti, AMD AM4 ja Intel LGA1200/115x-kiinnikkeet kuin myös LGA2011-kiinnikkeet sekä tarvittavat tarvittavat ruuvit ja taustalevy Intel-käyttöä varten.

EKWB:n paketin mukana toimitettava ohjevihkonen on materiaaliltaan miellyttävän laadukasta. Ohjekirjan kuvitus ja ohjeet ovat selkeät, mitä edesauttaa entisestään eri kielisten ohjeiden sijoittaminen omiin osioihin sen sijaan, että kuvien vieressä lukisi useaa eri kieltä lyhyesti. Useasta kielivaihtoehdosta huolimatta ohjekirjasta ei valitettavasti löydy suomen kieltä.

Kuten muissakin vertailun AIO-valmisnestejäähdyttimissä, on EKWB:n jäähdytinkenno nimelliseltä kooltaan 360 mm, eli siihen mahtuu rinnatusten kolme 120 mm:n tuuletinta. Nestekierron pumppu on sijoitettu perinteisesti prosessoriblokin sisälle. EK-AIO Elite ei kuitenkaan ole tämän toteutuksen patentin Yhdysvaltain markkinoilla omistavan Asetekin valmistama, vaan se on EKWB:n omaa suunnittelua.

Blokkiyksikön ja jäähdyttimen yhdistävät letkut ovat 400 millimetrin pituiset. Letkut ovat jäykät, joten aivan pienimpään tilaan niiden taittaminen ei ole mahdollista. Letkujen pinnan peittää koko matkalta hieman karhea nylonpunos ja itse letkut ovat valmistajan mukaan nesteen haihtumista ehkäisevää kumimateriaalia. Yhteensopivuus luvataan AMD:n AM4:lle, Intelin LGA 115x / 1200:lle ja Intelin LGA 20xx:lle, eli käytännössä lähes kaikille nykyaikaisille prosessorikannoille. AMD:n Thradripper-prosessoreiden käyttämälle sTRX4-kannalle tukea ei kuitenkaan löydy. EKWB lupaa EK-AIO Elite 360 D-RGB:lle viiden vuoden takuun.

EKWB:n jäähdytinkenno on ulkonäöltään kulmikas ja varsin tavallinen. Materiaaliltaan se on alumiinia ja kokoa sillä on 395 x 120 x 27 mm. 360 mm:n jäähdyttimelle ymmärrettävästi kennon molemmilta puolilta löytyy kiinnityspisteet kolmelle 120 mm:n tuulettimelle. EKWB:n jäähdytinkennon letkujen vieressä on jonkinlainen korkki, joka todennäköisesti avaisi yhteyden itse nestekiertoon. Liitäntä on peitetty sinettitarralla, jonka irrottaminen evää valmistajan takuun, joten AIO:a ei selvästikään ole suunniteltu uudelleentäytettäväksi ainakaan takuuajan puitteissa.

Jäähdyttimen tiheyttä kuvaava FPI-arvo (Fins Per Inch) on mittaustemme mukaan noin 18, eli keskitasoa. Lukema kertoo siis sen, montako jäähdyttimen lamellia mahtuu yhden tuuman matkalle.

EK-AIO Elite 360 D-RGB:n blokkiyksikkö on suhteellisen kookas ja muodoltaan kuutiomainen. Ulkomitoiltaan se on 88 x 70 x 64 mm, eli kyseessä on varsinkin korkeudeltaan kohtalaisen suuri prosessoriblokki. Blokki on myös käsissä pidellessä tuntuvan painava. Blokkiyksikön ulkopinta on kiiltävää metallia ja sen kanteen sijoitettu EKWB:n logo on AIO:n mallinimen mukaisesti RGB-valaistu. Valaistus on kuitenkin hillitty ja rajoittuu pelkästään tuohon pienikokoiseen logoon.

Blokin sisään sijoitettu pumppu on huomattavan tehokas ja sen pyörimisnopeusalue on valmistajan mukaan 1000 – 3300 RPM. Virtansa pumppu ottaa emolevyn tuuletinliittimestä kolmepinnisellä kaapelilla ja pumpun nopeus on säädettävissä suoraan emolevyltä DC-jänniteohjauksen kautta. Tämän myötä myös pumpun täysi pysäyttäminenkin on mahdollista, vaikkakaan ei missään nimessä suositeltavaa cooleria käytettäessä. Testiyksilömme pumppu rekisteröi emolevylle maksimissaan peräti 3440 RPM:n kierrosnopeudet.

Letkut on sijoitettu blokkiyksikön oikeaan kylkeen. Vastakkaisella kyljellä puolestaan on integroidut kaapelit emolevylle kiinnittämistä varten, eli kolmepinninen tuuletinliitäntä ja kolmepinninen 5-volttinen A-RGB-liitäntä. Molemmat kaapelit ovat standardeja, joten valmistajan omien hubien tai välikappaleiden käyttäminen ei ole pakollista.

Blokkiyksikön pohjan kylmälevy on kulmistaan pyöristetty, mutta pääpiirteiltään neliskanttinen. Materiaaliltaan se on paljasta kuparia, eikä sitä ole nikkelöity. Viimeistely ei juurikaan peilaa ja siitä on nähtävissä hiontaurat. Pohja on muotoilultaan aavistuksen kupera, mikä oli varsinkin ennen myös hyvin yleistä, sillä Intelin lämmönlevittäjät ovat muodoltaan aavistuksen koveria. AMD:n Ryzenien lämmönlevittäjä on kuitenkin tasainen, minkä myötä kupera jäähdyttimen pohja voi teoriassa heikentää jäähdytystuloksia jossain määrin kyseisellä alustalla käytettäessä.

Jäähdyttimen mukana toimitetaan EKWB:n omaan tuotantoon kuuluvat EK-Vardar S 120ER D-RGB -tuulettimet. Kuten aluksi mainittiin, tulee tuulettimia peräti kuusi kappaletta ja ne on suunniteltu sijoitettavaksi cooleriin push-pull-konfiguraatioon. Tuulettimille mittasimme noin 470–2030 RPM:n kierrosnopeusalueen, vaikkakin valmistajan mukaan maksiminopeuden pitäisi yltää 2200 RPM:ään saakka.

Tuulettimiin on integroituna kaksi kaapelia per tuuletin – 4-pinninen standardimuotoinen tuuletinliitin PWM-ohjausta varten ja 3-pinninen A-RGB-liitin, joka niin ikään on standardimallinen. Näin ollen tuulettimet on mahdollista kiinnittää suoraan emolevyyn. AIO:n mukana toimitetaan kuitenkin kuudelle tuulettimelle sekä tuuletinliitännän että RGB-liitännän tarjoava tuuletinhubi, jonka kautta tuulettimet voi liittää. Hubi ottaa virtansa SATA-virtaliittimestä ja kiinnitetään emolevyllä 4-pinniseen tuuletinpaikkaan ja 3-pinniseen A-RGB-paikkaan. Hubissa ei siis ole omaa älyä laisinkaan, vaan kyseessä on vain lisävirrallinen tuuletin- ja RGB-jakaja. Se tuleekin tarpeeseen, kun tuulettimia on kuusi ja johtoja siis peräti 12 kappaletta.

Testikokoonpanossamme on käytössä AMD:n AM4-kanta, johon asennettaessa EK-AIO Elite 360 D-ARGB, kuten kaikki muutkin tämän roundupin coolereista, käyttää AMD:n omaa emolevyn taustalevyä. Asennusta varten on ensin irrotettava AMD:n oman coolerin kiinnityskoukut ja pyöritettävä tilalle coolerin kiinnitykseen käytettävät palkit sisältävät sormiruuvit. Nämä sormiruuvit kiinnitetään emolevyn etupuolelta ja ne kiinnittyvät takapuolella sijaitsevaan taustalevyyn.

Sormiruuvien palkkeihin pudotetaan tämän jälkeen blokkiyksikkö, jossa on myös esiasennettuna lämpötahnat, mutta tämän testiartikkelin kontekstissa vaihdoimme tahnan kuitenkin Noctuan NT-H2:een. Intelin ja AMD:n eriävien kiinnikkeiden myötä blokkiyksikköön täytyy ruuvata kiinni omalle kannalle sopivat kiinnikkeet, jotka sitten sujahtavat noiden sormiruuvien palkkeihin.

Blokkiyksikkö kiristetään paikalleen toisilla sormiruuveilla, joissa on myös ristikanta, jotta viimeisen kiristyksen voi tehdä työkalujakin käyttäen. Kiristykseen käytettävien sormiruuvien ja blokkiyksikön reunuksen väliin sijoitetaan jouset, jotka tasaavat painetta ja pitävät huolen siitä, ettei blokkia ole mahdollista kiristää liian tiukalle.

Blokkiyksikkö ei tuota ainakaan testiemolevyllä minkäänlaisia yhteensopivuusongelmia muiden osien kuten virransyötön jäähdytyksen tai muistikampojen kanssa. Kuitenkin, jos blokin kannessa olevan EKWB-logon haluaa asentaa oikein päin, on letkulähdöt asetettava muistikampoja päin. Tämä asettaa omat rajoitteensa letkuvedoille, jos logon haluaa asettaa oikein päin.

Koneeseen asennettuna AIO on kokonaisuudessaan varsin tyylikäs. Blokkiyksikkö huokuu hillittyä eleganssia kiiltäväksi hiottuine metallipintoineen ja mustine yksityiskohtineen. Valmistajan RGB-valaistu logo blokin vasemmassa alalaidassa tuo miellyttävän lisän ja onnistuu sopimaan blokin pelimäisestä RGB-tykityksestä poikkevaan tyyliin. RGB-loisteen cooleri hoitaa tuulettimillaan – Tuuletinten lavat ovat läpikuultavat ja RGB:t näkyvät niiden välistä varsin kirkkaina. Osoitettavan luonteensa myötä RGB-loisteessa on myös suhteellisen hyvin valinnanvaraa.

Huomionarvoisena seikkana coolerin 6 tuuletinta vaativat todella paljon tilaa. Esimerkiksi testikokoonpanonamme toimivassa Cooler Master H500 Mesh -kotelossa toiset tuulettimet oli asetettava kotelon katon yläpuolelle, jolloin kattopleksin asentaminen on jo mahdotonta. Kuuden tuulettimen konfiguraatiossa vaatimukset kotelolle ovatkin merkittävät. EKWB myy AIO:staan myös kolmella tuulettimella varustettua noin 50 euroa edullisempaa versiota.

Huomioita asennuksesta:

  • Yhteensopivuus eri prosessorikantojen kanssa on hyvä, mutta AMD:n sTRX4-kannalle tukea ei löydy
  • Sormiruuveja käyttävä blokkiyksikön asennus on erittäin helppo
  • Ristipääruuvimeisseli kannattaa kuitenkin pitää varalta mukana, jotta blokkiyksikön saa varmasti kiristettyä tarpeeksi tiukkaan
  • Blokkiyksikkö ei juurikaan peitä emolevyä, mutta on kuitenkin kohtalaisen korkea.
  • Kuuden tuulettimen kanssa jäähdytin vaatii todella paljon tilaa ja asettaa siten suurehkot tilavaatimukset kotelolle

 

NZXT Kraken X73

Yhdysvaltalainen NZXT lienee tuttu suurimmalle osalle tietokoneharrastajista. Yrityksen valikoimiin kuuluu niin tietokonekoteloita, kuten ATX-kokoluokan suosittu H510, kuin myös jonkin verran pelaamisen oheistarvikkeita. Valmistajan tunnetuimpiin tuotteisiin lukeutuu Kraken-sarjan esitäytetyt AIO-nestejäähdyttimet, joista edullisemman X-sarjan suurikokoisin versio, X73, valikoitui mukaan tähän testiin.

NZXT Kraken X73 on testin kaavan mukaisesti 360 mm:n esitäytetty AIO-nestecooleri, joka EKWB:n tavoin tarjoaa myös RGB-valaistuksen. EKWB:stä poiketen ja markkinoiden tyypillistä linjaa mukaillen NZXT toimittaa coolerinsa mukana kuuden sijaan kolme tuuletinta, jotka käyttäjä voi oman valintansa mukaan sijoittaa joko push tai pull asentoon, eli joko puhaltamaan tai imemään ilmaa kennon läpi.

Kraken X73:n virallinen suositushinta Euroopassa on 179,90 euroa, eli kyseessä on pari kymppiä EKWB:tä edullisempi cooleri. Artikkelin kirjoitushetkellä huhtikuun puolessa välissä cooleria on kuitenkin saatavilla jopa alle 140 euroon, mikä on 40 euroa suositushintaa edukkaammin.

NZXT Kraken X73 toimitetaan valko-violetissa pahvipakkauksessa, joka on käytännössä kooltaan muitakin testiin valikoituja kolmen tuulettimen malleja vastaava. Paketin violetissä ylälaidassa komeilee vain valmistajan suurikokoinen logo ja pienemmällä kirjoitettu coolerin mallinimi. Pitkät sivut paketissa ovat valkoiset ja niissä sijaitsee kuvat itse coolerista ja muutamat mainoslauseet sen toiminnasta.

Cooleri on pakattu sisälle kananmunakennomaiseen paksuhkoon pahviin, joka on lokeroitu mukana toimitettaville komponenteille. Tuon pakkauspahvin lisäksi osille ei juurikaan ole muuta suojaa tarjolla. Jäähdytinkenno on kuitenkin paketoitu omaan pahviinsa, jottei se vahingoittuisi. Muut osat on pakattu muovipusseihin, jotka ovat kertakäyttöisiä, eli ne on rikottava, jotta niiden sisältöihin päästään käsiksi. Tämä on ehdottomasti miinus, sillä se hankaloittaa coolerin säilömistä tai mahdollista jälleenmyymistä huomattavasti.

Itse coolerin lisäksi pakkaussisältöön kuuluu kolme tuuletinta, asennukseen tarvittavat ruuvit, prikat ja mahdolliset emolevyn taustalevyt. Mukana on myös lappu, jonka QR-koodi ohjaa digitaalisen ohjekirjan lataamiseen. Fyysistä ohjekirjaa pakkauksessa ei siis toimiteta mukana laisinkaan. Verkosta ladattava ohjekirja on valittavissa useasta kielivaihtoehdosta, mutta kotimaista suomea mukana ei valitettavasti ole. Ohjekirjan puuttuminen voisi olla ymmärrettävä kevennys pakkausmateriaaleissa ja siten myös ilmaston rasituksessa, mutta ottaen huomioon kertakäyttöisen muovin määrän, ei paperinivaskan puutetta käytännössä tuolta kannalta voi tarkastella. Kyseessä onkin todennäköisesti lähinnä säästötoimenpide.

Ohjeet itsessään ovat selkeät ja hyvin kuvitetut. Lopussa on myös linkki, jonka kautta coolerin hallintaan käytettävä NZXT CAM -sovellus on ladattavissa. Harmillisena puutteena sovelluksen käyttöön ohjekirja ei sisällä minkäänlaista opasta. Edes jonkinlainen perusteiden läpikäyminen olisikin kiva lisä, sillä sovellus on sidottu aika merkittäväksi osaksi itse coolerin käyttöä.

NZXT:n Kraken X73 on Asetekin valmistama ja perustuu tanskalaisyrityksen seitsemännen sukupolven toteutukseen. Blokkiyksikön ja jäähdyttimen yhdistävät kumiset letkut ovat NZXT:ssä EKWB:n tavoin punotut, mutta materiaali on selvästi EKWB:n käyttämää liukkaampaa. Letkut ovat myös aavistuksen joustavammat, joten ne voi olla helpompaa taivutella pienempiinkin tiloihin. Pituutta niillä on samaiset 400 mm.

Yhteensopivuuden NZXT lupaa käytännössä kaikille nykykannoille, eli Intelin LGA 1200,115x, 2011, 2011-3 ja 2066 kannoille ja AMD:n AM4:lle. Jäähdytin tukee myös Threadripperin kanssa käyttämistä, mutta coolerin itsensä mukana ei toimiteta siihen sopivia sTRX4-kannan kiinnikkeitä, sillä Asetekin blokkiyksiköille sopivat kiinnitysadapteri tulevat jokaisen Threadripper-prosessorin mukana. NZXT lupaa Krakenille testinelikon pisimmän kuuden vuoden takuun.

Jäähdytinkenno NZXT:ssä on vielä EKWB:täkin tavanomaisemman näköinen, sillä siitä ei löydy edes EKWB:n joukosta erottanutta korkkiosaa. Kraken X73 ei ole käyttäjän itse täytettävissä, vaan cooleri on käytännössä vaihdettava uuteen, jos nesteet pääsevät haihtumaan riittävästi. Jäähdytin on materiaaliltaan alumiinia ja kooltaan 121 x 394 x 27 mm, eli käytännössä vastaavan kokoinen kuin EKWB:kin. Kenno on tiheydeltään EKWB:tä vastaava samalla 18 FPI-arvolla.

 

NZXT:n blokkiyksikkö ei suoranaisesti huou EKWB:n tavoin laadun tuntua, sillä metallin sijaan pääasiallisena ulkokuoren materiaalina käytössä on muovi. Blokki on muodoltaan pyöreä ja mitoiltaan 80 x 80 x 55, eli se on lähes sentin matalampi kuin EKWB:n käyttämä. Letkulähdöt lähtevät blokin kyljestä ja kansipala on käännettävissä, joten letkut voi asettaa lähtemään miltä prosessorin sivulta vain itse haluaa.

Blokin sisältä löytyvä pumppu on selvästi EKWB:n käyttämää heikkotehoisempi ja se on speksattu 800–2800 RPM:n nopeuksille. Liittimiä blokkiyksikössä on EKWB:tä enemmän, mutta siitä poiketen ne ovat irrotettavissa, joten asennus on aavistuksen helpompaa. Pumppuun itseensä liitetään kaksi kaapelia, joista toinen on perinteinen micro-USB-kaapeli, jonka toinen pää liitetään emolevyn USB 2.0 -liittimeen ja toinen valmistajan oma kaapeliliitos, joka jakautuu SATA-virraksi, emolevyn tuuletinliitäntään liitettäväksi 3-pinniseksi kaapeliksi ja tuuletinten RGB:tä ohjaavaksi NZXT:n omaksi liitännäkseen. Johtomäärä kasvaa siis jo pelkän pumpun myötä kohtalaisen suureksi.

USB-liitännän avulla blokki keskustelee tietokoneen kanssa. 3-pinnisestä tuuletinliittimestä huolimatta blokin sisällä lepäävän pumpun nopeutta ei ole mahdollista muuttaa emolevyltä, vaan siihen vaaditaan NZXT:n CAM-sovellus, joka keskustelee blokkiyksikön kautta USB-yhteyden yli.

Blokkiyksikön pohja on Asetekin valmistamana tuttu vastaavia ennen nähneille. Pyöreä pohja on materiaaliltaan kuparia, eikä siinä ole nikkelipinnoitetta. Suoraan paketista pohjassa on esiasennettuna lämpötahnat, mutta tämän testin yhteydessä se vaihdettiin pois. EKWB:n tavoin pohja on suhteellisen selvästi kupera muotoilultaan, mikä voi teoriassa asettaa rajansa sille, kuinka tehokkaasti lämpö Ryzen-alustasta tulee cooleriin siirtymään.

Kraken X73:n mukana toimitetaan valmistajan omat Aer P120 -tuulettimet. Valmistaja lupaa niiden pyörivän 500-2000 RPM:n haarukassa, mutta testiyksilöömme sattui selvästi hitaammaksi rajoittuneet mallit, joiden ylimmäksi nopeudeksi emolevy rekisteröi vain noin 1600 RPM. Tämä on itseasiassa jopa alle valmistajan oman arvion, jonka mukaan maksimituuletinnopeudessa on suurehko 300 RPM:n vaihteluväli.

Tuulettimet ovat RGB-valaistut, mutta ne eivät käytä perinteisiä 3-pinnisiä ARGB-liitttimiä, vaan niiden valot ovat ohjattavissa pumpun liittimen kautta. Pumpusta kaapeli on vedettävä yhteen tuulettimeen, jonka jälkeen tuulettimet yhdistyvät toisiinsa NZXT:n omilla lyhyillä kaapeleilla, joten RGB-valojen hallinta ei vaadi läheskään yhtä paljon erillisiä johtoja kuin perinteiset ratkaisut. Miinuspuolena se pakottaa käyttämään valmistajan CAM-sovellusta valojen hallintaan. Tuuletinten nopeussäätö on kuitenkin tehtävissä emolevyltä, sillä tuulettimet käyttävät perinteisiä 4-pinnisiä liittimiä. Paketissa tuuletinten liittämiseen tulee mukana vain jakokaapeli, jonka avulla kaikki kolme tuuletinta on liitettävissä yhteen emolevyn liittimeen.

Kiinnityksen osalta NZXT luottaa samankaltaiseen ratkaisuun kuin EKWB. Käytössä on AMD:n oma emolevyn taustalevy, johon on ensin ruuvattava kiinni kiinnitystolpat sisältävät sormiruuvit. Tämän jälkeen näihin tolppiin asennetaan itse blokkiyksikkö ja sekin sormiruuvataan kiinni paikalleen. Kiinnityskehikko eroaa jonkin verran EKWB:stä, eikä NZXT:n kiinnityksessä tule minkäänlaisia kiritystä rajoittavia jousia. Huomion arvoisena yksityiskohtana NZXT:ssä on esiasennettuna Intelin kiinnikkeet itse blokissa ja ne täytyy vaihtaa AMD:hen Ryzeniä käytettäessä.

Hieman outona yksityiskohtana NZXT toimittaa erilliset prikat tuuletinruuvien kanssa käytettäväksi, mikä ei enää 150 euron coolerilta ole kovinkaan miellyttävä yllätys. Käytännössä ruuvien kannat ovat niin pienet, että ne pääsevät porautumaan osin tuuletinten sisälle, jos prikkoja ei välissä käytä. Tähän hintaluokkaan voisi toivoa käytettävän sopivampia ruuveja suoraan, jotta pienten helposti häviävien osien määrä olisi mahdollisimman pieni.

Koneeseen asennettuna NZXT:n Kraken X73 on ainakin allekirjoittaneen silmää miellyttävä. Blokkiyksikön kansi on käännettävissä, joten kaapelilähdöt saa tarvittaessa lähtemään muualtakin kuin RAM-muistien puolelta ilman, että estetiikasta olisi tarpeen karsia. Blokki on myös suhteellisen pienikokoinen eikä se häiritse muita komponentteja emolevyltä.

Infinity mirror -heijastusefekti blokkiyksikön kannessa saa logon näyttämään 3-ulotteiselta, ikään kuin blokin keskellä olisi huomattavasti syvempi alue, jonka sisällä RGB-valot ovat. Tuulettimet puolestaan luottavat EKWB:tä hillitympään tyyliin valaisten ainoastaan kehyksensä lapojen jäädessä mustaksi.

Huomioita asennuksesta:

  • Yhteensopivuus eri prosessorikantojen kanssa on hyvä, mutta AMD:n sTRX4-kannan kiinnikkeet on hommattava erikseen
  • Sormiruuveja käyttävä asennus on helppo
  • Ristipäämeisseli kannattaa kuitenkin pitää mukana, jotta blokin saa kiristettyä riittävän tiukalle.
  • Blokkiyksikkö on varsin hillityn kokoinen ja noin sentin EKWB:tä matalampi
  • Blokkiyksikön kansi on käännettävissä, joten letkulähtöjen suunnan voi valita vapaasti asennusvaiheessa

 

be quiet! Silent Loop 2

Saksalainen be quiet! on tunnettu jäähdytystuotteiden lisäksi muun muassa tietokonekoteloistaan. Nimensä mukaisesti yritys markkinoi yleisesti jäähdytystensä hiljaisuutta ja tietokonekoteloidensa äänenvaimennuksia. Valmistajalta testiin valittiin hiljattain julkaistu Silent Loop 2 360 mm:n jäähdytyskennolla. Kyseessä on toisen sukupolven versio io-techin testissä muutama vuosi sitten hyvin pärjänneestä mallista. Coolerin suositushinta on 159 euroa, eli kyseessä on lähtökohdiltaan molempien edellä käsiteltyjen AIO:jen alapuolelle sijoittuva malli.

Hinta.fi-hintaseurantapalvelun mukaan Silent Loop 2:sta on artikkelin kirjoitushetkellä saatavilla edullisimmillaan suositushintaan, eli käytännössä be quiet! on artikkelin kirjoitusaikaan noin 10 euroa NZXT:tä kalliimpi.

Silent Loop 2 toimitetaan valmistajalle ominaisessa mustassa pahvipakkauksessa. Pakkauksen päällä komeilee värillinen kuva itse coolerista, sen mallinimi ja koko sekä valmistajan logo.

Sisältö on pakattu NZXT:n tapaan pahviin, jossa on omat lokerot eri osille. Myös be quiet! on pakannut jäähdytinkennon omaan pahviinsa, jotta se välttyisi suuremmilta vaurioilta kuljetuksissa. NZXT:stä poiketen be quiet!:n pakkaukseen kuuluu ohut vaahtomuovikaistale tuotteiden ja paketin kannen välille, joskin sen merkitys tuotteiden suojauksen kannalta lienee suhteellisen vähäinen.

Itse AIO-coolerin lisäksi pakkaussisältöön kuuluu kolme tuuletinta, kiinnitystarvikkeet, SATA-virtaliitäntäinen RGB-ohjain, jäähdytysnesteen täyttöpullo, pieni lämpötahnatuubi ja fyysinen ohjekirja. Ohjekirjan sisään on sijoitettu myös puhelimista tuttu korttikelkan avaustyökalu, jota käytetään be quiet!:n pumppuyksikön logon valaistuksen päälle tai pois kytkemiseen. Osa tarvikkeiden pakkaukseen käytetyistä muovieista on kertakäyttöisiä ja uudelleensuljettavia, joten AIO:n uudelleensäilöminen vaatii hieman uusia järjestelyjä, mutta on kuitenkin mahdollista.

Ohjekirja on materiaaliltaan laadukkaan tuntuinen ja ohjeiltaan selkeä. Kuvituksenaan se käyttää mielenkiintoisesti 3D-malleista otettuja kuvia piirrosten sijaan. EKWB:n tavoin eri kielet on sijoitettu eri osiin ohjekirjaa, joten yhdellä sivulla ei tarvitse etsiä itsensä ymmärtämää kieltä useiden joukosta.

be quiet!:n Silent Loop 2 on jälleen jonkun muun kuin Asetekin valmistama – be quiet! ei suostunut kertomaan coolerin ODM-valmistajan nimeä. Silent Loop 2:n letkut on päällystetty NZXT:n tavoin punotulla, mutta EKWB:tä liukkaammalla kangasmateriaalilla ja letkujen mittakin on kilpakumppaneista tutut 400 mm.

Yhteensopivuuden be quiet! lupaa käytännössä kaikille, millään tavalla ajankohtaisille alustoille ja mukana onkin Intelin 1200, 115x ja 2011(-3) sekä AMD AM4 tuen lisäksi myös AMD:n vanhempi AM3(+). NZXT:n tavoin sTRX4-tuki on olemassa, mutta sitä varten on ostettava erillinen kiinnitystarvikepakkaus. Takuuta be quiet! lupaa coolerilleen valitettavasti vain 3 vuotta, mikä erottuu selvästi nelikon heikoimpana suorituksena, etenkin kun kyseessä on huoltovapaa esitäytetty nestecooleri.

Jäähdytinkenno Silent Loop 2:ssa on muun testijoukon tapaan alumiininen, eli alkuperäisen Silent Loopin kuparista sekä avattavista letkuliitännöistä on valitettavasti luovuttu. Kennon mitat ovat 394 x 120 x 27 mm. EKWB:n tavoin myös be quiet!:n letkulähtöjen vierestä löytyy erillinen ”korkki”, joka todennäköisesti veisi coolerin sisuksiin, mutta be quiet! ei ole peittänyt sitä takuutarralla.

Silent Loop 2 onkin edeltäjänsä tapaan tarkoitettu käyttäjälähtöisesti huollettavaksi ja mukana toimitetaan myös täyttöpullo siltä varalta, jos kierron nesteet pääsevät haihtumaan. Letkulähtöjen viereistä korkkia tähän ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää, vaan jäähdyttimen toisessa päässä on ruuvi, jonka irti ruuvaamalla avautuu reikä, jonne täyttönesteet kaadetaan. Tällainen käyttäjälähtöinen huollettavuus on ehdottomasti plussaa AIO-nestejäähyjen maailmassa, jossa useimmiten selkein ratkaisu haihtuneen nesteen korjaamiseen on ostaa vain uusi cooleri.

Jäähdytinkenno vaikuttaisi olevan aavistuksen NZXT:n ja EKWB:n vastaavia tiheämpi ja FPI-arvo onkin mittaustemme perusteella noin 20. Teoriassa tiheä kenno vaatii tuulettimilta enemmän painetta, mutta tarjoaa vastaavasti paremman jäähdytyspotentiaalin tehokkaiden tuulettimien parina.

Blokkiyksikkö be quiet!:ssa on kooltaan suhteellisen siro. Muotoilu on EKWB:n tapaan kulmikas, blokin kansi on harjauskuvion esille jättävää metallia ja muu runko mattamusta. Letkulähdöt on sijoitettu oikealle kyljelle, joten be quiet! -logon oikein päin halutessaan on letkut sijoitettava RAM-kampoja päin. Kiinnitystapansa myötä blokki on sijoitettavissa vain kahdella tavalla – letkut RAM-muisteja päin tai letkut kotelon takalaitaa päin. Valmistaja ei ole ilmoittanut blokkiyksikön mittoja, mutta silmämääräisesti arvioituna se on jonkin verran NZXT:n mallia pienempi. Mitat ilman letkuja ovat käsin mittanauhalla katsottuna noin 60 x 60 x 55 mm. Valmistaja kertoo käyttävänsä pumpussa kolmikammiorakennetta, joka jakaa nesteen tasaisesti lämpölevylle, sekä kuusinapaista moottoria, jonka pitäisi ainakin teoriassa pyöriä hieman tasaisemmin. Pumppuyksikön kuorissa on lisäksi käytetty ääntä vaimentavaa materiaalia.

Blokista lähtee kaksi esiasennettua johtoa – standardinmukaiset 3-pinninen tuuletinliitin pumpun nopeuden hallintaan ja 3-pinninen ARGB-liitin valojen hallintaan. Valot ovat säädettävissä siis suoraan emolevyltä, tai vaihtoehtoisesti voi käyttää be quiet!:n AIO:n mukana toimittavaa fyysistä säädintä, joka liitetään koneen sisälle ja virtansa se saa SATA-liittimen kautta. ARGB-johto ohjaa vain pumpun metallikantta kiertävää valonauhaa, eikä be quiet! -logoa, joka on valaistu aina valkoiseksi. Logon valon voi kuitenkin sammuttaa mukana toimitettavalla pienellä piikillä blokkiyksikön kyljen reikää painamalla. 3-pinnisen virtaliittimen myötä myös pumpun nopeus on säädettävissä suoraan emolevyltä DC-virralla.

Blokkiyksikön pohja erottuu kilpailijoista, sillä paljaan kuparipinnan sijaan Silent Loop 2:n pohja on nikkelöityä kuparia, joka on kiillotettu peilimäiseksi. Pohja vaikuttaa silmämääräisesti kenties hieman tasaisemmalta kuin aiemmat coolerit, mutta on kuitenkin edelleen aavistuksen kupera. Valmistaja ei ole asentanut pohjaan valmista lämpötahnaa, vaan käyttäjän on itse laitettava lämpötahnat mukana toimitettavasta pienestä yhden käyttökerran tuubista.

Silent Loop 2 360 mm:n mukana toimitetaan be quiet!:n omat Silent Wings 3 120 PWM -tuulettimet, joissa ei ole laisinkaan RGB-valaistusta. be quiet!:n AIO erottuukin joukosta selvästi hillitymmin valaistuna, mikä jakanee mielipiteet sen suhteen, onko asia hyvä vai ei. Tuulettimet on speksattu maksimissaan 2200:n RPM:n nopeudelle ja ne tukevat myös tuuletinten täyttä pysäyttämistä. Testiyksilöillämme maksiminopeudeksi jäi kuitenkin vain 2070 RPM.

Täysin valaistuksettomina Silent Wings 3 -tuulettimet eivät ymmärrettävästi sisällä minkäänlaisia RGB-liittimiä, vaan tuulettimista lähtee ainoastaan 4-pinniset PWM-johdot, jotka ovat liitettävissä suoraan emolevylle. be quiet! ei toimita coolerinsa mukana minkäänlaista keskushubia, mutta kolmepäinen jakokaapeli repertuaarista löytyy, joten kaikki tuulettimet on mahdollista liittää yhteen emolevyn liitäntään.

Blokin kiinnityksen osalta be quiet! erottuu kilpailijoistaan selvästi, sillä mukana ei ole laisinkaan sormiruuveja. AM4-emolevyn oma taustalevy on jälleen käytössä. Siihen on ruuvattava molemmin puolin prosessoria omat kiinnityspalkkinsa useimmista ilmajäähdytteisistä prosessoricoolereista tuttuun tapaan. Tämä on sormiruuveja haastavampaa erityisesti, jos konetta ei kaada kyljelleen, mutta ei silti mitenkään poikkeuksellisen vaikeaa. Tämän jälkeen blokkiyksikkö vain kiinnitetään kyseisiin tukirautoihin ruuvaamalla se kiinni. Blokkiyksikköön on esiasennettu ruuvit sen ylä- ja alalaitoihin, joten tämä osa coolerin asennuksesta on helppo.

Hieman hämmentävästi myös be quiet! toimittaa ruuviensa mukana prikkoja, joita ei kuitenkaan tarvitse tuuletinten kiinnittämiseen, sillä ruuvien kannat ovat riittävän isot. Ohjekirjakaan ei noiden prikkojen tarkoitusta määrittele, mutta todennäköisesti ne on tarkoitettu blokkiyksikön kiinnitykseen. Ne ovat nimittäin materiaaliltaan metallin sijaan kumimaisen pehmyttä, joten ne ovat todennäköisesti tarkoitettu vähentämään pumpusta emolevylle ja koteloon johtuvia värinöitä.

Tietokoneeseen asennettuna Silent Loop 2 jättää vielä reilusti tilaa emolevyn ympärille, eikä vastaan todennäköisesti tulekaan minkäänlaisia yhteensopivuusongelmia. Valaistuksen osalta se on erittäin hillitty, eikä koneen sisuksia voi järin kirkkaina AIO:n vaikutuksesta pitää, sillä täysin mustat tuulettimet suorastaan katoavat kotelon kattoon.

Huomioita asennuksesta:

  • Yhteensopivuus prosessorikantojen kanssa hyvä ja tuettuna myös vanhempi AM3-alusta. Threadripperin sTRX4-kanta varten kiinnikkeet on kuitenkin ostettava erikseen
  • Asennus aavistuksen sormiruuveja haastavampi, mutta toisaalta tukirautojen kiinnityksen jälkeen erittäin helppo, joten esimerkiksi tahnojen vaihto jälkikäteen on huomattavan helppoa
  • Asennus vaatii ristipääruuvimeisselin
  • Blokkiyksikkö on suhteellisen pieni
  • RGB-valaistuksen määrä kilpakumppaneihin nähden vähäinen ja sen myötä myös johtojen määrä pienempi

 

Corsair iCUE H150i Elite Capellix

Yhdysvaltalainen Corsair on testijoukon valmistajista kenties monipuolisimman tuoterepertuaarin tarjoava. Valmistajan valikoimista löytyy AIO-nestejäähyjen lisäksi muun muassa tietokonekoteloita, näppäimistöjä, hiiriä, ilmajäähdytteisiä prosessorijäähyjä, tietokoneiden virtalähteitä ja RAM-muistikampoja. Valmistajan valikoimasta testiin päätyi 189,90 euron suositushinnalla varustettu iCUE H150i Elite Capellix, jonka Capellix-lisänimi viittaa Corsairin käyttämiin Capellix-LED-valoihin, jotka ovat tavanomaisia ledejä pienempiä.

Artikkelin kirjoitushetkellä H150i Elite Capellixia sai Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan edullisimmillaan vajaaseen 180 euroon, eli noin kymmenen euroa suositushintaa edukkaammin. Tällä hinnalla se sijoittuu testijoukon toiseksi kalleimmaksi.

H150i Elite Capellix toimitetaan räväkän musta-keltaisessa pahvipakkauksessa. Pakkauksen päällä on mustaa taustaa vasten värillinen kuva itse AIO:sta ja valmistajan logo. Sisältö on pakattu pahviin, jossa on lokerot kaikille tuotteille, mutta NZXT:tä ja be quiet!:a kovemmasta hinnasta huolimatta pakkausta on osin karsittu entisestään – jäähdytinkenno on paketissa nimittäin paljaana ilman erillistä pahvisuojusta. be quiet!:sta tuttu vaahtomuovipehmuste pahvin yläosan ja paketin kannen välistä sentään löytyy Corsairistakin.

Toimitussisältöön kuuluu jälleen kolme tuuletinta, tarvittavat kiinnitystarvikkeet ruuveineen ja intelin taustalevyineen sekä fyysinen ohjekirja. Lisäksi mukana on kuitenkin ekstraakin, nimittäin EKWB:n tavoin Corsair toimittaa erillisen koko AIO:n keskusälynä toimivan tuuletinhubin ja kaikista toisista poikkeavana lisänä valikoimaan kuuluu myös vaihdettava pumpun kansi sekä vaihtoon tarvittava pienikokoinen kuusikulma-avain.

Kaikki ruuvit ja kiinnikkeet Corsair on pakannut uudelleen suljettaviin pusseihin, mistä valmistaja ansaitsee ehdottomasti kiitosta. Uudelleen suljettavien pussien myötä coolerin säilöminen on helppoa, minkä lisäksi myös järjestys on helppo pitää kunnossa, koska jokainen pussi on käytettävissä uudestaan.

Corsairin mukana toimitettava ohjekirja on materiaaliltaan tavanomaisen tuntuista paperia, eikä se tunnu aivan yhtä laadukkaalta kuin be quiet!:n tai EKWB:n. Ohjeet itsessään on sijoitettu lyhyinä teksteinä usealla kielellä piirrettyjen kuvien viereen. Ohjeet ovat sinänsä selkeät ja onnistuneet, mutta usean kielen sijoittaminen allekkain tekee kokonaisuudesta hieman haastavalukuisemman kuin kilpailijoillaan.

Corsair ei tunnetusti valmista itse coolereitaan vaan käyttää muutamia eri alihankkijoita. H150i Elite Capellixiin valmistaja ei ole Asetek, vaan kyseessä on todennäköisesti Cool IT, joka on valmistanut myös Corsairin aiempien sukupolvien malleja. Corsair ei kuitenkaan ole ilmoittanut tietoa sivuillaan. Letkut Corsairin AIO:ssa on kilpailijoiden tavoin 400 mm pitkät ja punotulla kankaalla päällystetyt. Pinta tuntuu NZXT:n ja be quiet!:n tavoin liukkaammalta kuin EKWB:n huomattavan karhea materiaali.

Yhteensopivuuden Corsair lupaa käytännössä kaikille emolevykannoille. Mukana on Intelin LGA 1200, 115x, 1366, 2011 ja 2066 sekä AMD:n AM4, AM3, AM2, sTRX 4 ja sTR4. Käytännössä yhteensopivuuden osalta H150i Capellix onkin joukkion selkeä voittaja, eikä edes Threadripperiin asennusta varten ole tarpeen ostaa erillisiä kiinnikkeitä. Takuuta Corsair lupaa tuotteelleen 5 vuotta.

Corsair H150i Elite Capellixin jäähdytinkenno on kooltaan 397 x 120 x 27 mm, eli kyseessä on jälleen käytännössä vastaavan kokoinen, joskin hieman kilpailijoitaan pidempi jäähdytin. Materiaaliltaan se on alumiinia kuten muutkin tässä testijoukossa. Ulkonäöllisesti se muistuttaa NZXT:tä ollen täysin tasainen ilman minkäänlaisia täyttöreikiä tai korkkeja. Nestekierto ei siis ole helposti käyttäjän huollettavissa.

Jäähdytinkennon tiheyttä indikoiva FPI-arvo on mittaustemme mukaan noin 20, eli vastaava kuin be quiet!:n jäähdyttimessä.

Blokkiyksikkö Corsairissa on muotoilultaan neliskanttinen, joskin kulmiin on tehty viisteet, joten kulmia on lopulta kahdeksan. Letkulähdöt sijaitsevat muiden coolereiden tavoin oikeassa kyljessä, mutta kannen ollessa irrotettavissa saa logon asennettua aina oikein päin. Coolerin kiinnitystavan myötä letkut on kuitenkin asennettava ainakin AM4-alustalla aina joko muistikampojen tai takapaneelin puolelle. Blokkiyksikkö itsessään on musta ja esiasennettuna siinä on musta kansi, joka päästää valoa läpi Corsair-logon ja kahden sitä kiertävän rinkulan läpi. Testiin vaihdoimme kuitenkin käyttöön kirkkaan kannen, joka päästää valoa läpi käytännössä päinvastaisesti vakiokanteen verrattuna, minkä myötä väriloisto saa aivan uuden ulottuvuuden.

Blokkiyksikön kokoa Corsair ei ole tuotetiedoissaan ilmoittanut, mutta kyseessä on melko siro kokonaisuus. Se vaikuttaisi olevan jotakuinkin vastaavan kokoinen kuin be quiet!, eli mittanauhalla mitattuna noin 60 x 60 x 55 mm.

Blokkiyksikön sisään rakennetun pumpun tehoja valmistaja ei sivuillaan määrittele, mutta testeissämme sen maksiminopeudeksi mittasimme 2700 RPM. Pumppuyksiköstä lähtee kaksi liitäntäjohtoa – standardin mukainen 3-pinninen virtaliitäntä emolevylle ja valmistajan oma 12-pinninen liitäntä, joka kytketään mukana toimitettavaan tuuletinhubiin. iCUE Commander Core -nimeä kantava tuuletinhubi puolestaan liitetään emolevyn USB-liitäntään ja se ottaa virtansa SATA-virtakaapelista. Pumppuyksikön valojen ja pumpun nopeuden hallinta on rajoitettu vain iCUE-ohjelmiston kautta säädettäväksi, vaikka se emolevyyn onkin 3-pinnisellä kaapelilla kytkettynä. Kaikista muista testilaitteiden pumpuista poiketen Corsair ei anna täysin vapaata säätöä kierrosnopeuksille, vaan valittavissa on vain kolme esiasetusta – quiet, balanced ja extreme.

Pumpun pohja on NZXT:n ja EKWB:n tapaan paljasta kuparia, joka ei juurikaan heijastele. Muodoltaan se kuitenkin erottuu jonkin verran ja on selvästi kulmikkaampi mukaillen blokin kantta. Pohjan muotoilu on tasaisempaa kuin NZXT:ssä, mutta aavistuksen omainen kaarevuus be quiet!:n tapaan on havaittavissa myös Corsairista. Pohjassa on esiasennettuna lämpötahnat, mutta testikäyttöä varten pyyhimme ne pois, jotta kaikilla coolereilla on yhteneväiset lähtökohdat lämpötahnan suhteen.

Corsair toimittaa iCUE H150i Capellixin mukana kolme valmistajan omaa magneettiseen levitaatioon luottavaa ML120 RGB PWM -tuuletinta. Niiden luvataan yltävän 2400 RPM:n kierrosnopeuksiin asti ja tukevan 0 RPM -tilaa. Testeissämme maksiminopeus oli luvattua korkeampi 2500 RPM.

Nimensä mukaisesti ML120 RGB PWM -tuulettimet ovat RGB-valaistut. Tuuletinten lavat ovat läpikuultavat ja valaistus tulee tuulettimen keskiöstä, joten roottori loistaa EKWB:n tuuletinten tavoin. EKWB:n tavoin myös Corsairin tuulettimista tulee sen myötä kaksi kaapelia per tuuletin – standardin mukainen 4-pinninen kaapeli emolevylle ja valmistajan oman standardin RGB-kaapeli, joka ei suoraan ole kytkettävissä emolevylle. iCUE Commander Core -tuuletinhubissa on kuitenkin paikat peräti kuudelle tuulettimelle ja niiden RGB-valaistukselle, joten tuulettimet kannattaa kytkeä siihen – tällöin valaistus ja tuuletinten kierrosnopeus on säädettävä iCUE-ohjelmiston kautta, eikä emolevy niitä kykene hallitsemaan. Toinen vaihtoehto on kytkeä tuulettimet suoraan emolevylle, mutta RGB-liitännät Commander Coreen, jolloin vain sentään tuuletinnopeudet olisivat suoraan emolevyn säädettävissä.

Blokin kiinnityksen osalta Corsair kulkee omia polkujaan. NZXT:n ja EKWB:n tavoin kyseessä on työkaluton ratkaisu, joka käyttää sormiruuveja ja AMD:n omaa emolevyn taustalevyä, mutta noista poiketen Corsairin kanssa ei tarvitse irrottaa AMD:n omia vakiocoolerin kiinnikkeitä. Sen sijaan Corsairin blokkiyksikköön kiinnitetään koukut, jotka sujautetaan vakiocoolerin kiinnikkeisiin ja kiristetään sormiruuveilla. Ratkaisu on kieltämättä helppo, mutta koukkupohjainen ratkaisu tuntuu hieman hämmentävältä, sillä se on enemmän tuttu edullisista coolereista, eikä se siten tunnu sopivan lähes 200 euron AIO-nestecooleriin yhtä hyvin. Käytännössä se vaikutti kuitenkin toimivalta.

NZXT:n tavoin Corsairinkin blokkiyksikössä on esiasennettuna Intelin kiinnikkeet, jotka täytyy vaihtaa AMD:hen ennen AM4-alustaan kiinnittämistä.

Koneeseen asennettuna H150i Elite Capellix jättää be quiet!:n tavoin hyvin tilaa ympärilleen, eikä sen kanssa todennäköisesti tule yhteensopivuusongelmia. RGB-valaistuksen osalta Corsair pistää pöytään testinelikon räikeimmät kortit ollen varsinkin kirkkaan blokkikannen kanssa huomattavan värikäs.

Huomioita asennuksesta:

  • Yhteensopivuus testinelikon paras, eikä edes Threadripper-omistajien tarvitse ostaa erillisiä kiinnikkeitä
  • Asennus sormiruuveilla helppo, mutta EKWB:stä ja NZXT:stä poiketen AMD:n vakiokiinnikkeitä käyttävä kiinnitys kiristyy vain kahdelta puolelta neljän sijaan.
  • Ristipääruuvimeisseli kannattaa pitää mukana, jotta asennuksesta saa varmasti riittävän jämäkän
  • Blokkiyksikkö on suhteellisen pieni
  • RGB-valaistus testinelikon voimakkain ja täysvaltaisin

 

Testikokoonpano

Tässä cooleriartikkelissa käytössä on io-techin uusi ”Oulun testikokoonpano”, jota tulemme käyttämään jatkossakin allekirjoittaneen toteuttamissa cooleriarvosteluissa. Kokoonpano perustuu Asus TUF Gaming X570-Plus-ATX-emolevyyn sekä AMD:n Ryzen 9 3900 XT -prosessoriin. Prosessorin lämmöntuotto on vakioitu testejä varten 140–150 watin välimaastoon. Käytännössä täysin staattisen vkulutuksen saaminen on cooleritesteissä mahdotonta, sillä myös prosessorin lämpötila vaikuttaa siihen. Käytännössä testiajossa lukemat sijoittuivat useimmiten pienemmälle 147-150 watin välille lämpöjen noustessa lopullisiin lukemiinsa. Kulutuslukemat on vakioitu asettamalla kaikkien ydinten kellotaajuus 4 GHz:iin ja käyttöjännite 1,25 volttiin Ryzen Master -sovelluksella. Tavoitteena ei missään nimessä ole saada mahdollisimman hyvää suorituskykyä tai pelikäyttöön optimoitua prosessoria, vaan mahdollisimman hyvä ja tasapainoinen testialusta lämmönlähteeksi coolereille.

Lisäksi koonpanossa käytetään Cooler Masterin V850 Gold V2 -virtalähdettä, joka tukee tuulettimensa pysäyttämistä pienessä rasituksessa ja Sapphiren Radeon RX 5500 XT -näytönohjainta, joka niin ikään tukee tuuletinten pysäyttämistä rasituksen ollessa vähäistä. Käytännössä näytönohjaimella itsellään tai virtalähteellä ei testien kannalta ole mitään merkitystä, sillä kokoonpanon tarkoituksena on vain rasittaa prosessoria, mutta tuuletinten pysäytysmahdollisuus mahdollistaa prosessoricoolereiden äänenpaineen mittaamisen ilman haittatekijöitä.

Itse testeissä prosessorin 12 ydintä rasitettiin Prime95-rasitusohjelmalla 24 säikeen avulla kunnes AIO-jäähdyttimen lämpötilat tasoittuivat eivätkä enää jatkaneet nousuaan. Prime95-ohjelmassa käytettiin custom-asetusta, jossa FFT-kooksi pakotettiin 128k, minkä myötä prosessorin kuluttamat wattimäärät vakioituvat jatkuvasti samankaltaisiksi. Lämpötilat mitattiin ohjelmallisesti Ryzen Master -sovelluksella, joka antaa prosessorista yksittäisen päälukeman, jota käytettiin myös tulosten ilmaisemiseen. Sama sovellus näyttää myös prosessorin virrankulutuksen, jotta pystyimme seuraamaan testitilanteen pysymistä pääpiirteittäin samanlaisena.

Emolevyyn liitettyjen tuuletinten hallintaan käytimme ilmaista FanControl-sovellusta, joka mahdollistaa tuuletinsäädön yhden prosenttiyksikön pykälillä.

 

Uuden cooleritestikokoonpanon kotelo on ennestään io-techin cooleritesteistä tuttu Cooler Masterin MasterCase H500P Mesh. Niin ikään aiemmista testeistä totuttuun tapaan koteloa on muokattu kevyesti, jotta se sopisi parhaalla mahdollisella tavalla testikäyttöömme. Etupaneelin sisäpinnassa sijaitseva pölysuodatinverkko on poistettu, jotta ilmankierto olisi mahdollisimman vapaata, minkä lisäksi testikäytössä katon muovinen ikkuna on irrotettuna, jotta kattoon kiinnitetyt jäähdyttimet voisivat hengittää vapaasti ja niille löytyy riittävästi asennustilaa.

Modausten jälkeen kyseessä on useimpia koteloita ilmavampi kokonaisuus, joten suljetuimmissa koteloissa cooleritulokset voivat olla aavistuksen heikompia, mutta modausten myötä kotelo itsessään ei rajoita coolereiden toimintakykyä testikäytössä käytännössä mitenkään. Avoimesta testipenkistä kotelo kuitenkin eroaa ilmavirtojen suuntausten myötä, sillä kotelon ilmankiertoa parantavista modauksista huolimatta ilma itsessään joutuu yhä kiertämään koteloille perinteiseen tapaan, eikä kyseessä ole avoin tila. Näin ollen tulokset ovat lähempänä normaalia kotelokäyttöä kuin ne avoimessa testipenkissä olisi.

MasterCase H500P on kooltaan suhteellisen kookas ja se sijoittuu miditorni- ja täystornikoteloiden välimaastoon. Kotelosta löytyy yhteensopivuus myös E-ATX-kokoisille emolevyille. Kotelon mukana toimitettava vakiojäähdytys luottaa kahteen etupaneelista ilmaa sisään työntävään 2000 mm:n (800 RPM) RGB-valaistuun tuulettimeen ja yhteen takapaneelista ilmaa ulos työntävään 140 mm:n (1200 RPM) tuulettimeen. Testeissämme kyseiset tuulettimet ovat emolevyn tarjoamalla maksimiteholla, jotteivat nekään rajoittaisi testattavien jäähdytinten suorituskykyä. Desibelimittausten yhteydessä tuulettimet on ymmärrettävästi käännetty pois päältä.

Cooleritestejä varten referenssituulettimina toimivat jo Oulussa aiemmin tehdyistä ITX-testeistä tutut Noctuan tuulettimet. 360 mm:n jäähdyttimet käyttävät 120 mm: tuulettimia, joten ymmärrettävästi Noctuan valikoimasta käyttöön valikoitui valmistajan tuoreimmat NF-A12x25-tuulettimet. NF-A12x25:t on speksattu 450–2000 RPM:n kierrosnopeuksille ja ne pysähtyvät kokonaan PWM-ohjauksen nollalla prosentilla. Testikappaleemme kuitenkin rekisteröityivät pienimmillä kierrosnopeuksillaan luvattua speksiä hitaammiksi 230 RPM:n kierrosnopeudella.

Maksimissaan Noctua lupaa tuuletintensa tarjoavan 60 CFM:n ilmavirran ja 2,34 mm H20:n paineen 22,6 dBA:n äänenvoimakkuudella.

 

Tuuletinten kierrosnopeudet

Mittasimme coolereiden mukana toimitettavien vakiotuuletinten kierrosnopeudet koko niiden toiminta-alueelta. Kaikkien testicoolereiden tuulettimet ovat PWM-ohjattavia ja mittasimme niiden nopeudet 10 prosenttiyksikön pykälin. Säätöön käytimme emolevyä tai tuuletinhubia sen mukaan toimitettiinko coolerin mukana erillistä hubia vai ei.

Kenties jopa hieman yllättäen be quiet! ja Corsair olivat testinelikon ainoat tuuletinten pysäyttämistä tukevat mallit. NZXT:n minimikierrosnopeudeksi mittasimme 570 RPM ja EKWB:n 470 RPM. Maksimien osalta matalimmaksi jäi NZXT 1600 RPM:n lukemallaan ja korkeimmalle ylsi Corsair 2500 RPM:n lukemallaan. Corsairin lukemat ovat hieman yli valmistajan lupauksista, mutta NZXT jäi kauas odotuksista – valmistaja nimittäin lupaa tuuletintensa yltävän 2000 RPM:ään, josta tulos on peräti 400 RPM:n päässä.

EKWB ja be quiet! pyörivät suhteellisen yhteneviä nopeuksia ensin mainitun yltäessä 2030 RPM:ään ja jäljemmän puolestaan 2070 RPM:ään. EKWB mainostaa tuuletintensa yltävän 2000 RPM:n nopeuteen, mutta be quiet! puolestaan peräti 2200 RPM:ään, joten saksalaisvalmistajan tuulettimet jäivät suhteellisen selvästi luvattua hitaammaksi.

be quiet!:n tuuletinhallinta toimi joukosta tehokkaimmin reagoiden käytännössä jokaiseen kymmenyksen muutokseen PWM-ohjauksessa ja pysähtyen nollassa. Hyvänä kakkosena tulee Corsair, jonka hallintaohjelmisto ei jostain syystä antanut valita 10 prosenttia laisinkaan, vaan hyppäsi suoraan nollasta 20:een. EKWB ja NZXT puolestaan pysyivät minimikierroksillaan koko välin 0–20 ja reagoivat muutokseen vasta 30 prosentin kohdalla.

 

Melumittaukset ja melun arviointi korvakuulolta

Melumittauksiin käytimme ITX-kotelotesteistä tuttua Trotec SL300 -desibelimittaria, joka sijoitettiin noin 30 cm päähän yläviistoon kotelon vasempaa kylkeä ja kattoa kohden. Lasikylki irrotettiin kotelosta, jotta äänet tulisivat mahdollisimman selkeästi. Jossain määrin testi kuitenkin mukailee normaalia tietokonekäyttöä, sillä AIO pidettiin paikallaan koneessa ja tuulettimet oli asennettu puhaltamaan ilmaa sisältä ulos, eli tuuletinten ja desibelimittarin välissä on AIO-coolerin jäähdytin hiljentämässä äänenpainetta.

Mittaukset toteutettiin päiväsaikaan tavallisessa kerrostaloasunnossa. Mittaukset kuitenkin pyrittiin ajoittamaan siten, ettei naapurustosta kuuluisi ääniä, vaan ympäristö olisi mahdollisimman hiljainen. Taustameluksi mittasimme noin 35,5 dBA. Aiemmistakin testeistä totuttuun tapaan mittarin kymmenyksen tarkkuudella antamat tulokset pyöristettiin lähimpään puoleen desibeliin. Tuloksia tulkittaessa kannattaa ottaa huomioon että tulokset ovat suuntaa-antavia ja etteivät ne välttämättä ole verrattavissa edes tuolla puolen desibelin tarkkuudella, vaan lähinnä yhden desibelin eroja voi pitää jo todellisuudessa merkittävinä. Lizäksi huomioon kannattaa ottaa, että desibeli on logaritminen suure ja että mittaustulosket ovat vertailukelpoisia ainoastaan samoissa olosuhteissa mitattujen tulosten kanssa.

Tuuletinten melutaso on oheisessa kuvaajassa esitetty kierrosnopeuden funktiona. Kierrosnopeudet ovat lämpötilatesteistä tutut tuuletinkohtaiset minimi-, keskitaso- ja maksimilukemat, jotka on kuvaajan alla esitettyyn taulukkoon pyöristetty lähimpään sataseen. Tarkat kierrosnopeudet voikin tarkistaa lämpötilatesteistä. Kuvaaja ei anna täydellistä kuvaa siitä, miten tuulettimet reagoivat eri kierrosnopeuksiin, mutta sen perusteella on kuitenkin mahdollista luoda kuvaa siitä, millaiselle äänenpainevälille tuuletinten tuottama melu sijoittuu, minkä lisäksi kuvaajasta näkee suoraan, millaisella äänenpaineella testilämpötilat on saavutettu. Käytännössä koskaan tuuletinten todellinen äänenpainekäyrä ei kuitenkaan olisi yhtä suora kuin tässä kuvaajassa näkyy.

Kaikki tuulettimet olivat testin minimi-kierrosnopeuksillaan testiympäristön puitteissa äänettömät. Noin 500 RPM:n tienoilla tietokonetta ei ollut kuultavissa lattialta viereiselle penkille, eivätkä tuuletinten äänet myöskään näkyneet desibelimittarissa. Corsairin tulokset poikkeavat pohjatasosta, mutta ainoastaan siksi, koska kyseisen nestejäähdyttimen pumppu oli minimikierroksillakin pohjatasoa äänekkäämpi.

Keskimmäisille kierrosnopeuksilla tuuletinten melutasoon tulee jo selvä ero, mikä oli odotettavissakin erityisesti, kun keskinopeus erosi myös suuresti tuuletinten välillä. Näissä lukemissa erottuu jo EKWB:n kuuden tuulettimen kokonaisuus. Sekään ei keskitason nopeuksillaan ole vielä äänekäs tai häiritsevä, mutta kuitenkin selvästi havaittavissa. Corsairin keskinopeus puolestaan on selvästi kilpailijoitaan korkeampi 1250 RPM, mikä näkyy myös selvästi korkeammassa äänenpaineessa. Vieläkään tuulettimet eivät suoranaisesti meluisat ole, mutta ääni on jo selvästi havaittavissa. NZXT puolestaan sijoittui 800 RPM:n kierrosnopeuksillaan yhä pohjatason alapuolelle. Korvaan tuulettimet olivat kuitenkin jo kuultavissa miellyttävän hiljaisena huminana.

Tuulettimia täysillä ajaessa erot kasvavat huomattavasti. Nelikon selvästi hiljaisin cooleri on NZXT:n Kraken X73, mikä on toki ymmärrettävääkin, sillä tuulettimet pyörivät vain 1600 RPM:n kierrosnopeudella. EKWB ja bequiet! luottavat molemmat reilun 2000 RPM:n kierrosnopeuksiin ja tämä näkyy selvästi niiden NZXT:tä korkeammissa äänenpaineissa. Kaksikosta be quiet! kuitenkin erottuu hiljaisempana, minkä lisäksi se on äänenlaadultaan huomattavasti EKWB:tä miellyttävämpi, vaikka käytössä olisikin vain kolme tuuletinta kuuden sijaan. EKWB:n tuulettimet ikään kuin huutavat be quiet!:n tuottaman melun ollessa äänenlaadultaan matalampaa huminaa. Kuudella tuulettimella EKWB on suorastaan häiritsevän äänekäs täysillä kierrosnopeuksilla.

2500 RPM:n kierrosnopeudellaan Corsairin tuulettimet ovat selvästi joukon vauhdikkaimmat, mutta myös selvästi äänekkäimmät. Desibelimittari näyttää 56,5 dBA:n lukemia, mikä on pienemmästä tuuletinmäärästään huolimatta yli 2 desibeliä EKWB:n push-pull-asetusta äänekkäämpi. Ääntä ei myöskään voi kuvailla järin miellyttäväksi, vaan se muistuttaa EKWB:n huutavaa äänimaisemaa.

Tiivistettynä joukon hiljaisin on selvästi hitaimpien tuuletinten myötä NZXT, kun taas 2000 RPM:n kuninkuuden vie be quiet! selvästi EKWB:tä miellyttävämmän ja myös hieman hiljaisemman ääniprofiilin myötä. Corsair puolestaan jää pahnan pohjimmaiseksi kovimman melumääränsä myötä, vaikka siinä on EKWB:tä vähemmän tuulettimia.

AIO-coolereiden pumppujen tuottaman äänenpaineen mittasimme samasta asemasta kuin tuuletintenkin, eli se on suhteessa hieman pienempi luku kuin tuulettimilla, sillä etäisyyttä on jo enemmän kuin 30 cm. Mittauksia varten sammutimme tuulettimet niillä coolereilla, jotka sen mahdollistivat (be quiet!, corsair) ja asetimme ne minimille lopuilla (NZXT, EWKB).

Mittaustuloksia lukiessa kannattaa ottaa huomioon EKWB:n selvästi kilpailijoitaan suurinopeuksisempi pumppu. EKWB:n pumppu yltääkin peräti 3440 RPM:n kierrosnopeuteen. NZXT:n maksimi puolestaan on 2800 RPM, be quiet!:n 2850 RPM ja Corsairin 2700 RPM.

EKWB:n desibelilukemat nousivat 1,5 desibeliä pohjatason yläpuolelle ja äänenlaadultaan se kirkui ikävästi. Pumppu täysillä se kuului jopa suljetun kylkipaneelin läpi suhteellisen selvästi. Hieman hämmentävästi nelikon hitaimman pumpun omistava Corsair ylsi samoihin desibelilukemiin. Ääni ei ollut laadultaan yhtä epämiellyttävä kuin EKWB:n mutta kuitenkin selvästi äänekäs. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että desibelilukemat kertovat vain osan totuudesta ja myös äänen luonteella on suuri merkitys kuulohavaintoon.

NZXT ja be quiet! jakavat pumpun osalta voittajan sijan ollen molemmat noin 36 dBA, eli reilut puoli desibeliä yli pohjatason. Kumpikaan ei siltikään missään nimessä ollut äänetön kotelossa ollessaankaan, vaan ne olivat kuultavissa. Tuuletinten tavoin be quiet ansaitsee kunniamaininnan ja sijoituksen aavistuksen NZXT:n yläpuolelle selvästi kilpakumppaneitaan miellyttävämmästä pumpun äänestä, sillä muiden pumppujen ininän sijaan se ennemminkin humisee hieman matalammalla taajuudella. be quiet! onkin mainostanut pumppunsa eristyksiä, jotka selvästi ovat onnistuneet.

EKWB, NZXT ja be quiet! mahdollistavat joko emolevyltä tai omasta sovelluksestaan myös varsin monipuolisen pumpun nopeuden säädön, joten pumppu on mahdollista asettaa myös hiljaiseksi. Corsairin säätö rajoittuu kolmeen esiasetettuun pykälään josta hitain on yhä 2200 RPM:n nopeuksinen ollen yhä selvästi idlaavan tietokoneen yli kuultavissa ja jopa desibelimittariin näkyvissä. Corsair olikin minimilukemillaan be quiet!:n ja NZXT:n kanssa tasoissa 36 desibelin lukemissa.

 

Lämpötilamittaukset vakiotuulettimilla

Prosessorin lämpötilaa mitattiin, kuten aiemmin mainittiin, AMD:n omalla Ryzen Master -sovelluksella samalla kun Prime95:een tehty custom-profiili rasitti konetta. Ympäristön lämpötila oli mittausten aikana 22–24 astetta ja kuvaajassa on ilmoitettu delta-T-arvot, eli prosessorin lämpötilasta on vähennetty testihetkellä vallinnut ympäristön lämpötila.

Testit ajettiin tuuletinten kolmella eri tuuletinten voimakkuusasteella. Minimi-lukemaksi valittiin joko tuuletinten oma minimiarvo, tai pysäytystä tukevien tuuletinten kanssa kilpailijoiden minimin läheisyyteen yltävä arvo. Maksimiarvo on nimensä mukaisesti tuuletinten maksiminopeus. Kolmanneksi arvoksi laskimme puolet maksiminopeudesta. Näiden kolmen asennon tavoitteena on antaa mahdollisimman monipuolinen kuva coolerin jäähdytystehosta koko tuuletinten kierrosnopeusalueelta.

Testicoolerit asetettiin kotelon kattoon puhaltamaan ilmaa ylöspäin ulos kotelosta. Näin ne käyttävät pääosin etutuuletinten sisään tuomaa ”tuoretta ilmaa”. Lämpötahnana testeissä käytettiin Noctuan NT-H2:ta. Ajoimme testit EKWB:llä sekä kuuden että kolmen tuulettimen konfiguraatiolla. Kolmen tuulettimen versiota EKWB itse myy noin 50 euroa edullisempaan hintaan, mikä asettaa sen selvästi lähemmäs muiden tässä vertailussa olleiden coolereiden nykyisiä hintoja.

Yllä olevassa taulukossa testit on ajettu pumpun ollessa täydellä teholla. Lämpötilat coolereilla liikkuivat reilun 70 ja vajaan 90 asteen haarukassa (huom! kuvaajassa delta-T-arvo) AIO:sta ja tuuletinten kierrosnopeudesta riippuen. Miniminopeuksilla selväksi voittajaksi joukosta erottui be quiet!, jolla ajettujen testien aikaan asuntokin oli noin 1 asteen kilpakumppaneita viileämpi, mutta siitä huolimatta myös delta-T-arvoissa laskettuna cooleri oli lähes 5 astetta kuudella tuulettimella varustettua EKWB:tä viileämpi. EKWB ja NZXT puolestaan olivat suhteellisen tasoissa, mutta joukosta selvästi heikommaksi erottuu Corsair, jonka tuulettimet eivät yksinkertaisesti kyenneet liikuttamaan tarpeeksi ilmaa vajaan 500 RPM:n kierrosnopeudella.

Keskinopeuksilla jäähdytinten erot tasottuivat. Voittajaksi erottui EKWB kuuden tuulettimen voimin. Toisena on edelleen be quiet vain asteen lämpimämpänä ja kolmantena Corsair, jonka tuulettimet pyörivät jo tässä vaiheessa selvästi kilpailijoitaan nopeammin. Kolmen tuulettimen EKWB asettuu neljänneksi ja lämpimämpinä toimii NZXT, mutta sen kanssa täytyy ottaa huomioon tuuletinten selvästi kilpailijoitaan matalampi 800 RPM:n kierrosnopeus.

Tuuletinten maksimiteholla be quiet! jatkaa kenties jopa hieman hämmentävästi voittokulkuaan. Reilun 2000 RPM:n kierrosnopeudellaan sen tuulettimet ovat hiljaisemmat kuin EKWB:n vastaavalla kierrosnopeudella pyörivät, mutta siitä huolimatta ne onnistuvat pitämään yhdessä itse AIO-jäähdyttimen kanssa prosessorin yli kaksi astetta EKWB:n kuuden tuulettimen konfiguraatiota viileämpänä. Myös Corsairin erittäin äänekäs 2500 RPM:n maksisminopeus jää aavistuksen be quiet!:lle, mutta yltää kuitenkin toiseksi. Heikoiten pärjää NZXT, mutta 1600 RPM:n kierrosnopeuteen nähden sen vaivaiset puoli astetta EKWB:n kolmen tuulettimen konfiguraatiota lämpimämpi tulos on kuitenkin hyvä.

*Corsairin pumppu 2200 RPM

Tuuletinnopeuksien lisäksi kokeilimme myös pumppujen kierrosnopeuden säätämistä. Maksimiarvon lisäksi ajoimme testit korvakuulolta erittäin hiljaiseksi todetulla 1600 RPM:n asetuksella. Valitettavasti tähän lukemaan pystyivät vain EKWB, NZXT ja be quiet!. Corsairin iCUE-ohjelmisto ei mahdollistanut pumpun kierrosnopeuden vapaata säätöä, vaan valittavana oli vain kolme valmista vaihtoehtoa, joista hiljaisin oli 2200 RPM. Näin ollen taulukon luvut Corsairin osalta eivät ole vertailukelpoisia muiden kanssa.

1600 RPM:n pumpulla paremmuusjärjestys säilyy käytännössä ennallaan be quiet!:n johtaessa yhä koko joukkiota. Mielenkiintoisena huomiona pumpun nopeuden pudottaminen 1600 RPM:ään tuotti hyvin samankaltaisen nousun lämpötiloissa kaikilla coolereilla, vaikka lähtökohtaisesti EKWB:n maksiminopeus onkin selvästi kilpailijoitaan suurempi. Käytännössä tämä tarkoittanee, ettei 360 mm:n AIO vielä aivan hirveästi hyödy EKWB:n tehokkaammasta pumpusta, vaan pienehkölle suljetulle kierrolle riittää hyvin pienempikin teho.

Corsairin 2200 RPM:n hiljainen tila ei käytännössä lämmöiltään eronnut 2700 RPM:n maksimitilasta. Tuuletinten maksiminopeudella lämpötila nousi puolisen astetta, mutta käytännössä tämä ero voi mennä vielä virhemarginaaliinkin.

 

Lämpötilamittaukset referenssituulettimilla

Toisessa testivaiheessa vaihdoimme coolereihin aiemmin esitellyt Noctuan referenssituulettimet. Tuulettimia asennettiin jokaiseen cooleriin kolme kappaletta, eli EKWB:n kuuden tuulettimen konfiguraatiota emme lähteneet toisintamaan. Referenssituuletinten avulla pyrimme tuomaan ilmi missä määrin erot coolereiden välillä johtuvat tuulettimista ja missä määrin AIO:n muista ominaisuuksista kuten jäähdytinkennosta tai pumpusta. Tuulettimet ovat samalla komponentti, jotka ovat helposti käyttäjän vaihdettavissa.

Ajoimme testit tuuletinten maksiminopeuden (2030 RPM, H-lukema graafissa) lisäksi myös pienimmällä Noctuan tukemalla kierrosnopeudella (240 RPM, L-lukema graafissa). Näin saamme testeistä kuvaa maksimaalisen suorituskyvyn lisäksi siitä, kuinka coolerit soveltuvat matalilla kierroksilla jäähdyttämiseen. Esimerkiksi tiheämmät rivastot tarjoavat enemmän jäähdytyspinta-alaa ja siten teoriassa parempaa jäähdytyskapasiteettia, mutta vaativat vastaavasti tehokkaammat tuulettimet kuin väljemmät rivastot. Referenssituuletinten graafeissa blokkiyksikön pumput ajettiin jälleen täydellä nopeudella. Ajoimme testit myös miniminopeudella, mutta tulokset eivät käytännössä antaneet mitään uutta tietoa, vaan suhteet säilyivät ennallaan.

Tulevissa testeissä todennäköisesti nostamme hieman Noctuoiden minimikierroksia, sillä näiden testien yhteydessä tuo 240 RPM:n miniminopeus huomattiin niin alhaiseksi, ettei se liikuttanut lähes laisinkaan ilmaa, minkä myötä osa coolereista ylikuumeni.

Referenssituulettimilla ajetut testit toivat coolereita selvästi lähemmäs toisiaan, mutta pitivät kuitenkin jo vakiotuulettimilla nähdyn paremmuusjärjestyksen, jossa be quiet! pärjäsi parhaiten ja NZXT heikoiten. Erot maksiminopeudella kuitenkin jäivät 4 asteen sisälle toisistaan ja hauskana kuriositeettina coolereiden tulokset ovat aina yhden asteen päässä seuraavasta.

Referenssituuletinten testit osoittavat NZXT:n vakiotuuletinten olleen selvästi yllättävänkin hyvin pärjänneet, sillä tehokkaiden Noctuoiden kanssa lämpötilat paranivat vain yhdellä asteella. Käytännössä ainoa cooleri, jonka tulos heikkeni Noctuan tuulettimilla on be quiet!, mikä kertonee omaa kieltään valmistajan tuuletinten optimoinnista cooleriin nähden. Äänenpaineeltaan ne ovat Noctuaa äänekkäämmät, mutta ne selvästi myös sopivat valmistajan AIO:n jäähdyttimelle erinomaisesti.

Tuuletinten miniminopeudella coolereiden välillä kuitenkin ilmeni huomattavasti suuremmat erot kuin vakiotuulettimilla. NZXT ja Corsair ylikuumenivat (merkattu kuvaajaan punaisella reunuksella) joidenkin minuuttien ajon jälkeen saavuttaen 95 asteen lämpötilan, eivätkä ne siten selvinneet testistä. EKWB pärjäsi paremmin tasoittuen 93 asteeseen, eli edelleen selvästi erittäin kuumaan. be quiet! puolestaan pärjäsi hämmästyttävän hyvin yli kuusi astetta EKWB:tä viileämpänä tasoittuen jo 86,5 asteeseen, minkä myötä se erottuu joukosta selvästi viileimpänä.

 

Yhteenveto

Kaikki tässä testissä testatut AIO-coolerit osoittautuivat jäähdytysteholtaan ehdottomasti useimmille riittäviksi, kuten 360 mm:n suurikokoiselta jäähdyskennolta kenties voi odottaakin. Jäähdytyssuorituskyvyn lisäksi eroja coolereiden välillä syntyi niiden asennuksen toteutustavasta ja tuuletinten melutasosta.

Jäähdytyssuorituskyvyn erot kannattaa katsoa aina suhteessa coolerin tuottamaan meluun, sillä mitä enemmän melua coolerista lähtee sitä enemmän sen lähtökohtaisesti voi odottaa jo jäähdyttävänkin. Testijoukossa tämä korostuu erityisesti Corsairin AIO:ssa joka käyttää valmistajan omia erittäin nopeita 2500 RPM:n tuulettimia ja melu on sen mukainen. Näilläkään cooleri ei silti yllä joukon parhaiten viilentäväksi, vaan jää toiseksi selväksi hiljaisemmalle be quiet!:lle. Toisaalta testijoukon heikoiten suorituskyvyssä pärjännyt NZXT ansaitsee oman kunnioituksensa, sillä cooleri oli selvästi testijoukon hiljaisin sen hitaimpien tuuletinten myötä, mutta siitä huolimatta se ylsi jäähdytyssuorituskyvyssään suhteellisen lähelle kilpakumppaneitaan.

Toinen erottuva seikka on EKWB:n suurempi tuuletinmäärä, mikä vaatii kotelosta huomattavan paljon tilaa, eikä esimerkiksi testikäytössä olleeseen Cooler Masteriin mahdu, jos kattopaneelin haluaa paikalleen. Tuuletinmäärän hyödyt myös havaittiin testeissä suhteellisen vähäisiksi.

Testijoukosta kokonaisuutena selvästi suositeltavin cooleri AIO on be quiet!:n Silent Loop 2, joka tarjosi joukon parhaat lämpötilat ja miellyttävimmän äänimaiseman, vaikkei tuuletintensa äänenpaineessa aivan hiljaisimmaksi yltänytkään. Lisäksi valmistaja on tehnyt sen huollettavaksi, joka on ehdottoman hyvä asia. NZXT ansaitsee kunniamaininnan selvästi hiljaisimmista tuulettimista ja ainakin allekirjoittaneen silmää miellyttäneestä ulkonäöstä. Lisäksi se on joukkion edullisin cooleri, joten heikompi suorituskyky voi olla ulkonäöstä pitäville jossain määrin perusteltavissa.

EKWB:n lisähintaa tuovien kuuden tuulettimen vähäinen hyöty ja merkittävä lisähinta tekevät siitä käytännössä mahdottoman suositella. Corsairin tuottama meteli puolestaan tekee siitä haastavan suositella erityisesti NZXT:tä ja be quiet!:a korkeampaan hintaan.

 

EKWB EK-AIO Elite 360 D-RGB

Odotukset nestejäähdytyskomponenteistaan tunnettua EKWB:tä kohtaan olivat testijakson alussa suhteellisen korkealla – olihan kyseessä kuitenkin nelikon ainoa push-pull-tuulettimilla varustettu malli. Pakkausmateriaaleiltaan kyseessä on selvästi joukon paras, sillä kananmunakennomaisen pahvin sijaan osat on pakattu pehmeään vaahtomuoviin.

Muiltakin osin laadun tuntu jatkuu cooleria asentaessa ja sormiruuveja hyödyntävä kiinnitys on erittäin helppo hallita, eikä coolerin asennusta voi pitää haastavana. Kaikkien kuuden tuulettimen käyttö vaatii kuitenkin kotelosta huomattavan paljon tilaa, eikä siten ole välttämättä kovin realistinen vaihtoehto useimmille käyttäjille.

Suorituskyky on kuitenkin osa-alue jossa EKWB hieman pettää. Kuuden tuulettimen hyöty on suhteellisen vähäinen ja ainoat edut kolmeen tuulettimeen se saa käytännössä tuuletinten pyörismisnopeuden keskivaiheilla. Maksimijäähdytyskykyä se ei juurikaan paranna, vaan sen sijaan lisää vain coolerin tuottamaa melua merkittävästi. Myös kilpailijoitaan tehokkaampi pumppu osoittautuu osin pettymykseksi, sillä sen vaikutus suorituskykyyn näyttäisi olevan suhteellisen vähäinen, minkä lisäksi sen tuottama meteli on helposti jo häiritsevää.

EK-AIO Elite 360 D-RGB on myös yli 200 euron hinnallaan selvästi tämän nelikon kallein malli, eikä se onnistu tuomaan mukanaan käytännössä mitään selvästi hintaansa perustelevaa lisää. EKWB:n cooleria miettivälle kolmella tuulettimella varustettu D-RGB-perusmalli onkin todennäköisesti Eliteä fiksumpi vaihtoehto ja se tarjoaa itsessään kohtalaista, muttei nelikon parhaimmistoon yltävää suorituskykyä selvästi edullisempaan alle 160 ja 120 euron hintaan. Edullisempia malliversioita harkitessa kannattaa tosin huomioida myös pienitehoisempi pumppu.

Hyvää:

  • Laadukkaat pakkausmateriaalit
  • Helppo kiinnitys sormiruuveilla

Huonoa:

  • Hinta
  • Lisätuuletinten vähäinen hyöty
  • Tehokkaamman pumpun suhteellisen vähäinen hyöty
  • Tuuletinten ja pumpun tuottama meteli
  • Ei tukea Threadripperille

Huomioitavaa:

  • RGB-valaistus varsin näyttävä, mutta blokkiyksikkö on hillityn yksinkertainen
  • Blokkiyksikkö on testinelikon suurin
  • 5 vuoden takuu

 

NZXT Kraken X73

NZXT on nelikosta kenties tunnetuin valmistaja, jonka esitäytetyt AIO-nestecoolerit ovat vähintään joskus tulleet vastaan käytännössä kaikille tietokoneharrastajille. EKWB:tä pienempi hinta näkyy heikommassa pakkausmateriaalissa, mutta siitä huolimatta kiinnitys emolevylle tapahtuu miellyttävän helpoilla sormiruuveilla, eikä kokemus käytännössä kilpailijalleen häviä.

Kehut NZXT:lle on annettava myös ulkonäöstä – Blokkiyksikön RGB-valaistu logo on toteutettu infirnity mirror -efektillä, minkä myötä logo ja sitä kiertävä valokehys näyttävät lepäävän 3-ulotteisessa tilassa tuottaen erittäin tyylikkään lopputuloksen. Myös tuulettimet ansaitsevat ainakin allekirjoittaneelta kehut, sillä niiden RGB-valaistus on toteutettu varsin tyylikkäästi tuulettimen kehykseen lapojen sijaan. Toki kaikkia tämä ei miellytä, sillä valaistus jää selvästi lapojen valaisemista hillitymmäksi.

Raa’alta suorituskyvyltään NZXT kuitenkin osoittautui testijoukon heikoimmaksi. Tuulettimet olivat joukon hiljaisimmat, mikä on myös ymmärrettävää, sillä ne jäivät myös maksimikierrosnopeudeltaan selvästi hitaimmiksi. Kenties jopa hieman yllättäen NZXT:n suorituskyky oli joukon heikointa myös referenssituulettimilla, vaikka erot tasoittuivatkin, eli täysin pelkkien tuuletinten varaan heikompaa pärjäämistä ei voi sysätä.

Vakiotuulettimilla NZXT:n suoritustaso ei kuitenkaan missään nimessä ollut huonoa, sillä sen hitaammin pyörivien tuuletinten myötä se oli myös jatkuvasti testijoukon hiljaisin suoriutuja, joka on varmasti monelle tärkeä seikka.

Artikkelin kirjoitushetkellä NZXT sijoittuu 149 euron hinnallaan testijoukon edullisimmaksi, eikä sekään suorituskyvyltä suoranaisesti huono ole, joten erityisesti ulkonäköä ja hiljaisuutta arvostaville kyseessä voi olla mielenkiintoinen vaihtoehto.

Hyvää:

  • Tyylikäs ulkonäkö
  • Helppo kiinnitys sormiruuveilla
  • Kohtalaisen hiljaiset tuulettimet

Huonoa:

  • Testijoukon heikoin suorituskyky
  • Pumpun ja RGB-valojen hallinta vaatii NZXT:n oman CAM-sovelluksen
  • Tuuletinten kiinnitykseen käytettävät ruuvit tarvitsevat prikat väliinsä

Huomioitavaa:

  • RGB-valaistus suhteellisen hillitty, mutta kuitenkin näyttävä
  • 6 vuoden takuu

 

be quiet! Silent Loop 2 360 mm

be quiet! jätti asennusvaiheessa selvästi NZXT:tä ka EKWB:tä heikommat alkutunnelmat, sillä kätevien sormiruuvien sijaan se luotti prosessoricoolereista tuttuihin erillisiin kiinni ruuvattaviin palkkeihin, joihin cooleri sitten myös ruuvattiin kiinni. Käytännössä kyseinen kiinnitystapa ei missään nimessä ole suoranaisen vaikea, mutta kuitenkin käytännössä epämiellyttävämpi kuin sormiruuvit.

Tuo asennuksen osittainen haastavuus jäi kuitenkin vain kaukaiseksi muistoksi, kun be quiet!:n testit lähtivät käyntiin. Coolerin pumppu on selvästi testijoukon hiljaisin, minkä lisäksi täydelläkään teholla se ei inise muiden tapaan, vaan tuottaa huomattavasti miellyttävämpää matalataajuista ääntä. Tuulettimet ovat täydellä tehollaan selvästi äänekkäät, mutta niiden ääniprofiili on lähes vastaavilla desibelilukemilla varustettua EKWB:tä miellyttävämpi.

Lämpötilojen osalta Silent Loop 2 ei puolestaan jättänyt mitään kritiikin aihetta. be quiet!:n uutuus voitti testinelikon kaikissa testiskenaarioissa niin vakiotuulettimilla kuin myös Noctuan referenssituulettimilla. Erinomainen jäähdytyssuorituskyky yhdistettynä miellyttävään ääniprofiiliin, huoltamisen mahdollistavaa täyttöliitäntään ja testijoukon toiseksi edullisimpaan vajaan 160 euron hintaan nettoaakin Silent Loop 2:lle selvän testivoittajan kunniamaininnan.

Osalle käyttäjistä be quiet!:n hillitty RGB-valaistuksen käyttö voi kuitenkin olla miinus, sillä mukana toimitettavat tuulettimet ovat täysin mustat, eikä blokkiyksikössäkään ole kuin valkoiseksi valaistu be quiet!-logo ja blokin reunoja kiertävä ARGB-lista. Lisäksi vain kolmen vuoden takuu on selvä heikkous kilpailijoiden viiden ja kuuden vuoden takuihin verrattaessa.

Plussaa:

  • Suorituskyky
  • Tuuletinten äänenlaatu
  • Pumpun äänenpaine ja laatu
  • Käyttäjä voi itse lisätä cooleriin jäähdytysnestettä

Miinusta:

  • Tuuletinten kova äänenvoimakkuus täydellä teholla
  • Kiinnitysratkaisun haastavuus NZXT:hen ja EKWB:hen verrattuna
  • 3 vuoden takuu

Huomioitavaa:

  • RGB-valaistus suhteellinen vähäistä

 

Corsair iCUE H150i Elite Capellix

Corsairin H150i sijoittuu 169 euron hinnallaan testijoukon toiseksi kalleimmaksi cooleriksi. Tästä huolimatta pakkausmateriaaleiltaan se on samalla tasolla NZXT:n ja be quiet!:n kanssa luottaen kanamunakennomaiseen pahvikuoreen, johon kaikki osat on sijoitettu.

Kiinnitysmekanismin osalta Corsair on ehdottomasti helppo, mutta toisaalta ainakin ajatuksen tasolla se voi olla hieman vähemmän optimaalinen kuin NZXT:n tai EKWB:n. AMD:n vakiokiinnikkeiden käyttö on helpottava lisä, mutta coolerin kiinnittäminen noihin kiinnikkeisiin sormiruuvattavilla koukuilla on hieman poikkeuksellinen tapa kiinnittää näinkin arvokas kokonaisuus, minkä lisäksi se kiristyy vain kahdelta puolelta EKWB:n ja NZXT:n neljän sijaan. Toki koukut vaikuttivat testien perusteella käytännössä toimivan.

Kiinnityksen jälkeen coolerin RGB-loiste kuitenkin tuo senkin edestä laaduntuntua. Vaihdettava blokkiyksikön kansi mahdollistaa myös hillitymmän tyylin, mutta testejä varten asennettu vaalea kansi suorastaan häikäisee tietokoneen sisältä. Myös Corsairin omat tuulettimet ovat valaistu keskeltä roottorin ollessa läpikuultava, mikä tuottaa selvästi NZXT:n rengasvaloa kirkkaamman lopputuloksen.

Suorituskyvyltäänkin cooleri asettuu maksimitehollaan testijoukon toiseksi parhaaksi heti be quiet!:n vanaveteen. Valitettavasti tulos ei siitäkään huolimatta ole erityisen hyvä sillä se on saavutettu erittäin kovaäänisillä 2500 RPM:n tuulettimilla. AIO:n itsensä rakenne on selvästi laadukas, sillä se piti pintansa toisena myös Noctuan tuulettimilla, mutta Corsairin vakiotuulettimet ovat harmillisen äänekkäät suhteessa saavutettuun suorituskykyyn.

Corsairin AIO ei myöskään sovellu kovin hyvin hiljaisille kierroksille, sillä vakiotuuletinten pienillä kierroksilla se sijoittui selvästi koko nelikon huonoimmaksi, minkä lisäksi referenssituulettimilla se NZXT:n tavoin kaatui ylikuumenemiseen. Minimituuletinnopeudet ovat toki suhteellisen epäolennainen testi, sillä käytännössä tuotetta ei yleensä ole tarkoitettu olemattomalla ilmavirralla kovassa rasituksessa ajettavaksi.

Kokonaisuudessaan Corsair kuitenkin osoittautuu tyylikkäästä ulkonäöstään huolimatta pienoiseksi pettymykseksi erittäin äänekkäiden tuuletinten myötä, sillä vaikka jäähdytysteho on hyvällä tasolla, on se ansaittu epäkäytännöllisen kovilla tuuletinkierroksilla. Myös hinnaltaan cooleri sijoittuu NZXT:tä ja be quiet!:a kalliimmaksi.

Hyvää:

  • Hyvä maksimaalinen suorituskyky
  • Erittäin monipuolinen tuki eri emolevykannoille, minkä lisäksi mukana on kiinnikkeet myös Threadripperin sTRX4-kannalle

Huonoa:

  • Erittäin äänekkäät kovaa pyörivät tuulettimet
  • Heikohko jäähdytytyskyky pienillä tuuletinnopeuksilla
  • Pumpun ja RGB-valojen hallinta vaatii iCUE-sovelluksen käyttöä

Huomioitavaa:

  • Erittäin näyttävä RGB-valaistus
  • 5 vuoden takuu

 

This site uses XenWord.